tiistai 5. toukokuuta 2015

Säänöstely ja ostokortit

Kuponkien leikkaus koetteli niin myyjän kuin asiakkaan hermoja.

Suomessa oli ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan ajalta pelottavia kokemuksia siitä, kuinka nopeasti elintarviketilanne saattoi huonontua. Varsinainen leipäviljapula johtui siitä, että vuosikymmenien mittaan ulkomailta ja erityisesti Venäjältä saadun halvan viljan vuoksi omavaraisuudesta ei tingitty. Vallankumousvuonna 1917 viljantuonti Venäjältä romahti, ja siitä saivat tavalliset kuluttajat, ennen muuta kaupunkilaiset, maksaa kalliisti.

Vuoden 1918 nälänhätää lähennellyt elintarvikepula ei kuitenkaan johtunut yksinomaan elintarvikkeiden absoluuttisesta pulasta. Maassa oli elintaarvikevarastoja, jotka kuitenkaan eivät tulleet kohtuuhinnalla markkinoille, Syntyi raju musta pörssi, joka oli omiaan kärjistämään yhteiskunnallisia vastakohtaisuuksia:”Nälkä on punikki”.

Nämä kokemukset olivat elävästi suomalaisten mielessä, kun 1920-luvulta lähtien systemaattisesti alettiin toimia kriisiajan elintarvikeomavaraisuuden puolesta. Erityisesti taloudellinen puolutusneuvosto vastasi tästä suunnittelusta.
Parinkymmenen vuoden takaiset ankeat kokemukset vaikuttivat siihen, että Cajanderin hallitus heti toisen maailmansodan sytyttyä siis jo ennen talvisotaa päätti aloittaa eräiden elintarvikkeiden ja hyödykkeiden säännöstleyn.

Säännöstelytaloutta harjoitettiin niin sodan kuin sitä seuranneiden pulavuosien aikan taloudelllisen valtuuslain nojalla. Laki oli säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja se oli vain vuoden kerrallaan voimassa. Yritykset hidastaa inflaatiota olivat tehottomia.

Sodan jälkeen voimistunut ammattiyhdistysliike vaati palkkojen sitomista indeksiin ja vielä lisäksi ylikompesaatiota. Työvoimapula ja sotakorvausten aiheuttama ajoittainen ylityöllisyys vaikuttivat siihen että työnhakijatkin olivat verrain herkkiä suostumaan palkankorotuksiin. Lisäksi työmarkkinoilla kukoistivat ”mustat palkat”, joita maksettiin ohi virallisten säännöstelypalkkojen.

Hintojen ja palkkojen kilpajuoksussa ylikompensaatio jossain määrin paransi palkansaajan asemaa. Lisääntynyt ostovoima ei kuitenkaan lohduttanut kuluttajaa, joka joutui pääosin tyhjistä liikkeistä ostamaan ”ei-oota”.

Sodan alusta lähtien vallinnut ”korttipeli” eli pian lähes kaikkien tuotteiden säännöstely – niin hankalalta kuin se tuntuikin – takasi kuitenkin jonkinlaisen oikeudenmukaisuuden. Pula ei myöskään ensimmäisen maailmansodan malliin radikalisoinut joukkoja eikä lisännyt eriarvoisuutta, vaikka totuuden nimessä onkin sanottava tuottajien eli siis maatalousväestön eläneen pulavuodet kaupunkilaisveljiään ja -sisariaan paremmin. 1930-luvulla hyvää vauhtia matkalla kohti kaupungistumista ollut Suomen kanssa oli valmis astumaan monta askelta taaksepäin turvatakseen elantonsa. ”Maalaisserkut” nousivat arvoon arvaamattomaan.

On selvää, että musta pörssi kukoisti, mutta se oli oikeastaan otettu säännöstelytaloutta luotaessa reaaliteettina huomioon. Parhaimmillaan säännöstelyä varten tarvittiin kymmeniä ostokortteja. Viimeisenä säännöstelystä vapautettiin kahvi talvella 1954. Säänöstelyjärjestelmän ”sielu”, kansanhuoltoministeriö, lakkautettiin tarpeettomana vuonna 1949.

Elintarvikkeiden säännöstely Suomessa toisen maailmansodan aikana

Halloo , mitä täällä

Säännöstely, kotirintama ja kahvin vapauttaminen

Kansa selätti korvikkeilla pulan ja säännöstelyn


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti