torstai 12. kesäkuuta 2014

Elämää kotirintamalla


Suomalaiset yhdistyivät suuren ulkoisen uhan edessä talvisodan aikana yhtenäiseksi kansaksi.

Kansainvälisen poliittisen ilmapiirin kiristyminen alkoi vähitellen heijastua myös suomalaisten arkipäivään vuoden 1939 kuluessa. Kesän ja syksyn aikana tuhansia miehiä ja naisia osallistui vapaaehtoiseen linnoittamistyöhän itärajalla puolustusvalmiutemme parantamiseseksi. Yleisen liikellekannallepanon eli ylimääräisten harjoitusten julistaminen lokakuun alussa merkitsi reservissä olleiden miesten siirtymsitä pois kotiseuduiltaan ja työpaikoiltaan puolustusvoimien tehtäviin. Samaan aikaan alkoi siviiliväestö matkata vastakkaiseen suuntaan, pois ennakoiduilta sotatoimialueilta rintaman takaisile seuduille suojaan.

Myös eräät valtion toimenpiteet osoittivat, että yhteiskuntaa alkoi varautua poikkeuksellista aikaa varten. Tuolloin muun muassa sotatilasta annettua laki täydennettiin, yleisestä työvelvollisuudesta sodan aikana annetusta laista julkaistiin soveltamisasetus ja perustettiin kanahuoltoministeriö. Näistä oikeastaan vain kansanhuoltoministeriön toiminnan käynnistäminen vaikutti välittömästi kansalaisten elämäntapaan, sillä ministeriön tehtävistä näkyvin, talouselämän säänöstely, alkoi jo lokakuun alussa konkreettisesti sokerin ja kahvin säännöstelyn alaisiksi julistamisella.

Sodan ennakoaavistusten ollessa suurimmillaan juuri lokakuun alussa ryhdyttiin asutukskeskuksissa varautumaan uuteen tilanteeseen järjestämällä väestönsuojelukoulutusta. Asuintalojen väestönsuojat ja kaupunkien puistoihin rakennetut sirpalesuojat tulivat myöhemmin sodan aikana tutuiksi paikoiksi monille asutuskeskuksiin jääneille.

Siirtoväen saapuminen kotiseutunsa ullkopuolelle havahdutti hitaimmatkin tajuamaan, että totuttu elämäntapa oli muutoksen edessä. Virallisen huolto-organisaation hajanaisuuden vuoksi vapaaehtoiset kansalais-, ennenkaikkea naisjärejstöt, saivat uuden tehtäväkentän hoidettavakseen. Lotta Svärd-järjestön, Pelastusarmeijan, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Punaisen Ristin ja monien muiden oli melkeinpä improvisoiden koottava voimansa yhteen ja ryhdyttävä valtion rinnalla huolehtimaan pakolaisperheiden sosiaalisesta huollosta. Valtion ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistyöelimeksi perustettiin lokakuussa Vapaan Huollon keskustoimikunta.

Talvisota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä tavalla, joka ei jättänyt epäselväksi sodan totaalista luonnetta. Suomen asutuskeskusten asukkaat, jotka ilmapiirin kiristyessä puolitoista kuukautta aikaisemmin lähtivät sisämaahan turvaan, mutta palasivat takaisin tunnelmien rauhoittuttua, joutuivat nyt todistamaan rintamantakaisen kotialueensa pommittamista, jota sittemin jatkui koko sodan ajan. Suurimmat tappiot tulivat kaupunkien ja muiden suurimpien asutuskeskusten osalle. Kaikkiaan siviiliväestö kuoli talvisodan pommituksissa hieman alle tuhat ja haavoittui noin 1900.

Sotatoimien käynnistyminen merkitsi Itä-Suomesta tulleiden pakolaisten lukumäärän monikestaistumista sekä tilanteen vaatimien toimenpiteiden vaikeutumista. Evakuoiduille oli järjestettävä majoitus mahdollisimman nopeasti, ja niinpä sijoituspaikat vaihtelivatkin tilapäisisät yhteismajoituksista kansakouluilla ja kunnataloilal yksityiskohteihin asti. Auttamishalu oli kuitenkin suuri; itsestään selvänä pidettiin niin talvisodan aikana kuin sen jälkeenkin, ettei pakolaisia edes alkuvaihessa saanut sijoittaa leireihin. Sodan loppuratkaisua odoteltaessakin evakuoiduista huolehtiminen oli vähemmin uhrauksin selvinneiden velvollisuus, jota ei saanut lykätä myöhemmäksi.

Kotirintaman asukkaat eivät siis suinkaan voineet viettää normaalia elämää armeijan selän takana turvassa. Pommitusten ohele elintarviketilanteen ennustetun heikentymisen pelättiin merkitsevän kovaa talvea ennen kaikkea vanhuksille ja lapsille. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu pohjoismaisen yhteistyön avulla, vanhuksia ja alle 12-vuotiaita lapsia, joista sylilapset äitinsä kanssa, siirrettiin toivomusten mukaan Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan turvaan. Toiminnan käytännön toteuttamista varten perustettiin maahamme heti joulukuun alussa Pohjoismaiden Avun Suomen Keskus, jonka toimintaa jatkoi myöhemmin soisaaliministeriön asettama lastensiirtotimikunta. Talvisodan aikana muuttomahdollisuuden käytti hyväkseen lähes 10000 henkeä, joista valtaosa oli lapsia. Osa palasi takaisin välirauhan aikana, osa jäi odottelemaan olojen rauhoittumista, monille siirto merkitsi uuden kotimaan löytymistä. Lapsille ja vanhuksille siirto merkitsi varmasti pääsyä turvallisempiin ja aineellisesti parempiin oloihin kuin mitä talvisodan ajan Suomi pystyi tarjoamaan.

Vastoin ennakko-odotuksia elintarviketilanne ei hyvän lätötilanteen ja sodan lyhyen kestoajan vuoksi ehtinyt heikentyä. Miesten lähtö rintamalle merkitsi sitä, että naisten oli nyt siirryttävä heidän paikoillleen työelämässä.


Lähdeaineisto Suomi sodassa ISBN 951-9078-94-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti