tiistai 5. toukokuuta 2015

Punainen Valpo

Kommunistien vahva mies Yrjö Leino toimi sisäministerinä

Kommunistien taktiikkaan kuului kaikissa Itä-Euroopan valtioissa poliisin ja ennen muuta valtiollisen poliisin soluttaminen omilla miehillä ja siirtäminen lopuksi kokonaisuudessaan omiin käsiin. Asiaan kuului luonnollisesti avainasemassa olevan sisäministerin paikan saaminen. Malli toimi erinomaisesti kaikkialla. Näin näytti aluksi tapahtuvan myös Suomessa.

Suomessa valtiollinen poliisi eli ”punainen Valpo” liittyy oleellisesti aikalaismuistikuviin vaaran vuosista. Laittomat vangitsemiset, pidätykset, kotietsinnät, sotavankien ja inkeriläisten sekä ”neuvostokansalaisiksi” luokiteltujen henkilöiden ajojahdit kuuluivat Valpon arkpäivään. Valpon laittomat otteet olivat merkittävästi vaikuttamassa kansalaisten yhä kasvavaan kritiikkiin äärivasemmistoa kohtaan. Kommunistien käsissä vaarallinen ase kääntyi loppujen lopuksi heitä itseään vastaan.

Punaisen Valpon historia liittyy kiinteästi sisäasiainministeri Yrjö Leinon ensimmäiseen länsimaissa toimineeseen kommunistiseen sisäministeriin. Vuonna 1944 maan alta noussut SKP oli tosin aloittanut Valpon valloittamisen ennen Yrjö Leinon sisäministerikautta, sillä sen puoluetoimikunta oli jo Paasikiven hallituksen kaudella, helmikuussa 1945, ehdottanut silloisen Valpon lakkauttamista ja ”rikollisiin tekoihin syyllistyneitten virkailijoitten rankaisemista”. Olihan Valpo ollut nimenomaan kommunistien päävastustaja sodan edellä ja sen aikana. Kostonhimo oli siten ymmärrettävääkin.

Valpon uudistamista pohtimaan asetettiin komitea, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin V.J. Sukselainen.Komitea tuli siihen tulokseen, että Valpon organisaatio oli tyydyttävä, mutta laitoksen henki olisi uudistettava. Näin sitten toden totta tapahtuikin.

Leinon tavoitteena ei ollut saada vain Valpo, vaan koko poliisilaitos kommunistien valvontaan. Valpon päälliköksi nimitettiin sinänsä harmiton, mutta kommunisteja myötäillyt juristi Otto Brusiin. Ylimääräiseksi apulaispoliisipäälliköksi, mutta tosiasialliseksi Valpon johtajaksi, nimitettiin SKP::n ja kovan linjan mies Aimo Aaltonen. Myös tärkeän valvontaosaston päälliköksi nimitettiin kommunisti, Veikko Sippola. Valta oli siis yhdellä rysäyksellä siirtynyt kommunistien käsiin. Otto Brusiinia voidaan pitää vain häikäilemättömän vallankäytön ”viikunanlehtenä”.

Valpon johto vaihtui alinomaan, ja laitosta ravistelivat pienemmät ja suuremmat skandaalti. Maan alla olleet tai Moskovassa toimineet kommunistit olivat selvästi tottumattomia pyörittämään näin monimutkaista byrokratiaa. Liian nopeasti uusittu kokematon henkilökunta ei ollut lainkaan ajan tasalla, puhumattakaan että sillä olisi ollut alalla vaadittavaa ammattitaitoa.

Eduskunnan oikeusasiamies nosti laittomuuksista useita syytteitä Valpon henkilökuntaa vastaan. Apulaispäällikkö Aaaltonen ei kyennyt hänkään hoitamaan tehtäviään ja joutui eroamaan sisäministerin ja valvonkomission kehotuksesta keväällä 1947. Pelottava Valvo alkoi saada toiminnassaan farssin piirteitä.

Punainen Valpo, kuten myös sisäministeri Yrjö Leinon, kohtaloksi muodostui ns. Leinon vankien tapaus. Valvontakomission vaatimuksesta Valpo oli pidättänyt parikymmentä henklöä, jotka saman tien lähetettiin lentoteitse neuvostoliittolaiselle koneella itärajan taakse. Kyseessä olivat varsin väljästi tulkittuna ”neuvostokansalaisiksi” luokteltavat henkilöt paria poikkeusta lukuun ottamatta, Vankien kohtalo ”Berijan tarhoissa”, kuten leirikokemuksistaan kirjottaneen Unto Parvilahden kirjan nimi, oli karmaiseva.

Valpon ”normalisoiminen”ja kommunistien puhdistaminen sen organisaatiosta eivät tietenkään olleet yksittäistapaus, vaan liittyivät kiinteästi suomalaisen kansanvaltaisen yhteiskunnan vastaiskuun kommunistien valtapyrkimyksiä kohtaan.

Punainen Valpo

Valtiollinen poliisi

Punainen Vaalpo

Yrjö Leino

Leinon vangit

Kuka oliYrjö Leino?


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti