keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Raatteentielle

Laatokan koillispuolella kuvattu vallattu moskovalaisen 34. Hyökkäysvaunuprikaatin lippu.

Eversti Siilasvuo päätti vuoden ensimmäisenä päivänä tavasta, jolla Raatteen tien varsille kaivautunut Neuvostoliiton 44. Divisioona tuhottaisiin. Puna-armeijalaiset olivat tapansa mukaan pureutuneet maastoon ja linnoittautuneet parhaansa mukaan puolutustukseen kohdattuaan Suomen kovan vastarinnan. Kirjassaan Suomussalmen taistelut Siilasvuo kuvaa suunnitelmaansa. Esitys on selkeydessään hyvä esimerkki suomaisten mottitaktiikasta:
Vihollisen tuohoaminen edellytti ennen kaikkea sitä, että silta katkaistaisiin kaikki yhteydet itään. Myös apuvoimien saapuminen idästä oli kaikin keinoin estettävä. Kun tämä oli tapahtunut, oli rivistö sivustaiskulla paloiteltava osiin ja nämä saartaen tuhottava.”

Vielä samana päivänä Siilasvuo antoi hyökkäyskäskynsä. Ensimmäisenä käskyä ehti toteuttamaan JR 27, jonka I Pataljoona ehtii määsäasemaansa saman päivän aikana. Illan hämärtyessä se kiersi venäläisten sivustalla olleen SissiP 1:n itäpuolitse aivan tien tuntumaan neuvostojoukkojen huomaamatta. Ensimmäisenä pataljoona tuhosi tykistön tuliaseman ja pysäytti itään matkalla olleen kuorma-autokolonnan. Itse tielle ei päästy, mutta sen käyttä saatiin estettyä.

Laatokan Karjalassa suomalaiset pyrkivät valtaamaan Ruhtinaanmäen. Se oli tärkeä maastokohta, joka sijaitsi Kitilän suunnalla, Lemetin maastoissa. 13. Divisioonan joukot pyrkivät valtaamaan sen vuoden ensimmäisenä päivänä. Niiden hyökkäys suuntautui Ruhtinaanmäen tienhaaraan, jossa neuvostojoukkojen vastarinta kuitenkin koko ajan lujittui. Suomalaisten tukena oli muun muassa kymmenen hyökkäysvaunua, joista päivän taisteluissa menetettiin puolet. Hyökkäyksen päätavoitteesta jouduttiin luopumaan, mutta seuraavan päivän aikana saatiin vallattua lähimaastossa Neuvostoliiton hallussa ollut metsäkukkula.

Vuoden toisena päivän heti aamun valjettua neuvostojoukot tekivät vastahyökkäyksen Raatteen tielle pyrkiviä suomalaisjoukkoja kohti. Puna-armeija tuli kahdelta suunnalta, mutta suomalaiset pystyivät pitämään asemansa. Tässä olivat suureksi avuksi paikalle saatu panssarintorjuntatykki, jolla tuhottiin heti aamulla kahdeksan vihollisvauhua, sekä pioneerien rakentamat murrosteet eli panssariesteet.

Keskipivällä JR 27:n joukko-osastot hyökkäsivät uudestään kohti tietä ja sitä puolustavia venäläisiä. Osa sen voimista oli kuitenkin sidottu torjumaan vihollisen vastahyökkäyksiä ja tien avaamisyrityksiä. Niinpä hyökkäys pysähtyi noin 300 metrin päähän tiestä.

Vihollinen otti jälleen Taipaleenmutkassa olevan Koukkuniemen kohteekseen. Ensin suomalaisten asemat saivat ottaa vastaan useamman tunnin kestäneen tykistökeskistyksen, johon osallistui ainakin seitsemän patteria. Sen tuli ulottui suomalaisten etulinjasta aina takamaastoon asti. Tämän pehmityksen jälkeen Neuvostoliiton jalkaväki hyökkäsi kolmessa aallossa. Taistelukuvausten mukaan vihollisia oli paljon. Etummaiset pääsivät suomalaisten piikkilankaesteelle asti, mutta näiden perässä tulevat pysäytettiin panssarivaunuesteeseen, joss aheo oivat ryhmittymässä hyökkäystä varten. Suomalaisten tykistö teki jälleen tarkkaa ja oikea-aikaista jälkeä. Näin venäläisten hyökkäys Taipaleessa hyytyi. Päivän aikana Neuvostoliiton ilmavoimat tulittivat takamaastossa olleita sairasasemia konekiväärein.

Suomalaiset taistelivat päivän aikan Laatokalla sijaitsevassa Lunkulansaaressa. Sen naapurisaaressa Mantissa sijaitsi Laatokan meripuolustustukseen kuuluva tykkipatteri, joka oli suomalaisten vetäytyessä jäänyt viholisen selustaan. Oli tärkeää Lunkulansaari kontrollissa, jotta venäläiset eivät pääsisi keskittämään sinne joukkojaan ja valtaamaan Mantsia.
Lunkulansaaren puolustusta vahvistamaan oli siirretty pikaluistelun maailmanmestari Birger Waseniuksen johtama joukkue, joka joutui taistelukosketukseen vihollisen kanssa. Joukkue oli kokematon. Tilanne saarella oli epäselvä. Wasenius miehineen pian joutui saarroksiin ja joutui yllätetyksi takaapäin. Vihollisen hyökätessä miehet pakenivät paniikissa. Wasenius jäi joukon viimeiseksi varmistamaan. Lähtiessään liikkeelle muiden perään hän joutui hyppimään aidan yli, mikä koitui hänen kohtalokseen. Wasenius joutui konekiväärituleen ja sai surmansa. Samalla paikalla kaatui yhdeksän hänen miehistään.

Vuoden kolmantena päivänä Neuvostoliiton 122. Divisioonan ensimmäinen tavoite oli edetä Kemijärvelle, mutta se oli pysäytetty matkan varrelle Joutsijärvelle. Nyt suomalaiset päättivät hyökätä vihollisen asemiin Vuosamonselällä selustaan kiertäen. Pakkasta oli lähes 40 astetta. JR 40:n toinen pataljoona hykkäsi kolme komppaniaa rinnakkain mäen päälle puolustuksensa järjestänyttä vihollista päin. Hyökkäys pysähtyi vihollispesäkkeiden tuntumaan, ja komppaniat saivat peräytymiskäskyn tappioiden välttämiseksi. Suomalaiset menettivät kaksi sotilasta kaatuneina.

Ensimmäisen hyökkäyksen epäonnistuttua pääsi JR 40:n reservi yrittämään maastokohdan valtausta sivusta käsin. Se aloitti hyökkäyksensä 20 minuuttia kestäneen tykistäkeskityksen jälkeen ja sai heti vastaansa kovan torjuntatulen. Miehet saivat vallattua muutamia vihollispesäkkeitä, mutta ampumatrvikkeiden alkaessa loppua hyökkäys keskeytettiin.

Suomalaiset olivat Laatokan Karjalassa pyrkineet valtaamaan Ruhtinaanmäen ja häiritsemän neuvostojoukkojen huoltoyhteyksiä taakse. Tätä varten muodostetut osasto eivät olleet kuitenkaan onnistuneet saavuttamaan hyökkäystavoitettaan, joten tilanne arvoitiin uudelleen. Ryhmä Tykki pystyi valtaammaan Käsnäselän-Lementin tien Lavajärven itäpuolella, mutta Neuvostoliiton 5. Armeijakunnan toinen huoltotie oli yhä toiminnassa. Suomalaiset ryhmittyivät nyt puolustukseen saavuttamissaan asemissa. Uuden hyökkäyksen piti alkaa 6.1.


Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti