Uhkaava tilanne rajalla

Liikekannallepano on alkanut. Jalkaväkeä marssimassa uudelle rajalle.

Kesäkuun 10. päivän tienoissa 1941 saapui eversti Buschenhagen toistamiseen Helsinkiin. Hänen lausunnoistaan yleisesikunnassa ilmeni, että hänen tehtävänään tällä kertaa oli toisaalta käydä neuvotteluja mahdollisen yhteistoiminnan käytännöllisistä yksityisseikoista, siltä varalta että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen, toisaalta saada takeita siitä, että Suomi tulisi sotaan mukaan Saksan liittolaisena. Kun olin esitellyt asian tasavallan presidentille ja hän oi vaikuuttanut pysyvänsä entisellä kannallaan, ilmoitin eversti Buschenhagenille, että ei voitu antaa mitään takeita mukaantulostamme sotaan. Suomi oli päättänyt pysyä puoueettomana, mikä sitä vastaan ei hyökätty.

Venäläisten joukkojen keskitykset viittasivat siihen, että meitä uhkasi yllätyshyökkäyksen vaara, jos emme lisäsipuolustusvalmiutamme. Lähinnä oli huolehdittava puolustuksen vahventamisesta uhatuimmilla suunnilla, siis Etelä-Suomen Suomenlahdella ja Saimaan välissä sekä pohjoisessa Sallan radan läheisyydessä. Rajan takana oli vähintäänkin 17 venäläistä jalkaväkdivisioonaa ja yksi pansaridivisioona ynnä rajavariojoukkoja. Näiden lisäkis oli Hangossa paitsi linnoitus-, rautatie-, ja ilmatorjuntajoukkoja pari panssarein vahvennettua jalkaväkiprikaatia. Meitä vastassa oli toisin sanoen enemmän kuin ne 16 divisioonaa, mitkä Suomi saattoi asettaa suorittamalla yleisen liikekannallepanon. Jos lisäksi otettiin huomioon venäläisten käytettävissä olevat panssarivoimat ja se mahdollisuus, minkä Pietarin läheisyys antoi heille nopeasti ja huomaamatta vahventaa ryhmitystään Suomenlahden rantaseudulla, niin epäsuhde ilmeni vielä räikeämmin. Muutamassa harvassa päivässä Neuvostoliitto kykeni rannikon ja Vuoksen väliin keskittämään 7-8 divisioonaa, toisin sanoen kaksinkertaisesti sen määrän,minkä me pystyimme tälle kaistalle tuomaan runsaan viikon kuluessa liikekannalepäivästä lukien.

Näin ollen ei ollut muuta neuvoa kuin panna toimeen osittainen mobilisaatio, Ensimmäinen käsky koski suojajoukkojen reserviläsiä ja se annettiin 9. kesäkuuta, Puolivalmiit puolustusasemat miehitettiin, joskin vain heikoin voimin. 13. kesäkuuta neuvostohallitus kumosi kaikki sotahuhut, mutta silti saapui luotettavia raportteja laajoista itärajamme takaisista sotavalmisteluista, ja myös Suomenlahdella ja Hankoniemellä todettiin vilkasta toimeliaisuutta. Tämä pakotti meidät mobilisoimaan koko kenttäarmeijan, sitä koskeva käsky annettiin 17. kesäkuuta. Vuoden 1929 Ahvenanmaan-sopimuksen mukaan meidän oli miehitettävä demilitarisoitu saaristo. Laajoja raja-alueita oli evakuoitava, ja tällöin siirrettiin 60 000 henkeä sisämaahan. Joukot saivat käskyn välttää kaikkea toimintaa, mikä voisi antaa venäläisille aiheen provokaatioon.

Meillä oli vain yksi sotasuunnitelma, ja se oli tiukasti defensiivinen. Joukkojen keskitys perustui sen mukaisesti kokonaan puolustustehtäviin. Väite, että Suomi olisi valmistellut offensiivista sodankäyntiä, ei pidä paikkaansa. Se tosiasia, että ensimmäinen hyökkäysyrityksemme jouduttiin aloittamaan vasta kolme viikkoa sodan puhkeamisen jälkeen ja seuraava hyökkäys, joka vei Viipurin ja Karjalan kannaksen vapauttamiseen, vielä kolme viikkos myöhemmin, johtui siitä, että joukot oi uudelleen ryhmitettävä offensiivia varten.

Lapissa kauttakulkuliikenne, joka vielä loppukeväällä oli käsittänyt kuukausittain vain pari tuhatta lomalaista ja sairasta oli viime aikoina saanut yhä laajemmat mittasuhteet. Kun liikekannallepanomme alkoi, niin liikenne kävi liian raskaaksi harvalle yhdyslinjaverkostollemme, ja siitä aiheutui vakavia häiriöitä. Järjestyksen aikaansaamiseksi sovin saksalaisten kanssa siitä, että he ottaisivat hoitaakseen Pohjois-Suomen sijoitetun III armeijakunnan huollon. Esitettyäni asian tasavallan presidentille annoin 15. kesäkuuta käskyn, että mainittu armeijakunta oli alistettava saksalaiselle ylipäällikölle, niin pian kuin sen keskitys olisi suoritettu. Samalla määräsin armeijakunnan komentajan heti ottamaan yhteyden minuun, jos hänelle vastoin luuloamme anettaisiin saksalaisten operatiivisiä käskyjä.

Tiedonanto, että Saksa alottaisi vihollisuudet Neuvostoliittoa vastaan, vieläpä jo seuraavana päivänä, saapui illalla 21.kesäkuuta. Varovaisuustoimenpiteisiimme oli siis ryhdytt viine tingassa.

Aikaisin aamulla 22. kesäkuuta 1941 saksalaiset ylittivt Neuvostoliiton rajan, ja kello 6.00 radioitiin Hitlerin tunnettu julistus, joss mm. lausuttiin, että suomalaiset ja saksalaiset joukot Jäämeren rannikolla seisoivat rinnakkain puolustamassa Suomen maaperää.

Lähdeaineisto G. Mannerheim Muistelmat