Talvinen torstai-ilta on
pimentynyt, pakkasta Laatokan Karjalassa on hieman toistakymmentä
astetta. On kuolemanhiljaista. Suomalaiset ovat järeillä aseillaan
pehmittäneet saatttujen venäläisten asemia Länsi-Lemetissä koko
päivän ja illan. Tykistö on murentanut maahankaivettuja
punapanssareita suorasuuntauksella. Jääkärit odottavat teltoissaan
lähtökäskyä. ”Nyt on Suomen leijonan vuoro ärjyä”, joku
sanoo.
Venäläisiä on kielletty
ampumasta ennen kuin suomalaiset hyökkäävät. Ampumatarvikkeita on
säästettävä. Venäläiset kuuntelevat ja yrittävät tähystää
etumaastoa, mutta pitikään jatkunut aliravitsemus on aiheuttanut
yösokeutta. Korvat ovat lukossa äskeisen keskityksen seurauksena.
Jääkäripataljoona
4:npeitenimi on Hiipijä. Majuri Matti Aarnio on tapansa mukaan
valmistautunut hyökkäykseen huolellisesti. Pataljoonan komppaniat
siirtyvät lähtöasemiin, H-hetki on kello 20.00.
Etelän suunnalla
venäläisten panssarintorjuntatykki innostuu ampumaan parikymmentä
laukausta. Majuri Aarnio hymyilee. Harhautus on jälleen kerran
onnistunut. Naruihin kiinnitetyt, puu-ukot muistuttavat valoammusten
kajossa hyökkäysketjua. Vihollinen luulee, että suomalaiset
hyökkäävät etelästä. Hiljaisuus laskeutuu jälleen pimeän
maaston ylle.
Painopisteen syöksyryhmät
lähtevät hiljaa liikkeelle pohjoisesta. Eteneminen muistuttaa
intiaanien lähestymistä. Suomalaiset kaivautuvat lumen sisässä
äänettöminä ja näkymättöminä kohti venäläisten korsuja ja
maahan kaivettuje panssarivaunuja.
Komea räjähdys katkaisee
hiljaisuuden, se kuulostaa valtavalta. Sitä seuraa toinen, kolmas ja
neljäs jysähdys. Lähinnä olevat suomalaiset saavat niskaansa
puunsirpaleita, hiekkaa ja kiviä. Ehjänä säilyneet venäläiset
ryntäävät ulos korsuistaan. Mutta syöksyryhmien miehet ovat
valppaina. Useimmat venäläiset kaatuvat suomalaisten luotisateeseen
ja käsikranaatteihin.
Luutnantti Erkki Komonen
ilmoittaa kello 21.08 Aarniolle, että vahvennettu kolmas komppani on
saapunut korsujen luo ja pudottelee niihin Molotov-pommeja,
kasapanoksia. Samankaltainen ilmoitus saapuu luutnantti Väinö
Hahtelan ensimmäisestä komppaniasta.
Majuri Aarnion jääkärit
vyöryttävät vihollisen asemia korsu korsulta ja panssarivaunu
panssarivaunulta. Joskus ammunta lakkaa hetkeksi. Kammottava
hiljaisuus päättyy uusiin räjähdyksiin. Aarnio lähettää
matkaan levänneitä syöskyryhmiä operaation loppuun saattamiseksi.
”Sieltä yli, missä aita on matalin”, on toimintaohje.
Vaikka venäläisiä on
enemmän, Aarnion miehet hallitsevat taistelukenttää. Venäläiset
eivät uskalla lähteä korsuistaan noustakseen yhtenäiseen
vastarintaan. He pelkäävät Valkoista Kuolemaa. Antautua ei saa,
sen ovat politrukit kieltäneet. Miehille on myös syötetty
kauhutarinoita barbaarisista ja ja julmista suomalaisista.
Aamulla taistelukentältä
löytyy neljäsataa kaatunutta venäläistä. Luhistuneissa korsuissa
heitä on epäilemättä lisää, mutta kukaan ei ole niitä
penkomassa. Kahdeksankymmentä venäläistä on antautunut vangiksi.
Sotasaaliin joukossa on kaksikymmentäviisi panssarivaunua, neljä
tykkiä ja runsaasti ajoneuvoja.
Majuri Aarni on laukaissut
ensimmäisen mottinsa. Pian häntä sanottii Motti-Matiksi ja lopulta
pelkäksi Motiksi.
Matti Aarnio
Motti-Matti
Motti-Matti JR 56
JR 56
Lähdeaineisto Robert
Brantberg Motti-Matti Eversti Matti A. Aarnio ISBN 978-952-5767-79-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti