Friedrich Karl - Suomen kuningas
Eduskunta oli
itsenäisyysjulistuksessa hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan
Suomesta tulee riippumaton tasavalta. Kansalaissota ja maan
kaoottiset olot alkoivat kevään 1918 aikana kääntää
mielipiteitä monarkian puolelle. Katsottiin, että vaaleista
riippumaton kuninkuus toisi Suomen poliittisen elämään lujuutta ja
jatkuvuutta. Olihan Suomi aina kuulunut monarkiaan, ja Euroopan
pikkuvaltiot olivat yleisesti monarkoita.
Monarkian kannattajien
asemaa paransi se, että maan poliittiset johtajat, valtionhoitaja
P.E.Svinhufvud ja pääministeri J.K.Paasikivi olivat myös johtavia
”kuninkaantekijöitä”. He johtivat kampanjaa senaatista, ja
saivat tukea poliittiselta oikeistolta eli vanhasuomalaiselta ja
ruotsalaiselta puolueelta sekä nuorsuomalaisen puolueen
vähemmistöltä. Monarkiaa kannatti myäs pääosa tiedemiehistä,
yritysjohtajista ja taiteilijoista: mm. Jean Sibelius, Eliel Saarinen
ja Akseli Gallen-Kallela olivat innokkaita monarkisteja.
Tasavaltalaisia käsityksiä
puolustavaa porvarillisa vähemmistöä johtivat K.J.Ståhlberg ja
Santeri Alkio. Heidän tukenaan olivat vain maalaisliitto ja
nuorsuomalaisen puolueen enemmistö. Myös sosiaalidemokraatit olivat
lujasti tasavaltalaisia, mutta he eivät kuuluneet päättäjiin
kansalaissodan jälkeisessä Suomessa.
Ratkaisevassa asemassa oli
eduskunta, ns. tynkäeduskunta, jossa oli enimmilläänkin vain 111
edustajaa. Sosiaalidemokraateista eduskunnan tyähän saattoi alukis
osallistua vain Matti Paasivuori, myöhemmin hän sai mukaansa kaksi
aatetoveriaan. Muut SDP:n edustajat olivat kuolleet, paenneet
Neuvosto-Venäjälle, vangittu tai muuten poissa kuvioista.
Eduskunnassa monarkisteilla oli niukka enemmistö.
Paasikiven senatti antoi
kesäkuun alussa esityksen hallitusmuodosta, jonka mukaan Suomesta
tulisi kuningaskunta. Senaatin mukaan vain perinnöllisen kuninkuuden
turvin voitaisiin saavuttaa riittävä sisäpoliittinen vakavuus ja
ulkopoliittinen johdonmukaisuus. Kiivaan väittelyn jälkeen
monarkistinen hallitusmuotoesitys sai taakseen eduskunnan enemmistön.
Tasvaltalasten rintama oli kuitenkin niin vahva, että valtiosäännön
lopullinena hyväksyminen uhkasi määrävähemmistösäännösten
nojalla siirtyä vaalien ylitse. Tämä olisi merkinnyt
kuningasajatuksen hautaamista, sillä uusi eduskunta olisi
täysilukuinen ja siellä tasavaltalaisten rivejä vahvistaisivat
todennäköisesti myös sosiaalidemokraatit.
Svinhufvud ja Paasikivi
eivät alistuneet muodollisuuksiin. He turvautuivat vuoden 1772
hallitusmuodon 38. pykälään, joka mukaan hallitsijasuvun sammuttua
valtiopäivien on valittava valtakunnalle uusi hallitsijasuku. Nyt
riitti yksinkertainen enemmistö. Eduskunta valtuutti äänin 58-44
Paasikiven senaatin ryhtymään toimiin kuninkaanvaalia varten.
Senaatti suuntasi
katseensa Saksaan. Suomi oli asettanut ulkopolitiikkansa Saksan
varaan, joten saksalaisen kuninkaan valitsemisen katsottiin takaavan
sen, että Saksa tukisi Suomea myös jatkossa. Mieluisin neljästä
sopivasta kuningasehdokkaasta olisi ollut keisari Vilhelm I:n poika
prinssi Oskar, mutta keisari kieltäytyi luovuttamasta poikaansa näin
epävarmaan hankkeeseen.
Lokakuun 9. päivänä
1918 eduskunta valitsi muodollisesti yksimielisesti Suomen
kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Tasavaltalaiset
pidättäytyivät äänestyksestä pitäen sitä laittomana.
Suomalaiset kuninkaantekijät eivät toimineet reaaliajassa. Kun
Suomessa nostettiin liput salkoon uuden kuninkaan kunniaksi. Saksassa
oli alkanut jo Vilhelm I:n lähtölaskenta. Liittoutuneiden elokuussa
käynnistämä hyökkäys oli johtanut Saksan tappion tielle, jonka
päässä oli Saksan sotilaallinen luhistuminen ja julistaminen
tasavallaksi. Saksan romahdettua Friedrich Karl ensin lykkäsi
kuninkuuden vastaanottamista ja viimein joulukuussa 1918 luopui siitä
kokonaan.
Friedrich Karl
Suomen kuningaskuntahanke
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/fredrik_kaarle_oli_vain_tovin_suomen_kuninkaana_1918_53450.html#media=53454
Fredrik Kaarle – Suomen
kuningas
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti