Konni Zilliacus
Passiivinen vastarinta
Venäjän yhtenäistämistoimia vastaaan ei johtanut nopeisiin
tuloksiin. Pikemminkin vaikutti siltä, että hallitus perisi lopulta
voiton. Vastarinnan toimeliaimmat kannatajat alkoivat kyllästyä
laillisuuslinjan edustajien ainaiseen varovaisuuteen.
Perustuslaillisetan vanhempaan johtoon kuului henkilöitä, joille
lieväkin kansalaistottelemattomuus oli kauhistus.
Länsi-Euroopassa toimivat
venäläiset vastarintajärjestöt olivat tärkeitä taustatekijöitä
suomalaisen aktivismin järjestäytymiselle. Näillä järjestöillä,
joista mm. sosiaalivallankumoukselliset käyttivät väkivaltaa
taisteluaseenaan, oli yhteyksiä suomalaisiin, sillä Suomen kautta
salakuljetettiin paljon kirjallisuutta Pietariin. Konni Zilliacuksen
1902 ilmestynyt teos Det revolutionärä Ryssland ja salainen
lehdistö tekivät venäläisten toimintaa tunnetuksi Suomessa.
Vastarinnan kannattajille haluttiin osoittaa, että he eivät
taistelleet hallitustaan vastaan yksin.
Bobrikovin diktatuurin
masentamina suomalaiset alkoivat etsiä uusia keinoja. Kirjailija
Arvid Mörne esitti salaisen Veckans Nyheterin palstoilla lokakuussa
1903, että passiivisen vastarinnan ohella olii kansan taistelutahdon
kohottamiseksi tehtävä vastarintaa, joka näkyisi, kuuluisi ja
herättäisi vihollisessa pelkoa. Se olisi kansallisen hätävarjelun
nimissä moraalisesti oikeutettua.
Syksyllä 1903 pidetyssä
karkotettujen kokouksessa ns. Tukholman valtiopäivillä, Konni
Zilliacus sai tehtäväkseen aloittaa neuvottelut venäläisten
oppositiojohtajien kanssa. Hän sai aikaan kaikien Venäjän
hallitusta vastustaneiden ryhmien kokouksen, joka kokoontui
Pariisissa syksyllä 1904. Läsnä olivat venäläiset vapaamielistn,
sosialistivallankumouksellisten, sosiaalidemokraattien ja useiden
vähemmistökansallisuuksien edustajia. Kokouksen julkilausumassa
vastustettiin itsevaltiutta, vaaadittiin yleistä äänioikeutta ja
demokratiaa. Lisäksi tuomittiin Suomen perustuslakeihin kohdistetut
loukkakset ja tunnustettiin kansojen itsemäärämisoikeus.
Suomalaiset
perustuslailliset odottivat kuitenkin pajon syksyllä 1904 koolle
kutsutuilta valtiopäiviltä eivätkä yhtyneetkään Pariisin
julkilausuman allekirjoittajiin. Zilliacus joutui hankalaan
välikäteen, ja saadakseen julkilausuman alle edes jonkin
suomalaisen ryhmän nimen hän perusti uuden puolueen. Näin syntyi
17. marraskuuta 1904 Tukholmassa Suomen Aktiivinen Vapauspuolue,
jonka ohjelmaan kuului aseellinen vastarinta ja halu hävittää
suomalaisten perinteinen uskollisuus hallitsijaa kohtaan.
Organisaatiolla oli vahvasti salaseuramainen luonne. Puolueen pieneen
jäsenjoukkoon kuului pääasiassa nuoria, ruotsinkielisiä,
akaateemisen koulutuksen saaneita miehiä ja naisia.
Ensimmäisen sortokauden
tunnetuin poliittinen veroteko, Bobrikovin murha, ei ollut
aktivistien toimeenpanema. He suorittivat kuitenkin muutamia
väkivallantekoja, jotka kohdistuivat etupäässä Suomessa
toimineisiin venäläisiin virkamiehiin ja santarmehin. He
valmistelivat venäläisten kanssa myäs kapinaa itsevaltiutta
kukistamiseksi. Aktivisteista tuli pian santarmiraporttien päätähtiä,
ja heidnä kuvitellut toimensa hermostuttivat Venäjän hallituksen
edustajia.
Aktivistien tavoitteena
oli suomalaisten aseistaminen, ja tässä he saivat tukea
japanilaisilta, jotka helmikuussa 1904 alkaneen sodan aikna
rahoittivat aktivistien aseostoja. Sveitsistä ostettiin mm. runsaat
15000 kuvääriä, konekiväärejä ja räjähdysaineita. Niitä
kuljettamaan hankittiin vanha höyrylaiva John Grafton sekä pari
pienempää alusta, Purettuaan osan lastistaan syyskuun alussa 1905
Kemin ja Pietarsaaren edustalla aselaiva kuitenkin haaksirikkoutui,
ja seoli pakko räjäyttää lasteineen päivineen. Suomalaiset
saivat vain kolmisensataa kivääriä ja muutamia kymmeniä
pistooleja. Venäläisten keskuudessa huhumylly kertoi koko
Pohjanmaan aseistautuisesta.
Suurlakon aikana
aktivistit eivät ryhtyneet väkivaltaisuuksiin, mutta olivat
yhteistoiminnassa työväestön edustajien kanssa ja esiintyivät
innolla toripuhujina. Vaikka lakon lopputulos merkitsi helpotusta
Suomen asemaan, aktivistit suhtautuivat Venäjään epäluuloisesti.
Puolueen organisaatiota ei purettu, ja suomalaisten aseistamista
jatkettiin. Vuonna 1906 päätettiin luopua terrorista toistaiseksi,
ja tavoitteeksi otettin tasavaltainen, demokraattinen valtiomuoto.
Puolueen toiminta kuitenkin kihtui nopeasti, ja viimeiset kokoukset
pidettiin 1908. Vuonna 1905 perustettu aktivistien julkinen
viikkolehti Framtid lakkasi ilmestysmästä 1910.
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti