perjantai 2. toukokuuta 2014

Tolvajärven taistelu

Paavo Talvela

Jo 5.12. Päämaja antoi ensimmäiset käskyt Ryhmä Talvelan muodostamisesta. Everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama Jalkaväkirykmentti 16 (JR 16) kuljetettiin Värtsilään samoin kuin kapteeni Arvi Vallan komentama Kenttätykistörykmentti 6:n III Patteristos (III/KTR 6). Ilomantsin suunnalla muodostettiin eversti Per Ekholmin komentama Osasto A, ja sille alistettiin Kenttätäydennysprikaatin (KT-Pr:n) kolme pataljoonaa.

Talvela saapui Värtsilään 7.12. aamuyöllä. Pajarin esittämän tilannekatsauksen mukaan taistelut Tolvajärvellä olivat kehittymässä puolustajalle todella uhkaaviksi. Kahden kokeneen komentajan neuvonpito ei kestänyt kauan. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että ainoa keino pysäyttää 139. D oli ryhtyä itse hyökkäämään.

Pajari saapui Tolvajärvelle illalla 7.12. ja antoi käskyt. Iltayön tapahtumat olivat kuitenkin vähällä sorruttaa koko Pajarin suunnitelman. Ollessaan tarkastamassa ryhmitystään Kivisalmen maastossa Pajari totesi PPP 7:n hajonneen ja vetäytyvän pakokauhun vallassa kohti Tolvajärveä. Otettuaan Kivisalmella puolustuksessa olleen JR 37:n 8. Komppanian komentoonsa ja johdettuaan komppanian taistelua henkilökohtaisesti etulinjan poteosta Pajari sai hyökkääjän kärjen taittumaan ja pysähtymään, sillä myös se alkoi olla väsynyt ja kulunut.

Joulukuun 8. päivän aamu toi jo parempia uutisia. Osasto Paloheimo hyökkäsi neljän komppanian voimin Kangasvaaraan ja löi sinne edenneen neuvostopataljoonan Ala-Tolvjärven yli itään. Aamun kuluessa saapuivat lisäksi JR 16:n I Pataljoona ( I/JR 16:n) etummaiset osat autokuljetuksin Tolvajärven-Kotisaaren tasalle Kivisalmen länsipuolelle. Pimeässä tapahtuneen ryhmistyksen aikana taistelukokemusta vailla ollut pataljoona sähläsi kuitenkin siten, että omassa tulessa haavoittui joitakin omia miehiä. Kivisalmea puolustanut komppania 8/JR 37 irrotettiin ja siirrettiin lepoon ja huollettavaksi Tolvajärven kylän länsipuolelle, missä oli myös Ryhmä Talvelan eräitä huoltolaitoksia sekä tykistöpatterien tuliasemia.

Jo aamupäivällä 8.12 neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään Kivisalmelta kohti Tolvajärveä. Juuri puolustusryhmityksensä valmiiksi saanut kapterrin Usko Herrasen komentama i/JR 16 ei tottumattomuuttaan pystynyt pitämään asemiaan, vaan pataljoonan puolustua repesi iltapäivällä. Neuvostojoukot saivat nyt haltuunsa Kotisaaren sekä luonnonkauneudestaan kuuluisalla Tolvajrven harjulla olleen matkailumajan alueen.

Tästä huolimatta Talvela ja Pajari päättivät hyökätä, sillä se oli ainoa mahdollisuus yrittää muuttaa tapahtumien kulkua. Hyökkäykseen päätettiin käyttää Tolvajärvelle juuri saapunut I/JR16:n 4. Komppania, jota vahvennettiin puolustuksesta irrotetulla 9./JR 16:n parilla joukkueella sekä ollut PPP 7. Everstiluutnantti Pajarin johtama puolisentoista komppaniaa käsittänyt osasto yllätti iltayän pimeydessä Tolvajärven Kotisaaren eteläpuolitse ja iski Kivisalmen maastossa nuotiolla olleiden neuvostoliittolaisten kimppuun. Lyhyen mutta kiivaan tuliylläkön jälkeen Pajari irrotti joukkueensa ja jätti neuvostoliittolaiset taistelemaan keskenään. PPP 7 puolestaan hyökkäsi suoraan Tolvajärven yli Kotisaareen ja onnistui puoliyön tienoilla pureutumaan sen rantaan. Hyvin alkanut isku tyrehtyi kui pataljoonan komentaja Ericsson kaatui rantaviivalla, jollooin komppaniat palasivat hajanaisiana takaisin järven yli.

Joulukuun 9. ja 10. päivä saattiin käyttään pataljoonien huoltoon ja lepuuttamiseen.
Hyökkäyskäskyt annettiin 11.12. aikana. Pajarin ilmoitus läpimurron onnistumisesta oli Talvelalle helpotus. Hän antoi Pajarille käskyn heti jatkaa hyökkäystä antamatta neuvostojoukoille aikaa järjestää puolustaan uudelleen. Pajarin pataljoonat jatkoivat etenemistään, kun eversti Talvela oli henkiläkohtaisesti käynyt antamassa everstiluutnantti Pajarille käskyn hyökkäyksen jatkamisesta.

PPP 7 sai iltapäivällä kosketuksen neuvostojoukkoihin Taivaljärven kaakkoispuolella, mistä ne vetäytyivät Ristisalmelle kosketuksen katketessa, 139 Divisioonan rippeet saivat näin aikaa puolustuksensa järjestämiseen. Ankara taistelu riehui koko 15.12 vastaisen yön. Aamuyöllä neuvostojoukot suorittivat vereksin voimin vastahyökkäyksen, mikä hädin tuskin saatiin torjutuksi. Pajarin oli pakko joukkojensa väsymyksen vuoksi keskeyttää hyökkäys. Tolvajärvi oli kuitenkin lujasti omissa käsissä.
Tolvajärven taisteluissa saavutettiin loistava voitto. Kolmipäiväisissä taisteluissa tuhottiin kaksi vihollisrykmenttiä.

Lähdeaineisto: Suomi sodassa Talvi ja ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti