Purilaat, Karjalan
erämaiden kyttökelpoisin kuljetusväline.
Ohjeet Laatokan
pohjoispuolella suoritettavaa hyökkystä varten vahvistettiin 28.
kesäkuuta. Suunnilleen Kiteen ja Ilomantsin väliselle linjalle
sijoitetut joukkomme, jotka aluksi käsittivät kaksi armeijakuntaa
(kenraalimajuri Talvelan komentaman VI armeijakunnan ja
kenraalimajuri Hägglundin komentaman VII armeijakunnan) yhteensä
viitenä divisioonana sekä kenraalimajuri Oinosen komentaman ”Ryhmä
O:n” (ratsuväkiprikaatin, 1. ja 2. jääkäriprikaatin sekä yhden
sissipataljoonan), yhdistettiin noin 100 000 miehen vahvuiseksi
muodostelmaksi, jolle annettiin nimeksi Karjalan armeija. Sen
komentajaksi tuli yleisesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti
Heinrichs; tämän tilalle yleisesikuntaan siirrettiin
kenraaliluutnantti Hanell. Käskyn viimeisessä kohdassa
määriteltiin operaatioiden lopulliseksi tavoitteiksi Syväri ja
Äänisjärvi.
Kesäkuun 30. annettiin
käsky, jossa lähemmin kaavailtiin offensiivin suorituksen
suuntaviitat. Kohdistamalla hyökkäyksensä painopiste Jänisjärven
koillispuolelle Karjalan Armeijan oli määrä lyödä järven länsi-
ja itäpuolellla olevat vihollisvoimat, minkä jälkeen sen tuli
ensimmäisenä tavoitteenaan ja mahdollisimman lyhyessä ajassa
saavuttaa linja Äänikkäniemi – Hämekoski-Suistamo- Loimola-
Suvilahti. Sinne päästyään armeijan oli valmistauduttava
suoritumaan Jänisjoen varsille ryhmittyneistä vihollisjoukoista
sekä päävoimillaan jatkettava etenemistä Salmin ja Tulemajärven
suuntaan. Vasemmalla siivellä oli vallattava vanhan valtakunnanrajan
läheisyydessä sijaitseva Liusvaaran kylä sekä vlamistauduttava
etenemään kohti Porajärveä ja Säämäjärveä.
Karjalan armeijaa
rymiteltäessä meille saapui odotttamatta vahvennusta Norjasta
Ruotsin kautta. Kyseessä oli kenraaliluutnantti Engelbrechtin
komentama saksalainen 163. jalkaväkidivisioona, joka Saksan päämajan
toivomuksesta siirrettiin Suomeen asetettavaksi käyttööni. Yksi
sen rykmenteistä sekä yksi tykistöpatteristo oli Pohjois-Suomen
läpi kuljettaessa jätetty Lapissa olevinen sakskalaisjoukkojen
vahvennukseksi. Mainittu divisioona sijoitettiin Joensuun
läheisyyteen ylipäällikön reserviksi. Minulle ei ollut mieleen,
että sain komentooni vieraan yhtymän, jonka varusteet ja koulutus
tuksin vastasivat korpisodan vaatimuksia.
Karjalan armeija aloitti
offensiivinsa 10. heinäkuuta, Päähyökkäys tapahtui Kopriselän
suuntaan, sen painopiste oli vasemmala siivellä. Sitkeästä
vastarinnasta ja vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta VI
armeijakunta, vahvennuksenaan eversti Laguksen komentama 1.
jääkäriprikaati, valtasi nopeasti maa-alaa, eteni laajassa
kaaressa Jänisjärven itäpuolitse, prikaatin kulkiessa kärjessä,
ja pääsi lähinna seuraavina vuorokausina Laatokan rannikolle.
Täten oli Sortavalan ympärillä olevilta vihollisvoimilta katkaistu
idänpuoliset yhteydet. 21. heinäkuuta VI armeijakunta oli ehtinut
vanhalla valtakunnanrajalla sijaitsevaan Salmiin.
Karjalan armeijan oikealla
hyökkäyssiivellä kohtasi VII armeijakunta tiukkaa vastarintaa,
niin että se kykeni vain askel askeleelta tunkeutumaan venäläisten
lujien puolustusasemien läpi. Sortavalan länsipuolelle olevat
huomattavat vihollisvoimat oli siten saatu sidotuksi, eivätkä ne
enää voineet uhata VI armeijakunnan etenemistä pitkin Laatokan
pohoisirannikkoa.
Sen jälkeen kun
valtakunnanrajalla sijaitseva Salmi oli joutunut joukkojemme käsiin
ja eräät VI armeijakunnna osastot oliva seuraavana päivänä
tunkeutuneet Laatokkaan laskevalle Tuulosjoelle skeä pohjoisempana
olevalle Vieljärjevelle ja Hyrsylään, VI armeijakunta sai käskyn
keskeyttää etenemisensä. Oli aika ryhtyä toimenpiteisiin
Suojärven ja Tolvajärven välisen, syvälle Karjalan armeijan
vasempaan sivustaan pistävän alueen takaisin valtaamiseksi.
Tätä tarkoitusta varten
asetin saksalaisen 163. jalkaväkidivisioonan kenraaliluuntantti
Heinrichsin käyttöön. Siitä huolimatta, että tämä oli antanut
ohjeet operaation suorittamiseksi kaksipuolista saarrostusta
käyttäen, saksalainen divisioonankomentaja kohdisi hyökkäyksensä
painopisteen pohjoissuuntaan yli Tolvajärven, kun taas erään
hänelle alistetun suomalaisen rykmentin oli määrä edetä Loimolan
kautta kohti talvisodan kuuluisaksi tullutta Kollaata. Kun oli käynyt
ilmi, että Tolvajärven alueen monien kannaksien ja kapeikkojen
valtaus muodostui saksalaiselle divisioonalle sekä aikaa vaativaksi
ja tappioita aiheuttavaksi, astettiin osia Ryhmä O.sta
kenraaliluutnantti Engeöberchtin käyttöön, minkä jälkeen
eteneminen sai parempaa vauhtia. Venäläisten vastarinta lujittui
kuitenkin mitä lähemmäksi päästiin Suojärveä,ja vasta
antamieni ohjeiden mukaan suoritetun kiertoliikkeen avulla, joka
käsitti hyökkäyksen kaakosta selustaan, se saatiin muurretuksi 21.
elokuuta. Vihollinen perääntyi tällöin niin nopeasti, että
saksalaiset, joita oli kehotettu painostmaan sitä omalta
suunnaltaan, tapasivat edestään tyhjän maaston ja saattoivat
miltei laukastakaan vaihtamatta marssia Suvilahden kylään.
Suomalaisjoukot olivat sillä aikaa täälläkin ylittäneet
valtakunnanrajan ja edenneet Sotjärven ja Säämäjärven väliselle
kannakselle.
Suojarven alueen
valtauksen jälkeen palauteettin 163. jalkaväkidivisioona jälleen
reservikseni. Tuskin VI armeijakunta oli keskeyttänyt offensiivinsa,
kun venäläiset aloittivat srajan hurjia vastahyökkäyksiä.
Heinäkuun 24. päivän vastaisena yönä kehittyi vaarallinen
tilanne venäläisten laskiessa Lunkulan- ja Mantsinsaaressa mahin
yhden prikaatin katkaistakseen Salmin kohdlla armeijakunnan
huoltotien, samalla kun huomattavat vihollisvoimat ryhtyivät
hyökkäykseen Tuulosjoen linjaa vastaan. Tilanne selvitettiin, ja
molemmat saaret vallattiin takaisin.
Heinä-ja elokuun
vaihteessa venäläsiet kohdistivat Tuulosjoen linjaan uudeen
hyökkäyksen, minkä lisäksi heidän panssari- ja lentoaseen tukmat
tuoreet joukkonsa suorittivat rynnäkön Vieljärven kaistalla. Nämä
hyökkäykset torjuttiin sitkeissä taisteluissa, jotka jatkuivat
15:nteen elokuuta ja veivät VI armeijakunnan vasemmaan siiven
Nuosjärven ja Mikkilänjärven väliselle kannakselle. Keskustaankin
kohdistetu vastahyökkäykset torjui eversti Snellmanin komentama 17.
divisioona, joka oli 17. heinäkuuta irrotettu Hangon rintamalta.
Samanaikaisesti näiden
Laatokan Karjalassa käytyjen taisteluiden kanssa oli 31. heinäkuuta
aloitetti offensiivi Karjalassa kannaksen pohjoislohkolla,
lähtökohtana Vuoksen-Pyhäjärven linja, Hyökkäyksen suoritti II
armeijakunta kenraalimajuri Laatikaisen komentamana, ja sen lähimpänä
tavoitteena oli Hiitolan rautatiesolmukohta sekä Sortavalan
suunnalla olevien vihollisvoimien etelänpuoleisten yhteyksien
katkaiseminen, 10.divisioona, joka 25. heinäkuuta oli irrotettu
Länsi-Kannakselta, sijoitettiin II armeijakunnan joukkojen taakse
ylipäällikön reserviksi. Vaikka näiden läheltä seuraamienei
kovien taistelujen aikana useaan kertaan pyydettiin lisävoimia,
pidän tämän reservin itselläni, ja vasta 4. elokuuta asetin sen
armeijakunnan komentajan käyttöön sijoitettavaksi
kokonaisuudessaan määräämälleni suunnalle. Levännyt divisioona
ryhtyi seuraavana päivänä eversti Sihvon komentamana hyökkäykseen
temmaten viereiset joukko-osastot mukaansa, ja 7. elokuuta vallattiin
Kaukolan kirkonkylä. Syvä läpimurto oli siten onnistuneesti
suoritettu. 8. elokuuta saavutettiin Laatokan rannikko Lahdenpohjan
kohdalla, mikä merkitsi sitä, että Sortavalan seudulle
ryhmittyneiden vihollisvoimien yhteydet oli lopullisesti saatu
karkaistuksi.
Tärkeän rautatie- ja
maantiesolmun muodostava Hiitola kukistui 11. elokuuta, eteläisemmän
hyökkäsykiilan saavuttaessa Laatokan rannikon Hiitolan ja
Käkisalmen kaupungin välillä. Kaksi venäläsidivisioonaa
tungettiin nyt suurelle Kiloplansaarelle, jossa ne tarmokkaasti
pitivät puoliaan 23:nteen elokuuta, minkä jälkeen ne kuljetettiin
vesitse Karjalan kannaksen Laatokan puoleisiin satamiin. Myöhemmässä
vaiheessa niden divisioonien nähtiin osallistuvan Kannaksen
taisteluihin.
Lähdeaineisto G.
Mannerheim Muistelmat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti