Kenraalikuvernööri Bobrikovin murha

Vuoteen 1903 mennessä Bobrikov oli onnistunut lähes nujertamaan perustuslaillisten vastarinnan, eivätkä myöntyväisyysmiehet olleet voineet hillitä hänen tarmoaan. Suomessa otaksuttin nyt yleisesti Venäjän johtomiesten olevan kauttaaltaan autonomian vastustajia. Perustuslailliset koettivat yhä pitäytyä passiiviseen vastarintaan, mutta koska se ei näyttänyt auttavan, jotkut alkoivat pohtia muita mahdollisuuksia. Nylands nationin vuosijuhlassa 1902 Nya Pressenin päätoimittaja, lakitieteen tohtori Axel Lille (1848-1921) esitti julkisesti tunnuken ”irti Venäjästä” ja sai ylioppilailta raikuvat suosionosoitukset. Uusimaalaisissa oli paljon vanhaa ”viikinkien” henkeä, ja siihen kuului venäläisten vieroksunta.

Alkuvuodesta 1903 eräät Ruotsissa olevan suomalaiset päättivä pyrkiä yhteistyöhöön Venäjän vallankumouksellisten kanssa. Tätä asiaa hoiti ennenkaikkea rohkea ja maailmaa nähnyt kirjailija Kondrad Viktori (Konni) Zilliacus. Vuoden 1903 lopulla Helsingissä perustettiin Suomen aktiivien vapautuspuolue, joka tavoitteli perustuslaillisten tavoin toistaiseksi autonomian turvaamista eikä Suomen itsenäisyyttä. Vasta 1907 puolue asetti tavoitteekseen itsenäisyyden mutta ei voinut tietenkään toimia sen hyväksi julkisesti vaan ainoastaan ”maan alla”, illegaalisena puolueena.

Aktivistipuolueesta riippumatta eräät akateemisesti sivistyneet nuoret miehet alkoivat vuoden 1903 lopulla suunnitella Bobrikovin murhaamista. Esikuva saatiin Venäjältä, mutta poliittiset murhat olivat noihin aikoihin yleisiä muuallakin Euroopassa. Bobrikovin surmaamista pohdittiin monta kuukautta, mutta hankkeet lahosivat siihen, että toimeenpanijan pakkon pääsy näytti epävarmalta. Vain 1875 syntyneelle Eugen Schaumanille se ei ollut esteenä. Hän oli kouluhallituksen apulaiskamreerti, vanhaan aatelissukuun kuuluvan senaattorin poika ja lämmin isäänmaanystävä Runebergin hengessä. Huonon kuulon vuoksi Schaumannista ei ollut sotilaaksi, kuten suvun perinteet olisivat edellyttäneet, mutta hän harjoitteli ampumista ja toivoi voivansa auttaa sorrettua kansaansa.

Saatuaan tietää aktivistien murhasuunnitelmista Eugen Schauman päätti ampua muiden avutta Bobrikovin ja saman tien itsensä. Haaveillamaltaan neidolta rukkaset saanut Schauman päätti osoittaa rakastetulleen ja kaikille muillekin, mikä hän oli miehiään. Torstaina 16. kesäkuutta Schauman asettuu klo 10:n jälkeen senaatin ylimmässä kerroksessa olevaan valtionvaraintoimituskunnan huoneeseen, josta hänellä on hyvä näköala Senaatintorille. Hieman ennen kuin kello yhtätoista Bobrikov saapuu pääportaiden eteen, jossa hän käskee seurueensa hajaantua ja ryhtyy nousemaan portaita. Schauman lähtee laskeutumaan portaita kenraalikuvernööriä vastaan. Toisen kerroksen porrastasanteelle ehtinyt Bobrikov on juuri kääntynyt vasemmalle kohti talousosaston istuntosalia, kun Schauman astuu hänen eteensä ja ampuu browningillään kolme laukausta. Sitten Schauman astuu muutaman askeleen syrjään ja ampuu kaksi laukausta sydämeensä hän kuolee heti.

Lamaantunut Bobrikov kävelee istuntosaliin, jossa hänet asetetaan istumaan ja apua hälyytetään paikalla. Kaksi Schaumanin ampumista luodeista on kimmonnut takaisin kunniamerkeistä ja uniformun napista, mutta kolmase nikkelivaippainen luoti on osunut Bobrikovin vyön messinkisolkeen ja tunkeutunut sitten hänen sisäelimiinsä. Bobrikov toimitetaan suomalaiseen kirurgiseen sairaalaan, jossa hän kuolee seuraavana yönä hieman yli kello yhden.

Tieto Bobrikovin murhasta otetaan tyydytyksellä vastaan Suomessa, oskin mielenilmauksia vaimentaa pelko hallituksen vastatoimista. Schaumanin teko ei lopettanut venäläistämispolitiikkaa, mutta uusi kenraalikuvernööri ruhtinas Ivan Obolenski toimii varovaisemmin kuin suoraviivainen edeltäjänsä.

Bobrikovin ampunut Eugen Schauman haudattiin 16.6.1904 viranomaisten vaatimuksesta nimettömään hautaan Malmin hautausmaan syrjäiseen kolkkaan. Olojen vapauduttua hänen ruumiinsa siirrettiin perhehautaan Porvooseen.

Toinen lähes Bobrikovin murhan lailla suomalaisia kuohuttanut veriteko oli senaatin prokuraattorin Eliel Soisalo-Soiniswn murha 6. helmikuutta 1905. Ero noiden kahden teon välillä oli siiä, että Soisalo-Soininen oli suomalainen, myöntyvyysmielinen virkamies, jota aktivistit pitivät isänmaan petturina. Prokuraattorin surmaaja Lennart Hohenthal oli innokas aktivisti, mutta hän ei saanut yhtä myyttistä sankarinroolia kuin Schauman, sillä hänen tekonsa ei sisältänyt kaiken sovittavaa omaan hengen riistoa. Hohenthal yritti paeta murhapaikalta, mutta haavoittui ja jäi kiinni, Kesken oikeuskäsittelyn lokakuussa 1905 aktivistitoverit kuitenkin auttoivat hänet pakoon vankilasta ja pois maasta.

Vuonna 1905 tehtiin aktivistien taistelujärjestön suostumuksella attentaatit Viipurin läänin kuvernööriä N.A. Mjasojedovia, Hämen läänin kuvernööriä A.Papkovia ja kenraalikuvernöörin apulaista V.F.Deutrichia vastaan. Yksikään näistä yrityksistä ei onnistunut, milloin pommi ei lauennutkaan, milloin uhri vain haavoittui. Suomalaisten terroriteot päättyivät suurlakkoon.

Bobrikovin murha
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/bobrikovin_murha_41501.html#media=41503

Miksi Eugen Schauman ampui itsensä?

http://www.mikkoporvali.fi/index.php?page=1039&lang=1

Lähdeaineistot: Pentti Virrankoski Suomen historia 2 ISBN 951-746-342-1, Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7, Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X