Risto Ryti oli noussut
tasavallan presidentiksi joukuussa 1940 edellisen valtionpäämiehen,
Kyösti Kallion ilmoitettua luopuvansa tehtävästään
terveydellisistä syistä kesken presidenttikautensa. Koska maassa
maassa vallitsi sotatila, vaalit toteutettiin poikkeuslailla, ja
presidentin valitsivat vuonna 1937 valitut valitsijamiehet siksi
ajaksi, joka Kalliolla olisi ollut presidenttikauttaan jäljellä eli
1.3.1943 asti. Kallio menehtyi sydänkohtaukseen samana päivänä
kuin Ryti astui uuteen toimeensa.
Kun Rytin kausi Kallion
tilalle valittuna presidenttinä läheni loppuaan, toimitettiin
jälleen presidentinvaalit sotatilan vallitessa. Valitsijoina
toimivat jälleen vuoden 1937 valitsijamiehet. Rytiä kannattivat
sosiaalidemokraatit, IKL ja edistyspuolue. Maalaisliitto nosti
ehdokkaaksi Mannerehimin, joka ei halunnut lähteä ehdolle, koska ei
voinut olla etukäteen varma valituksi tulemisestaan. Ryti valittiin.
Presidentti Ryti
keskusteli Yhdysvaltain lähetystösihteeri Robert McClintokin kanssa
ja kertoi tälle, että Neuvotoliitto tulee kukistamaan Saksan,
vaikka ota tuleekin vielä kestämään kauan. Lisäksi hän kertoi
uskovansa, että Baltian maat ja kenties myös Suomi taistelisi niin
kauan kun voisi, jos rauhaa ei saataisi aikaan. Keskustelua leimasi
bolsevismin pelko, sillä ei ollut mitenkään varmaa, voisiko
Yhdysvallat estää sen leviämisen Eurooppaan.
Presidetinvaali antoi
Suomelle tilaisuuden vaihtaa hallitusta, Stalingradin taistelun
tuloksen nähtyään Suomen johdon sisäpiiri, jonka ytimessä olivat
Mannerheim, Ryti, Tanner ja Walden, päätti pyrkiä rauhaan
mahdollisimman nopeasti mutta välttäen samalla joutumasta sotaan
Saksan kanssa. Eräänä kantona tässä kaskessa oli ulkoministeri
Rolf Witting, joka oli saksalaismielinen. Länsivallat katsoivat
hänen olevan suhteiden parantamisen tiellä, ja Yhdysvaltain
lähettiläs oli saanut maaltaan kehotuksen toimia Suomen
ulkoministerin vaihtamiseksi. Myöskään pääministeri Rangelliin
ei oltu tyytyväisiä.
Ryti halusi pää-ja
ulkoministeri sellaiset henkilöt, joita ei yhdistetty
saksalaismielisyyteen. Tällä haluttiin pohjustaa
rauhanneuvotteluita, Ryti halusi tutkia mahdollisuuden
liittoutumiseen Ruotsin kanssa. Ensimmäisenä vaihtoehtona oli tehdä
erillisrauha Neuvostoliiton kanssa, mutta ongelmana oli päästä
neuvotteluihin vaarantamatta suhdetta Saksaan ja sieltä tulevaan
apuun. Pahimpana vaihtoehtona oli ajautua yksin ostaan Saksaan
vastaa, kun samaan aikaan käytäisiin vielä sotaa myös
Neuvostoliittoa vastaan.
Helmikuussa 1943 Ryti oli
sitä mieltä, etä rauhankeskustelujen pohjaksi otettaisiin vuoden
1939 rajat. Kannaksella hän oli valmis vetämään rajaa kauemmas
Leningradista ja lisäksi luopumaan Suomenlahdella olevista Seiskarin
saaresta ja Lavansaaresta. Neuvostoliiton Tukholman-lähetystössä
tuolloin työskennellyt Boris Jartsev oli syksyllä 1942 väläyttänyt
vuoden 1939 rajojen mahdollisuutta.
- nimitetyn uuden hallituksen pääministeri oli Kokoomuksen Edwin Linkomies, muut avainministerit olivat RKP:n länsimielinen ulkoministeri Henrik Ramsay, puolustusministerinä jatkoi Mannerheimin oikea käsi Rudolf Walden ja valtionvarainministerinä SDP:n Väinö Tanner.
Suomen hallituksen
vaihduttua länsimielisempään Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläs
Harrison Standley tiedusteli Molotovilta, voisiko Yhdysvallat toimia
välittäjänä Neuvostoliiton ja Suomen rauhanneuvotteluissa.
Molotov epäili Suomen halua pyrkiä rauhaan ja kertoi suomalaisten
palvelleen tähän asti uskollisesti Hitleriä, Hän lupasi
tiedustella maansa hallituksen kantaa asiaa.
Yhdysvaltain
lähetystösihteeri Robeert McClintock jätti Suomen ulkoministeri
Ramsaylle nootin, jossa Yhdysvallat tarjosi ”hyviä palveluksia”
rauhanneuvottelujen aloittamiseksi Neuvostoliiton kanssa. Hallitus
halusi heti tarttua ehdotukseen, ja Yhdysvalloilta pyydettiin tietoja
siitä, millaiselta pohjalta Neuvostoliitto lähtisi neuvotteluihin.
Asiaa oli kuitenkin
teidusteltava Saksalta, koska sen selän takana ei uskallettu toimia.
Suomi oli täysin Saksan puristuksissa Suomessa olleiden joukkojen
ja Saksan Itämeren herruuden vuoksi. Lisäksi maamme oli rippuvianen
Saksasta tuoduista elintarvikkeista, erityisesti viljasta.
- Suomen sisäpiiri kokoontui pohtimaan Yhdysvaltain rauhanvälitystarjousta. Paikalla olivat Ryti, Mannerheim, Tanner, Ramsay, Walden ja Tyko Reinikka. Ramsay.Mannerehim ja Ryti halusivat pyytää Yhdysvalloilta tarkempia tietoja neuvottelujen reunaehdosita eli lähinnä Neuvostoliiton minimivaatimuksista. Lisäksi ulkoministerin tulisi käydä kysymässä Saksan mileipidettä Suomen erillisrauhaan, sillä oli mahdollista, että Saksa tarvitsi Suomessa olleita joukkojaan muualla. Linkomies ei uskonut Saksan suostuvan Suomen erillisrauhaan.
- Suomi jätti Yhdysvaltain edustajalle vastauksen, jossa pyydettiin lisätietoja rauhanehdoista.26.3. Ramsay matkusti Saksaan. Matko alkoi huonoissa merkeissä, sillä Saksan ulkomnisteri Ribbentrop antoi suomalaisen odottaa vuorokauden ennen puheilleen päästämistä, Kun Ramsay oli kertonut Yhdysvaltain tarjouksesta, Ribbentrop aloitti lähes tunnin kestännen karvaan monologin. Tuli hyvin selväksi, että Saksa pitäisi Yhdysvaltain esittämän tarjouksen hyväksymistä petoksena, joka antaisi Saksalle oikeudn menetellä Suomen kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Saksan ulkoministeri käsi suomalaisia lopettamaan puheet Yhdysvaltain kanssa välittömästi. Lisäksi Ribeebtrop vaati Suomea solmimaan Saksan kanssa sopimuksen, joka estäisi molempia maita solmimasta erillisrauhaa. Hallitus päätti odottaa, mitä Yhdysvallat vastaisi tiedusteluun rauhanehdoista.
Ensimmäiset 302
inkeriläistä saapuivat Suomeen 29.3. He olivat lähinnä rintamaa
olleista kylistä Viroon evakuoituja. Inkeriläisiä laivattiin
Paldiskista Hankoon. Siirrot olivat vapaaehtoisia. Kaikkiaan
inkeriläisiä tuli jatkosodan aikana Suomeen 63000.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5