maanantai 23. marraskuuta 2015

Mäntsälän kapina kuivui kokoon

Vihtori Kosola, Walde Sario, Kurt Martti Wallenius ja neuvottelija Elja Rihtnimei 6. maaliskuuta Mäntsälässä.

Vähäväkinen mutta vauraaksi mainittu maatalousvalainen Mäntsälä pohjoisella Uudellamaalla tiedettiin levottomaksi paikkakunnaksi, jossa oikeisto ja vasemmisto olivat ottaneet toistuvasti yhteen punakapian jälkeenkin. Kommunismi oli ajettu Suomessa maan alle, mutta Mäntsälän työväentalossa oli harjoitettu edelleen kiihotusta.

Kipinät leimahtivat liekkeihin, kun kokoomuksesta sosiaalidemokraatteihin loikannut kansanedustaja, filosofian tohtori Mikko Erich esitelmöi Ohkolan työväentalossa. Valtiovaltakin kaivoi tietoisesti verta nenästään, sillä provokatiivisen luonteen ymmärtänyt maaherra Bruno Jalander oli määrännyt 25 poliisia Erichin suojaksi. Mäntsälän tilaisuus oli myös presidentti Svihuvfudin ja Etsivän Keskuspoliisin tiedossa.

Tohtori Erich ehti verrata vahvassa kansansuosiossa ollutta Lapuan liikettä kommunismiin, koska hänen mukaansa molemmat tähtäsivät omaisuuden hävittämiseen. Erich myös paheksui kovasti Suomessa ilmenneitä väkivaltaisuuksia, joiden hän tulkitsi huonontaneen arveluttavasti maamme mainetta ulkomialla ja varsinkin läntisissä naapurimaissamme.

Iltamat alkoivat Hiski Salomaan Vapauden Kaiho-kappaleella ja ehtivät vanheta vain kymmenen minuuttia,ennen kuin pihalta sisään juossut poliisi ilmoitti töväentalon joutuneen saarretuksi. Ulkoa kuulunut laukaus keskeytti Erichin puheen. Tulitus jatkui taukoamatta parisen minuuttia. Muutama luoti löysi tiensä sisäänkin. Kukaan ei haavoittunut, mutta luoti lävisti kahden poliisin manttelinhelmat.

Tulitus loppui, kun Helsingistä saapunut merivoimien luutnantti Esra Emanuel Terä käski. Iltamaväki – joukossa oli paljon naisia ja lapsia – poistui peloissaan saartoketjun läpi, ja viimeisenä ulos saatettiin tohtori Erich. Häntä nuhdeltiin ankarasti mäntsäläläisten kiihottamisesti marxilaisella juutalaisuudella, Erichin annettiin kuitenkin nousta poliisiautoon, ja häntä lähdettiin viemään kohti Helsinkiä. Kello oli 21.20.

Erichin kerrottiin luvanneen ennen lähtöän, ettei hän tulisi koskaan enää Mäntsälään. Uusi Suomi oli kuitenkin tavoittanut tohtorin yöllä tämän kotoa Helsingistä. Erich kertoi lehdelle, ettei olisi missään tapauksessa sellaiseen lupaukseen suostunut.

Mäntsälän suojeluskuntatallle oli kokoontunut nelisensataa aseistettua miestä ympäri maan ”lottien keittämää kahvia juomaan”. He kieltäytyivät noudattamasta presidentti Svinhufvudin käskyä palata viipymättä takaisin kotiseudulle ”kuuliaisina maan laielle ja valalleen”. Päinvastoin Mäntsälään marssi lisää väkeä.

Maalaisliittolaisen Johan Emil Sunilan johtama hallitus antoi helmikuun 29. päivänä komunisteja vastaan suunnatun tasavallan suojelulain perusteella asetuksen, jonka nojalla Lapuan liikkeen johto määrättiin pidätettäväksi. Sotaväen päälllikkä Aarne Sihvo puolestaan oli valmis hyökkäämään panssarivaunujen ja tykistön tuella kapinallisten kimppuun.

Hämeenlinnaan kokoontunut Lapuan liikeen johto oli lähettänyt samana päivänä presidentille ja hallitukselle kirjelmän, jossa vaadittiin hallituksen eroa ja poliittisen suunnan muutosta. Jos niin ei kävisi, ei rauhallisuutta maassa voitaisi säilyttää.

Johto myös käski liikkeen kannattajien siirtyä aseistettuna Mäntsälään, ja sinne se sirtyi itsekin Vihtori Kosolan ja kenraali Kurt Martti Walleniuksen johdolla. Lapulaisiai hiersi eityisestin Svinhufvudin toiminta, silla ”Ukko-Pekkaa” oli totuttu pitämään liikkeen henkisenä tukimiehenä. Svinhufvudia alettiin kutsua ”Akka-Pekaksi”.

Otsikot lehdissä 29. helmikuuta väittivät, että Mäntsälään oli saapunut jo 3000 miestä, enimmäkseen Uudeltamaalta ja Etelä-Hämeestä. Tosiasiassa Mäntsälään oli saapunut vain satakunta miestä noin 400 miehen lisäksi. Joukon ehdoton vaatimus oli maaherra Jalanderin ja Ernst von Bornin ero. Viimeksimainittu oli aiemmin koetellut lapualaisten kärsivällisyyttä lausumalla: ”Nyt katsotaan, kuka tässä maassa määrää, hallitus vai Kosola”.

Uuden Suomen väliotsikko kysyi, saapuvatko Mäntsälän miehet Helsinkiin. ”STT ilmoittaa saaneensa sellaisia tietoja, että Mäntsälään kokoontuneiden aikomuksena lienee saapua Helsinkiin, sitten kun joukko on kasvanut riittävän suureksi. Tälle tiedolle emme ole saaneet minkäänlaista vahvistusta. Yksityiset retkeilijät lienevät kyllä sellaisiakin uhkailuja Mäntsälässä lausuneet. Toisaalta vakuutetaan, että mistään Helsinkiin saapumisesta ei ole ollut puhettakaan”.

Mäntsälän miehiä kämpissään sunnuntaina 6. maaliskuuta ennen antautumista.

Lehden Mäntsälän-kirjeenviahtaja esitti myös, että ammuskelu Ohkolan työväentalolla olisikin käynnistynyt työväentalon pihalta ammutuista laukauksista noin 100 metrin päässä ollutta miesketjua kohti. Sen jälkeen ketjussa olleet miehet olivat ampuneet noin puolen minuutin ajan laukauksia ilmaan kuten heitä oli kehoitettu.

Maaliskuussa otsikoitiin, että hallitus oli ryhtynyt toimiin järjestyksen palauttamiseksi. Tasavallan suojelulakia sovellettiin, ja Helsingin varusväkeä oli vahvistettu. Lisäksi vakuutettiin, että maassa vallitsi täysi rauha, vaikka joissakin paikoissa tapahtui mainittavaa kokoontumista.

Uuden Suomen pääkirjoituksessa kysyttiin ”Mitä tilanne vaatii?” Tekstissä haluttiin huomauttaa lehden olevan edelleen sillä kannalla, että tilanteen selvittelyä helpottaisi huomattavasti, jos hallitus vaihdettaisiin tai ainakin uudistettaisiin osittain. Lehden mukaan tuntui nimittäin siltä, että istuvalta hallitukselta puuttuivat edellytykset asioiden hoitamiseen, Pääkirjoituksessa muistutettiin lisäksi, että pääministerir Sunila oli vakavasti sairaana.

STT:n edustajalle tarjoutui mahdollisuus puhua puhelimessa Mäntsälän suojelukuntalolla majailevan aluepäällikkö Kivisen kanssa, mutta Kivinen kieltäyti jyrkästi antamaan mitään tietoja. Puhelimeen tuli siinä vaiheessa eräs liikkeen johtomiehistä, joka ilmoitti, että Mäntsälän miehet muodostavat vain etuvartiojoukon, jonka takana on suurempia joukkoja eri osissa maata. Suunnittelivatko Mäntsälän miehet matkaan Helsinkiin? Vastaus kuului ”Mitäpä me siellä tekisimme?”
Tankkeja Helsingissä Mäntsälän kapinan aikaan 3. maaliskuuta

Helsingissä kuitenkin varustauduttiin pahimpaan, Pääkaupunkiin johtavia teitä valvottiin, ja matkustusjunat tarkistettiin Pasilassa. Porin rykmentti kutsuttiin Turusta Helsinkiin, ja sotaväki toi Hämeenlinnasta kuusi tankkia. Kenttätykistörykmentti 1:stä Hyrylästä saapui puolestaan osasto, joka sijoitettiin kaartin maneesiin. Poliisin tukena oli lisäksi valkoisen kaartin joukkoja, Vanhankaupungin nuorisoseuran talolle asettuneen Uudenmaan rykmentin väen mukana oli myös konekiväärejä.

Suojeluskuntia oli kelletty liikehtimästä. Niiden ylipäällikön Lauri Malmivaaran mukaan suojeluskuntalaisten tuli noudattaa ainoastaan päällystonsä määräyksiä ottamatta vastaan mitään käskyjä ulkoa. Siihen liittyen Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapäällikkö Matti Laurila kielsi jyrkästi johtamansa piirin suojeluskuntalaisia lähtemästä liikkeelle minkään kanslian tai syrjäisen henkilön kehotuksesta.

Mäntsälän miesten muonituksesta huolehtineita lottia

Keskiviikkona 2. maaliskuutta kerrottiin, että Lapuan liikkeen johtoa yritettiin tuloksetta vangita Hämeenlinnassa. Hallituksen varotoimenpiteitä vahvistettiin edelleen. Kaksi kokoomusministeriä – sosiaaliminiseri Kaarlo Edward Kilpeläinen ja apulaisministeri Niilo Solja – antoivat vt. Niukkaselle tasavallan presidentille osoitetun eronpyyntönsä. Sittemmin eroilmoituksen jätti myös valtionvarainministeri Kyösti Järvinen. Viimeksi mainittu kuitenkin perui eronsa. Kilpeläisen tilalle hallitukseen tuli kansanopistonjohtaja Erkki Paavolainen ja Soljan tilalle kenraalimajuri Karl Lennart Oesch, ja viimeksi mainittu sai haltunsa kaikki järjestystä ja turvallisuutta koskevat asia.

Mäntsälässä tilanne oli lehtien mkaan ennallaan. Huhut siitä, että Helsingistä olisi lähetetty sotaväkeä Mäntsälään olivat Uuden Suomen uutisen mukaan kaikkea perää vailla ja mahdollisesti saaneet alkuntsa siitä, että Helsinkiin tuotu kenttätykistörykemntin osasto piti yhteyttä varsinaiseen majoituspaikaansa Tuusulaan.

Uusi Suomi sai myös yhteyden Mäntsälän suojeluskuntatalolle. Puhelimmen vastasi todennäköissti luutantti Artturi Vuorimaa: ”Mitä sinne kuuluu, tiedustelimme,” ”Mitäpäs tänne, hyvää vaan. Meillä on täysi työ ottaessamme vastaan ja luetteloidessamme uusia tulijoita sekä järjestäessämme heille majapaikkoja.” ”Montako miestä siellä oikeastaan on?. Vastaukseksi tuli vain naurahdus.
Mäntsälän miesten konekiväärikomppania ennen antautumista

Keskiviikkona 2. maaliskuuta tasavallan presidentti Svinhufvud otti ylimmän johdon järjestyksen palauttamiseksi.Svinhufvud antoi radiossa julistuksen, jossa hän käski aseisiin tarttuneita palaamaan koteihinsä. Käskyn joudatajien presidentti lupasi välttyvän rangaistukselta, Lupaus ei kuitenkaan koskenut kapinaan yllyttäjiä
Lapulaisiin vetosi myys kaksi muuta vahvempaan arvostettua miestä eli arkkipiispa Lauri Ingman ja valtioneuvos JohanRichard-Kalmari.

Suomalaiset pääsivät huokaisemaan helpotuksesta perjantaina 4. maaliskuuta. Uuden Suomen etusivun pääostikko ”Maa rauhoittuu” kertoi kaiken oleellisen. Tasavallan presidentin päämajan ilmoitettiin kuitenkin toimivan, kunnes järejstys on täysin palautunut.

Lapuan liikkeen johdon kerrottiin kokoontuneen Tampereella. Siellä oli Uuden Suomen mukaan tehty päätös miesten palauttamisesta Mäntsälästä kotiseudulleen. Edelleen tiedettiin, että itse tasavallan presidentti olisi puhunut puhelimitse kokouspaikkaan kovaäänsen välityksellä.

Uudessa Suomessa julkaistiin 4. maaliskuuta mielenkiintoinen ilmoitus ”Kuvia Mäntsälän tapauksista”, Ilmoituksen mukaan samalla viikolla ilmestyvä ”suuremmoisen sisältörikas” Suomen Kuvalehti sisältää neljä kookasta sivua ja kaikkiaan 13 kuvaa.

Mäntsälä oli valtakunnan ainoa kipupiste. Liikehdintää oli myös Jyväskylässä. Helsinkiin Tasavallan presidentin puheille saapui Uuden Suomen mukaan perjantaina Mäntsälään kokoontuneiden miesten lähetystö. Auton kärjessä oli valkoinen viiri. Lähetystöön kuului porvoolainen tuomari E.A. Järveläinen sekä kolme suojeluskuntapukuun pukeutunutta miestä. Lähetystö esitti presidentille toiveita, minkä jälkeen se sai poistua. Kosola ja Walenius eivät olleet lähetystön mukana. Miehiä Mäntsälässä oli vielä arviolta kolmesataa.

Lauantaina 5. maaliskuuta ilmestynyt Uuden Suomen lisälehti ilmoitti, että Mäntsälä saarretaan, mutta Jyväskylästä olivat miesjoukot jo poistunueet. Hallitus olii miehittänyt Mäntsälään johtavat tiet. Lapuan liikkeen johtajista everstiluutnantti Susitaival ja Arne Somersalo olivat edelleen Mäntsälässä. Kosolan ja Walleniuksen olinpaikkaa ei tiedetty.

Seuraavana päivänä kerrottiin , että Mäntsälän joukko hajaantuu kotiseudulleen ja että jäljelle jäävät enää loppuselvitykset. Liikkeen johtomiestan kerrottiin olevan Mantsälässä ja antautunevan viranomaisille. Niminä mainittiin Kosola, Wallenius, Koivisto, Malkamäki, Sario, Susitaival, Somersalo, Tuomisto ja Vuorimaa.

Viimein maanantaina 7. maaliskuuta päästiin uutisoimaan, että Mäntsälän joukko oli antautunut sunnuntaina ja johtajat oli pidätetty. Samalla voitiin ilmoittaa, että Suomen markka nousee nopeassa tahdissa. Mäntsälän kapina johti käytännössä Lapuan liikkeen lopettamiseen. Liikkeen johtohahmot, myös Kosola ja Wallenius tuomittiin vankeuteen.

Lähdeaineisto Iltalehti Lapuan liike Asko Tanhuanpään kirjoitus

Mäntsälän kapina

Mäntsälän kapina

Mäntsälän kapina kukistettiin radion avulla

Elias Simojoki - heimosoturi, joka ratsasti pyhällä vihalla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti