Sotilaallista kosketusta Saksaan

Kenraalit A.E. Heinrichs ja R. Walden sekä pääministeri Risto Ryti sekä ylipäällikkö Mannerheim.

Pian kävi ilmeiseksi,että Saksan ja Neuvostoliiton suhteet olivat kehittymässä kriisiksi. 3. maaliskuuta Neuvostoliitto esitti vastalauseen sen johdosta, että Bulgaria oli liitetty kolmivaltasopimukseen. Etuvastakohdat kärjistyivät Balkanilla, kun Jugoslavian saksalaisystävällinen hallitus, joka 25. maaliskuuta oli antanut julistuksen maan liittymisestä akseliryhmään, muutamaa päivää myöhemmin valtiokeikauksessa kukistettiin. Se ystävyyssopimus, jonka neuvostohallitus teki Jugoslavian uusien johtajien kanssa 5.huhtikuuta, Saksan hyökkäystä edeltäneenä iltana, oli avoin haaste. Sama tarkoitusperä ilmeni siinä puolueettomuusvakuutuksessa, jonka Neuvostolitto 24. maaliskuuta oli antanut Turkille. Neuvostohallitus näki hyökkäyksen olevan tulossa ja koetti voittaa aikaa sitomalla saksalaisia joukkoja Balkanille.

Balkanin tapahtumat seurasivat toisiaan nopeassa tahdissa. Huhtikuun kulessa koko niemimaa joutui saksalaisten haltuun. Romania mobilisoi, ja vahvoja saksalaisia voimia sijoitettiin Bessarabian rajalle. Näiden tapahtumien kestäessä tuntui paine Suomea vastaan hiukan helpottavan, Neuvostoliiton Helsigin-lähettilään ministeri Zotovin pois kutsuminen – hän ooli tahdittomalla käytöksellään tehnyt toimeksiantajilleen monta huonoa palvelusta – tulkittiin merkiksi siitä, että suhteita pyrittiin parantamaan. Zotovin tilalle tuli sävyisä Orlov.

Uusi ääni kellossa johtui ilmeisesti Saksan kaakossa suorittamista voimatoimenpiteistä, jotka panivat rajan Neuvostoliiton isännoimiselle ja näyttivät olevan omiaan palauttamaan tasapainon Itä-Eurooppaan. Suomen kokema helpotus oli tilapäistä ja suhdanneluonteista. Ei siis ole ihmeteltävää, että Suomessa oltiin taipuvaisia unohtamaan Saksan talvisodan aikainen suhtautuminen ja pyrittiin välien parantamiseen, mikä sekä poliittisesti että taloudellisesti tuntui sitä tärkeämmältä mitä pitemmälle aika kului.

Yksityisestä aloitteesta ruvettiin puuhaamaan suomalaisen SS-vapaaehtoispataljoonan muodostamista, joka keväällä 1941 piti siirtää Saksaan. Kun asia tuli esiin hallituksessa, oli valmistelut ehditty saattaa jo niin pitkälle, että katsottiin parhaaksi myöntyä, koska pelättin vastaanpanon voivan häiritä taloudellisia suhteita ja ylimalkaan tehdä epäedullisen vaikutuksen Saksassa. Mannereheim vastusti asiaa.

Kevättalvella 1941 ei ilmennyt mitään uutta suhteissamme Saksaan, mutta 20. toukokuuta tasavallan presidentti otti vastaan ministeri Schnurren, joka oli lähetetty Suomeen Hitlerin toimeksiannosta. Schnurre sanoi, että Saksan ja Neuvostoliiton välisen jännityksen ei välttämättä tarvinnut johtaa sotaan, mutta sekään mahdollisuus ei ollut aivan olematon sen paremmin kuin sekään, että Neuvostoliitto saattoi käydä hyökkäämään sekä Suomessa että Balkanilla, Valtakunnankansleri oli sen vuoksi ehdottonut, että yksi tai useampi suomalainen sotilasasiantuntija lähetettiin Saksaan tutustumaan niihin hulestuttavaa maailmantilannetta koskeviin selontekoihin, joita siellä oltiin halukkaat antamaan.

Tähän presidettin Ryti vastasi, että Suomi ei missään tapauksessa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja että se ei myöskään halunnut joutua vedetyksi suurvaltain sotaan. Mutta jos kimppuumme käydään, panemme taas kovan kovaa vastaan. Jos sellaisesssa tapauksessa saisimme apua, se olisi tietenkin tervetullutta.

Valtuuskunnan ottivat 25. toukokuuta Salzburgissa vastaan kenraalisotamarsalkka Keitel ja kenraali Jodl. Edellinen piti tervetuliaispuheen ja viittasi ylimalkaisin kääntein siihen, että Saksalla oli edessään uusia, merkitseviä yrityksiä, joiden toteuttaminen vaati huolellista valmistelua. Se kysymys, joka lähinnä oli aiheuttanut tämän kutsun, ”ei ollut akuutti”, ja mitään päätöksiä ei ollut tehty, ”mutta saksalaisten oli tapana valmistautua perinpohjin ja hyvissä ajoin, jotta voitaisiin hetken tulleen toimia nopeasti”.

Talven ja kevään aikana kuluessa venäläiset olivat vahventaneet varuskuntiaan lännessä, niin että niihin kuului 118 jalkaväkidivisioonaa, 20 ratsuväkidivisioonaa, 5 panssaridivisioonaa ja 25 panssariprikaatia. Sellainen tilanee oli ajan pitkään kestämätön. Jos sota syttyisi, siitä kehittyisi, sanoi Jodl, suoranainen ristiretki, joka johtaisi bolsevikkivallan murskaamiseen. Saksa toivoi, että Suomi ensi sijassa sitoisi ne venäläiset joukot, jotka on sijoitettu sen rajoille. Saattoi myös ajatella, että suomalaiset ottaisivat osaa Pietaria vastaan tehtävään offensiiviin, samanaikaisesti kun vahva saksalainen hyökkäyskiila tunkeutuisi kaupunkia kohti etelästä.

Selonteon jälkeen kenraali Jodl pyysi saada kuulla suomalaisten näkökohdat. Kenraaliluutnantti Heinrichs vastasi, että sillä ei ollut valtuutta käsitellä sen paremmin poliittisia kuin sotilaallisiakaan kysymyksiä.

Lähdeaineisto: G. Mannerheim Muistelmat