Sotasaaliiksi saadut
panssarivaunut talvisodan ajoilta muodostivat hyvän lisän,kun
ryhdyttiin perustamaan suomalaista panssariyhtymää.
Puolustusvoimien sotavarustetilanne oli talvisodan jälkeen parantunut joka suhteessa. Nyt voitiin realistisesti suunnitella yli puolen miljoonan miehen sodanajan armeijan perustamista. Kaikkia puutteita ja edellisien vuosiymmenien laiminlyöntejä ei luonnollisesti voitu parissa vuodessa korjata. Kuitenkin talvisodan divisiooniin verrattuna tulivoiman arvioitiin kasvaneen lähes kolminkertaiseksi, eikä malli Cajanderista tarvinnut enää puhua. On silti syytä muistaa, että materiaalisen tilanteen merkittävästä paranemisesta huoimatta kyseessä oli köyhän ja pienen maan armeija.
Puolustusvoimien sotavarustetilanne oli talvisodan jälkeen parantunut joka suhteessa. Nyt voitiin realistisesti suunnitella yli puolen miljoonan miehen sodanajan armeijan perustamista. Kaikkia puutteita ja edellisien vuosiymmenien laiminlyöntejä ei luonnollisesti voitu parissa vuodessa korjata. Kuitenkin talvisodan divisiooniin verrattuna tulivoiman arvioitiin kasvaneen lähes kolminkertaiseksi, eikä malli Cajanderista tarvinnut enää puhua. On silti syytä muistaa, että materiaalisen tilanteen merkittävästä paranemisesta huoimatta kyseessä oli köyhän ja pienen maan armeija.
Kotimaisen tuotannon ja
sosasaaliskaluston antiosta jokaiselle vuoden 1941 armeijan miehelle
voitiin jakaa jokin ase. Suurin puute oli konepistooleista, Näitä
puuttui määrävahvuudesta noin puolet. Pika- ja konekiväärejä
voitiin jakaa kenttäarmeijalle määrävahvuuksien mukaan, mutta
muut jäivät osittain ilman. Konepistooleiden puute voitiin
kuitenkin korvata kivääreillä.
Jalkaväen
ampumatarviketilanne oli 7,62 mm:n patruunoiden osalta tyydyttävä.
Sen sijaan konepistooleiden määrän suureen kasvuun nähden 9,00
mm:n patruunatilanne oli huono. Määrävahvuudesta puuttui peräti
65 prosenttia.
Jalkaväen oman epäsuoran
tulivoiman kannalta tilanne oli keveiden kranaatinheittimien osalta
hyvä, vaikkakin ampumatarvikkeita oli vain puolet lasketusta
tarpeesta. Raskaiden kranaatinheittimien osalta tilanne oli toinen.
Näistä heittimistä puuttui kolmannes, eikä ammuksia ollut kuin 5
prosenttia arvioidusta määrästä.
Panssarintorjunta-aseistus
oli kasvanut merkittävästi talvisodan jälkeen, mutta vielä
kesällä 1941 määrävahvuudesta puuttui 288 tykkiä. Kenttäarmeija
voitiin kuitenkin aseistaa määrävahvuisilla
panssaritorjuntatykeillä. Panssarintorjuntatykkien ampumatarvikkeita
oli varastossa noin puolet lasketusta tarpeesta. Panssariprikaatin
perustamisesta jouduttiin vielä kesäkuussa 1941 luopumaan, koska
tarvittavia vaunuja ei ollut. Sotasaalispanssareista saatiin
kuittenkin huomattava lisä suomalaisiin panssarijoukkoihin.
Kesällä 1941
tykkikaluston määrä ylitti lukumääräisesti silloiset
määrävahvuudet. Lähteistä riippuen koko armeijalla oli
kesä-heinäkuun vaihteessa käytettävissään 1572-1827 kappaletta
47-280 mm:n kenttä-ja linnoitustykkiä. Kenttäarmeijan osuus oli
24.6.1941, linnoitustykistö mukaan lukien, yhteensä 1279 tykkiä.
Tykkikaluston heikkoitena oli tavaton mallikirjavuus. Erilaisia
tykkimalleja oli viitisenkymmentä, eräiden lähteiden mukaan jopa
67. Ampumatarvikkeiden huollon ongelma oli 20 erilaista kaliperia.
Lisäksi tykkien
sotakaluston puutteen takia osaa raskaista tykeistä ei voitu
tehokkaasti käyttää. Positiivisena seikkana oli raskaiden tykkien
määrän kasvu. Raskaiden ja keveiden tykkien suhde oli nyt 1:3.
Tykistön ampumatarviketilanne oli suhteellisesti parempi kuin
jalkaväkiaseiden. Esimerkiksi 76 mm:n laukauksia oli 1500 kappaletta
putkea kohden.
Viestikaluston hankintoja
ei oltu ehditty toteuttaa kuin osaksi ja kesällä 1941 tilanne oli
edelleen heikko. Kenttäradioita puuttui noin puolet tarpeesta.
Suurin puute oli rykmentti- ja pataljoonaradioista. Kenttäkaapelista
puuttui 1/3 ja kenttäpuhelimista ¼ määrävahvuudesta.
Panssarimiinoja ja
sytytysvälineitä oli sodan alkaessa määrävahvuuden edellyttämät
määrät, mutta räjähdysaineista puuttui 40 prosenttia.
Ylimenokaluston osalta tilanne oli hyvä.
Kenttäarmeija voitiin
varustaa lähes täydellisellä lääkemateriaalilla. Kokonaisuutena
tilanne oi kuitenkin huolestuttava, sillä lääkintävälineistä
puuttui peräti 50-80 prosenttia. Kenttäarmeijalle voitiin jakaa
määrävahvuinen vaatetus ja varustu. Sen sijaan kotialueen
joukoille ei ollut riittävästi päällysvaatteita eikä jalkineita.
Puolutusvoimilta puuttui edellisten lisäksi muun muassa
kenttäkeittimiä ja moni muita materiaalinimikkeitä, mutta niillä
ei ollut silloisessa tilanteessa ratkaisevaa merkitystä.
Merivoimien alustilanne
pysyi vuosina 1940-1941 lukumääräisesti ennallaan. Täysin
rintamakelpoisia aluksia olivat vain kaksi panssarilaivaa, kahdeksan
vartiomoottorivenettä, kaksi miinalaivaa ja kuusi raivaajaa. Selvänä
parannuksena olii kuitenkin alusten ilmatorjunta-aseistuksen
lisääntyminen. Panssarilaivat oli nyt aseistettu 40 mm:n
ilmatorjuntatykeillä, ja pienimmätkin alukset voitiin varustaa
ainakin ilmatorjuntakonekivääreillä. Laivatykkien
ampumatarviketilanne oli täydennyksestä huolimatta edelleen heikko.
Suomen merialueilla
erittäin tehokkaiksi todettuja ja halpoja merimiinoja oli
käytännössä kesäkuussa Saksasta suoritetun hankinnan jälkeen
noin 3000 kappaletta eli 2/3 lasketusta tarpeesta. Syvyyspommien
tarpeeksi oli laskettu 4320. Tästä määrästä puuttui
puolet.Käyttökuntoisia torpedoja oli vain sata arvioidun tarpeen
ollessa kolminkertainen.
Rannikkotykistön
tykkitilanne oli lukumääräisesti hyvä, sllä yli 100 mm:n tykkejä
oli määrävahvuuden edellyttämä määrä. Keveistä 57 mm:n ja 75
mm:n tykeistä puuttui kuitenkin puolet. Rannikon puolustukseen oli
lisäksi varattu yli 150 vanhaa jäykkälavettista kenttätykkiä.
Helmikuun 1. päivänä
1941 varsinaisia rannikkotykkejä oli yhteensä 336, joista leveitä
180, raskaita 110 ja järeitä 46 kappaletta. Raskaiden ja järeiden
tykkien ampumatarviketilanne oli hyvä, mutta kevyeltä tykistöltä
puuttui puolet arvioidusta tarpeesta.
Ranikkotykistön
ilmatorjunta-aseiden hankintoja ei ehditty suorittaa ennen sodan
syttymistä. Sodan alkaessa merivoimilla oli käytössään 214
tykkiä ja 33 ilmatorjuntakonekivääriä.
Kesällä 1941
ilmavoimilla oli käytettävissään 307 lentokonetta. Hävittäjiä
oi 250, pommikoneita 41 ja tiedustelu- ja yhteistoimintakoneita 36
kappaletta. Lukumääräisesti konemäärä oli miltei
määrävahvuukisen mukainen. Heikkoutena oli jälleen kaluston
kirjavuus. Käytössä oli kaikkiaan 17 eri konetyyppiä. Erityisesti
huolena oli länsimaisten koneiden varaosatäydennyksen
ongelmallisuus. Toisaalta sekä kotimaasta että Saksasta suoritetut
lentokonehankinnat takasivat sodan ensimmäisten kuukausien
kalustotäydennyksen.
Lentobensiiniä,lentokoneöljyä
sekä ampumatarvikkeita ja pommeja oli varastoissa yli kolmen
sotakuukauden tarve. Ilmatorjuntatykistö oli kasvanut talvisodan
jälkeen 2,5-kertaiseksi käsittäen kesäkuun 20. päivänä
yhteensä 941 asetta. Kaikki asetyypit huomioon ottaen
määrävahvuudesta puuttui kuitenkin liki puolet. Joka tapauksessa
ilmatorjunnan teho oli parantunut merkittävästi. 20 mm:n ja 40 mm:n
ilmatorjuntakanuunoiden hankintojen ansioista. Näitä aseita oli
yhteensä 649 kappaletta. Ilmatorjuntatykkien ampumatarviketilanne
oli tyydyttävä, vaikka 40 mm:n ammuksista puutui puolet.
Lähdeaineisto Suomi
sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti