Vain pari vuotta ehti
kuluta sodan päättymisestä, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto
ajautuivat maailmanpoliittisella ja ideologisella tasolla
törmäyskurssille. Ns. ”kylmä sota” alkoi nostaa päätään.
Eurooppa oli hyvää vauhtia jakautumassa kahdeksi leiriksi ja
”rautaesireppu” nousemassa kansojen välille.
Franklin D. Roosevelta
Yhdysvaltain presidenttinä seuranneen Harry S. Trumanin luoma Turman
oppi tarkoitti kommunismin leviämisen patoamista sotilaallisesti ja
yhteiskunnallisesti. Tämän rinnalle ja sen tavoitteita
toteuttamaan luotiin keväällä 1947 Yhdysvalloissa taloudellinen
järjestelmä, joka sai kehittäjänsä mukaan Marshallin opin nimen.
Yhdysvaltain
ulkoministerin George Marshallin 5. kesäkuuta 1947 pitämän puheen
mukaan Euroopan jälleenrakennuksen tukemiseksi oli luotava laaja
taloudellinen avusutusohjelma, jonka periaatteena oli Yhdysvaltojen
sodanpäämääärn, vapaan ja avoimen taloudellisen järjestelmän,
tukeminen ja ylläpitäminen. Yhdysvaltojen tarjoama apu oli
tarkoitettu yhtä hyvin sodan voittajavaltioiden kuin puolueettomina
pysyneiden ja hävinneiden jälleenrakentamisen edistämiseen.
Myös Neuvostoliitto
kutsuttiin mukaan suunniteleman valmistelvaan kolmen ulkominsterin
kokoukseen Pariisiin. Moskovassa tulkittiin kuitenkin Yhdysvaltojen
hanke yritykseksi luoda neuvostovastainen ryhmittymä. Neuvostoliiton
edustaja marssi ulos Pariisin kokouksesta.
Suomi sai muiden Euroopan
valtioiden tavoin kutsun asiaa käsittelevään kokoukseen 4.
heinäkuuta 1947. Suomi oli erittäin vaikeassa asemassa, koska
kysymyksestä oli syntymässä suurvaltojen välinen ristiriita.
Suomen oli onnistunut talvella 1947 saada Pariisissa aikaan
rauhansopimus Neuvostoliiton ja Iso-Britannian kanssa. Se oli
kuitenkin vielä ratifioimatta, ja liittoutuneiden valvontakomissio
oleskeli maassa.
Neuvostoliiton lähettiläs
jätti jo 5. kesäkuuta 1947 ulkoministeri Enckelille muistion, jossa
Marshallin apu leimattiin Yhdysvaltojen hyökkäykseksi Euroopan
maisen itsenäisyyttä vastaan. Kun presidentti Paasikivi kuitenkin
antoi asian eduskunnan ulkoasiainvaliokunnna käsiteltäväksi,
ilmoitti liittoutuneiden valvontakomission varapuheenjohtaja
Savonenkov neuvostohallituksen edellyttävän, ettei Suomi osallistu
Parisin konferenssiin.
Väinö Leskisen johtama
eduskunnan ulkoasiainvaliokunta oli äänin 10-5 Pariisin menon
kannalla. Paasikivi kuitenkin runnoi hallituksessa kielteisen
päätöksen läpi. Katkeruutta tuntien, kuten hänen
päiväkirjoistaan ilmenee.
Taloudellinen apu olisi
ollut ensiarvoisen tärkeää Suomelle ja laajat kansalaispirit
tunsivat kauan katkerututa Neuvostoliittoa kohtaan siitä, ettei
Suomi esimerkiksi sodasta säästyneen Ruotsin tavoin päässyt
osalliseksi amerikkalaisesta avusta. Paasikiveä huolestutti lisäksi
se, että kielteisen päätöksen tuloksena taloudelliseti suhteet ja
erityisesti lainansaantimahdollisuudet lännestä olisivat saattaneet
heikentyä. Näin ei onneksi käynyt, sillä Suomi sai
jälleenrakennustytötä varten tarvitsemansa lainat Yhdysvalloista.
Marshall-apu
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti