Suurlakon aikana Suomen
kaupungeissa järjestettiin suuria joukkokokouksia. Työväestön
mielenosoituskulkue Helsingissä matkalla Suomen pankin editse.
Lokakuussa 1905 Suomessa
puhjennut suurlakko merkitsi ensimmäisen sortokauden päätepistettä.
Siihen kulminoitui helmikun manifestista 1899 alkanut kehitysjakso,
mutta sillä oli myös laajempi taustansa Venäjän sisäpoliittisissa
ongelmissa.
Venäjän hallitus oli
ajautunut suuriin vaikeuksiin. Armeija oli kulkenut tappiosta toiseen
helmikuussa 1904 alkaneessa sodassa Japania vastaan. Sotaa
arvosteltiin Venäjällä yleisesti, mielenosoitukset ja lakot
laajenivat, eikä hallitus kyennyt hillitsemään niitä. Vastarintaa
lisäsi Pietarin verisunnuntai tammikuussa 1905, jolloin
Talvipalatsin aukiolla tulitettiin mielenosoittajia.
Armeijan piirissäkin kyti
tyytymättömyys, jotak ilmeni mm. kesällä 1905 panssarilaiva
Potemkinin kapinana. Vaikka rauha solmittiin syyskuussa 1905,
liikehdintä laajeni suurlakoksi 25. lokakutta 1905. Lakkolaisilla ei
kuitenkaan ollut selkeää johtoa, minkä vuoksi hallitus onnistui
saamaan tilanteen vähitellen valvontaansa mm. lupaamalla uuden
perustuslain.
Lakkoliike levisi myös
Suomeen, missä oli jo 1904-1905 järjestetty mielenosoituksia ja
vaadittu kansalaisvapauksia. Työväenliike oli yrittänyt ajaa läpi
äänioikeuden laajentamista, ja perustuslailliset puolestaan
vaativat laillisten olojen palauttamista.
Lakko alkoi Pietarin sadan
varressa 29. lokakuuta 1905 ja seuraavan päivän iltana se oli
levinnyt Helsinkiin. Tehtaiden pyörät pysähtyivät, puhelin-,
posti- ja sähkölaitos menivät lakkoon, sanomalehdet eivät
ilmestyneet. Venäläinen järjestysvaltakoneisto halvaantui
jokseenkin täysin.
Työväenpuolue asetti
kohta lakon alettua lakkokomitean, josta tuli tärkeä voimatekijä.
Alkuun työväestö ja perustuslailliset olivat yhteisrintamassa,
joka kuitenkin pian alkoi säröillä. Tyäväestö vaati
kansalliskokouksen kutsumista koolle, mutta perustuslailliset
vastustivat sitä, koska Suomen laki ei tuntenut sellaista.
Tampereella julkistettiin
1. marraskuuta Kansan Lehden päätoimittajan Yrjö Mäkelinin
laatima ”punainen julistus”, joka sai nimensä punaisesta
painopaperista. Se sisälsi iskevässä muodossa jo pitkin vuotta
esitettyjä ponsia. Vallankumouksen tien valintaa julistuksessa
merkitisivät vaatimukset kansalliskokouksen koolle kutsumisesta,
väliaikaisen hallituksen asettamista eronneen senaatin tilalle ja
Suomen sisäisen itsenäisyyden tunnustamisesta.
Punainen julistus otettiin
innokkaasti vastaan Tampereella, mutta Helsingissää sen kannalle
asettuivat vain työväestö ja aktivistit. Perustuslailliset sen
sijaan jatkoivat neuvotteluja Pietarin kanssa. He olivat tietoisia
siitä, että Venäjällä lakko oli loppumassa, minkä vuoksi
tilanne oli saatava nopeasti ratkaistuksia Suomessakin.
Lakon lopettaminen oli
vaikeaa, sillä työväestön ja perustuslaillisten tiet olivat lakon
loppuvaiheessa eronneet. Työväenjohtajat katsoivat jääneensä
syrjään neuvotteluista, joissa perustuslailliset korjasivat voiton
hedelmiä. Tämä herätti katkeruutta. Työväenliikkeen riveihin
oli lakon aikana tullut paljon uutta väkeä, jota johtajien oli
vaikea hallita.
Helsingissä elettiin
lakon viimeisinä päivinä ”sormi liipaisimella”.
Poliisilaitoksen lakon takia järjestyksen pitoa varten oli
perustettu Ranskan vallankumouksen esikuvien mukainen
kansalliskaarti, jonka johtoon nousi työväenliikkeen ehdokas Johan
Kock. Venäläiset tunsivat asemansa uhatuksi erilaisten huhujen
myllertäessä kaupungilla, ja varuskunnissa varauduttiin
väkivaltaan. Lakon loppuvaiheessa kansalliskaarti hajosi töväestön
punakaartiksi ja porvarillisten suojeluskunnaksi. Niiden välillä
oli vähällä syntyä yhteenotto, kun porvariryhmät kehottivat
lopettamaan lakon, mutta punakaartilaiset yrittivät estää
kauppaliikkeiden avaamisen.
Suurlakko päättyi, kun
hallitsija marraskuun manifestissa suostui suomalaisten tärkeimpiin
vaatimuksiin. Maanantaina 6. marraskuuta elämä Helsingissä alkoi
palautua normaaleihin uomiinsa, ja seuraavana päivänä punakaarti
luovutti järjestyksenpidon poliisiviranomaisille. Tiedonkulun
hitaudesta Suomessa kertoo se, että syrjäseuduilla lakkon ryhdyttii
vasta silloin, kun se keskuksissa oli jo ohi. Venäjällekin
rauhoittavat tiedot Suomesta kantautuivat vasta pari päivää lakon
loppumisen jälkeen.
Suurlakko
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/Suurlakko.html
Lähdeaineisto: Suomi
kautta aikojen ISBN951-8953-60-X
iso paska
VastaaPoista