Kagaalin johtohenkilöitä
Helmikuun manifesti
järkytti suomalaisia. Senaatti käi manifestin julkaisemisesta
pitkän kiistelyn, jonka tuloksena se 18.helmikuuta 1899 julkaisi
yhden äänen enemmistöllä manifestin. Keisarille oli kuitenkin
ilmaistava jollakin tavalla se, mitä suomalaiset hallituksen uudesta
linjasta ajattelivat. Siksi 20.helmikuuta pidettiin Ateneumissa
kansalaiskokous, jossa päätettiin lähettää keisarille Suomen
kansan nimissä joukkoadressi.
Nimien keruu adressiin
toteutettiin tehokkaasti ja nopeasti. Naiset monistivat käsin
adressikirjeitä Helsingissä, ja ylioppilaat hiihtivät
keväthangilla ympäri Suomea keräämässä allekirjoituksia. Nimet
ja puumerkit kelpasivat ammattiin ja sivilisäätyyn katsomatta. Kun
palautuspäivä 13. maaliskuuta koitti voitiin todeta, että
adressiin oli kertynyt lähes 523000 nimeä. Sitä lähti 15.
maaliskuuta viemään Pietariin eri puolilta maata koottu
500-miehinen lähetystö. Niin salassa koko hanke oli toteutettu,
että kenraalikuvernööri Bobrikov sai kuulla asiasta vasta, kun
lähetystö oli jo matkalla.
Lähetystö pyrki turhaan
keisarin vastaanotolle. Ministerivaltiosihteerin välityksellä
Nikola II kehotti sen jäseniä palaamaan kotiinsa ja ilmoitti, että
hän ei ollut heille vihainen. Matka raukesi tyhjiin, eikä adresilla
ollut vaikutusta Venäjän hallituksen yhtenäistämispolitiikan
toteuttamiseen.
Suomen oikeustaistelua
pyrittiin tekemään tunnetuksi Länsi-Euroopassakin, jossa
valmistauduttiin syyskesällä 1899 Nikolai II:n aloitteesta
kutsuttuun, asevarustelun rajoittamista pohtineen Haagin
rauhankofrenssin kokoontumiseen. Pyrkimys vaikuttaa keisariin Suomen
aseman palauttamiseksi ns. kulttuuriadressin avulla syntyi
suomalaisten aloitteesta, mutta asian ottivat omakseen useat tunnetut
eurooppalaiset tiedemiehet ja taiteilijat.
Nimien keruu organisoitiin
nytkin tehokkaasti, ja kesäkuun puoliväliin mennessä oli koottu
1063 allekirjoitusta. Joukossa oli aikakauden huomattavimpia
oikeusoppineita, professoreja eri maista, kirjallisuuden ja taiteen
huippunimiä. Lähetystöön, joka pyrki ojentamaan adressin
keisarille, kuuluivat mm. suomalaissyntyinern mutta Ruotsissa urannsa
luonut Koillisväylän purjehtijä A.E.Nordenskiöld, ranskalainen
senaattori L.Trarieux ja hollantilainen oikeusoppinut, professori
W.van der Vlagt. Keisari ei nytkään suostunut tapaamaan lähetystöä,
mutta Suomen kautta matkustaessaan sitä juhlittiin valtavan
isänmaallisen tunteen vallassa.
Huolimatta siitä, että
adresseista ei ollut käytännöllisä tuloksia, suomalaisten oman
mielialan kohottajina niillä oli paikkansa ja ne koettiin tärkeiksi.
Pienemmällä adressillä pyrittiin vielä talvella 1901 vaikuttamaan
senaattiin, jossa myöntyväisyyslinjan kannattajat olivat
enemmistönä. Lähes puolis miljoonaa nimeä kerättiin jälleen
syksyllä 1901, kun haluttiin osoittaa keisarille, mitä Suomen kansa
ajatteli vasta julkaistusta asevelvollisuusmanifestista.
Suomalainen vastarinta
venäläistoimenpiteitä vastaan lähti liikkeelle jo 1899, mutta
varsinaisesti toiminta järjestäytyi vasta vuonna 1901, jolloin
perustettiin kagaali johtamaan kansallista vastarintaa. Vaikka
kagaalin johtohenkilöt olivat miehiä, myös naiset osallistuivat
aktiivisesti sen toimintaan. Naisten asema paranee, kun he saivat
vapaan opiskeluoikeuden yliopistoissa.
Politiikka: 12. heinäkuuta
Venäjän keisari Nikolai vahvistaa Suomelle uuden
asevelvolllisuuslain sekä antaa siihen erillisen julistuskirjan.
Päätös merkitsee loppua Suomen omalle asevelvollisuusarmeijalle,
sillä suomalaiset voidaan nyt määrätä suorittamaan
asevelvollisuutensa Venäjän armeijan Suomeen tai tai Pietarin
sotilaspiiriin sijoitetuissa joukoissa, jotka voidaan sekä sodan
että rauhan aikana siirtää ulkomaille tai Venäjän
jättilaisvaltakunnan eri osiin. Upseereiksi aikovilta vaaditaan nyt
myös venäjän kielen taito. Senaatti päätti
asevelvollisuusjulistuksen ja -lain elokuun alussa. 13. syyskuuta
passiivisen vastarinnan kannattajien ydinjoukko kokoontuu esimmäisen
kerran. Kagaaliksi nimetty salainen järjestö suuntaa toimintansa
sekä venäläisiä ja suomalaisia myöntyväisyyspolitikkoja
vastaan. Se pyrki tietoisesti kosketuksiin eri yhteiskuntapiirien
kanssa ja onnistuikin laajentamaan toimintansa valtakunnalliseksi.
Kagaalin päämaja oli Helsingissä, ja eri puolilla Suomea toimii 45
alueomiteaa. Varinaisen organisaation rinnalle perustetaan
kevättalvella 1902 tohtori Tekla Hultinin aloitteesta naiskagaali.
Kagaalin keskeisenä tehtävänä on uuden asevelvollisuuslain
järjestelmällinen vastustaminen. Keskeinen ase on proganda.
Kagaalin jäsenet julkaisevat lentolehtisiä, kiertokirjeitä ja
pamleteja, joissa otetaan suuria, jopa 25000 kappaleen painoksia.
Toiminta rahoitetaa keräystuottoilla ja yksityisten ihmisten varsin
mittavillakin lajoituksilla.
Kagaali nimitys on
peräisin Venäjän konservatiivilehdistä, jotka käyttivät sitä
kirjoittaessaan pilkallisesti hallituksenvastaisesta toiminnasta
Suomessa. Alun perin kagaali tarkoitti Venäjän juutalaisten
seurakuntien keskuselintä.
Suomalaisen vastarinnan
järjestättyminen lähti liikkeelle vuoden 1899 alussa, kun muutamat
ykstiyshenkilöt ryhtyivät järjestämään Venäjälle ja
Länsi-Eurooppaan suunnattua progandaa. Kielimanifestin jälkeen
syksyllä 1900 senaattori Leo Mechelin kutsui 70 politiikasta
kiinnostunutta henkilöä keskustelemaan tarpeellisista
toimenpiteistä. He perustivat ns. Mechelinin seitseman komiteaa,
joiden tehtäviin kuuluivat ulkomainen proganda, juridisten
kysymysten selvittely, kansanvalistustyö kotimaassa, toiminnan
rahoitus ja kirjallisuuden julkaisemiseen ja levittämiseen liittyvät
käytännön järjestelyt. Komiteoiden aktiivisa jäseniä olivat nn.
R.A. Wrede, V.M. Von Born, Arvid Neovius, Th, Homen, Carl Mannerheim
ja Ernst Estlander. Nuorsuomalaisista mukana olivat Eero Erkko, E.N.
Setälä ja K.J.Stählberg. He alkoivat hankkia myös
kontaktihenkilöitä eri puolilta maata ja muodostivat näin pohjan
kagaalin organisaatiolle.
Heti sen jälkeen, kun
asevelvollisuusmainfesi oli julkaistu, vastarinnan kannattajat
pitivät 3. elokuuta 1901 kokouksen, jossa päätettiin mm.
vastalauseadressin keräyksestä. Tämän kokouksen jälkeen kagaali
alkoi saada kiinteämmän muodon, ja ensimmäinen ydinjoukon kokous
oli 15. lokakuuta 1901.
Keskeisestä alkuvaiheessa
oli yhteyksien luominen eri puolille Suomea ja rahoituksen
hankkiminen. Käytännöllinen tavoite oli kaikin positiivisen
vastarinnan keinoin saada kevään 1902 asevelvollisuuskutsunnat
epäonnistumaan.
Kagaalin tärkein ase oli
propaganda. Sen kannattajat julkaisivat valtavan määrän
lentolehtisiä, kiertokirjeitä ja pamfletteja, He avustivat sekä
kirjoituksin että taloudellisesti Tukholmassa painettujen salaisten
lehtien toimitusta ja levitystä Suomessa. Rahaa kagaalin toimintaan
hankittiin keräyksillä, ja yksityiset lahjoitukset kohosivat
huomattaviin summiin.
Naisia tarvittiin
progandatyössä käytännöllisiin tehtäviin, ja he olivat myös
taitavia kirjallisuuden salakuljettajia. Naiskagaali perustettiin
kevättalvella 1902 tohtori Tekla Hultinin aloitteesta, ja mukan
aoliva Dagmar Neuvius ja Maissi Erkko. Myös naisilla oli omat
kirjeenvaihtajansa ja piiriorganisaationsa.
Kagaalin suuri
neuvottelukokous järjestettiin Helsingissä 12. marraskuuta 1902.
Siellä arvosteltiin voimakkaasti myöntyyvyyslinjan kannattajia j
apäätettiin ryhtyä tiukkaan ilmoitus- ja tilausboikottiin heidän
lehtiään vastaan. Vastakohdat perustuslaillisten ja
myöntyvyysmielisten välillä kärjistyivät jatkuvasti.
Kagaalin tärkeimmät
johtajat karkotettiin 1903 ulkomaille, jolloin Tukholmasta muodostui
vastarintakeskus. Pohjois-Ruotsissa Bodenissa järjestettiin keväällä
1904 kagaalin kokous, jossa pohdittiin, miten Bobrikovin diktatuurin
alistamassa Suomessa voitaisiin kohottaa mielialaa. Tuloksena oli,
että kesäkuun alussa useilla paikkakunnilla järjestettiin
hallituksenvastaisia mielenosoituksia.
Kultturi: 12.maaliskuuta
Tampereen Työväenyhdistyksen huvitoimikunta päättää esitään
Tampereen Työväen Teatterin perustamista. Päätös merkitsee sitä,
että kaupungin vireä työväenteatteritoiminta saa kiinteät
puitteet. Työväentaloon sijoittuneen uuden teatterin avajaiset
pidettiin 27. syyskuuta, jolloin juhlanäyttämöllä esitetään
Minna Cantin Anna-Liisa.
Naisten asema: Vaikka
naisten opiskeluun oli suhtauduttu myönteisesti ja Marie
Tschetschullin ja Emma Irene Åströmin ajoista 1870-luvulta lähtien
naisopiskelijoiden määrä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa
pysyi vähäisenä, koska opiskeluun oli erikseen anottava erivapaus.
Vuonna 1901 tilanteeseen saatiin muutos, kun naisten vapaa
opiskeluoikeus säädettiin 11. heinäkuuta annetulla päätöksellä.
Kagaali
Ensimmäinen sortokausi
Lähdeaineisto: Kronikka
1900-1999 ISBN 951-35-6529-7, Suomi kautta aikojen ISBn 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti