lauantai 3. toukokuuta 2014

Tykit jyrisivät Taipaleessa


Suomalaiset hyökkäsivät Ägläjärvellä ja Pelkosenniemellä.

Sodan 18. päiänä tykit jyrisivät Taipaleessa. Neuvostoliitto oli aloittanut pari päivää aiemmin erikoisosasto Gröndahlin voimin, mutta Taipaleen puolustus oli kestänyt. !7.12. oli tämän hyökkäyksen viimeinen päivä. Puna-armeijan joukot pyrkivät päivän aikana kaksi kertaa hyökkäysryhmitykseen, ja vihollisen tykistö tulitti Suomen asemia. Suomalaiset vastasivat tykkituleen samalla mitalla, minkä johdosta vihollisen valmistelut tyrehtyivät molemmilla kerroilla. Toisen kerran jälkeen neuvostojalkaväki alkoi vetäytyä Koukkuniemestä epäjärjestyksessä, jolloin heitä vastaan suunnattiin paniikkia aiheuttanut sirpalekranaattikeskitys. Suomalaisten joukkojen ei tykistöä lukuunottamatta tarvinnut juuri ottaa osaa taisteluihin.

Summassa hyökkäys alkoi ennen kokemattomalla tykistön tulivalmistelulla. Suomalaisten asemia oli edellisestä päivästä lähtien pommitettu tauotta lähes vuorokauden kestäneellä voimakkaalla keskityksellä, jonka tauottua suurhyökkäys alkoi. Neuvostoliitto hyökkäsi Summassa, jota pidettiin ”Viipurin porttina”, sillä sieltä johti tie suoraan Karjalan tärkeimpään kaupunkiin.

Neuvostoliitto hyökkäsi panssarit edellä ja jalkaväki niitä seuraten. Punapanssarit murtatuivat paikoin suomalaisten asemien läpi, mutta jalkaväen hyökkäykset torjuttiin pääseman eteen. Venäläsiet pääsivät kuitenkin tunkeutumaan muutamaan tukikohtaan, joihin jäi myös suomalaisia. Lukuisista vastayökkäyksistä huolimatta konetuliasein varustautuneet viholliset pystyivät pitämään asemansa betonikorsuissa. Suomalaiset tuhosivat päivän aikana yli 20 hyökkäysvaunua, enimmakseen polttopullojen ja kasapanosten avulla.

Sallan suunnalla neuvostojoukot olivat edenneet Pelkosenniemelle, jossa ne pyrkivät läpimurtoon. Taisteluita käytiin Kemijoen yli vievän lossin tuntumassa. Päivän aikana panssarien tukemana hyökännyt puna-armeijan rykmentti sai vallattua sillanpääaseman joen länsipuolelta. Suomalaisilla ei ollut panssaritorjunta-aseita eikä tykkejä. Petsamon seudulla venäläiset pyrkivät saarrostamaan alueen puolutustuksesta vastannutta Osasto Pennasta, joka joutui perääntymään, sillä joukkoja oli niin vähän ettei niitä ollut irrottaa sivustojen suojaksi.

Sodan 19. päivänä eli 18.12.1939 Neuvostoliiton hyökkäyksen painopiste siirtyi päivän aikana Summasta itään, Muolaanjärven rannoille, jossa puolustusasemissa oli Suomen 11. divisioona. Voimakkaan tykistö- ja suorasuuntaustulen tukemina neuvostojoukot mursivat puolustuksen ja etenivät noin kahden kilometrin syvyyteen suomalaisten linjojen taakse vallaten Oinolan kylän. Yöllä murroskohtaan ryhmittyi lisää venäläisiä.

Neuvostoliiton panssarijoukot ryhmittyivät hyökkäystä varten myös Summassa, mutta yritys tyrehtyi alkuunsa suomalaisten voimakkaan tykistökeskityksen ansiosta, Noin 20 hyökkäysvaunuta tuhotui.
Osasto Pajari oli Tolvajärvellä saavutetun voiton jälkeen hyökännyt kohti Ägläjärveä. Raskasta ja hitaasti etenevästä hyökkäyksestä vastasi Osasto Pajari, jonka menetykset olivat olleet kovia: noin 400 kaatunutta. 18.12. Pajari miehineen hyökkäsi kohti Ägläjärven kylää. Joukot olivat jaettu niin, että hyökkäys tapahtui useasta suunnasta yhtä aikaa. Sää ei kuitenkaan suosinut hyökkääjiä, sillä lumi antoi periksi, ja sukset upposivat maan pintaan asti. Myös miehet olivat väsyneitä edellisten taisteluiden jäljiltä, ja nukahtelivat hangelle pienenkin pysähdyksen aikana. Vain pohjoista kylää kohti kiertänyt osasto pääsi tavoitteeseensa, mutta sen voima ei yksin riittänyt vihollisen tuhoamiseen ja se vetäytyi, kuten muutkin suomalaiset. Ensimmäinen yritys Ägläjärven valtaamiseksi oli epäonnistunut. Eversti Talvela antoi kuitenkin käskyn hyökkäyksen jatkamisesta, vaikka Mannerheim oli käskenyt välttää suuria tappioita vaativia sotatoimia.

Lapin ryhmä alkoi totuetttaa saamaansa käskyä tuhota Pelkosenniemen suuntaan edennyt vihollinen päivään loppuun mennessä. JR 40 oli myös käytössä rintamalla, mutta tilanne äityi kriittiseksi neuvostojoukkojen hyökätessä samaan aikaan suomalaisten kanssa. Samaan aikaan, kun osia JR 40:stä oli kiertämässä venäläisten selustaan, puna-armeija aloitti hyökkäyksensä käyttäen hyväkseen saavuttamaansa sillanpääasemaa joten länsipuolella ja hyökkäsi tien suunnassa panssarien tukemana. Puolustukseen ryhmittyneiden suomalaisten linja murtui, ja sen läpi ajaneet panssarivaunut herättivät pakokauhua.

Taistelun kulku kuitenkin muuttui, kun selustaan kiertäneet suomalaiset saivat taistelukosketuksen vihollisen tykistöasemiin ja huoltoon. Pimeässä täyttä saartorengasta ei saatu muodostettua, mutta Neuvostoliiton joukot vetäytyivät sekasortoisesti jättäen kaluston jälkeensä.
Neuvostoliittolaiset vetäytyivät Savukoskelle 40 asteen pakkasessa ja lähtivät sieltä kohti Sallaa, ennekuin suomalaiset ehtivät perässä.

Sodan 20. päivänä eli 19.12.1939 panssarit vyöryivät Summassa. Kannaksella, Summassa neuvostojoukot hyökkäsivät panssareiden johdolla. Puna-armeijan tykistö tuki hyökkäystä voimakkaasti. Suomalaisten onneksi jalkaväki vaikutti haluttomalta hyökkäykseen ja seuraili hyökkäysvaunuja hieman pelokkaasti. Sen eteneminen pysäytettiin suomalaisten etulinjaan.Päähyökkäyssuunnalla havaittiin päivän aikana peräti 100 panssarivaunua, jotka pääsivät toimimaan suhteellisen vapaasti. Miehet odottivat kuopissaan hämärän tuloa, jolloin vaunujen tuhoaminen kävisi päinsä. Tilanne oli uhkaava, eikä kokonaiskuvaa tilanteesta ollut ennen iltaa. Silloin varmistui, että vihollisen jalkaväi ei ollut päässyt vyöryttämään suomalaisten asemia. Läpi murtautuneista panssarivaunuista tuhottiin noin 20, loput pääsivät vetäytymään takaisin.
Edellisenä päivänä menetettyä Oinaan kylää ei vastahyökkäyksestä huolimatta saatu vallattua takaisin.

Osasto Pennanen, joka vastasi Petsamon puolustuksesta, oli joutunut vetäytymään pitkään ja saavutti nyt Konrnettijoen. Siellä olleet asemat saatiin kuitenkin miehittää rauhassa, sillä puna-armeija keskeytti hyökkäyksensä hieman yllättäen. Se oli ilmeisesti saavuttanut etenemisensä toisen tavoitteen.
Viivytystaistelu Petsamossa päättyi, ja siellä alkoi sissi- ja partiosota. Neuvostojoukot olivat edenneet 18 päivässä 120 klometriä. Vajaavahvuista suomalaista pataljoonaa vastassa oli ollut vahvennettu neuvostorykmentti.

Saarenpään linnake Koivistolla, Kannaksen merenpuoleisella länsirannikolla joutui vihollisen hyökkäyksen kohteeksi osana sen Kannakselle kohdistamaa suurhyökkäystä. Jo edellisenä päivänä sitä vastaan oli hyökätty ilmasta ja mereltä, ja se oli saanut osumia. Taistelulaiva Oktoberskaja Revulutsija oli ampunut linnaketta kohti 209 laukausta ja lisäksi 72 lentokonetta otti taisteluun osaa rynnäköimällä linnaketta vastaan.

Saarenpäätä vastaan hyökkäsi 19.12. taistelulaiva Marat, joka oli yhdessä edellisenä päivänä hyökänneen Oktoberskaja Reulutsijan kanssa Neuvostoliiton Suomenlahdella olevan laivaston suurin laiva. Sen pääaseistuksena oli 12 kpl 305 mm tykkejä, joiden suurin ampumaetäisyys oli 38 kilometriä. Pituutta aluksella oli reilut 180 metriä ja miehistöä yli 1000. Myös Maratilla oli hyökkäyksessään ilmatuki ja lisäksi letnokone tähystämässä tulta. Patteri oli kärsinyt vauroioita hyökkäyksessä, ja vain kaksi sen kuudesta 254 mm tykistä toimi kunnolla. Siitä huolimatta se osui Maratiin, joka kääntyi takaisin. Päivän aikana linnaketta pommitti kaikkiaan 87 lentokonetta. Suomalaiset menettivät viisi miestä kaatuneina ja kaksi haavoittuneena.

Neuvostoliitto jatkoi pommituksiaan sodan kuluessa 19.12. pommitettiin muun muassa Sortavalaa, Helsinkiä ja Hankoa. Turku joutui ensimmäisen kerran pommitusten kohteeksi. Pommituksia oli siellä päivän aikana kolme, ja maaleina olivat muun muassa sairaala ja asuinkorttelit. Kaikkiaan päivän aikan Suomea pommitettiin noin 200 koneen voimin, 14 niistä ammuttiin alas.


Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti