Kuinka Suomi joutui osaksi Venäjää? Suomen sota paljastaa kaiken!
https://www.youtube.com/watch?v=Ci4AQq-82O0&t=275s
Suomi päätyi osaksi Venäjää Suomen sodan (1808–1809) seurauksena, kun Ruotsi hävisi sodan ja joutui luovuttamaan Suomen alueet Venäjän keisarikunnalle (18:42). Video käy kattavasti läpi tämän historiallisen murroksen taustat, sodan kulun käännekohtineen sekä sen kauaskantoiset seuraukset (0:10).
Ohessa on tiivis analyysi videon keskeisestä sisällöstä ja siitä, miten tapahtumat etenivät:
1. Sodan taustat ja syyt
Suurvaltapolitiikka: Sodan perimmäisenä syynä oli Napoleonin Ranskan ja Ison-Britannian välinen valtakamppailu Euroopassa (1:06). Vuonna 1807 solmitussa Tilsitin rauhassa Ranska ja Venäjä sopivat liitosta, jossa Venäjä sitoutui pakottamaan Ruotsin mukaan Britannian vastaiseen taloussaartoon (mannermaasulkemus) (1:19).
Ruotsin itsepäisyys: Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf kieltäytyi suostumasta saartoon, mikä ajoi Ruotsin diplomaattiseen umpikujaan ja eristykseen (1:46).
Venäjän muuttuneet tavoitteet: Aluksi Venäjän tavoitteena oli vain painostaa Ruotsia, mutta sodan edetessä strategiseksi päämääräksi muodostui Suomen valloittaminen Pietarin turvallisuuden takaamiseksi (2:45).
2. Sodan kulku ja puolustuksen ongelmat
Heikko valmistautuminen: Ruotsin puolustus nojasi vanhentuneeseen ruotujakolaitokseen (3:38). Suomen puolustusta haittasivat upseeriston ruotsinkielisyys (kun taas miehistö oli suomenkielistä), hajanainen joukkojen sijoittelu sekä huono tiedonkulku (5:27).
Venäjän salamaesikohtaus: Venäjä hyökkäsi rajan yli helmikuussa 1808 ilman sodanjulistusta kolmea pääreittiä pitkin (6:48). Ruotsalais-suomalaiset joukot vetäytyivät aluksi nopeasti Pohjanmaalle (8:52).
Viaporin antautuminen: Toukokuussa 1808 tapahtunut "Pohjolan Gibraltarina" pidetyn Viaporin merilinnoituksen antautuminen ilman kunnon taistelua oli valtava moraalinen ja sotilaallinen isku (13:40).
Vastahyökkäykset ja sankaruus: Keväällä ja kesällä 1808 Ruotsin armeija saavutti voittoja (esim. Siikajoki, Lapua, Alavus) (11:41). Videolla nostetaan esiin myös eversti Johan August Sandelsin uroteot ja taitava sissisota Savon suunnalla (11:01).
Ratkaiseva käänne: Syksyllä 1808 koetut tappiot Ruonan ja Oravaisten taisteluissa murskasivat Ruotsin puolustuksen, ja talvella 1809 Venäjä teki jopa historiallisen jäämarssin Merenkurkun yli Ruotsin Uumajaan (16:32).
3. Sodan seuraukset ja uuden ajan alku
Vallankaappaus Ruotsissa: Sotilaallinen katastrofi johti kuningas Kustaa IV Adolfin syrjäyttämiseen vallasta (18:06).
Haminan rauha (17. syyskuuta 1809): Ruotsi luovutti Venäjälle koko Suomen alueen ja Ahvenanmaan, mikä päätti yli 600 vuotta kestäneen yhteisen historian Ruotsin valtakunnan osana (18:42).
Suomen autonomia: Keisari Aleksanteri I myönsi Suomelle Porvoon valtiopäivillä autonomisen eli itsehallinnollisen aseman (19:04). Suomi sai pitää omat lakinsa, uskontonsa ja hallintojärjestelmänsä (19:16). Tämä loi pohjan suomalaisen kansallisidentiteetin kehittymiselle ja lopulta itsenäistymiselle vuonna 1917
Viaporin antautumisen syihin
Viaporin (Suomenlinnan) antautumista toukokuussa 1808 pidetään yhtenä Suomen historian suurimmista mysteereistä ja katastrofeista [13:40]. Linnoitus oli aikansa vahvimpia merilinnoituksia, "Pohjolan Gibraltar", jossa oli 6 000 sotilasta sekä valtavat määrät aseita ja elintarvikkeita [13:40, 13:58]. Silti sen komendantti, varamiraali Carl Olof Cronstedt, luovutti linnoituksen venäläisille lähes ilman taistelua [14:09].
Antautumisen taustalla oli useita psyykkisiä, strategisia ja taktiikkaan liittyviä syitä:
1. Täydellinen eristyneisyys ja psykologinen sodankäynti
Venäläisten piiritys: Venäjän joukot saartona toimivat tehokkaasti ja katkaisivat kaikki linnoituksen yhteydet ulkomaailmaan [14:20].
Tietopimento ja valeuutiset: Cronstedtilla ei ollut mitään tietoa Ruotsin armeijan pärjäämisestä muualla Suomessa. Venäläiset hyödynsivät tätä ja syöttivät hänelle tarkoituksella vääristeltyä tietoa (psykologista sodankäyntiä), väittäen Ruotsin armeijan jo hävinneen sodan kokonaan ja kuninkaan paenneen.
Apuun ei uskottu: Cronstedt menetti uskonsa siihen, että apujoukkoja tai Ruotsin laivastoa koskaan saapuisi pelastamaan linnoitusta ennen kuin talven jäät sulaisivat [14:20].
2. Huoli siviileistä ja linnoituksen upseereista
Pommisuojien puute: Viaporissa oli paljon siviiliväestöä, kuten sotilaiden perheitä, mutta linnoituksesta puuttuivat kunnolliset pommisuojat siviileille [14:20]. Venäläisten tykistötuli aiheutti tuhoa rakennuksille, mikä lisäsi painetta siviilien suojelemiseksi [14:20].
Upseeriston defetismi: Linnoituksen upseeristo oli pitkälti lannistunut (defetistinen). He pitivät vastarintaa hyödyttömänä verenvodatuksena ja painostivat Cronstedtia neuvotteluihin venäläisten kanssa.
3. Kohtalokas antautumissopimus
Aselepoehto: Cronstedt solmi maaliskuussa 1808 venäläisten kanssa sopimuksen, jonka mukaan linnoitus antautuisi toukokuun alussa, jos Ruotsista ei siihen mennessä saapuisi vähintään viittä linjalaivaa apuun.
Luonto esti avun: Koska meri pysyi pitkään jäässä keväällä 1808, Ruotsin laivaston oli mahdotonta purjehtia ajoissa paikalle. Cronstedt katsoi sopimuksen ehtojen täyttyneen ja allekirjoitti antautumisen 3. toukokuuta [13:40].
Seuraukset ja "Maanpetos"
Aikalaiset ja myöhemmät historioitsijat (mukaan lukien J. L. Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissa) tuomitsivat Cronstedtin ankarasti, ja häntä epäiltiin jopa lahjonnasta tai suorasta maanpetoksesta [14:33, 14:44]. Vaikka suorasta korruptiosta ei ole pitäviä todisteita, päätös oli sotilaallisesti katastrofaalinen: se avasi Venäjälle vapaan reitin rannikkoa pitkin ja romutti lopullisesti uskon Ruotsin kykyyn puolustaa Suomea [14:54, 15:05].
Miten Ruotsin kuningas reagoi
Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf reagoi Viaporin antautumiseen raivolla, syvällä järkytyksellä ja täydellisellä epäuskoisuudella [1:57]. Menetys oli hänelle paitsi valtava sotilaallinen ja strateginen katastrofi, myös henkilökohtainen loukkaus, sillä hän oli nimenomaan käskenyt puolustaa linnoitusta ”henkeen ja vereen” [1:57, 1:2.1].
Kuninkaan reaktiot ja sen seuraukset voidaan jakaa seuraaviin pääkohtiin:
1. Cronstedtin ja upseeriston ankara tuomitseminen
Upseerien erottaminen: Kuningas riisui välittömästi varamiraali Carl Olof Cronstedtin ja kaikki muut antautumissopimuksen allekirjoittaneet upseerit sotilasviroistaan ja arvonimestään.
Kuomiotuomiot ja omaisuuden takavarikko: Kuningas määräsi upseerit asetettavaksi sotaoikeuteen [14:33]. Cronstedt ja muut keskeiset upseerit tuomittiin myöhemmin Ruotsissa poissaolevina (in absentia) kuolemaan, menettämään kunniansa sekä omaisuutensa valtiolle [14:33]. Tuomioita ei kuitenkaan voitu panna täytäntöön, sillä upseerit jäivät Suomeen Venäjän suojelukseen [14:44].
2. Epäluulon ja vainoharhaisuuden lisääntyminen
Usko salaliittoon: Kustaa IV Adolf oli jo valmiiksi luonteeltaan epäluuloinen, ja Viaporin selittämätön antautuminen ilman todellista taistelua vahvisti hänen käsitystään siitä, että hänen ympärillään oli pettureita ja salaliittoja [1:13, 14:09].
Sotajohdon sekaannus: Kuningas alkoi epäillä yhä enemmän muidenkin suomalaisten ja ruotsalaisten komentajien lojaaliutta. Tämä murentui entisestään hänen suhteitaan armeijan ylinpään johtoon ja vaikeutti sodankäynnin koordinointia [1:41].
3. Poliittisen suosion romuttuminen
Kansan ja säätyjen luottamuksen menetys: Vaikka kuningas syytti katastrofista puhtaasti Cronstedtin pelkuruutta ja petosta, Ruotsin kansa, aatelisto ja upseeristo alkoivat pitää kuningasta syyllisenä koko sodan epäonnistumiseen [18:19]. Viaporin menetys osoitti kaikille, että sota oli hävitty. Kuninkaan jääräpäinen kieltäytyminen rauhanneuvotteluista herätti raivoa [1:13, 18:19].
Tie vallankaappaukseen: Viaporin luhistuminen oli kenties suurin yksittäinen naula Kustaa IV Adolfin poliittiseen arkkuun. Se loi suoran pohjan maaliskuussa 1809 tapahtuneelle vallankaappaukselle, jossa armeijan upseerit syrjäyttivät kuninkaan valtaistuimelta ja karkottivat hänet maasta [18:19].
Miten Kustaa IV Adolf syrjäytettiin konkreettisesti vallankaappauksessa vuonna 1809 [18:19],
Kustaa IV Adolf syrjäytettiin dramaattisessa ja lähes verettömässä vallankaappauksessa Tukholman kuninkaallisessa linnassa 13. maaliskuuta 1809. Kaappauksen konkreettinen eteneminen oli jännittävä operaatio, jota vauhditti armeijan upseerien syvä turhautuminen kuninkaan katastrofaaliseen sotapolitiikkaan.
Tapahtumat etenivät käytännössä seuraavasti:
1. Kapina alkaa lännestä
Maaliskuun alussa 1808 everstiluutnantti Georg Adlersparre nosti kapinalipun Värmlannissa sijaitsevan niin sanotun Länsiarmeijan kanssa. Armeija lähti marssimaan kohti Tukholmaa pakottaakseen kuninkaan lopettamaan Suomen sodan. Kuningas sai kuulla tästä lähestyvästä uhasta ja päätti 12. maaliskuuta paeta Tukholmasta etelään Skåneen kerätäkseen sieltä itselleen uskollisia joukkoja.
2. Murtautuminen kuninkaan huoneistoon
Estääkseen kuninkaan paon ja tilanteen eskaloitumisen sisällissodaksi, salaliittolaiset Tukholmassa päättivät toimia välittömästi. Maaliskuun 13. päivän aamuna kenraalimajuri (ja Suomen sodan sankari) Carl Johan Adlercreutz johti kuuden muun upseerin ryhmän sisään Tukholman linnaan suoraan kuninkaan yksityisiin huoneisiin.
Upseerit ilmoittivat kuninkaalle, että valtakunnan hätä vaati heitä estämään tämän lähdön. Kuningas raivostui, huusi pettureita ja yritti vetää miekkansa. Fyysisessä pystypainissa ja rinnusotteessa Adlercreutz ja muut upseerit saivat kuninkaan riisuttua aseista ja suljettua huoneeseensa vahti pystytettynä.
3. Kuninkaan dramaattinen pakoyritys
Tilanne muuttui hetkeksi elokuvalliseksi, kun Kustaa IV Adolf onnistui livahtamaan huoneestaan salaisen käytävän ja oven kautta ulos. Hän juoksi pitkin linnan käytäviä huutaen apuun uskollista kaartiaan. Salaliittolaiset ja linnan vartijat lähtivät takaa-ajoon.
Kuningas saatiin lopulta kiinni linnan pihalta, kun eräs hovimies ja metsästyspäällikkö saivat hänet kaadettua maahan. Hänet vietiin takaisin sisälle ja asetettiin tiukan vartioinnin alaisuuteen.
4. Kruunusta luopuminen ja karkotus
Valta siirrettiin heti samana päivänä väliaikaiselle hallitukselle, jota johti kuninkaan setä, Kaarle-herttua. Kustaa IV Adolf perheineen kuljetettiin vangittuna Gripsholmin linnaan. Siellä, tajuttuaan tilanteen toivottomuuden, kuningas allekirjoitti virallisen kruunusta luopumisasiakirjan 29. maaliskuuta 1809.
Toukokuussa Ruotsin valtiopäivät julistivat virallisesti Kustaa IV Adolfin ja koko hänen jälkeläistensä haaran menettäneen oikeutensa Ruotsin kruunuun. Joulukuussa 1809 entinen kuningas perheineen karkotettiin maasta. Hän eli loppuelämänsä maanpaossa Euroopassa salanimellä "eversti Gottorp" ja kuoli lopulta köyhänä ja yksinäisenä sveitsiläisessä majatalossa vuonna 1837.
Miten uusi hallitus päätti Suomen sodan Venäjän kanssa
Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolfin syrjäyttämisen jälkeen perustettu uusi väliaikainen hallitus päätti Suomen sodan solmimalla raskaan Haminan rauhansopimuksen Venäjän kanssa 17. syyskuuta 1809 (18:19).
Sodan lopettaminen ei kuitenkaan ollut uuden hallituksen puolelta pelkkä suoraviivainen ilmoitus, vaan se vaati dramaattisia vaiheita ja vaikeita diplomaattisia vääntöjä:
1. Välitön pyrkimys rauhaan ja aselepoon
Uusi hallitus ymmärsi heti vallankahvaan päästyään maaliskuussa 1809, ettei Ruotsilla ollut taloudellisia tai sotilaallisia edellytyksiä jatkaa sotaa (18:19). He tarjosivat Venäjälle heti aselepoa. Venäjän keisari Aleksanteri I ei kuitenkaan suostunut lopettamaan sotatoimia helpolla, sillä hän halusi varmistaa neuvotteluasemiensa ehdottoman ylivoiman.
2. Venäjän sotilaallinen painostus
Pakottaakseen Ruotsin uuden hallituksen polvilleen Venäjä käynnisti rajuja hyökkäyksiä keväällä ja kesällä 1809:
Venäjän joukot marssivat Merenkurkun ja Ahvenanmaan jäiden yli suoraan Ruotsin emämaahan (17:44).
Venäläiset miehittivät osia Pohjois-Ruotsista (mm. Uumajan ja Skellefteån) (17:44).
Tämä herätti Tukholmassa paniikkia ja osoitti uudelle hallitukselle, että vihollinen oli kyettävä pysäyttämään diplomaattisin keinoin hinnalla millä hyvänsä (17:57).
3. Vaikeat rauhanneuvottelut Haminassa
Rauhanneuvottelut aloitettiin elokuussa 1809 Haminassa. Ruotsin uuden hallituksen näkökantoja ja etuja neuvotteluissa lähetettiin puolustamaan kenraali A.F. Skjöldebrand yhdessä kokeneen diplomaatin, kreivi Curt von Stedingkin kanssa.
Neuvottelujen vaikeimmaksi kynnyskysymykseksi muodostui Ahvenanmaa. Ruotsin hallitus yritti epätoivoisesti pitää saaret itsellään, sillä Ahvenanmaan katsottiin olevan Tukholman ja koko Ruotsin sydänmaan strateginen suojamuuri. Venäjä puolestaan vaati itsepintaisesti Ahvenanmaata itselleen. Koska Ruotsin sotilaallinen tilanne oli toivoton, sen oli lopulta taivuttava keisarin vaatimuksiin.
4. Haminan rauhan ehdot
Uuden hallituksen allekirjoittama rauhansopimus oli Ruotsille historian ankarin (18:42):
Aluemenetykset: Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle kuusi Suomen lääniä, osan Västerbottenista (Lapista) sekä strategisesti tärkeän Ahvenanmaan (18:42).
Raja: Uudeksi valtakunnanrajaksi sovittiin Tornionjoki ja Muonionjoki.
Mannermaasulkemus: Ruotsi suostui uuden hallituksen johdolla vihdoin liittymään Napoleonin taloussaartoon ja sulkemaan satamansa Britannialta – eli tekemään sen, mitä syrjäytetty kuningas oli henkensä kaupalla vastustanut [1:13] (1:32).
Päätös oli Ruotsille järkytys, sillä se menetti kolmasosan pinta-alastaan ja neljäsosan väestöstään (18:42). Toisaalta uuden hallituksen oli pakko tehdä tämä uhraus pelastaakseen Ruotsin emämaan täydelliseltä tuholta ja miehitykseltä (17:57).
Miten Haminan rauhansopimus vaikutti tavallisten ihmisten elämään etenkin Tornionjoen ja Lapin rajaseudulla?
Haminan rauhansopimus vuonna 1809 oli historian merkittävin ja mullistavin yksittäinen tapahtuma Tornionlaakson ja Lapin rajaseudun asukkaille. Ennen rahaa aluetta leimasi kielellinen, kulttuurinen ja taloudellinen yhtenäisyys. Valtionrajan vetäminen keskelle jokilaaksoa jakoi yhtäkkiä perheet, maatilat ja ikivanhat yhteisöt kahtia.
Tavallisten ihmisten arkeen rauhansopimus vaikutti erityisesti seuraavilla tavoilla:
1. Yhteisöjen ja sukujen jakautuminen kahden valtakunnan kesken
Ennen vuotta 1809 Tornionjoki ei toiminut erottavana tekijänä, vaan se oli alueen asukkaita yhdistävä valtaväylä. Joen molemmin puolin asuvat ihmiset kuuluivat samoihin sukuihin ja puhuivat samaa suomen kielen murretta (meänkieltä). Haminan rauhassa valtionraja vedettiin pitkin joen syvintä uomaa, jolloin naapurit, ystävät ja jopa lähisukulaiset päätyivät eri valtioiden asukkaiksi. Joen länsipuolesta tuli osa Ruotsia, kun taas itäpuoli liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa.
2. Maatilojen halkaiseminen
Monien paikallisten talonpoikien maatilat olivat ulottuneet joen molemmille puolille. Uusi raja tarkoitti käytännössä sitä, että asuinrakennus saattoi jäädä Ruotsin puolelle, kun taas parhaat niityt ja viljelysmaat sijaitsivat Venäjän puolella. Viljelijöiden oli haettava virallisia lupia voidakseen ylittää joen ja hoitaakseen omia maitaan. Tämä aiheutti valtavasti uutta byrokratiaa ja epävarmuutta jokapäiväiseen selviytymiseen.
3. Kirkollisen ja hallinnollisen elämän mureneminen
Alueen vanhat seurakunnat ja pitäjät halkaistiin säälimättömästi. Ihmiset olivat tottuneet käymään joen toisella puolella kirkossa, kasteilla, häissä ja hautajaisissa. Rajan myötä monet kirkonmenot ja viralliset asioinnit vaikeutuivat merkittävästi. Esimerkiksi perinteikäs Alatornion seurakunta hajosi, ja itäpuolelle jääneiden asukkaiden oli vähitellen rakennettava omia kirkkojaan ja perustettava uusia hallinnollisia rakenteita.
4. Tornion kaupungin eristäminen ympäristöstään
Rajanveto oli strateginen erikoisuus: vaikka raja kulki pääsääntöisesti jokea pitkin, Venäjä vaati ja sai itselleen itse joen saaressa sijaitsevan Tornion kaupungin. Tämä erotti kaupungin sen perinteisestä ruotsalaisesta takamaasta.
Ruotsi puolestaan perusti vastareaktiona joen länsipuolelle aivan rajan pintaan uuden kaupungin, Haaparannan, korvaamaan menetetyn Tornion kauppapaikan.
Kahden kaupungin rinnakkaiselo ja vilkas rajakauppa alkoivat muovata alueen identiteettiä.
5. Salakuljetuksen nousu arjen elinkeinoksi
Vaikka raja pyrki rajoittamaan tavaran liikkumista ja valvomaan tulleja, tavalliset asukkaat jatkoivat elämäänsä pitkälti entiseen malliin. Koska joki jäätyi talvisin ja oli kesäisin helppo ylittää veneillä, salakuljetuksesta muodostui Tornionlaaksossa suosittu arkinen elinkeino. Ihmiset kuljettivat luvattomasti rajan yli tarvikkeita, kuten suolaa, viljaa, kahvia ja kankaita, aina sen mukaan, kummalla puolella oli halvemmat hinnat tai parempi saatavuus.
Vaikka suurvaltapolitiikka repi Tornionlaakson ja Lapin kartalta kahdeksi eri maaksi, paikalliset ihmiset oppivat ajan mittaan hyötymään rajan läheisyydestä. Raja pysyi historian saatossa moniin muihin Euroopan rajoihin verrattuna poikkeuksellisen avoimena, ja se loi pohjan sille ainutlaatuiselle kaksoiskulttuurille, joka alueella vallitsee edelleen.
