torstai 19. kesäkuuta 2014

He antoivat kaikkensa


Neuvostoliiton armeija hyökkäsi ilman sodanjulistusta 30.11.1939 koko itärajan pituudelta Suomeen. Maan hallitus vaihdettiin, ja pääministeriksi tuli Risto Ryti, ulkoministeriksi Väinö Tanner sekä puolustusministeriksi Juho Niukkanen. Eduskunta siirtyi Helsingistä Kauhajoelle. Armeijaa johti Päämajassa Mikkelissä ylipäällikkönä sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim.

Neuvostoliitto asetti Terijoelle Suomen demokraattisen tasavallan hallituksen, jonka pääministeksi nimitettiin Otto Wille Kuusinen. Neuvostoliitto solmi ystävyys- yhteistyösopimuksen Kuusisen hallituksen kanssa ja ilmoitti neuvottelukumppanikseen vain Terijoen hallituksen. Sodan loppupuolella neuvostoliittolaisten oli kuitenkin palattava asioimaan Suomen virallisten edustajien kanssa.

Suomen joukot itärajalla joutuivat vetäytymään joulukuun alussa. Hyökkääjällä oli murskaava ylivoima niin miesten kuin aseiden määrissä. Suomen kaupunkeja pommitettiin talvisodan aikana jatkuvasti. Ulkoministeri Molotov tosin kertoi Yhdysvaltojen presidentille, että Neuvostoliiton koneet pommittivat vain lentokenttiä, eivät kaupunkeja. Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä Kansainliitto erotti 14.12. 1939 Neuvostoliiton jäsenyydestään.

Talvisotaa käytiin vaikeissa oloissa kovissa pakkasissa. Karjalankannaksella tärkeä rintama syntyi Summaan Kuolemanjärvelle ja Taipaleenjoelle Metsäpirttiin. Laatokan pohjoispuolella puna-asemija pysäytettiin Kollaanjoelle Suistamoon. Neuvostojoukkojen oli tarkoitus kiertää Laatokan pohjoispuolelta Kannaksella olevien suomalaisten selustaan.

Sodan uhkasta huollimatta Suomen hallitus ei ollut 1930-luvun lopulla varustanut armeijaa riittävästi. Monet joutuivat lähtemään sotaretkelle omissa vaatteissa, armeijalla oli antaa aseen lisäksi vain vyö housuihin ja korkardi päähineeseen. Sotia edeltäneiden vuosien pääministerin mukaan puhuttiin ”malli Cajanderista”.

Suomalaiset saivat ensimmäiset merkitävät torjuntvoitot Korpiselässä Tolvajärvelle vähän ennen joulua. Voitot antoivat uskoa mahdollisuuksiin. Puna-armeija yritti Kannaksella läpimurtoa joulukuun lopussa, mutta ei onnistunut.
Suomella oli talvisodadda käytettävissä noin 340 000 sotilasta, puna-armeijalla noin miljoona. Suomella oli lentokoneit 114, vastustajalla osapuilleen 3800. Panssarintorjunta-aseiden puutteessa suomalaiset oppivat käyttämään polttopullooja, niin sanottuja Molotovin cocktaileja.

Suomalaiset olivat talvioloissa ja metsämaastossa kokeneempia taistelijoita kuin vastustajansa. Rintamalla oli vapaaehtoisesti maanpuolustusjärejstön suojeluskuntien kasvattamia miehiä noin 60 000 ja he osasivat liikkua metsässä, hiihtää ja ampua, Armeijan apuna oli myös maan suurin naisjärjestä Lotta Svärd.

Suomussalmella suomalaiset torjuivat puna-armeijan etenemisen joulukuun viimeisinä päivinä. Kävi ilmi, että vihollinen yritti läpimurtoa Kainuusta kohti Oulua katkaistakseen Suomen kahtia. Kainuun korvessa Raatteen tiellä tammikuun ensimmäisinä päivinä 1940 suomalaiset saartivat kaksi neuvostoliittolaista divisioonaa ja tuhosivat ne. Läpimrtoyritys oli torjuttu.

Loppiaisena 6.1. luutnantti Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson taivaalla viidessä minuutissa alas kuusi puna-armeijan pommikonetta. Saavutusta pidetään maailmanennätyksenä.
Kollaalla Suomen joukot eivät antaneet periksi. Kollaa kesi valtavan ylivoiman edessä. Siellä sankarina oli tarkka-ampuja Simo Häyhä, joka kiväärillään tuhosi yli 200 vihollista väijytyksestä sekä taistelutilanteissa konepistollilla vielä paljon lisää.

Neuvostoliiton armeija ei päässyt läpimurtoon joulukuussa. Suurvalta oli aliarvioinut vastustajan ja yliarvioinut omat voimansa. Tammikuun ajan rintamalla oli rauhallisempaa. Puna-armeija suunnitteli uutta suurhyökkäystä ja hankki joukkoihinsa lisää sekä miehiä että aseita.

Maailmansodan muilla rintamilla oli hiljaista talvella 1940, joten Suomen epätoivoinen taistelu sai laajaa kansainvälistä julkisuutta. Suomi myös hyödynsi tilanteen. Huippujuoksijat Paavo Nurmi ja Taisto Mäki lähtivät 3.2. Yhdysvaltoihin progandamatkalle.
Suomen ja Ruotsin jääpallomaajoukkueet pelasivat ystävyysottelun 11.2. Tukholman olympiastadionilla. Ennen ottelun alkua taitelija Ella Eronen lausui täpötäydellä stadionilla Maamma-laulun suomeksi ja ruotsiksi.

Samana päivänä puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella. Summassa neuvostoliittolaiset pääsivät osittaiseen läpimurtoon 13.2. ja Länsi-Kannaksella joukkojen oli vetäydyttävä väliasemaan. Lopullista läpimurtoa ei tullut.

Maaliskuun alussa Suomen joukot joutuivat päivä päivältä tiukemmalle. Sekä miehet että asett alkoivat loppua. Suomen rauhanvaltuuskunta markusti Moskovaan 7.3. neuvottelemaan.
Äyräpään Vuosalmella puna-armeija oli 4.3. Vuoksen rannalla, mutta ei päässyt virran yli. Neuvostoliiton armeija oli Viipurin edustalla 11.3., ja Viipurinlahdellakin suomalaiset olivat vaikeuksissa. Seuraavana päivän Kollaanjoen linjasta oli pakko luopua. Puolustus alkoi murtua monesta paikasta.

Suomen hallitus ilmoitti 11.3. hyväksyvänsä Neuvostoliiton esittämät rauhanehdot. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio allekirjoitti 12.3. valtakirjan rauhanneuvottelijoille. ”Kuivukoon käteni, jonka oli pakko allekirjoittaa tällainen paperi!” huokasi valtion päämies.
Talvisota kesti 105 päivää. Rauhansopimus allekirjoitettiin 13.3.1940 Moskovassa. Sopimuksen mukaan Suomi luovutti Neuvostoliitolle Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan ja niin sanotun Raja-Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret, Kalastajasaarennon Petsamosta sekä osia Sallasta ja Kuusamosta. Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi 30 vuodeksi.

Menetetyllä alueella asuneita kotinsa ja kotiseutunsa jättämään joutuneita suomalaisia oli noin 430 000. Pinta-alasta menetettiin 11 prosenttia. Luovutetulle alueelle jäin muiden muassa Suomen asukasluvultaan toiseksi suurin kaupunki Viipuri.
Suomi menetti talvisodassa kaatuneina, haavottuneina kuolleina sekä kadonneina noin 26 700 sotilasta. Haavottuneiden määrä oli hieman ylli 43 500. Lisäksi 105 päivän aikan kuoli sotatoimissa vajaa 1000 siviiliä. Moni sotilas menehtyi vasta rauhan tultua.

Suomalaisia huippu-urheilijoita koki määränpäänsä sankarikuoleman kautta. Heistä mainittakoon muiden muassa seuraavat henkilöt:
Birger Adolf Wasenius
Gunnar Mikael Höckert
Martti Bertill Marttelin
Martti (Make) Uosikkinen
Martti Leo Tolamo

Lähdeaineisto Antti O. Arponen – Markku Kasila – Vesa-Matti Peltola ISBN 978-952-7043-03-5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti