Jatkosota syttyy

Saksan aloittaessa sotatoimet Itämeren eteläpuolella suomalaiset joukot miehittivät Ahvenanmaan aamulla 22.6. Sen linnoituslaitteita alettiin taas panna kuntoon. Samaan aikaan saksalainen vuoristoarmeijakunta siirtyi Norjasta Petsamoon. Suomen ja Neuvostoliiton välille ei syntynyt heti sotatilaa siitä huolimatta, että neuvostotiedustelu oli havainnut saksalaisjoukkojen ja -laivojen tulon Suomeen. Sekä Suomi että Neuvostoliitto välttivät ärsyttäviä toimenpiteitä. Neuvostoliiton puolustusasiankomissaari kielsi ilmatoiminnan aloittamisen Suomen alueella ilman eri käskyä. Myös Suomen rajoilla olleet puna-armeijan yksiköt saivat käskyn olla avaamatta tulta, Neuvostoliitto vakuuttia 22.6. puolueettomuuttaan Suomea kohtaan, mutta ilmoitti ryhtyvnsä kostotoimenpiteisiin, mikä Suomi sallisi saksalaisten sotatoimet alueeltaan.

Aivan Saksan hyökkäyksen ensi tunteina tapahtui Suomen ja Neuvostoliiton välillä eräitä yhteenottoja. Neuvostoliittolaiset lentokoneet hyökkäsivät myös suomalaisalusten kimppuun ja pommittivat erästä suomalaista rannikkolinnaketta. Samoihin aikoihin suomalaiset sukellusveneet alkoivat yhteistoimintasuunnitelman mukaisesti laskea miinakenttiä Neuvostoliiton rannikolle. Miinoitusooperaatiolla ei ollut poliittisia vaikutuksia, sillä Neuvostoliitto ei havainnut sitä. Saksalaisten leinnot Suomen alueelta sallittiin vasta 25.6.1941 lähtien, mutta Itä-Preussista käsin toimivat saksalaiset pommituskoneet miinoittivaat Kronstadtin väylää lennettyään Suomen ilmatilan kautta ja käyttivät paluumatkalla Suomen lentokenttiä välilaskuihin.Lennot olivat osa strategista kokonaissuunnitelmaa, joka tähtäsi punalaivaston toiminnan estämiseen.

Neuvostoliiton ilmavoimat iskivät 25.6.1941 noin 500 koneen voimalla Suomen lentokentille. Suurin osa pommituksista kohdistui kuitenkin tosiasiassa asutuskeskuksiin ja lentokenttien lamauttaminen epäonnistui. Samana aamuna suomalaistiedustelu kaappasi neuvostosukellusveneille lähetetyn sanoman; ”Sota Suomea vastaan on alkanut.”

Pääministeri Rangellin oli 25.6. määrä esittää eduskunnalle tiedonanto hallituksen toiminista maan puolustuskyvyn nostamiseksi ja painottaa Suomen puolueettomuushalua. Neuvostoliiton suurpommitus laukaisi kuitenkin tilanteen. Rangell totesi tiedonannossaan iltamyöhällä 25.6. Suomen olevan sodassa. Virallinen kanta voitiin nyt kiteyttää ennakoituun tapaan. Neuvostoliitto oli aloittanut jälleen sotatoimet ja Suomi kävi talvisotaan rinnastettavaa puolutussotaa. Saksan esittämien toivomusten mukaisesti Rangell lisäksi mainitsi, että Suomi taisteli bolsevismia vastaan. Eduskunta hyväksyi hallituksen tiedonannon.

Pienen maan sotaponnistukset oli sovitettava valtion kantokyvyn rajoihin. Presidentti Ryti ajatteli, että olisi säilytettävä mahdollisimman suuri taloudellinen ja sotilaallinen voima suursodan loppuvaiheeseen asti, koska vian olemassa olevat voimat otettaisiin huomioon suurten laskelmissa. Suomen tulevaisuudelle oli merkityksellistä hyvien suhteiden säilyttäminen Saksaan ja lännen suurvaltoihn. Ruotsiin oli vaalittava lämpimiä suhteita. Ryti arveli, että ”saattaa käydä lopulta niinkin, että ainoa paikka mistä yleensä voimme tarpeen tulleen apua toivoa, on Ruotsi.”

Saksan alkumenestys Neuvostoliiton vastaisessa sodassa tuntui vastustamattomalta, mutta Suomen virallinen ulkopolitiikka säilytti pääpiirteissään varovaisen peruslinjan. Suomi ilmoitti käyvänsä erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan. Suomen tavoitteet olivat erilaiset kuin Saksan. Tämän toivottiin herättävän länsimaissa myönteisiä asenteita ja vahvistavan Suomen kansallista yksimielisyyttä. Suomalaiset ja saksalaiset käyttivät toisistaan nimitystä aseveli, eikä niiden välillä solmittu liittosopimusta.

Saksa ja Suomi eivät itse asiassa kumpikaan halunneet sopimusta huolimatta niistä edusita, joita se olisi voinut tuottaa sotilaallisissa yhteistyöongelmissa. Ennen idänhyökkäystään Saksa ei halunnut provosoida Neuvostoliittoa ennakkosopimuksella, koska se halusi pitää itään kohdistuneet suunnitelemansa salassa. Saksa ei halunnut sitoa käsiään lupaamalla Suomelle jotakin, joka olisi ollut vain taakaksi jos sotasuunnitelmat muuttuisivat. Vielä ei myöskään ollut selvää, eopisiko Suomen itsenäinen valtio kaaviallun Supergermaanisen valtion rinnalle. Suomen sitominen sopimuksella ei ollut tarpeellista, koska sillä ei Hitlerin käsityksen mukaan ollut omien etujensa takia muuta mahdollisiuutta kuin sotia Saksan rinnalla.

Suomen kannalta taas oli tärkeää olla sitoutumatta Saksaan, koska liittosopimus olisi rasittanut pahoin suhteita länsivaltoihin. Oli syytää toivoa, että demokraattisetn valtojen voimavarat lopulta pakottaisivat Saksan sovintioon suursodassa. Myös sisäinen yhtenäisyys vaati sitoutumattomuuta.

Sotaa edeltäneissä sotilasviranomaisten yhteistyöneuvotteluissa oli päädytty suullisiin välipuheisiin, jotka Hitler virallisesti vahvisti 23.6.1941. Rytille lähettämässään kirjeessä. Suomalaiset olivat kuitenkin tarkoituksellisesti välttäneet toivomuksiensa esittämistä niin, että ne olisivat sotilaallisestn toimenpiteiden ehtona. Saksan myöntymys oli seurausta sakalsaisten sotilasviranomaisten keskinäisesät kirjeenvaihdosta, Vaikka myäntymys välitettiinkin suomalaisille, Ryti ei edellenkään suostunut yhdistämään sitä välipuheisiin. Hän sivuutti välipuheet vaieten Hitlerille 28.6.1941 lähettämissään vastauskirjeessä. Asiaa kesän kuluessa tutkittaessa saksalaiset sotilasviranomaiset ja Saksan ulkoministeriä hyväksyivät tulkinnan, jonka mukaan virallista sotilassopimusta ei ollut.

Erillissota-käsite painotti puolustus- ja hyvistysajatuksi ja vähensi Saksan-yhteistyän painoa, mikä vahvisti kansallista yksimielisyyttä. Väinö Tanner otettiin heinäkuun 1941 alussa taas hallitukseen mukaan ja sisärengas vahvisti asemiaan. Sisäinen rintama ei kuitenkaan ollut yhtä yhtenäinen kuin talvisodassa, eikä ”talvisodan henki” ollut täydellisesti palautettavissa.

Talvisodassa meneteyt ja nyt uudelleen valloitetut alueet liitettiin eduskunnan päätöksellä Suomeen 6.12.1941, mutta miehitetyn Itä-Karjalan osalta jäätiin odottamaan tulevaa kehitystä; vieraan alueen kohtalosta päätettäisiin vasta sodan ratkettua. Erillis-sota-teesi jäi ulkopolitiikan peruspylvääksi lännen suunnalle, Saksan suuntaan taas muistettiin intressien yhtenäisyydestä.

Lähdeaineisto Ohto Manninen – Kauko Rumpunen Risto Rytin päväkirjat 1940-1944 ISBN 951-37-4520-1