Vastarinta käynnistyy

Kagaalin johtohenkilöitä

Helmikuun manifesti järkytti suomalaisia. Senaatti käi manifestin julkaisemisesta pitkän kiistelyn, jonka tuloksena se 18.helmikuuta 1899 julkaisi yhden äänen enemmistöllä manifestin. Keisarille oli kuitenkin ilmaistava jollakin tavalla se, mitä suomalaiset hallituksen uudesta linjasta ajattelivat. Siksi 20.helmikuuta pidettiin Ateneumissa kansalaiskokous, jossa päätettiin lähettää keisarille Suomen kansan nimissä joukkoadressi.

Nimien keruu adressiin toteutettiin tehokkaasti ja nopeasti. Naiset monistivat käsin adressikirjeitä Helsingissä, ja ylioppilaat hiihtivät keväthangilla ympäri Suomea keräämässä allekirjoituksia. Nimet ja puumerkit kelpasivat ammattiin ja sivilisäätyyn katsomatta. Kun palautuspäivä 13. maaliskuuta koitti voitiin todeta, että adressiin oli kertynyt lähes 523000 nimeä. Sitä lähti 15. maaliskuuta viemään Pietariin eri puolilta maata koottu 500-miehinen lähetystö. Niin salassa koko hanke oli toteutettu, että kenraalikuvernööri Bobrikov sai kuulla asiasta vasta, kun lähetystö oli jo matkalla.

Lähetystö pyrki turhaan keisarin vastaanotolle. Ministerivaltiosihteerin välityksellä Nikola II kehotti sen jäseniä palaamaan kotiinsa ja ilmoitti, että hän ei ollut heille vihainen. Matka raukesi tyhjiin, eikä adresilla ollut vaikutusta Venäjän hallituksen yhtenäistämispolitiikan toteuttamiseen.

Suomen oikeustaistelua pyrittiin tekemään tunnetuksi Länsi-Euroopassakin, jossa valmistauduttiin syyskesällä 1899 Nikolai II:n aloitteesta kutsuttuun, asevarustelun rajoittamista pohtineen Haagin rauhankofrenssin kokoontumiseen. Pyrkimys vaikuttaa keisariin Suomen aseman palauttamiseksi ns. kulttuuriadressin avulla syntyi suomalaisten aloitteesta, mutta asian ottivat omakseen useat tunnetut eurooppalaiset tiedemiehet ja taiteilijat.

Nimien keruu organisoitiin nytkin tehokkaasti, ja kesäkuun puoliväliin mennessä oli koottu 1063 allekirjoitusta. Joukossa oli aikakauden huomattavimpia oikeusoppineita, professoreja eri maista, kirjallisuuden ja taiteen huippunimiä. Lähetystöön, joka pyrki ojentamaan adressin keisarille, kuuluivat mm. suomalaissyntyinern mutta Ruotsissa urannsa luonut Koillisväylän purjehtijä A.E.Nordenskiöld, ranskalainen senaattori L.Trarieux ja hollantilainen oikeusoppinut, professori W.van der Vlagt. Keisari ei nytkään suostunut tapaamaan lähetystöä, mutta Suomen kautta matkustaessaan sitä juhlittiin valtavan isänmaallisen tunteen vallassa.

Huolimatta siitä, että adresseista ei ollut käytännöllisä tuloksia, suomalaisten oman mielialan kohottajina niillä oli paikkansa ja ne koettiin tärkeiksi. Pienemmällä adressillä pyrittiin vielä talvella 1901 vaikuttamaan senaattiin, jossa myöntyväisyyslinjan kannattajat olivat enemmistönä. Lähes puolis miljoonaa nimeä kerättiin jälleen syksyllä 1901, kun haluttiin osoittaa keisarille, mitä Suomen kansa ajatteli vasta julkaistusta asevelvollisuusmanifestista.

Suomalainen vastarinta venäläistoimenpiteitä vastaan lähti liikkeelle jo 1899, mutta varsinaisesti toiminta järjestäytyi vasta vuonna 1901, jolloin perustettiin kagaali johtamaan kansallista vastarintaa. Vaikka kagaalin johtohenkilöt olivat miehiä, myös naiset osallistuivat aktiivisesti sen toimintaan. Naisten asema paranee, kun he saivat vapaan opiskeluoikeuden yliopistoissa.

Politiikka: 12. heinäkuuta Venäjän keisari Nikolai vahvistaa Suomelle uuden asevelvolllisuuslain sekä antaa siihen erillisen julistuskirjan. Päätös merkitsee loppua Suomen omalle asevelvollisuusarmeijalle, sillä suomalaiset voidaan nyt määrätä suorittamaan asevelvollisuutensa Venäjän armeijan Suomeen tai tai Pietarin sotilaspiiriin sijoitetuissa joukoissa, jotka voidaan sekä sodan että rauhan aikana siirtää ulkomaille tai Venäjän jättilaisvaltakunnan eri osiin. Upseereiksi aikovilta vaaditaan nyt myös venäjän kielen taito. Senaatti päätti asevelvollisuusjulistuksen ja -lain elokuun alussa. 13. syyskuuta passiivisen vastarinnan kannattajien ydinjoukko kokoontuu esimmäisen kerran. Kagaaliksi nimetty salainen järjestö suuntaa toimintansa sekä venäläisiä ja suomalaisia myöntyväisyyspolitikkoja vastaan. Se pyrki tietoisesti kosketuksiin eri yhteiskuntapiirien kanssa ja onnistuikin laajentamaan toimintansa valtakunnalliseksi. Kagaalin päämaja oli Helsingissä, ja eri puolilla Suomea toimii 45 alueomiteaa. Varinaisen organisaation rinnalle perustetaan kevättalvella 1902 tohtori Tekla Hultinin aloitteesta naiskagaali. Kagaalin keskeisenä tehtävänä on uuden asevelvollisuuslain järjestelmällinen vastustaminen. Keskeinen ase on proganda. Kagaalin jäsenet julkaisevat lentolehtisiä, kiertokirjeitä ja pamleteja, joissa otetaan suuria, jopa 25000 kappaleen painoksia. Toiminta rahoitetaa keräystuottoilla ja yksityisten ihmisten varsin mittavillakin lajoituksilla.

Kagaali nimitys on peräisin Venäjän konservatiivilehdistä, jotka käyttivät sitä kirjoittaessaan pilkallisesti hallituksenvastaisesta toiminnasta Suomessa. Alun perin kagaali tarkoitti Venäjän juutalaisten seurakuntien keskuselintä.

Suomalaisen vastarinnan järjestättyminen lähti liikkeelle vuoden 1899 alussa, kun muutamat ykstiyshenkilöt ryhtyivät järjestämään Venäjälle ja Länsi-Eurooppaan suunnattua progandaa. Kielimanifestin jälkeen syksyllä 1900 senaattori Leo Mechelin kutsui 70 politiikasta kiinnostunutta henkilöä keskustelemaan tarpeellisista toimenpiteistä. He perustivat ns. Mechelinin seitseman komiteaa, joiden tehtäviin kuuluivat ulkomainen proganda, juridisten kysymysten selvittely, kansanvalistustyö kotimaassa, toiminnan rahoitus ja kirjallisuuden julkaisemiseen ja levittämiseen liittyvät käytännön järjestelyt. Komiteoiden aktiivisa jäseniä olivat nn. R.A. Wrede, V.M. Von Born, Arvid Neovius, Th, Homen, Carl Mannerheim ja Ernst Estlander. Nuorsuomalaisista mukana olivat Eero Erkko, E.N. Setälä ja K.J.Stählberg. He alkoivat hankkia myös kontaktihenkilöitä eri puolilta maata ja muodostivat näin pohjan kagaalin organisaatiolle.

Heti sen jälkeen, kun asevelvollisuusmainfesi oli julkaistu, vastarinnan kannattajat pitivät 3. elokuuta 1901 kokouksen, jossa päätettiin mm. vastalauseadressin keräyksestä. Tämän kokouksen jälkeen kagaali alkoi saada kiinteämmän muodon, ja ensimmäinen ydinjoukon kokous oli 15. lokakuuta 1901.

Keskeisestä alkuvaiheessa oli yhteyksien luominen eri puolille Suomea ja rahoituksen hankkiminen. Käytännöllinen tavoite oli kaikin positiivisen vastarinnan keinoin saada kevään 1902 asevelvollisuuskutsunnat epäonnistumaan.

Kagaalin tärkein ase oli propaganda. Sen kannattajat julkaisivat valtavan määrän lentolehtisiä, kiertokirjeitä ja pamfletteja, He avustivat sekä kirjoituksin että taloudellisesti Tukholmassa painettujen salaisten lehtien toimitusta ja levitystä Suomessa. Rahaa kagaalin toimintaan hankittiin keräyksillä, ja yksityiset lahjoitukset kohosivat huomattaviin summiin.

Naisia tarvittiin progandatyössä käytännöllisiin tehtäviin, ja he olivat myös taitavia kirjallisuuden salakuljettajia. Naiskagaali perustettiin kevättalvella 1902 tohtori Tekla Hultinin aloitteesta, ja mukan aoliva Dagmar Neuvius ja Maissi Erkko. Myös naisilla oli omat kirjeenvaihtajansa ja piiriorganisaationsa.

Kagaalin suuri neuvottelukokous järjestettiin Helsingissä 12. marraskuuta 1902. Siellä arvosteltiin voimakkaasti myöntyyvyyslinjan kannattajia j apäätettiin ryhtyä tiukkaan ilmoitus- ja tilausboikottiin heidän lehtiään vastaan. Vastakohdat perustuslaillisten ja myöntyvyysmielisten välillä kärjistyivät jatkuvasti.

Kagaalin tärkeimmät johtajat karkotettiin 1903 ulkomaille, jolloin Tukholmasta muodostui vastarintakeskus. Pohjois-Ruotsissa Bodenissa järjestettiin keväällä 1904 kagaalin kokous, jossa pohdittiin, miten Bobrikovin diktatuurin alistamassa Suomessa voitaisiin kohottaa mielialaa. Tuloksena oli, että kesäkuun alussa useilla paikkakunnilla järjestettiin hallituksenvastaisia mielenosoituksia.

Kultturi: 12.maaliskuuta Tampereen Työväenyhdistyksen huvitoimikunta päättää esitään Tampereen Työväen Teatterin perustamista. Päätös merkitsee sitä, että kaupungin vireä työväenteatteritoiminta saa kiinteät puitteet. Työväentaloon sijoittuneen uuden teatterin avajaiset pidettiin 27. syyskuuta, jolloin juhlanäyttämöllä esitetään Minna Cantin Anna-Liisa.

Naisten asema: Vaikka naisten opiskeluun oli suhtauduttu myönteisesti ja Marie Tschetschullin ja Emma Irene Åströmin ajoista 1870-luvulta lähtien naisopiskelijoiden määrä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa pysyi vähäisenä, koska opiskeluun oli erikseen anottava erivapaus. Vuonna 1901 tilanteeseen saatiin muutos, kun naisten vapaa opiskeluoikeus säädettiin 11. heinäkuuta annetulla päätöksellä.

Kagaali

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kagaali

Ensimmäinen sortokausi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_sortokausi

Lähdeaineisto: Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7, Suomi kautta aikojen ISBn 951-8933-60-X