Kuponkien leikkaus
koetteli niin myyjän kuin asiakkaan hermoja.
Suomessa oli ensimmäisen
maailmansodan ja kansalaissodan ajalta pelottavia kokemuksia siitä,
kuinka nopeasti elintarviketilanne saattoi huonontua. Varsinainen
leipäviljapula johtui siitä, että vuosikymmenien mittaan
ulkomailta ja erityisesti Venäjältä saadun halvan viljan vuoksi
omavaraisuudesta ei tingitty. Vallankumousvuonna 1917 viljantuonti
Venäjältä romahti, ja siitä saivat tavalliset kuluttajat, ennen
muuta kaupunkilaiset, maksaa kalliisti.
Vuoden 1918 nälänhätää
lähennellyt elintarvikepula ei kuitenkaan johtunut yksinomaan
elintarvikkeiden absoluuttisesta pulasta. Maassa oli
elintaarvikevarastoja, jotka kuitenkaan eivät tulleet kohtuuhinnalla
markkinoille, Syntyi raju musta pörssi, joka oli omiaan kärjistämään
yhteiskunnallisia vastakohtaisuuksia:”Nälkä on punikki”.
Nämä kokemukset olivat
elävästi suomalaisten mielessä, kun 1920-luvulta lähtien
systemaattisesti alettiin toimia kriisiajan elintarvikeomavaraisuuden
puolesta. Erityisesti taloudellinen puolutusneuvosto vastasi tästä
suunnittelusta.
Parinkymmenen vuoden
takaiset ankeat kokemukset vaikuttivat siihen, että Cajanderin
hallitus heti toisen maailmansodan sytyttyä siis jo ennen talvisotaa
päätti aloittaa eräiden elintarvikkeiden ja hyödykkeiden
säännöstleyn.
Säännöstelytaloutta
harjoitettiin niin sodan kuin sitä seuranneiden pulavuosien aikan
taloudelllisen valtuuslain nojalla. Laki oli säädettävä
perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja se oli vain vuoden
kerrallaan voimassa. Yritykset hidastaa inflaatiota olivat
tehottomia.
Sodan jälkeen voimistunut
ammattiyhdistysliike vaati palkkojen sitomista indeksiin ja vielä
lisäksi ylikompesaatiota. Työvoimapula ja sotakorvausten aiheuttama
ajoittainen ylityöllisyys vaikuttivat siihen että työnhakijatkin
olivat verrain herkkiä suostumaan palkankorotuksiin. Lisäksi
työmarkkinoilla kukoistivat ”mustat palkat”, joita maksettiin
ohi virallisten säännöstelypalkkojen.
Hintojen ja palkkojen
kilpajuoksussa ylikompensaatio jossain määrin paransi palkansaajan
asemaa. Lisääntynyt ostovoima ei kuitenkaan lohduttanut kuluttajaa,
joka joutui pääosin tyhjistä liikkeistä ostamaan ”ei-oota”.
Sodan alusta lähtien
vallinnut ”korttipeli” eli pian lähes kaikkien tuotteiden
säännöstely – niin hankalalta kuin se tuntuikin – takasi
kuitenkin jonkinlaisen oikeudenmukaisuuden. Pula ei myöskään
ensimmäisen maailmansodan malliin radikalisoinut joukkoja eikä
lisännyt eriarvoisuutta, vaikka totuuden nimessä onkin sanottava
tuottajien eli siis maatalousväestön eläneen pulavuodet
kaupunkilaisveljiään ja -sisariaan paremmin. 1930-luvulla hyvää
vauhtia matkalla kohti kaupungistumista ollut Suomen kanssa oli
valmis astumaan monta askelta taaksepäin turvatakseen elantonsa.
”Maalaisserkut” nousivat arvoon arvaamattomaan.
On selvää, että musta
pörssi kukoisti, mutta se oli oikeastaan otettu säännöstelytaloutta
luotaessa reaaliteettina huomioon. Parhaimmillaan säännöstelyä
varten tarvittiin kymmeniä ostokortteja. Viimeisenä säännöstelystä
vapautettiin kahvi talvella 1954. Säänöstelyjärjestelmän
”sielu”, kansanhuoltoministeriö, lakkautettiin tarpeettomana
vuonna 1949.
Halloo , mitä täällä
Säännöstely,
kotirintama ja kahvin vapauttaminen
Kansa selätti
korvikkeilla pulan ja säännöstelyn
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti