keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Suomesta kuningaskunta



Friedrich Karl - Suomen kuningas

Eduskunta oli itsenäisyysjulistuksessa hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan Suomesta tulee riippumaton tasavalta. Kansalaissota ja maan kaoottiset olot alkoivat kevään 1918 aikana kääntää mielipiteitä monarkian puolelle. Katsottiin, että vaaleista riippumaton kuninkuus toisi Suomen poliittisen elämään lujuutta ja jatkuvuutta. Olihan Suomi aina kuulunut monarkiaan, ja Euroopan pikkuvaltiot olivat yleisesti monarkoita.

Monarkian kannattajien asemaa paransi se, että maan poliittiset johtajat, valtionhoitaja P.E.Svinhufvud ja pääministeri J.K.Paasikivi olivat myös johtavia ”kuninkaantekijöitä”. He johtivat kampanjaa senaatista, ja saivat tukea poliittiselta oikeistolta eli vanhasuomalaiselta ja ruotsalaiselta puolueelta sekä nuorsuomalaisen puolueen vähemmistöltä. Monarkiaa kannatti myäs pääosa tiedemiehistä, yritysjohtajista ja taiteilijoista: mm. Jean Sibelius, Eliel Saarinen ja Akseli Gallen-Kallela olivat innokkaita monarkisteja.

Tasavaltalaisia käsityksiä puolustavaa porvarillisa vähemmistöä johtivat K.J.Ståhlberg ja Santeri Alkio. Heidän tukenaan olivat vain maalaisliitto ja nuorsuomalaisen puolueen enemmistö. Myös sosiaalidemokraatit olivat lujasti tasavaltalaisia, mutta he eivät kuuluneet päättäjiin kansalaissodan jälkeisessä Suomessa.

Ratkaisevassa asemassa oli eduskunta, ns. tynkäeduskunta, jossa oli enimmilläänkin vain 111 edustajaa. Sosiaalidemokraateista eduskunnan tyähän saattoi alukis osallistua vain Matti Paasivuori, myöhemmin hän sai mukaansa kaksi aatetoveriaan. Muut SDP:n edustajat olivat kuolleet, paenneet Neuvosto-Venäjälle, vangittu tai muuten poissa kuvioista. Eduskunnassa monarkisteilla oli niukka enemmistö.

Paasikiven senatti antoi kesäkuun alussa esityksen hallitusmuodosta, jonka mukaan Suomesta tulisi kuningaskunta. Senaatin mukaan vain perinnöllisen kuninkuuden turvin voitaisiin saavuttaa riittävä sisäpoliittinen vakavuus ja ulkopoliittinen johdonmukaisuus. Kiivaan väittelyn jälkeen monarkistinen hallitusmuotoesitys sai taakseen eduskunnan enemmistön. Tasvaltalasten rintama oli kuitenkin niin vahva, että valtiosäännön lopullinena hyväksyminen uhkasi määrävähemmistösäännösten nojalla siirtyä vaalien ylitse. Tämä olisi merkinnyt kuningasajatuksen hautaamista, sillä uusi eduskunta olisi täysilukuinen ja siellä tasavaltalaisten rivejä vahvistaisivat todennäköisesti myös sosiaalidemokraatit.

Svinhufvud ja Paasikivi eivät alistuneet muodollisuuksiin. He turvautuivat vuoden 1772 hallitusmuodon 38. pykälään, joka mukaan hallitsijasuvun sammuttua valtiopäivien on valittava valtakunnalle uusi hallitsijasuku. Nyt riitti yksinkertainen enemmistö. Eduskunta valtuutti äänin 58-44 Paasikiven senaatin ryhtymään toimiin kuninkaanvaalia varten.

Senaatti suuntasi katseensa Saksaan. Suomi oli asettanut ulkopolitiikkansa Saksan varaan, joten saksalaisen kuninkaan valitsemisen katsottiin takaavan sen, että Saksa tukisi Suomea myös jatkossa. Mieluisin neljästä sopivasta kuningasehdokkaasta olisi ollut keisari Vilhelm I:n poika prinssi Oskar, mutta keisari kieltäytyi luovuttamasta poikaansa näin epävarmaan hankkeeseen.

Lokakuun 9. päivänä 1918 eduskunta valitsi muodollisesti yksimielisesti Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Tasavaltalaiset pidättäytyivät äänestyksestä pitäen sitä laittomana. Suomalaiset kuninkaantekijät eivät toimineet reaaliajassa. Kun Suomessa nostettiin liput salkoon uuden kuninkaan kunniaksi. Saksassa oli alkanut jo Vilhelm I:n lähtölaskenta. Liittoutuneiden elokuussa käynnistämä hyökkäys oli johtanut Saksan tappion tielle, jonka päässä oli Saksan sotilaallinen luhistuminen ja julistaminen tasavallaksi. Saksan romahdettua Friedrich Karl ensin lykkäsi kuninkuuden vastaanottamista ja viimein joulukuussa 1918 luopui siitä kokonaan.

Friedrich Karl

Suomen kuningaskuntahanke

Fredrik Kaarle oli vain tovin Suomen kuninkaana 1918
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/fredrik_kaarle_oli_vain_tovin_suomen_kuninkaana_1918_53450.html#media=53454
Fredrik Kaarle – Suomen kuningas


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti