Kriittinen Viipurinlahti

Viipuri oli 7.3.1940 ankarien pommitusten kohteena.

Suomen hallitus taipui hyväksymään 5.3.1940 Neuvostoliiton asettamat ennakkoehdot rauhalle. Ne olivat samat, jotka periaatteessa oli hyväksytt jo helmikuun viimeisenä päivänä. Silloin lopullisen vastauksen antamista haluttiin viivyttää, jotta nähtäisiin tulisiko liittoutuneilta apua.

Ehtojen hyväksymistä edelsi tiukka sananvaihto. Tanner ja Mannerheim olivat yhtä mieltä siitä, että liittoutuneiden mahdollinen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Rauhanehtojen hyväksymistä vastustivat Hannula ja Niukkanen.

Neuvostoliitolle lähetettävään vastaukseen liitettiin ehdotus aselevost rauhanneuvotteluiden ajakis ja vastausta pyydettiin saman päivän aikana. Heti kokouksen jälkeen Molotov vastasi, että Neuvostoliitto ei suostu aselepoon. Lisäksi hän esitti neuvotteluiden aloittamista Moskovassa.

Neuvostojoukot olivat vallanneet Ravansaaresta sillanpääaseman edellisenä päivänä. Nyt ne tunkeutuivat sareen panssareiden tukemina, mutta suomalaiset pitivät asemansa kovasta paineesta huolimatta.

Häränpäänniemessä Suomen JR 10 teki vastahyökkäyksen ajaakseen sieltä sillanpään vallanneet Neuvostoliiton osaston pois. Suuria tappioita vastustajilleen tuottaen suomalaiset pääsivät rintaman keskiosassa etenemään noin kilometrin verran, minkä jälkeen hyökkäys pysähtyi. Osa niemestä jäi vihollisten haltuun, mutta suomalaiset joukot pitivät saavuttamansa asemat hallussaan muutaman päivän.

Vilaniemessä tilanne muodostui päivän aikana hyvin vaikeaksi. Neuvostoliitto oli tuonut huomaamatta yön aikana uusia joukkoja jäälle niemen läheisyyteen. Ne hyökkäsivät aamuyöllä, jolloin niemeä puolustaneet sotilaat lähtivät vetäytymään yllätettyinä ja hajaantuivat. Hätään hälytettiin naapurilohkojen reservejä, muun muassa II/JR 10, joka työnsi venäläiset Pitkäniemeen. Pian myös tätä pataljoonaa vastaan hyökättiin, ja hyökkäävät venäläisjoukot etenivät Santasaareen ja Karjaniemeen. Lopulta yhdellä suomalaispataljoonalla oli puolustettavanaan 10 kilometriä rantaviivaa. Vihollishyökkäys saatiin lopulta talttumaan apuun tulleen 4 D:n reservijoukon tekemän vastaiskun voimin.

Suomalaiset tavoittelivat menetettyä Kirkonmäkeä. Äyräpään suunnalla takaisin. Sinne suunnattiin Kev. Os 8 vastahyökkäys, joka kuitenkin tyrehtyi vihollisen voimakkaaseen tuleen. Osasto kärsi kovia tappioita, ja kirkonmäki jäi lopullisesti venäläisille.

Vuosalmen lohkolla menetettiin myös Vasikkasaari. Tämä sisäänmurto saatiin rajoitettua saaren pohjoispuolelle van aktiivisella reservien käytöllä.

Ensimmäiset lapsijunat saapuivat Kööpenhaminaan ja Osloon. Monet tanskalaiset kodit ilmoittivat jo joulukuussa olevansa halukkaita vastaanottamaan suomalaislapsia; maaliskuun alkuun mennessä halukkaita perheitä on jo 5000. Pitkän, 12 vuorokautta kestävän matkan vuoksi lasten lähettämistä on kuitenkin haluttu välttää mahdollisimman kauan. Ensimmäisessä junassa saapuu Kööpenhaminaan 93 lasta ja 23 äitiä. Heidät sijoitetaan Naestvendiin perustettuun vastaanottokeskukseen Osloon saapuvassa junassa on 107 suomalaislasta.

Neuvostojoukot nousivat maihin 6.3.1940 Ravansaarella ja hyökkäsivät panssarit edellä saaren pohjoiskärkeen. Suomalaiset saivat tuhottua kahdeksasta panssarivaunusta puolet, mutta loput onnistuivat ampumaan suomalaisten konekiväärit hajalle. Niinpä suomalaisten on vetäydyttävä sisemmäs. Vastaiskulla estettiin maihinnousualueen kasvattaminen. Yöllä neuvostoliittolaiset toivat lisää joukkoja saavuttamaansa sillanpääasemaan.

Suomalaiset pyrkivät vastahyökkääyksellä ajamaan viholliset Vilaniemestä. Neuvostojoukot iskivät kuitenkin hyökkäämässä olleiden suomalaisten sivustaan panssareiden tukemina. Lisäksi neuvostojoukot hyökkäsivät tavoitellen sillanpäätä mantereen puolelta myös Karjaniemessä. Suomen vastahyökkäys Vilaniemeen tyrehtyi.

Suomalaiset ryhtyivät valtaamaan Vuoksen Vasikkasaarta takaisin. Hyökkäys aloitettiin aamuyöllä, mutta tulivalmistelua tehneeltä tykistöltä loppuivat ammukset kesken. Yritys jäi puolitiehen. Samaan aikaan vihollisjoukot murtatuivat suomalaisten asemiin hieman lännenpänä Sintolassa. Sisäänmurtoon päässyt osasto saatiin kuitenkin tuhottua reservien kaksipuolisella saarrostushyökkäyksellä.

Suomalaiset oivat Kuusijokilinjalla vetäytyneet Löytövaaraan, jossa taisteltiin mottiin jääneitä neuvostojoukkoja auttamaan matkalla olleita vastaan. Venäläiset pääsivät paikoin suomalaisten asemiin panssarikilpiensä suojissa edeten, mutta heidät lyötiin takaisin tykkipatterien tulituen voimien.

Neuvostojoukkojen hyökkäykset jatkuivat vielä muutaman päivän, mutta laantuivat 10.3. alkaen. Taistelut olivat ankaria, mutta tälläkin suunnalla suomalaiset estivät reservien vastaiskuilla linjaan tulleiden aukkojen kehittymisen läpimurroiksi.

Neuvostoliiton 11. D pyrki avaamaan Kitilän suurmotin tien Laatokalta käsin. 6.3. panssareiden tukema hyökkäsy Pitkärannan edustan saarille mursi suomalaisten saartorenkaan aukaisten motin sivustan.

Neuvostojoukot valtasivat päivän aikana Laatokalla, motin eteläpuolella sijainneet Paimoinsaareen, Petäjäsaareen ja Maksimansaareen. Saaritaistelut olivat armottomia, koska saarilta vetäytyminen oli lähes mahdotonta. Venäläisten ilmavoimat ja panssarit vartioivat avointa jäätä ja pakoon pyrkneet kohtasivat loppunsa nopeasti. Taistelualueen yllä kierteli yli sata viholliskonetta, ja panssarivaunuja oli kuvausten mukaan lukematon määrä.

Suomen hallitus kokoontuu päivän aikana kahdesti, sillä valtuuskunnan kokoonpansta ei saavuteta heti yksimielisyyttä. Kokousten välillä Taner informoi eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, joka jäsenistä Kares ainoana ei hyväksy hallituksen menettelyä. Valtuuskunnan kokoonpanosta lopullisesti päätettäessä sekä Paasikivi että Kallio pitävät oleellisena Tydin mukanaoloa. Ryti nimetäänkin valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja muiksi neuvottelijoiksi Paasikivi, Walden ja professori Voionmaa. Valtuuskunta matkustaa vielä samana iltana ilman täsmällisiä neuvotteluohjeita Moskovaan.

Neuvostojoukot hyökkäsivät 7.3.1940 Talin ja Käremäenlahden suunnilla. Ne mursivat suomalaisten vastarinnan taka-asemassa ja lähtivät etenemään kohti Talin kylää. Hyökkäys yllätti suomalaisjoukot II AK:n johtoa myöten, sillä huomio oli keskittynyt Viipurinlahdelle. Osa suomalaisista jäi sotavangeiksi. Käremäenlahdella Viipurin eteläpuolella suomalaiset joutuivat perääntymän, ja neuvostojoukot olivat jo Viipurin esikaupunkien tuntumassa.

Vuosalmella uupuneet suomalaisjoukot ottivat vastaan lisää neuvostohyökkäyksiä. Vasikkasaaresta mantereelle suunnatut kaksi hyökkäystä lyötiin takaisin päivän kuluessa. Myös Äyräpäällä hyökännyt vihollinen torjuttiin. Suomalaiset vaihtoivat etulinjan joukkoja, ja kirkonmäen takaisinvaltausta suunniteltiin.

Päivä Kollalla alkoi vihollistykistän rumputulella. Sen jälkeen seurasi voimallinen hyökkäys.

Neuvostoliiton JR 205 hyökkäsi suomalaisia vastaan Nautsissa. Ensimmäinen hyökkäys suomalaisia vastaan torjuttiin tykistön ja karaantinheittimien tulituella, mutta vihollistykkien pommittaessa puolustajien selustaa puolustus murtui neuvostoliittolaisten hyökättyä toisen kerran. Suomen 11 Er.K vetäytyi Kohisevalle, jossa asemat säilyivät sodan loppuun asti.

Neuvostoliitossa Nautsin valtauksesta saatiin otsikoita, joissa tapahtumaa ylistettiin ”kaupungin valtaukseksi”. Tässä vaiheessa Nautsi käsitti yhden talon.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,

Talviostakronikka ISBN 951-20-3446-8