tiistai 17. kesäkuuta 2014

Legenda syntyy

Talvinen torstai-ilta on pimentynyt, pakkasta Laatokan Karjalassa on hieman toistakymmentä astetta. On kuolemanhiljaista. Suomalaiset ovat järeillä aseillaan pehmittäneet saatttujen venäläisten asemia Länsi-Lemetissä koko päivän ja illan. Tykistö on murentanut maahankaivettuja punapanssareita suorasuuntauksella. Jääkärit odottavat teltoissaan lähtökäskyä. ”Nyt on Suomen leijonan vuoro ärjyä”, joku sanoo.

Venäläisiä on kielletty ampumasta ennen kuin suomalaiset hyökkäävät. Ampumatarvikkeita on säästettävä. Venäläiset kuuntelevat ja yrittävät tähystää etumaastoa, mutta pitikään jatkunut aliravitsemus on aiheuttanut yösokeutta. Korvat ovat lukossa äskeisen keskityksen seurauksena.

Jääkäripataljoona 4:npeitenimi on Hiipijä. Majuri Matti Aarnio on tapansa mukaan valmistautunut hyökkäykseen huolellisesti. Pataljoonan komppaniat siirtyvät lähtöasemiin, H-hetki on kello 20.00.

Etelän suunnalla venäläisten panssarintorjuntatykki innostuu ampumaan parikymmentä laukausta. Majuri Aarnio hymyilee. Harhautus on jälleen kerran onnistunut. Naruihin kiinnitetyt, puu-ukot muistuttavat valoammusten kajossa hyökkäysketjua. Vihollinen luulee, että suomalaiset hyökkäävät etelästä. Hiljaisuus laskeutuu jälleen pimeän maaston ylle.

Painopisteen syöksyryhmät lähtevät hiljaa liikkeelle pohjoisesta. Eteneminen muistuttaa intiaanien lähestymistä. Suomalaiset kaivautuvat lumen sisässä äänettöminä ja näkymättöminä kohti venäläisten korsuja ja maahan kaivettuje panssarivaunuja.

Komea räjähdys katkaisee hiljaisuuden, se kuulostaa valtavalta. Sitä seuraa toinen, kolmas ja neljäs jysähdys. Lähinnä olevat suomalaiset saavat niskaansa puunsirpaleita, hiekkaa ja kiviä. Ehjänä säilyneet venäläiset ryntäävät ulos korsuistaan. Mutta syöksyryhmien miehet ovat valppaina. Useimmat venäläiset kaatuvat suomalaisten luotisateeseen ja käsikranaatteihin.

Luutnantti Erkki Komonen ilmoittaa kello 21.08 Aarniolle, että vahvennettu kolmas komppani on saapunut korsujen luo ja pudottelee niihin Molotov-pommeja, kasapanoksia. Samankaltainen ilmoitus saapuu luutnantti Väinö Hahtelan ensimmäisestä komppaniasta.

Majuri Aarnion jääkärit vyöryttävät vihollisen asemia korsu korsulta ja panssarivaunu panssarivaunulta. Joskus ammunta lakkaa hetkeksi. Kammottava hiljaisuus päättyy uusiin räjähdyksiin. Aarnio lähettää matkaan levänneitä syöskyryhmiä operaation loppuun saattamiseksi. ”Sieltä yli, missä aita on matalin”, on toimintaohje.

Vaikka venäläisiä on enemmän, Aarnion miehet hallitsevat taistelukenttää. Venäläiset eivät uskalla lähteä korsuistaan noustakseen yhtenäiseen vastarintaan. He pelkäävät Valkoista Kuolemaa. Antautua ei saa, sen ovat politrukit kieltäneet. Miehille on myös syötetty kauhutarinoita barbaarisista ja ja julmista suomalaisista.

Aamulla taistelukentältä löytyy neljäsataa kaatunutta venäläistä. Luhistuneissa korsuissa heitä on epäilemättä lisää, mutta kukaan ei ole niitä penkomassa. Kahdeksankymmentä venäläistä on antautunut vangiksi. Sotasaaliin joukossa on kaksikymmentäviisi panssarivaunua, neljä tykkiä ja runsaasti ajoneuvoja.
Majuri Aarni on laukaissut ensimmäisen mottinsa. Pian häntä sanottii Motti-Matiksi ja lopulta pelkäksi Motiksi.

Matti Aarnio

Motti-Matti

Motti-Matti JR 56

JR 56


Lähdeaineisto Robert Brantberg Motti-Matti Eversti Matti A. Aarnio ISBN 978-952-5767-79-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti