Hallitus ja nukkehallitus

”Näiden miesten kanssa syntyvät sopimukset varmasti!”

A.K. Cajanderin hallitus erosi heti Neuvostoliiton hyökättyä. Näin haluttiin sanoutua irti sen harjoittamasta politiikasta ja luoda maahan uusi, rauhantekoon pystyvä hallitus. Pääministeriksi nimitettiin Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti, joka suostui ottamaan tehtävän vastaan presidentti Kallion ankaran painostuksen jälkeen: ”Se, joka ei isänmaan vaaran hetkellä suorita velvollisuuttaan sillä paikalla, johon hänet katsotaan sopivaksi, on rintamakarkuri”.

Ulkoministeriksi tuli Väinö Tanner, joka oli Mannerheimin ohela voimakkaimmin vaatinut Cajanderin ja Erkon eroa. Tanner oli leimautunut sotapolitiikan vastustajaksi, ja hänen avullaan pyrittin vetämään sosiaalidemokraattinen työväki hallituksen taakse. J.K. Paasikivi nimitettiin salkuttomaksi ministeriksi, ja Juho Niukkanen jatkoi puolutusministerinä.

Sodan syttyminen ratkaisi kysymyksen sotavoimien ylipäällikkyydestä. Maan varustautumisen hitauteen suivaantunut Mannerheim oli jo saamassa pyytämänsä eron, kun sottaminen tuli väliin. Mannerehim perui eronpyyntönsä ja ryhtyi johtamaan Suomen puolustustaistelua.

Rytin hallitus pyrki välittömästi neuvottelukosketukseen Neuvostoliiton kanssa. Kun tämä osoittautui mahdottomaksi, hallitus kääntui ulkovaltojen ja Kansainliiton puoleen. Kansainliiton yleiskokous tuomitsi yksimielisesti Neuvostoliiton hyökkäyksen, ja 14. joulukuuta liiton neuvosto erotti Neuvostoliiton järjestöstä ja kehotti jäsenmaita antamaan Suomelle materiaalista ja humanitaarista apua.

Neuvostoliiton neuvotteluhaluttomuus johtui siitä, että se noudatti edelleen valloitussodassa käyttämäänsä kömpelöä hämäystaktiikkaa. Saadakseen valloitushyökkäyksen näyttämään veljelliseltä avunannolta ”Suomen työkansalle” Neuvostoliitto turvautui nukkehallitukseen, jonka tehtävänä oli pyytää neuvostojoukot maahan, hajottaa suomalaisten yhtenäisyyttä ja nousta voittoisan sodan jälkeen maan johtoon.

Moskovan radio ilmoitti 14. joulukuuta, että Terijoella oli perustettu O.V. Kuusisen johtama Suomen kansanhallitus, joka oli pyytänyt neuvostohallitukselta apua ”suomalaisten valkokaartilaisten hallituksen” kukistamiseksi. Jo seuraavana päivänä kansanhallitus solmi Neuvostoliiton kanssa ystävyys- ja avunantosopimusen, joka takasi Neuvostoliitolle ne alueet, joita se oli pyytänyt turhaan Cajanderin hallitukselta.

Suomen kansanhallitus oli muodostettu kaikessa kiireessä marraskuun aikana, joten sen ministerilista ei ollut kovin edustava. Pää- ja ulkoministeri Kuusisen ohell avian hallituksen finanssiministeri Mauri Rosenberg oli Suomessa jonkin verran tunnettu. Ministeriön tuntemattomuudesta Stalin sai syyttää itseään, sillä hänen käyttämässään puhdistuksessa oli kuollut useita nimekkäitä suomalaiskommunisteja, mm. Ecvard Gylling.

Kovin suuria kykyjä Kuusien hallitukselta ei vaaditukaan, sillä Neuvostoliiton kannalta se täytti tehtävänsä pelkällä olemassaolollaan. Neuvostohallitus saattoi torjua kaikka rauhaväilitysyritykset vetoamalla siihen, että sillä oli mitä parhaimmat suhteet Suomen laillisena hallituksena pitämäänsä Kuusisen hallitukseen.

Neuvostoliiton silmänkääntötemppu tehosi uskollisiin kommunisteihin ja sinisilmäsiin kirjalijoihin, joihin kuuluvvat G.B. Shaw ja John Steinbock, mutta Suomessa se epäonnistui täysin. Se perustui niin virheelliseen arvioon suomalaisen yhteiskunnan taloudellisesta ja henkisestä tilanteesta, että neuvostohallitus menetti viimeisenkin uskottavuutensa jopa kommunistienkin silmissä. SKP:stä syksyllä 1939 loikanneen Arvo Tumisen mukaan ”Suomen kansa oli ensin ymmällään, räjähti sitten nauramaan ja lopuksi luonteensa mukaisesti kiukuistui”.

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X