Mannerheim – auktoriteetti

Mannereheim haudattiin 4.2.1951 suurin sotilaallisin kunnianosoituksin oman maan multiin soturiensa tavoin.

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim kuoli Sveitsissä 83-vuotiaana 28.tammikuuta 1951. Erottuaan tasavallan presidentin virasta talvella 1946 hän oli terveydellisistä syistä oleskellut paljon Sveitsissä. On varmaa, että vanhana kosmopoliittina ja ranskaa hyvin hallitsevana hän myös viihtyi paremmin Keski-Euroopassa kuin siinä vaiheessa poliittisest ahdistavassa Suomessa.

Mannerheim oli Suomen oloissa luonut vertaansa vailla olevan uran. Saapuessaan keisarillisen Venäjän raunioilta Suomeen 1917 lopulla hän oli 50-vuotias, mies parhaassa iässään. Sitä ennen hän oli tehnyt merkittävän päivätyön Venäjän armeijassa. Hän oli osoittanut rintamaupseerin taitoja ja henkilökohtaista rohkeutta sekä Japanin-sodassa että ensimmäisessä maailmansodassa, lopuksi jo hajoavinen joukkojen komentajana. Kenraaliluutnantin arvoon kohonneena hän maaillansodan loppuvaiheessa komensi ratsuväkiarmeijakuntaa. Mutta Mennerheim oli myös sulava hovimies, entinen chevalierkaartilainen ja keisariperheen läheinen.

Mennerheimin laaja-alaisuutta kuvaa hyvin se, että hän menestyi mm. tutkimusmatkailijana, Hänen vuosien 1906-1908 Aasian-ratsastuksensa tieteellinen ja dokumentaarinen merkitys on vuosikymmenien kuluessa vain kasvanut.

Ihmisenä Gustaf Mannerehim osoitti harvinaislaatuista joustavuutta kyetessään muuntautumaan venäläisestä hovimiehestä ja rintamakenraalista valkoisen talonpoikaisarmeijan komentajaksi talvella 1918. Mannerheimin päättäväinen ja taitava toiminta talven ja kevään aikana pelasti itsenäisen Suomen liukumasta Venäjän bolsevistiseksi osaksi.

Palattuaan yksityiselämään valtionhoitajakauden ja hävityn presidentinvaalin jälkeen vuonna 1919 Mennerheim pysyi virallisten tehtävien ulkopuolella vuoteen 1931, jolloin uusi presidentti P.E.Svinhufvud kutsui hänet uudelleenmuodostetun puolutusneuvoston puheenjohtajaksi, Näin Mannerheim saatiin integroduksi viralliseen valtionjohtoon. Hänen merkitystää korosti vielä se, että salaisesti sovittin hänen ottavan sotatilanteessa ylipäällikkyyden vastaan. Sama käytäntö toistui Kyösti Kallion tultua presidentiksi vuonna 1937.

Uusin tutkimus on luonut monipuolisemman kuvan Mannerheimista sodanjohtajana, Kriittiseen kuvaan kuuluu sen tunnustaminen, etteivät sodanajan ylipäällikön kaikki ratkaisut olleet optimaallisen oikeita. Tuskin kukaan kuitenkaan kiistää Mannerehimin merkitystä valtiomiehenä, realistisena näkijnä ja kansainvälisen politiikan tuntijana, Mannerheim nautti arvostusta ja kunnioitusta länsimaissa, mutta – yllättävä kyllä – tavallaan myös Neuvostoliitossa tai ainakin neuvostojohdon piirissä. Hänen persoonaansa ei kajottu esimerkiksi sotasyyllisyysprosessin yhteydessä.

Toisen maailmansodan loppuvaiheissa Mannerheimia ”säästettiin” ratkaisuvaiheita varten. Osittain siksi kariutui hänen valitsemisekseen tasavallan presidentiksi jo vuonna 1943. Vasta Risto Rytin vapaaehtoisesti uhrattua poliittisen uransa Ribbentrop-sopimuksen voimaantulon jälkeen aika oli kypsä Mannerheimin valitsemiseksi tasavallan presidentiksi. Vanhan marsalkan johdolla onnistui aluksi mahdottomalta tuntunut puolenvaihto ja sotatoimien aloittaminen entistä sotaveljeä Saksaa vastaan.

Ilmeisesti Mannerheim oli poliittisena johtajana ja auktoriteettina ”käyttökelpoinen” myös Neuvostoliitolle. Hänen nauttimansa arvostus takasi sen, että suomalaiset jakamattomasti toteuttivat Moskovan välirauhansopimuksen määräykset. Mannerheimin arvostusta Neuvostoliitossa on varmasti lisännyt hänen pidättymisensä hyökkäyksestä Leningradiin sekä myöhemmässä vaiheessa Muurmannin radan pohjoista osaa vastaan. Mannerheimia suojeli myös hänen länsimaissa nauttimansa arvostus.

Presidentti Mannerehim ei vain johdattanut Suomea sodasta pois, vaan hän ehti myös luoda perustaa Suomen ja Neuvostoliiton uusille suhteille. Sopeuttaakseen Suomen turvallisuuuspolitiikan uuteen tilanteeseen ja samalla pelastaakseen puolustusvoimat vajoamasta pelkäksi edustusjoukoksi Mannerheim teki liittotuneiden valvontakomission puheenjohtajalle Andrei Zdanoville esityksen Suomen ja Neuvostoliiton väliseksi puolustussopimukseksi.

Mannerheimin vuonna 1952 postuumista ilmestyneet muistelmat olivat aikanaan sensaatio. Samalla ne olivat vanhan kokeneen sotilaan ja poliitikon testamentti omalle kansalleen. Mannerheimin hautajaisista 5. helmikuuta vuonna 1951 muodostui yhdistävä kansallinen surujuhla.

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X