John Raymond Ylitalo
Toisen maailmmansodan
päätyttyä alkanut elpymiskausi kesti 1950-luvun alkupuolelle
saakka, vaikka jo vuoteen 1948 mennessä olikin saavutettu ennen
sotaa vallinnut tuotanto- ja kulutustaso.
Voimia kysyvää
jälleenrakennusta vaikeuttivat Neuvostoliitolle toimitettavat
sotakorvaukset. Esimerkiksi vuonna 1945 sotakorvausrasitus oli 6,4
prosentti bruttokansantuotteesta ja 16 prosenttia valtion
kokonaismenoista, ja vielä vuosina 1947-48 osuus valtion
kokonaismenoista oli lähes 15 prosenttia.
Tuonnin määrä kipusi
sotaa edeltäneelle tasolle vuonna 1948, viennin vasta vuonna 1950.
Tärkein vientiartikkeli oli raakapuu, sitten seurasivat
paperiteollisuuden tuotteet. Tuonnissa tiukka karsinta koski kaikk
ylellisyystuotteiksi katsottavia, kuten mm. teetä, kaakaota,
hedelmiä ja henkilöautoja.
Teollisuuden
jälleenrakentamista haittasi sekä pääomien vähyys että
energiapula, sillä tuntuva osa voimalaitoksista oli jäänyt uuden
rajan taakse. Metsäteollisuuden elpyminen kesti pitkään ja päättyi
vasta 1950-luvun alussa. Etenkn metsäteollisuuden se lohko, joka
pääsi hyötymään sotakorvauksista, elpyi nopeammin. Niinpä
raskaan konepajateollisuuden tuotanto oli vuonna 1949 lähes
kaksinkertainen vuoden 1945 tasoon verrattuna.
Maataloustuotannossa Suomi
saavutti vuoden 1948 lopussa 1930-luvn keskimääräisen tason, mutta
1930-luvun huippuvuosien tason vasta 1950-luvun loppupuolella.
Asevelisosialistit
Talvisodan herättämä
kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ulottunut yhteiskehnki synnytti Suomen
Aseveljien Liiton (SAL). Kesällä 1940 perustetun järjestön
tavoitteet olivat sosiaaliset, vaikeuksiin joutuneitten aseveljien
auttaminen ja tukeminen. Päätavoitteena järjestöllä oli
kuitenkin talvisodan taisteluahudoissa syntyneen aseveljeyden
jatkaminen yhteiskunnallisella tasolla.
Aseveliliikkellä oli
alusta lähtien selkeä yhteiskunnallinen, poliittinen ja jopa
ulkopoliittinen profiili. Neuvostoliitto iski silmänsä
aseveliliiton toimintaan ja sen perustamisvaiheessa, ajoihna se nurin
kommunistien ja äärivasemmiston kesällä 1940 masinoiman
työläisaseveliliikken. Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin
Neuvostoliiton vaatimuksesta tammikuussa 1945.
Rintamalla palvelleet
sosiaalidemokraatit olivat aseveliliikkeen perustamisesta lähtien
kiinteästi mukana sen toiminnassa. Tätä piti tärkeänä myös
liikkeen taustavoimana toiminut marsalkka Mannerheim.
Asevelisosialistit olivat
sotavuosina luoneet kiinteän yhteishengen, veljeyden sekä myös
polittisia lehmänkauppoja kaihtavan suoran toiminnan linjan. Heille
oli yhteistä patriotismi, voimakas epäluulo Neuvostoliiton aikeita
kohtaan ja kiihkeä kommunisminvastaisuus.
Aseveljien Liiton tultua
lakkautetuksi asevelisosialistit päättivät pitää yhtä.
Poliittisesti he ryhmittyivät puolueen sodaikaisen johtohahmon Väinö
Tannerin taakse. He onnistuivat saamaan vahvan edustuksen jo syksyn
1944 puoluekokouksessa SDP:n johtopaikoille.
Asevelisosialistien
merkitys SDP:n sisäisessa valtataistelussa oli valtakunnallisesti
erittäin merkittävä. Juuri peräänantamattomat asevelisosialistit
vaikuttivat suuresti siihen, ettei Suomessa kuljettu ”työväen
yhtenäisyyden” nimissä samaa tietä kuin kaikissa Itä-Euroopan
sosiasilistissa maissa, joissa sosiaalidemokraatit joko sulautettiin
yhteispuolueeseen tai murskattiin.
Suomen Aseveljien Liitto
Asevelijuntta
Emil Skog
Veikko Puskala
Kalajokinen vakooja Veikko
Puskala
Vakoiluverkoston lonkerot
paljastuvat
J. Raymmond Ylitalo
John Raymond Ylitalo
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti