Koordinaationeuvottelut

Saksan puolustusvoimien ylijohdon (OKW) sodanjohdonesikunta esitti toukokuun alkupuoliskolla, että Suomen kanssa olisi ryhdyttävä keskusteluihin sotilaallisesta yhteistyöstä ”mahdollisen Neuvostoliiton taholta puhkeavan konfliktin” varalta. Lähettiläs Karl Schnurre sai 16.5.1941 tehtäväkseen aloittaa nämä sotilaskeskustelut. Schnurre esitti Helsingissä 20.5. Rytille asiansa OKW:n kaavaileman puheohjeen mukaisesti.

Valtuuskuntaan tulivat kuulumaan yleisesikunnan päällikkö kenraali Heinrichs, merivoimien esikuntapäällikö, kommodori Sundman sekä pääesikunnan liikekannallepano-, huolto-, ja operatiivisen osastojen päällikköt everstit Mäkinen, Roos ja Tapola. Koordinaationeuvottelut käytiin Salzburgissa sodanjohtoesikunnassa 25.5. ja Berliinissä Maavoimien esikunnassa 26.5. Saksalaiset selostivat erätiä Barbarossa-operaation suuntaviivoja ja esitteivät niihin liittyvät toivomuksensa suomalaisten toiminnasta. Nämä osoittivat valmiutta sotaan tai ainakin lujaan vaatimuspolitiikkaan Neuvostoliittoa vastaan. Heinrichs joutui toteamaan, ettei hänellä ollut valtuuksia määritellä Suomen kantaa esitettyyn suunitelmaan, ”ei sotilaallisesti eikä poliittisesti”. Valtuuksien puuttuminen ei kuitenkaan estänyt keskustelujen aloittamista.

Keväällä 1940 lähtien tämäntapainen tilanne oli keottu Suomen johtavissa piireissä lähes ainoaksi mahdollisuukseksi, joka voisi vielä sodan kestäessä helpottaa maahan kohdistuvaa ulkopoliittista painetta. Saksan sotakoneiston tehoon uskottiin. Suomen joutuminen sotaan Euroopan mantereen tuossa tilanteessa eittämättä mahtivimman suurvallan rinnalla näytti pienemmältä pahalta kuin vielä vuotta aikaisemmin todennäköisenä pidetty yksinäinen puolustustaistelu katkeraan loppuun.

Tilanteessa oli kuitenkin kaksi suurta vaaratekijää. Suurvaltojen kyyninen politiikka voisi johtaa ne polkemaan pienten valtojen etuja. Neuvostoliitto saattaisi ehättää Suommen suunnalla saksalaisten edelle. Erityisesti ilmahyökkäykset uhkasivat Suomen liikekannallepanoa, mikäli sitä ei saataisi ajoissa käyntiin.

Yleisesikuntavaltuuskunnan palattua pidettiin Helsingissä sisärenkaan neuvottelu touko-kesäkuun vaihteessa. Siinä päätettin Suomen toimintalinjasta edessä olevassa vaihteessa. Kordinaationeuvotteluja jatkettaisiin ja saksalaisten esittämiin toivomuksiin suostuttaisiin ainakin pääpirteittäin, mutta suunnitelman toteuttaminen jäisi riippumaan ”asian poliittisen puolen selvittämisestä asianomaisten kesken”. Sotilaallisten ykistyiskohtien järjestely jätettiin ylipäällikön huolesi, mutta hänelle annettiin kaksi poliittiselta kannalta tärkeää ohjetta.

1. liikekannallepanon perusteeksi oli yritettävä saada Saksan tooimenpiteet
2. suomalaiset eivät ylittäisi rajaa ennen kuin venäläiset olisivat sen tehneet, eivätkä saksalaisetkaan saisi aloittaa sotatoimia Suomen alueelta käsin.

Ulkomministeri Witting ilmoitti tämän Saksan lähettiläälle: ”Me olemme niin epämoderneja, että pidämme kiinni vanhoista käsityksistä ja käymme sotaa vain jos meidän kimppuumme hyökätään.”

Sisärengas päätti pyytää Saksaa valvomaan Suomen etuja niissä neuvotteluissa, joita Saksan ja Neuvostoliiton välillä otaksuttiin käytävän. Suomen Berliinin-lähettiläs Kivimäki esitti 31.5. Saksan ulkoministeriössä Suomen vaatimukset:

1. Saksan takuu Suomen itsenäisyydele ja lupaus, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen olisi Saksalle sodan syy
2. Elintarviketuonnin varmistaminen
3. Vuoden 1939 rajojen palauttaminen tai
4. alueellisen korvauksen hankkiminen Suomelle, jos Saksa katsoisi, että Neuvostoliiton turvallisuusvyöhyke Karjalan kannakselle tulisi hyväksyä.
5. Neuvostoliiton Petsamoon nikkelikaivoksiin kohdistuvat vaatimukset tuli torjua.
6. Neuvostoliiton olisi rajoituttava noudattamaan Jäämeren kalastuksessa yleisesti käytössä ollutta kolmen meripenikulman aluevesirajaa ja korvattava talvisodan aikana Petsamossa tuhoutuneet troolarit ja kalastusvälineet.

Koordinaationeuvottelujen jatkuessa 3.-6.6. saksalaiset neuvottelijat tyytyivät suomalaisten positiiviseen suhtautumiseen ja katsoivat, ettei suomalisten poliittisella varauksella ollut käytännön merkitystä.

Saksalaiset eivät voineet paljastaa suomalaisille hyökkäysaikatauluaan, mutta joitakin kiintopisteitä näille oli annettu. Kesäkuun alussa saksalaiset ilmoittivat, että Suomena armeijan olisi varauduttava toimintavalmiuteen 28.6. Tällä perusteella liikekannallepanon aloitusajankohdaksi laskettiin 16.6.

Lähdeaineisto Ohto Manninen ja Kauko Rumpunen Risto Rytin päiväkirjast 1940-1944 Isbn 951-37-4520-1