Offensiivi alkaa

Purilaat, Karjalan erämaiden kyttökelpoisin kuljetusväline.

Ohjeet Laatokan pohjoispuolella suoritettavaa hyökkystä varten vahvistettiin 28. kesäkuuta. Suunnilleen Kiteen ja Ilomantsin väliselle linjalle sijoitetut joukkomme, jotka aluksi käsittivät kaksi armeijakuntaa (kenraalimajuri Talvelan komentaman VI armeijakunnan ja kenraalimajuri Hägglundin komentaman VII armeijakunnan) yhteensä viitenä divisioonana sekä kenraalimajuri Oinosen komentaman ”Ryhmä O:n” (ratsuväkiprikaatin, 1. ja 2. jääkäriprikaatin sekä yhden sissipataljoonan), yhdistettiin noin 100 000 miehen vahvuiseksi muodostelmaksi, jolle annettiin nimeksi Karjalan armeija. Sen komentajaksi tuli yleisesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Heinrichs; tämän tilalle yleisesikuntaan siirrettiin kenraaliluutnantti Hanell. Käskyn viimeisessä kohdassa määriteltiin operaatioiden lopulliseksi tavoitteiksi Syväri ja Äänisjärvi.

Kesäkuun 30. annettiin käsky, jossa lähemmin kaavailtiin offensiivin suorituksen suuntaviitat. Kohdistamalla hyökkäyksensä painopiste Jänisjärven koillispuolelle Karjalan Armeijan oli määrä lyödä järven länsi- ja itäpuolellla olevat vihollisvoimat, minkä jälkeen sen tuli ensimmäisenä tavoitteenaan ja mahdollisimman lyhyessä ajassa saavuttaa linja Äänikkäniemi – Hämekoski-Suistamo- Loimola- Suvilahti. Sinne päästyään armeijan oli valmistauduttava suoritumaan Jänisjoen varsille ryhmittyneistä vihollisjoukoista sekä päävoimillaan jatkettava etenemistä Salmin ja Tulemajärven suuntaan. Vasemmalla siivellä oli vallattava vanhan valtakunnanrajan läheisyydessä sijaitseva Liusvaaran kylä sekä vlamistauduttava etenemään kohti Porajärveä ja Säämäjärveä.

Karjalan armeijaa rymiteltäessä meille saapui odotttamatta vahvennusta Norjasta Ruotsin kautta. Kyseessä oli kenraaliluutnantti Engelbrechtin komentama saksalainen 163. jalkaväkidivisioona, joka Saksan päämajan toivomuksesta siirrettiin Suomeen asetettavaksi käyttööni. Yksi sen rykmenteistä sekä yksi tykistöpatteristo oli Pohjois-Suomen läpi kuljettaessa jätetty Lapissa olevinen sakskalaisjoukkojen vahvennukseksi. Mainittu divisioona sijoitettiin Joensuun läheisyyteen ylipäällikön reserviksi. Minulle ei ollut mieleen, että sain komentooni vieraan yhtymän, jonka varusteet ja koulutus tuksin vastasivat korpisodan vaatimuksia.

Karjalan armeija aloitti offensiivinsa 10. heinäkuuta, Päähyökkäys tapahtui Kopriselän suuntaan, sen painopiste oli vasemmala siivellä. Sitkeästä vastarinnasta ja vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta VI armeijakunta, vahvennuksenaan eversti Laguksen komentama 1. jääkäriprikaati, valtasi nopeasti maa-alaa, eteni laajassa kaaressa Jänisjärven itäpuolitse, prikaatin kulkiessa kärjessä, ja pääsi lähinna seuraavina vuorokausina Laatokan rannikolle. Täten oli Sortavalan ympärillä olevilta vihollisvoimilta katkaistu idänpuoliset yhteydet. 21. heinäkuuta VI armeijakunta oli ehtinut vanhalla valtakunnanrajalla sijaitsevaan Salmiin.

Karjalan armeijan oikealla hyökkäyssiivellä kohtasi VII armeijakunta tiukkaa vastarintaa, niin että se kykeni vain askel askeleelta tunkeutumaan venäläisten lujien puolustusasemien läpi. Sortavalan länsipuolelle olevat huomattavat vihollisvoimat oli siten saatu sidotuksi, eivätkä ne enää voineet uhata VI armeijakunnan etenemistä pitkin Laatokan pohoisirannikkoa.

Sen jälkeen kun valtakunnanrajalla sijaitseva Salmi oli joutunut joukkojemme käsiin ja eräät VI armeijakunnna osastot oliva seuraavana päivänä tunkeutuneet Laatokkaan laskevalle Tuulosjoelle skeä pohjoisempana olevalle Vieljärjevelle ja Hyrsylään, VI armeijakunta sai käskyn keskeyttää etenemisensä. Oli aika ryhtyä toimenpiteisiin Suojärven ja Tolvajärven välisen, syvälle Karjalan armeijan vasempaan sivustaan pistävän alueen takaisin valtaamiseksi.

Tätä tarkoitusta varten asetin saksalaisen 163. jalkaväkidivisioonan kenraaliluuntantti Heinrichsin käyttöön. Siitä huolimatta, että tämä oli antanut ohjeet operaation suorittamiseksi kaksipuolista saarrostusta käyttäen, saksalainen divisioonankomentaja kohdisi hyökkäyksensä painopisteen pohjoissuuntaan yli Tolvajärven, kun taas erään hänelle alistetun suomalaisen rykmentin oli määrä edetä Loimolan kautta kohti talvisodan kuuluisaksi tullutta Kollaata. Kun oli käynyt ilmi, että Tolvajärven alueen monien kannaksien ja kapeikkojen valtaus muodostui saksalaiselle divisioonalle sekä aikaa vaativaksi ja tappioita aiheuttavaksi, astettiin osia Ryhmä O.sta kenraaliluutnantti Engeöberchtin käyttöön, minkä jälkeen eteneminen sai parempaa vauhtia. Venäläisten vastarinta lujittui kuitenkin mitä lähemmäksi päästiin Suojärveä,ja vasta antamieni ohjeiden mukaan suoritetun kiertoliikkeen avulla, joka käsitti hyökkäyksen kaakosta selustaan, se saatiin muurretuksi 21. elokuuta. Vihollinen perääntyi tällöin niin nopeasti, että saksalaiset, joita oli kehotettu painostmaan sitä omalta suunnaltaan, tapasivat edestään tyhjän maaston ja saattoivat miltei laukastakaan vaihtamatta marssia Suvilahden kylään. Suomalaisjoukot olivat sillä aikaa täälläkin ylittäneet valtakunnanrajan ja edenneet Sotjärven ja Säämäjärven väliselle kannakselle.

Suojarven alueen valtauksen jälkeen palauteettin 163. jalkaväkidivisioona jälleen reservikseni. Tuskin VI armeijakunta oli keskeyttänyt offensiivinsa, kun venäläiset aloittivat srajan hurjia vastahyökkäyksiä. Heinäkuun 24. päivän vastaisena yönä kehittyi vaarallinen tilanne venäläisten laskiessa Lunkulan- ja Mantsinsaaressa mahin yhden prikaatin katkaistakseen Salmin kohdlla armeijakunnan huoltotien, samalla kun huomattavat vihollisvoimat ryhtyivät hyökkäykseen Tuulosjoen linjaa vastaan. Tilanne selvitettiin, ja molemmat saaret vallattiin takaisin.

Heinä-ja elokuun vaihteessa venäläsiet kohdistivat Tuulosjoen linjaan uudeen hyökkäyksen, minkä lisäksi heidän panssari- ja lentoaseen tukmat tuoreet joukkonsa suorittivat rynnäkön Vieljärven kaistalla. Nämä hyökkäykset torjuttiin sitkeissä taisteluissa, jotka jatkuivat 15:nteen elokuuta ja veivät VI armeijakunnan vasemmaan siiven Nuosjärven ja Mikkilänjärven väliselle kannakselle. Keskustaankin kohdistetu vastahyökkäykset torjui eversti Snellmanin komentama 17. divisioona, joka oli 17. heinäkuuta irrotettu Hangon rintamalta.

Samanaikaisesti näiden Laatokan Karjalassa käytyjen taisteluiden kanssa oli 31. heinäkuuta aloitetti offensiivi Karjalassa kannaksen pohjoislohkolla, lähtökohtana Vuoksen-Pyhäjärven linja, Hyökkäyksen suoritti II armeijakunta kenraalimajuri Laatikaisen komentamana, ja sen lähimpänä tavoitteena oli Hiitolan rautatiesolmukohta sekä Sortavalan suunnalla olevien vihollisvoimien etelänpuoleisten yhteyksien katkaiseminen, 10.divisioona, joka 25. heinäkuuta oli irrotettu Länsi-Kannakselta, sijoitettiin II armeijakunnan joukkojen taakse ylipäällikön reserviksi. Vaikka näiden läheltä seuraamienei kovien taistelujen aikana useaan kertaan pyydettiin lisävoimia, pidän tämän reservin itselläni, ja vasta 4. elokuuta asetin sen armeijakunnan komentajan käyttöön sijoitettavaksi kokonaisuudessaan määräämälleni suunnalle. Levännyt divisioona ryhtyi seuraavana päivänä eversti Sihvon komentamana hyökkäykseen temmaten viereiset joukko-osastot mukaansa, ja 7. elokuuta vallattiin Kaukolan kirkonkylä. Syvä läpimurto oli siten onnistuneesti suoritettu. 8. elokuuta saavutettiin Laatokan rannikko Lahdenpohjan kohdalla, mikä merkitsi sitä, että Sortavalan seudulle ryhmittyneiden vihollisvoimien yhteydet oli lopullisesti saatu karkaistuksi.

Tärkeän rautatie- ja maantiesolmun muodostava Hiitola kukistui 11. elokuuta, eteläisemmän hyökkäsykiilan saavuttaessa Laatokan rannikon Hiitolan ja Käkisalmen kaupungin välillä. Kaksi venäläsidivisioonaa tungettiin nyt suurelle Kiloplansaarelle, jossa ne tarmokkaasti pitivät puoliaan 23:nteen elokuuta, minkä jälkeen ne kuljetettiin vesitse Karjalan kannaksen Laatokan puoleisiin satamiin. Myöhemmässä vaiheessa niden divisioonien nähtiin osallistuvan Kannaksen taisteluihin.

Lähdeaineisto G. Mannerheim Muistelmat