Kuhmon ja Lieksan
suunnissa perustetut pataljoonat muodostivat Pohjois-Karjalan
Ryhmäksi kutsutun sotatoimiyhtymän, jonka komentajana oli
everstiluutnantti E. Raappana. Pohjois-Karjalan Ryhmä oli puolestaan
Kajaanissa sijaitsevan Pohjois-Suomen Ryhmän alainen, jota komensi
kenraalimajuri W. Tuompo.
Lieksan suunnalla
suomalaisten puolustus oli hyvin aktiivista sodan alusta lähtien.
Venäläisten vahvistettu rykmentti yritti panssarivaunujen ja
tykistön tukemana kahta eri tietä myöten murtautua Pielisjärvelle.
Kovin tärkeänä ei puna-armeijan sodanjohto Lieksan suuntaa
pitänyt, koska matka Ouluun oli huomattavasti pitempi kuin Kuhmosta
ja Suomussalmelta ja maasto puolustajalle edullista.
Vihollisen hyökkäykset
ns. Änäkäisen asemaa vastaan torjuttiin. Venäläiset kärsivät
jo viivytysvaiheen aikana suuria tappioita. Heidät pysäytettiin
lopullisesti Nurmijärven linjalle, joka sijaitsi noion 15 kilometrin
päässä valtakunnan rajasta.
Kuhmosta johti rajalle
kaksi tietä, eteläisempi Saunajärven kautta ja pohjoisempi
Kiekonkosken kautta. Puna-armeija keskitti Kuhmon suunnalle melkoiset
voimat, sillä Kuhmossa johtivat läntiset tieyhteydet Sotkamon
kautta Kajaaniin ja luoteeseen Hyrynsalmelle Suomussalmen
puolustajien selustaan. Neuvostojoukkojen hyökkäyksestä vastasi
yksi heidän valioyhtymistään, 54. kaaderidivisioona kenraalimajuri
Gusevskin johdossa. Kuhmon puolustus oli Kainuun miehistä kootun ErP
14:n harteilla. Komentajana toimi everstiluutnantti F. Ilomäki.
Ylivoimaisen vihollisen
uhkaamat suomalaiset perääntyivät Saunajärveltä ja
Kiekonkoskelta Rastin tienhaaraan ja Vääräkoskelle. Joukoilla ei
viivytysvaiheen aikana ollut lainkaan kenttätykistöä ja
panssarintojrunta-aseita. Hyökkäysten alettua kenraalimajuri Tuompo
irrotti Kuhmon suunnan Pohjois-Karjalan Ryhmän alaisuudesta suoraan
Pohjois-Suommen Ryhmälle alistetuksi Ryhmä Ilomäeksi.
Kuhmon vaaranalaisen
tilanteen selvittämiseksi päämaja turvautui resreveihinsä, joita
olisi kipeästi tarvittu Kannaksella. Oulun seudulla
perustamispaikallaan oleva, eversti Siilasvuon johtama 9. D sai
käskyn muodostaa siihen kuuluvasta JR 25:stä erillisen prikaatin,
joka lähetettiin Kuhmon suuntaan everstiluutnantti A.Vuokon
komennossa. Kenttätykistöä ja panssarintorjunta-aseita ei Kuhmon
suuntaan liennyt vieläkään.
Neuvostojoukot ehtivät
ennen vahvistuksien saapumista vallata Rastin tienhaaran.
Suomalaisten vastahyökkäys alkoi 8.12. Se suuntautui venäläisten
marssirivistöjen sivustoihih etelässä Ryhmä Vuokon ja pohjoisessa
Ryhmä Ilomäen toimesta. Alkumenestysten jälkeen hyökkäys tyrehty
hankaliin maasto-olosuhteisiin ja vihollisen ylivoimaisuuteen.
Panssaritorjunta-aseistuksen
puuttumisesta huolimatta venäläiselle aiheutettiin huomattavia
tappioita. Ryhmä Vuokko piti asemansa Nurmeksen tien suunnassa,
mutta Ryhmä Ilomäen oli vielä jonkin verran peräännyttävä
Jyrkänkoskelle, jonne rintama kiteytyi 12.12.
Suomalaiset uudistivat
hyökkäyksensä 12.12. ja 24.12., mutta ne raukesivat venäläisten
tykkien ja panssarivaunujen tuleen. Puna-armeijan rajut hyökkäykset
Kuhmon kirkonkylän ja Nurmeksen tien suuntaan torjuttiin.
Kierinkosken tieltä vihollinen onnistuttiin karkoittamaan
vuodenvaihteessa. Kahden komppanian voimin hyökkäävä Osasto
Kekkonen katkaisi tien venäläisten selustassa, puristi heidät
asemistaan ja löylytti pahanpäiväisesti. Kierikoski vallattiin
takaisin ja venäläostn joukkojen rippeet vetäytyivät tammikuun
alussa rajan taakse. Näin oli pahin uhka Kuhmoa vastaan poistettu ja
54 D:n molemmat sivustat avoimina. Myös Lieksan suunnalla vihollisen
hyökkäykset torjuttiin menestyksellisesti. Venäläiset yrittivät
Kivivaaran suunnalla murtaa Nurmijärven linjan. Eversti Raappanan
vihollisen selustaan joulupäivänä lähettämät joukot pakottivat
sen kiireen vilkkaa perääntymään rajan taakse, jossa venäläiset
pysyttelivät sodan loppuun asti. Vetåytymisen kiireellisyydestä ji
todisteksi mm. seitsemän käyttökelpooista panssarivaunua. Kivas
partio- ja sissitoiminta ulotettiin syvälle Neuvostoliiton alueelle.
Lähdeaineisto: Suomen
rintamamiehet 1939-45 ISBN 951-9064-18-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti