keskiviikko 10. syyskuuta 2014

”Rauha on tullut, ankara rauha”

13.3.1940 Helsinki juhli rauhaa - suruliputuksella

Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa tiistain 12.3. ja keskiviikkon 13.3 välisenä yönä. Sopimus astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00, jolloin sotatoimet lakkasivat. Rauhanhuhuja oli kulkenut useiden päivien ajan, ja korsussa kuin korsussa tiedettiin, että Suomi ei ollut suostunut helmikuisiin, ankarina pitettyihin ehtoihin. Kotialueella oli uskottu lehtijuttuja, joiden mukaan rintamilla oli saavutettu loistavia voittoja – sitä, että armeija oli kestokykynsä äärirajoilla, ei tiedetty. Niinpä rauhanehdot tyrmistyttivät kotirintaman. Liput liehuivat rauhan kunniaksi, mutta surun merkkinä puolitangossa, ja useat sanomalehdet julkistaisivat uutisen rauhanehdoista muistilla surureunuksillä varustettuna.

Marsalkka Mannerehim antoi 14.3 päiväkäskyn, jossa hän kutsui rauhaa ankaraksi, kiitti kaikkia sotilaita – upseereja, alipuseereja jamiehistöä – sekä lottia, linnotustyöväkeä ja niitä työläisiä, jotka olivat valmistaneet armeijalle tarvikkeita. Hän totesi, että kaikesta uljuudesta ja uhrimielestä huolimatta rauha oli ollut pakko tehdä: armeija oli pieni, reservit ja kaaderit mitättömät, puolustuslinjoja ei ollut, sotatarvikkeita sai vain ylivoimaisin ponnistuksin jos ollenkaan. Silti, kudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen, armeija oli voittamaton.

Moskovan rauhassa Suomi luovutti Neuvostoliitolle koko Karjalankannaksen sekä Laatokan Karjalan, Suomenlahden saaret ja Sallan, Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi menivät; luovutetun alueen laajuus oli noin 35 000 km 2 eli kymmenesosa maan pinta-alasta. Kotinsa menetti tällöin noin 420 000 ihmistä, miltei 12 prosenttia maan maan asukkaista. Lisäksi Neuvostoliitto vuokrasi Hangon 30 vuodeksi laivastotukikohdakseen.

Heti rauhan tultua kansanhuoltoministeriö määräsi kaikki junat ja mottoriajoneuvot kuljettamaan luovutetun alueen siirtoväkeä ja omaisuutta. Karjalan maanteillä kulki silti pitkiä hevosjonoja, lehmälaumat kintereillään. Kyliä ja kaupunkeja tyhjennettiin kuumeisella kiireellä. Hangosta evakuoitiin kaikki mitä irti saatiin, muun muassa Ryssärön tykit. Jalustat oli pakko jätää alueen uusille isännille.

Sotavankien vaihto Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi huhtikuun puolessavälissä. Toukokuun 16. päivänä vietetty armeijan lippujuhla muuttui sankarivainajien muistopäiväksi ja päivämääräkin vaihtui: valkoisten joukkojen marssia sisällissodan Helsinkiin ei haluttu talvisodan enää muistaa. 19.5.1940 Helsingissä järjestettiin talvisodan vainajien muistojumalanpalvelut ja armeijan paraati; Joensuussa, Kajaanissa ja Lappeenrannassa sinauttiin haudan lepoon luovututeulta alueelta kotoisin olleita kaatuneita sekä tunnustamattomia vainajia. Toukokuun kolmas sunnuntai on edelleen kaatuneitten muistopäivä.

Nykytietämyksen mukaan talvisodassa menehtyi kaikkiaan yli 26 600 henkilöä. Heistä suurin osa, noin 20 000, kaatui tai kuoli myöhemmin haavoihinsa. Lähes 3500 miehen ruumis jäi kentälle, yli 1700 katosi ja heidät julistettiin kuolleiksi. Sotavankeudessa kuoli muutamia kymmeniä miehiä, kotirintaman pommituksessa sai surmansa vajaa tuhat siviiliä. Yli 43 000 miestä haavoittui.

Talvisota 1939-1940

Ensimmäinen ilmahyökkäys Helsinkiin
https://www.youtube.com/watch?v=0yDwgfksf38

Talvisota Venäläissilmin Osa 1
https://www.youtube.com/watch?v=OJXEHS-L1Jg

Talvisota Venäläissilmin Osa 2
https://www.youtube.com/watch?v=7aA0DHBpk7g

Discovery Talvisota
https://www.youtube.com/watch?v=_xtI-jb_4lc

TÖRNI sotilaan tarina
https://www.youtube.com/watch?v=cOsmBUp526o

Sotalentäjät
https://www.youtube.com/watch?v=LHs8qHMjaDo

Fasistinen Venäjä Hyökkää Suomeen
https://www.youtube.com/watch?v=Eh5378ZrCVU

WW2: The Winter War
https://www.youtube.com/watch?v=BLnUkDw3HKs
Air War over Finland
https://www.youtube.com/watch?v=E2_Ze20ZLNg

Battlefield Scandinavia the Forgotten Front Finnish Winter War
https://www.youtube.com/watch?v=jn3nXTrs-8g

Winter War seen by others
https://www.youtube.com/watch?v=3BlfaMLxZGI&list=PL3A5201D58E444597

Talvisota- The Winter War ([Rare video] Friends of Finland)
https://www.youtube.com/watch?v=TwQmwbQttkY&index=2&list=PL3A5201D58E444597

1940 Finnish Propaganda
https://www.youtube.com/watch?v=rhCZafqmMsY&list=PL3A5201D58E444597&index=3

1940 Heroic Finland
https://www.youtube.com/watch?v=NeyMYdnYVRU&list=PL3A5201D58E444597&index=4

1940 Soviet Tanks fall prey to the Finns
https://www.youtube.com/watch?v=UiiUiHRSInA&list=PL3A5201D58E444597&index=5

1940 Finland battles on
https://www.youtube.com/watch?v=jSQVlADZDws&index=7&list=PL3A5201D58E444597

France's sympathy for Finland- The winter war
https://www.youtube.com/watch?v=a1MNQk3DECI&list=PL3A5201D58E444597&index=9

1940 Scorched Earth in Karelia
https://www.youtube.com/watch?v=QRdWUM9bO8M&list=PL3A5201D58E444597&index=10

1940 Rumours of Peace in Finland
https://www.youtube.com/watch?v=I9BZdBKcEhs&index=11&list=PL3A5201D58E444597

1940 Peace in Karelia
https://www.youtube.com/watch?v=IhLHkBxkoyU&index=13&list=PL3A5201D58E444597

1940 Väinö Tanner explains why Finland made peace
https://www.youtube.com/watch?v=uMNagYZ01Tw&index=12&list=PL3A5201D58E444597

Suomi-konepistoolin synty
https://www.youtube.com/watch?v=HNhYFG6DmAg

Tarkka-ampuja Simo Häyhä Traileri (Dokumentti)
https://www.youtube.com/watch?v=rdxcswf_Gvw

Marokon Kauhu haastattelussa Kollaalla
https://www.youtube.com/watch?v=BlXlm3fYAm0

Rintamaselostus ja ilmahyökkäys Märkäjärvellä
https://www.youtube.com/watch?v=GkE9tmuBrIA

Taisteluselostus Venuskukkulan keskityksestä
https://www.youtube.com/watch?v=PaJcGDiELkc

Ajankohtainen Kakkonen Talvisota virolaissilmin
https://www.youtube.com/watch?v=RWf3pa6cjBI

Sota 1939 1/5
https://www.youtube.com/watch?v=r4SqRqmZnIU

Sota 1939 2/5
https://www.youtube.com/watch?v=8juM1MRpSPc

Sota 1939 3/5
https://www.youtube.com/watch?v=V5isiJFyZkc

Sota 1939 4/5
https://www.youtube.com/watch?v=r18l7jJRxWA

Sota 1939 5/5
https://www.youtube.com/watch?v=4Iwdl4-ZkS8

Tolvajärven taistelu (1939)
https://www.youtube.com/watch?v=zDXg9woQhVo

Talvisota mottitaktiikka
https://www.youtube.com/watch?v=4gfDsb6MOqY

Winter War - The Battle of Raate Road (Raatteentie)
https://www.youtube.com/watch?v=xZIX6m1nqbc

Battlefield Scandinavia the Forgotten Front Finnish Winter War ( 200 viedoa talvisodasta)
https://www.youtube.com/watch?v=jn3nXTrs-8g&list=PL8OlNMD0ELfuVuH15MEP7jLBfjgg7-_4_

Talvisota

Moskovan rauha



Missä se rajaa kulkee?






Lähdeaineisto Helena Pilke – Olli Kleemola Suomi taisteli – kuvat kertovat ISBN 978-952-220-768-5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti