tiistai 19. marraskuuta 2013

”Lyhytaikainen pelottelu”



Kaikki pohjalaiset eivät aluksi ehkä tajunneet taistelevansa Etelä-Suomessa tehtaantyöläisiä ja maalaiskurjalistoa vastaan vaan uskoivat kohtaavansa Tampereen pohjoispuolella ryssiä. Tätä historioitsija Heikki Ylikankaan aivan kelvollisiin lähteisiin pohjautuvaa väitteisiin pohjautuvaa väitettä ei tarvitse punnita Kannaksella, ainakaan mies mieheltä. Karjalaisille asetelma selkeni heti. Sotaan ei tarvinnut varsinaisesti mennä.S ealkoi kotiseudulla heimolaisten kesken, eivätkä venäläisetkään olleet progandan piirustamia taruolentoja. Viipurin valkoiset ja punaiset tunsivat vihollisensa hyvissa ajoin ennen tammisunnuntaita. Tietämys ei pidätellyt kumpaakaan.

Sotiminen ei ollut Viipurissa velvollisuus vaan mahdollisuus osallistua huomattavasti omaa elämää suurempaan tapahtumaan. Upseerikadulla asuneessa Vaittisen perheessä teki lähtöä kolme punaista poikaa. Yksi heistä oli noussut päälliköksi, mutta äiti ei ylpistynyt. ”Minult männöö paras poika”, hän aavisteli. Päällikköpoikaa heilautti kättään: ”Jos mie kaavun, niin pankaa lehtee, et ilolla muistelevat”.
Vanhempien varoitukset unotuivat siitäkin syystä, että ihalijatytöt ojensivat punaisia tulppaaneja. Kaikkein lähtövalmiimpiin lukeutui 16-vuotias Edvard Henttonen. Hänen kotinsa oli köyhä, mutteo politiikkaan valveutunut. Punakaarti toppuutteli joskus alaikäisiä, mutta Edward pääsi mukaan isäpuolen muassa. Kovasta pakkapäivästä 10.helmikuuta 1918 tuli hänen elämänsä kohokohta.

Muodollisuudet hoituivat Punaisenlähteenkadun työväentalolla. Vaikka asui likellä, Edvard majoittui Papulaan, venäläiselle keskuskasarmille ja varasi petinsä. Vanhan sotaväen käynyt kouluttaja selitti kiväärin mekanismin, joka vaikutti yksinkertaiselta. Vahingonlaukauksia sattui ”tuhkatiheään”, mutta ne eivät pilanneet pääasiaa. ”Sitä innostusta, jolla otimme koulutuksen vastaan, ei voi kuvata”, Edvard muisteli vuosikymmenien päästä.

Aluksi piti vahtia yhdentekeviä paikkoja ja vankeja, joista jotkut olivat ikätovereita. Punakaarti makstooi Edvardille mukavat 15 markkaa päivässä. Hän sai ”polseviikeiksi” sanotut venäläiset sotilassaappaat ja säärystimet sekä toppahousut ja -takin. Päälle hän vetäisi harmaan sarkapomppansa. Sotilaspoia tuli valmiiksi mustasta leveälierisestä hatusta, jota sievisti koulutytön lettinauhasta solmittu punainen rusetti. ”Käytä poika asetta miehen tavalla”, evästettiin Viipurin rautatieasemalla Toimeenpanevassa Esikunnassa. ”Koetan parhaani”, Edvard vastasi.

Kumpaahan väriä nuorukaiset hehkuivat innokkaampina? Edvardin kanssa samalle rintamalle valkoisen pyrkinyt, juuri 18 täyttänyt Elis Rossander lausui, että tilanne vaaatii jokaista tosisuomalaista vuodattamaan verensä. Elis pyysi ja sai siunauksen isältään Rautjärven kirkkoherralta. Valkoiset empivät aluksi alaikäisten päästämistä taisteluihin ja edellyttivät vanhempien lupaa. ”Isä”, kirjoitti 17-vuotias joensuulainen Erkki Leväinen, ”sinä tiedät innostuksemme. Et suinkaan soisi näkeväsi poikasi syrjään jäävän”. Erkki oli intohimoinen viulun ja pianon soittaja, joka tunsi ”taitlijan rajatonta rakkautta vapauteen”. Häntä oli käytännöllisemmin valmistautunut sotaan partiojärjestön jäsenyys. Erkki Leväsen toive täyttyi. ”Ole rohkea, poikani, tähtää tarkasti, Jumalan haltuun”, isä vastasi. Äiti murehti enemmän, koska Erkki oli veljessarjan nuorin ja viimeinen kotona pysynyt.

Läheskään kaikki eivät olleet huolettomia nuorukaisia. Kolikkoinmäen esikaupungissa eläneen Leanderin perheen 58-vuotias isä lähti punainen nauha lakissaan, mutta muuten ikäisensä näköisenä olematta läheistensä silmissä ”mikään hehkuva työväenluokan sankari”. Miksi tällaiset hahmot olivat valmiit vaarantamaan elämänsä ja myös elätettäviensä aseman?

Uhri ei ensi alkuun tuntunut peruuttamattomalta ja todennäköiseltä. ”Luultiin, että se on vain sellainen lyhytaikainen pelottelu”, muisteli eräs hovinmaalainen punakaartiin liittyneistä, josta kellään ei ollut käsitystä, että ”se tulee muodostumaan niin valtavaksi sotatoimeksi”.


Lähdeaineisto: Teemu Keskisarja Viipuri 1918 ISBN 978-952-234-187-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti