Sotataloutta ja mustaa pörssiä

8-vuotias poika ajaa jyrää

Jatkosotaan lähdettiin siinä uskossa, että retki tulee olemaan lyhyt ja voitto on meidän, olihan mahtava Saksa mukana rinnallamme. Liikekannallepanossa armeijan rulliin otettiin noin 17 prosenttia kansasta eli vajaat 29 prosenttia koko miespuolisesta väestöstä eli 65 prosenttia työkykyisestä 20-49-vuotiaista miehistä sekä lähes kaikki kuljetusvälineet, autot ja hevospelit.

Tällaista suoneniskua ei sota-ajan talouselämä voinut pitkään kestää, Palvelukseen oli otettu liian paljon talouseämän johto- ja ammattihenkilöstöä, jota olikin jo kesän 1941 aikana kotiutettava täysillä palvelemaan sotateollisuuden palvelukseen.

Mutta sota ei loppunutkaan odotetun nopeasti. Syksyllä 1941 sato oli jäädä korjaamatta miesten ollessa sotaatöissä. Ninpä jo heinä-elokuun vaihteessa sadonkorjuuseen oli kotiutettava vanhempia ikäluokkia ja kesken sotatoimia myös nuorempia. Jonkin verran ajoneuvojakin oli palautettava kotirintamalle, koska puolustusvoimien kuljetukset olivat vaarassa tyrehtyä.

Tämä oli ylipäätään mahdollista sen ansiosta, että Karjalan kannas saatiiin vallattua takaisin syyskuun alkuun mennessä. Samalla aloitettiin armeijan organisoiminen divisioonaa kevyemmiksi prikaateiksi, jotta miehet voitaisiin nopeammin kotiuttaa rintamalinjojen lyhenemisen myötä saksalaisten voitokkaaksi uskotun sotaretken edetessä.

Ruoka ei riitä

Syksyn 1941 kuluessa talouselämän johdolle paljastui karmea totuus: maassa olevat elintarvikkeet tuskin riittävät silloisella kulutuksella seuraavaan satoon asti. Myös luonnonvoimat – ankara pakkanen talvella 1941-1942 – veden vähyyden aiheuttama sähkövoimapula sekä meriyhteyksien lähes täydellinen katkeaminen länteen sotkivat pahoin liikekannallepannun maan talouselämän suunnittelua ja johtamista.

Näissä oloissa oli pakko yhä suuremmassa määrin turvautua Saksan apuun, mikä väistämättä tiesi amalla poliittisenkin sidonnaisuuden lisääntymistä. Tuo talvi osoitti kouriintuntuvalla tavalla, kuinka pienen Suomen taloudelliset voimavarat ja mahdollisuudet sodankäyntiin ilman ulkopuolista apua olivat. Saksasta saadun elintarvikeavun lisäksi kansan karttui käsi tuli tilanteen pelastajaksi: erilaiset talkoot, keräykset ja elintason raju pudottaminen valtiovallan toimenpitein auttoivat selviytymään pahimman vaiheen yli.

Asemasota helpottaa tilannetta

Keväällä 1942 jäiden lähtö, meriyhteyksien avautuminen ja rintamatilanteen jähmettyminen asemasodaksi tiesivät hieman parempien aikojen koittamista. Asemasota salli myös suunnata osan teollisuudesta palvelemaan siviilien tarpeita. Vuodenvaihteessa 1941 – 1942 lähes 330 teollisuuslaitosta palveli yksinomaan puolustusvoimia, Kaikkiaan runsaat 1300 yritystä maan 8000 teollisuuslaitoksesta eli noin 17 prosenttia osallistui sotavuosina armeijan hankintoihin.

Vuosina 1941-1945 sotatarviketeollisuuden työvoima vaihteli 94000-139000 henkeen, Yli puolet työvoimasta oli läpi sotavuosien naisia. Lykkäystä saaneiden sotateollisuuden palveluksessa olleiden miesten määrä vaihteli 11000 -19000.

Sota vaati runsaasti rahaa. Vuonna 1940 puolustusmenot olivat liki 70 prosenttia valtion kokonaismenoista, vuonna 1941 noin 62 prosenttia, vuonna 1942 jo yli 63 prosenttia, vuonna 1943 vajaat 57 prosenttia ja viimeisenä jatkosodan vuotena runsaat 58 prosenttia. Kansantuotteesta sota nieli vuosittain viidenneksen. Vuosina 1941-1944 valtakunta käytti sotatarvikkeiden valmistukseen ja ostoihin 25 miljardia markkaa, joista kotimaahan suunnattujen hankitojen arvo oli 14 miljardia. Ulkomailta ostimme sotatyökaluja 11 miljardilla, Hnakintoihin oli laskettu myös sellaiset raaka-aineet, joita Suomen köyhä maanperä ei sisältänyt.

Viljanvientikielto

Keväällä 1944 Saksa reagooi varsin jyrkästi suomalaisneuvostoliittolaisiin rauhanneuvotteluihin kieltämällä viljanviennin Suomeen. Tuonnin ehtyessä armeija lomautti runsaasti miehiä ja kalustoa tooukotöihin juuri silloin, kun oli saatu varmuus puna-armeijan tuevasta hyökkäyksestä. Monet patteristot menettivät tykkinsä, kun niiden vetäjät olivat kotiseudulla pelloilla.

Suurhyökkäyksen torjunta kulutti runsaasti ampumatarvikkeita, jopa niin, että pelkästään kesäkuussa ammuttiin runsas kolmannes käytettävissä olleista kranaateista ja ammuksista, Kihdytetty tuotanto ei heti kyennyt syntynyttä vajetta paikkaamaan, sillä mm. Vuoksenlaakson tärkeä teollisuusalue ja sähköntuotannon keskus olivat joutuneet aivan sotatoimein tuntumaan. Aleen tuotantolaitoksia ryhdyttiinkin kiireesti siirtämään sisämaahan. Myös koko Etelä-Suomi joutui neuvostoilmavoimien vainon kohteeksi. Neuvostokoneet vihasivat varsinkin Kannakselle johtaneita liikenneyhteyksiä ja pyrkivät eristämään joukkojen ja tarvikkeiden kuljetuksia. Teollisuuslaitoksia ja kuljetuksia olikin ryhdyttävä entistä tehokkaamin suojamaan ilmatorjunnalla sekä hävittäjillä.

Saksan apu

Kesäkuussa 1944 Saksa suostui jälleen antamaan Suomelle sotilaallista apua presidentti Risto Rydin vakuutettuan omissa nimissään, että hänen nimittämänsä hallitus ei tee erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan suostumusta. Tämä niin kutsuttu Rytin-Ribbentropin sopimus sittten laukesi, kun Ryti erosi presidentintehtävästään heinäkuun lopussa.

Saksan apu vaikutti merkittävällä tavalla rintamiemme kestämiseen sekä lopulta neuvostovyöryn pysäyttämiseen ennen sen ulottumista Sisä-Suomeen, joskin tuon vyöryn kulminoituminen oli tilannekartoilla nähtävissä jo silloin, kun sopimusken mukaiset kuljetukset saapuivat Suomen satamin.

Suomen jatkuvat rauhatunnustelut sekä marsalkka Mannerheimin valinta presidentiksi ja hänen kirjeensa Hitlerille saiva aikaan sen, että Saksa jälleen elokuussa keskeytti apunsa. Se ei enää vaikuttanut ratkaisevasti sodan kulkuun, koska taistelut laimenivat jo oma sotateollisuutemme pyöri jälleen täysillä.

Syyskuussa 1944 sotarviketilanne oli jo parempi kuin sodan alussa, Varikoissa oli tuolloin noin puolen vuoden kulutusta vastannut määrä tärkeimpiä sotatarvikkeita, Sen sijaan kansan yhteinen huoltotilanne oli niin paljon heikentynyt, että oli pakko kysyä Ruotsilta sen mahdollisuuksia avustaa Suomea elintarvikkeilla.

Lähes kaikki kortilla

Elintarvikepulasta selviytyminen oli ongelma koko sodan ajan. Kansanhuolto pani korille lähes kaikki ravinto- ja nautintoaineet vimeistään Moskovan rauhan aikana. Vuonna 1941 viljastamme oli vajaat kaksi kolmannesta ja perunsato noin puolet sotaa edeltännestä ajasta, Yleensäkin kesät 1941, 1942 ja 1944 olivat viljakasveille harvinaisen epäedulliset. Niinpä leipäviljan kulutus oli vain 175 kiloa vuodessa henkeä kohti, mikä oli kolme neljäsosaa rauhanaikuisesta kulutuksesta.

Maidon, voin, lihan ja soketin kulutusta pudotettiin viekä enemmän. Tupakkaakin saatiin vuodesta 1942 alkaen vain 460 grammaa henkeä kohti vuodessa. Tupakoimattomille jaettiin lisäannos sokeria. Suomalaisten rakkain nautintoaine kahvikin loppui vuonna 1942.

Elintarvikkeiden määrän saneli tehdyn työn raskaus, Kevyen työn tekijöiden leipkorttiannos oli 250 grammaa ryynejä, jauhoja ja näkkileipää, raskaan työn tekijöillä ja armeijassa yleensä 400 grammaa päivässä. Eri ostokorteilla jaettujen päiväannosten kalorimäärä oli sekin pienimmillään syksyllä 1942, kevyessä työssä 1000 ja raskaassa 2000 kilokaloria, Rasvoja jaettiin vähimmilään vain 150 grammaa kuukaudessa asukasta kohti ja lihaa 200-300 grammaa eli vain kymmenkunta prosenttia sotaa edeltäneesta ajasta. Maitoa saiva etuoikeutetusti lapset, odottavat äidit ja sairaat. Muut saivat vain 2-3 desilitraa päivässä. Kun karamelleja tai sokeria ei juuri ollut, lasten hampaat pysyivät varsin ehjinä.

Musta pörssi rehotti

Mutta puutteet pyrki korvaamaan sodan aikana rehottanut salakauppa eli musta pörssi. Sielt sai kaikkea – jos oli rahaa, Myytvävää pörssiin tuli maanviljelijöiltä, murtovarkailta, salakuljettajilta ja välittäjiltä. Viimeksi mainitut ostivat halvalla ja myivät kalliilla, Kun salakauppiaita talvisodan yksimielisyyden päivinä . Ja kun säännöstely vielä ei puurrut laajimmillaan – pidätettiin jopa kansanvihollisina, oli heidän asiakkainaan jatkkosodan aikana koko Suomen kansa.

Ankaratkaan rangaistukset eivät tyrehdyttäneet salakauppaa, sillä yleinen mielipide oli ”vapaa kaupan” puolella, saivathan perheenemännät sieltä tydennystä niukkoihin korttiannoksiin – jos siis oli rahaa, Vuonna 1942 salakauppaan sekaantuneet maksoivat sakkoina lähes 26 miljoonaa markkaa, vuonna 1945 jo 100 miljoonaa. Summat osoittavat, ettei rangaistuksia pelätty. Musta pörssi rehotti niin, että Mikkelissä ei eräässä vaiheessa saanut lihaa muuten kuin lihakortilla. On arvioitu, että noin kolmannes keksivertoperheen käyttämästä vilja ja rasvatuotteista oli hankittu mustasta pörssistä. Loput saatiin korteilla laillista tietä ostamalla. Salakaupalla oli siis sotavuosina varsin suuri merkitys kansakunnan elämän ylläpitäjänä,

Musta pörssi on ahtaasti katsoen merkki kansakunnan moraalin rappeutumisesta. Sen olemassaoloa ei kuitenkaan voitu välttää, koska suomalaiset hyv¨äksyivät sen ja pitivät sitä totutun elintason ylläpitäjänä, mikäli rahavarat sallivat. Ostavat kansalaiset pitivät salakaupasta kärähtäneitä oman tyhmyytensä ja taitamattomuutensa uhreina eivätkä lainkaan rikollisina.

Lähdeaineisto Ratkaisun hetkiä ISBN 951-564-730-3