Rajan yli

Jääkärit ja panssarivaunut etenevät Aunuksessa

Karjalan Armeija aloitti yleishyökkäyksen kohti Syväriä ja Petroskoita. Kannaksella ylitettiin vanha rajalinja, mutta Leningradiin ei haluttu hyökätä. 14. Divisioona saavutti Rukajärven.

Suomen Kannaksella etenevien joukkojen kärki oli saavuttanut vanhan rajan edellisen viikon lopussa. Se saavutettiin koko piitudelta viikon aikana, ja siitä mentiin yli. Päämaja oli antanut käskyn rajan ylittämisestä, jotta Kannaksella saavutettaisiin mahdollisimmman helposti puolustettava ja kapea linja Suomenlahden ja Laatokan välissä. Vanhan rajan ylitys herätti joukoissa myös vastalauseita, sillä kaikki eivät ptäneet sitä oikeutettuna.

Pajarin 18. D ylitti rajan Mainilassa. Sen JR 6 valtasi Mainilan kylän taistelun jälkeen 2.9. Vaikka neuvostojoukot puolustivat kylää sitkeästi, ne joutuivat saattoksiin, kun JR 49 eteni kylän itäpuolelle. Kylä vallattiin illalla 2.9. Seuraava tavoite oli Valkeasaaren kylä, jonka JR 49 saavutti taitellen edeten 3.9. JR 27 eteni sivustoilla. Neuvostoliiton joukot tekivät kovia vastahyökkäyksiä, mtta suomalaiset eivät perääntyneet.

Myös II AK:n toinen divisioona, 3.D, eteni suunnitelmallisesti. 3.9. se oli vallannut Termolan, josa divisioona eteni Ohlan maastoon. II AK saavutti hyökkäystavoitteensa viikon loppuun mennessä. Sillä oli hallussaan Rajajoen mutkan ja Ohtan väälinen alue.

II AK:n pohjoispuolella vastuussa ollut I AK hyökkäsi myös. Se kohtasi tiukkaa vastarintaa muun muassa 15. D:n kaistalla. Saarijärven maastossa JR 15 kohtasi vihollisasemat, jotka oli varustettun kahdeksankertaisella piikkilangalla. Niihin saatiin kuitenkin leikattua aukot, ja sen jälkeen vihollispesäkkeitä tuhottiin yksi kerrallaan.

Karjalana Armeijan nopeasti edennyt hyökkäys oli pysäytetty Laatokan koillisrintamalla Tuulokseen jo heinäkuussa. Kun armeijan vastuualueen pohjoisosissa oli nyt päästy tarpeekis eteenpäin, voitiin hyökkäystä jatkaa myös etelässä. Armeija tavoittelli Laatokan ja Äänisen välisellä Kannaksella Syväriä ja Petroskoita. Armeijan eteläkaistalla kohti Syväriä hyökkäsi VI AK, johon kuuluivat 5. D ja 17 D sekä Osasto Lagus. Sen pohjoispuolella vastuussa oli VII AK, johon kuuluivat 1. D ja II. D, tavoitteenaan Prääsä. Ryhmä Oinonen ja Prikaari Kuussaari olivat pohjoisella siivellä ja etenivät Petroskoi-linjan pohjoispuolella.

Tuuloksen läpimurron tukemiseksi oli keskitetty poikkeuksellisen paljon tykistöä. Tulivalmisteluun osallistui 12 patteristoa ja yksi järeä patteri. Kaikkiaan epäsuoraa tulta ammuttiin valmistelussa noin 20 000 laukausta, kun mukaan lasketaan myös kranaatinheitinten ammukset. Viisi tuntia kestäneen valmistelun jälkeen 5. D. Joukot hyökkösivät 4.9. klo 5. Vastustaja oli lamaantunut tkistökeskityksen jäljiltä.

Joen toisella puolen vastarinta oli aluksi heikkoa mutta tiivistyi suomalaisten edetessä syvemmälle, 5.9. aamuun mennessä 5. D oli murtanut vastarinnan ja päässyt Aunukseen johtavalle tielle. Tätä sillanpääasemaa hyväkseen käyttäen suomalaiset etenivät vielä samana päivänä Aunukseen. Osasto Lagukseen kuuluneen, polkupyörällä etenevän Taiseluosasto Häkkisen eteneminen oli nopeaa, ja kaupunki vallattiin puolitoista tuntia kestäneen taistelun jälkeen 5.9.

Nämä taistelut olivat ensimmäisiä, joissa suomalaiset käyttivät panssareita laajamittaisemmin tukenaan. Osasto Lagukseen kuuluneessa everstiluutnantti Sven Björkmanin johtamassa Panssaripataljoonassa (Ps.P) oli 16 kpl -26-vaunua, 5 kpl liekinheitinvaunuiksi muutettua T-26-vaunua ja 2 kpl T-28-vaunua. Vallattuaan Aunuksen Osasto Lagus sai käskyn edetä Syvärille.

Nujerrettuaan vihollisen Mäkriänjoella Laguksen joukkojen taisteluosastot Häkkinen ja Hynninen etenivät kohti etelää ja Syväriä. Taisteluosasto Hynninen saavutti sen ensimmäisenä 7.9. aamulla. 5. D:n pohjoispuolella 17 D kohtasi kovaa vastarintaa Säntämän suunnalla, ja sen hyökkäys hidastui. Ankarien taisteluiden jälkeen tilanne laukesi, ja divisioonien väliin jäänyt Nurmoilla vallattiin 7.9.

VII AK:n alueella tavoitteena oli Prääsä, jonne johtava tie katkaistiin 6.9. Seuraavana päivänä neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäykset Prääsästä. 7.9. aamulla JR 50 suunnattiin taajanan pohjoispuolelle, mutta sen liikkeellelähto viivästyi, koska osa joukoista kieltäytyi väsymykseen vedoten. Rykmentti pääsi kuitenkn Prääsän ja Petroskoin väliselle tielle, josta se hyökkäsi yhdell pataljoonalla Prääsään ja toisella tietä koilliseen, Petroskoin suuntaan.

I Divisioona puolestaan kohtasi vahvan vihollisen Nuosjärvellä. Neuvostoliittolaiset olivat kaivautuneet maastoon, ja Suomen joukot valtasivat esimerkiksi 2.9. kukkulan jossa oli 30 suurta asuinkorsua. Neuvostoasemien suojana oli myös panssarivaunuja. Viikon aikana 1. D löi vastustajansa ja sai siten hyvän aseman Prääsän alueelle satimeen jääneiden neuvostojoukkojen kukistamiseen.

Pismajoelle jäänyt 14. D kehitteli uusia juonia. Koska rintamahyökkäys ei ollut tuonut ratkaisua, päätti eversti Raappana kiertää. Etelästä ja pohjoisesta tehdyillä saartoliikkeilla suomalaiset pakoittivat venäläiset irtoamaan asemistaan Rukajärven länsirannalta.

III Ak: 3 D päätti jatkaa hyökkäystään kohti Uhtuaa huolimatta siitä, että sen joukkoja oli siirretty armeijakunnan toiseen divisionan käyttöön Kiestingin suunnalle. Hyökkäsyosastona toimi Osasto Saku, jonka rungon muodostivat JR 32:n ja JR 11:n osat. Puolustavat joukot sitoivat edessä olevat neuvostojoukot tulella ja taistelupartioilla, ja Osasto Saku pääsi etenemään ensimmäiseen tavoitteeseensa Röhön-Uhtuan tielle. Pian tämän jälkeen hyökkäysosasto joutui vastahyökkäyksen kohteeksi ja vetäytyi epäjärjestyksessä lähtöasemiinsa. Hyökkäys keskeytettiin 3.9. Suomalaisten hyökkäykset Uhtuan valtaamiseksi päättyivät tähän.

Kiestingin suunnalla vahvennettu JR 53 oli motissa. Sen vahvuus oli ollut 2000 miestä, mutta osasto oli pienentynyt vian 800 mieheen. Sn komentaja everstiluutantti Jussi Turtola kaatunut partiomatkalla 29.8. edellisellä viikolla. 2.9. venäläiset aloittivat hyökkäyksen motin laukaisemiseksi. Suomalaiset kuitenkin tiesivät hyökkäyssuunnitelmasta, sillä se oli löytynyt kaatuneen 88. D:n neuvostoupseerin karttalaukusta. Suomalaiset lähtivät vetäytymään. Taakse piti jättä muun muassa tykistöä. Mottiin sotilaiden rohkaisuksi tuodut kolme saksalaista panssaria ajettiin suohon. Vetäytyminen onnistui, ja aamulla 3.9. JR 53 oli uusissa asemissa, Divisioona J ryhmittyi puolustukseen.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5