tiistai 18. maaliskuuta 2014

Osasto Pennanen


Kapteeni Antti Pennanen

Valtiollinen poliisi pidätti Petsamon harjoituskeskuksen päällikön, jääkärikapteeni Jalmari Pajakan epäiltynä vakoilutsta venäläisten hyväksi lokakuun lopulla 1939. Tilalle määrätty jääkärikapteeni Valdemar Salmelo ei kestänyt hermopainetta, vaan ampui itsensä heti talvisodan syttymisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa johtoon astui kapteeni Antti Pennanen.

Everstiluutanantti Oivar Willamo määrättiin Lapin Ryhmän komentajaksi 11. marraskuuta 1939. Hänen alaisuuteensa kuuluivat Sallan ja Petsamon suunnan joukot. Venäläisten ylitettyä rajan marraskuun viimeisenä päivänä 1939, monet siviilit jäivät vihollisten jalkoihin. Suomalaiset perääntyivät murskaavan ylivoiman edessä ja rakennukset määrättiin poltettavaksi.

Jääkärikapteeni Valdemar Salmelo oli tullut Petsamoon heri Tarton rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Hän oli elänyt alueella 14 vuotta ja nähnyt sen kasvavan ja kehittyvän. Salmelo oi Petsamon korkein sotilasviranomainen, ja hänellä oli vastuu niin sotilaista kuin siviileistäkin. Nyt Salmelon raskas velvollisuu oli hävittää kaikki Vuonon kylät.

Salmelo oli väsynyt ja sairas mies, mikä havaittiin Lapin Ryhmän esikunnassa. Hänet päätettiin korvata nuoremmalla, sodan paineet paremmin kestävällä komentajalla. Tällainen mies oli Erillinen Pataljoona 16:n väliaikainen komentaja, kapteeni Antti Pennanen.

Pennanen tuli Rovaniemelle 1. joulukuuta 1939 ja jatkoi heti matkaa kohti Petsamoa. Hän tuijotti henkilöauton ikkunasta vastaan tien täydeltä tulevaa pakolaisvirtaa. Siviilejä kulki jalan, hevosella, potkukelkoilla ja kuorma-autoilla.
Petsamossa kaikki oli sekaisin. Pennanen kuunteli Salmelon antamaa kovin erikoiselta kuulostavaa tilanneselostusta ilme vakavana. Hän päätti lähteä itse ottamaan asiasta selkoa. Salmelolle ehdotettiin, että tämä menisi telttaansa lepäämään. Salmelo nyökkäsi, käveli muutaman metrin, kaivoi pistoolin kotelosta ja ampui itsensä.

Hermopaine oli kasvanut liian suureksi. Valvotut yöt, sekasortoon saatettu ja liian pieni sotajoukko, järkyttyneet ja epäluuloiset siviilit sekä liian suuri alue puolustettavana olivat muuttaneet vanhan jääkäriupseerin uskon omiin mahdollisuuksiin selvitä kunnialla sotatoimien johtamisesta.

Pennanen otti johdon käsiinsä tulisella kiireellä. Suurin harmin aihe oli, ettei Parkkinaa ollut potettu. Kauppojen varastot ja ihmisasumukset olivat jääneet vihollisen haltuun miltei ilman laukauksenkaan ampumista. Neuvostojoukot pääsivät nauttimaan lämpimistä huoneista ja ilmaisesta muonasta.

Pennanen aloitti nopeat tuli-iskut vähäisten miesten kanssa ja onnistui. Yläluostarissa sanottiin ensimmäinen merkittävä torjuntavoitto. Vihollistappiot olivat noin 200 miestä. Se nosti suomalaisten matalale painunutta mielialaa.

Pennanen kokosi alueen kaikista joukoista vajaavahvuisen pataljooona, josta alettiin käyttää nimitystä Osasto Pennanen. Myös Lapin Ryhmässä tapahtui muutoksia. Liian itsevarma Willamo siirrettiin esikuntapäälliköksi ja uudeksi komentajaksi määrättiin Lapin olit hyvin tunteva kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius.

Osasto Pennanen käytti maasto aloistavasti hyväkseen ja iski siellä, missä vihollinen sitä vähiten odotti. Tapaninpäivänä suomalaiset koukkasivat Kuuroaivilla ja iskivät vihollisen kimppuun takaapäin. Yksi venäläisten tukipattereista tuhottiin, ja noin 600 neuvostosotilasta pakeni hädissään Paatsjoen jäälle. Vihollisrykmentin komentaja pyysi apua. Pennanen oli kytkenyt venäläisten puhelinlinjat ja kuunteli hymy suupielessä vastapuolen hätäsanomia.

Kuuroaivin menestyksekkään taistelun jälkeen Osasto Pennanen aloitti sissitoiminnan. Edellytykset toiminnalle oli luotu, kun jo Yläluostarin kahinan jälkeen oli kätketty elintarvikkeita kuuteen eri kohteeseen. Retket saattoivat kestää parikin viikkoa, ja tuona aikana suomalaisparitiot hiihtivät lähes 300 kilometriä pituisia taipaleita.Toimintaa vaikeuttivat suuret välimatkat, huoltovaikeudet sekä varastojen riittämättömyys ja yksipuolisuus. Miehet väsyivät pitkillä hiihtotaipaleilla.

Tilanne jatkui ennallaan helmikuulle 1940, jolloin neuvostojoukkoja alettiin keskittää Karjalan kannakselle. Vihollisuuden päättyivät pohjoisrintamalla 13. maaliskuuta 1940 kuten muillakin rintamilla.


Lähdeaineisto Seppo Porvali Talvisodan sankarit ISBN 951-584-630-7

1 kommentti:

  1. !960 luvulla oli Munnikurkkion rajavartioaseman päällikkönä ylivääpeli Urho Kuortti. Hän oli ollut Pennasen joukoissa. Itse olin rj:nä munnissa 1963-64 Matti Pulkkinen

    VastaaPoista