perjantai 28. helmikuuta 2014

Talvisodan alku



Suomi joutui toiseen maailmansotaan marras-joukuun vaihteessa 1939. Neuvostoliiton ehdottomiin aluevatimuksiin ja -vaihtoihin ei suostuttu, minkä seuruaksena Neuvostoliitto hyökkäsi torstaina 30.11.1939 ilman sodanjulistusta. Sen maajoukot ylittivvät Suomen rajan koko pituudelta sisämaata kohti johtvien teiden suunnassa. Useat Suomen kaupungit joutuivat lentopommitusten kohteeksi.

Neuvostoliitolla oli sekä miehistö- että materiaaliylivoima. Tilanne pysyi samana koko sodan ajan, mutta räikeimmillään tilanne oli sodan alussa. Tätä kuvaa esimerkiksi se, että talvisodan alkaessa suomalaisella tykistöllä oli käytettävissään 270 000 ammusta. Puna-armeija olisi saattanut käyttää saman määrän yksittäiseen suureen tykistökeskitykseen. Ajan vaatimuksia vastaavia panssarivaunuja Suomella oli sodan alkaessa 10, vastustaja pystyi mobilisoimaan 300-kertaisen määrän panssareita. Myöskään toimivaan panssarintorjuntakalustoa ei juuri ollut. Pääase oli Boforsin valmistama 37 mm:n tykki, jonka panssarinläpäisykyky oli 30 mm:n luokkaa. Tämä riitti talvisodan alussa useimpia Neuvostoliiton panssareita vastaan, mutta tkkejä oli vain vajaat sata.

Panssarit olivat Neuvostoliiton armeijassa tärkeässä roolissa, sillä sen pyrki nopeasti läpimurtoihin. Moottorivoimalla liikkuva armeija ja runsas panssareiden käyttä tukivat tätä tavoitetta. Suomi kävi vihollisen tankkeja vastaan Molotovin cocktailein, joita pullotettiin Rajamäen tehtaalla talvisodan akan yli puoli miljoonaa. Kylmäpäiset taistelijat heittivät polttopullon vihollisvaunun moottorin ilmanottoaukkoon. Kaikkein kylmäverisimmät odottivat kuopassa jakun panssarivaunun moottori huusi vieressä, jumittivat puuparrulla sen telaketjut.

Suuren naapurimaan ylivoima oli yhtä hurja muillakin osa-alueilla. Suomen armeijan miesvahvuus oli noin 290 000 miestä, joista 250 000:lle pystyttiin jakamaan aseet. Neuvostoliitolla oli noin 460 000 sotilasta. Eräs heikkous suurella naapurimaalla oli: Stalin oli vainoissaan ”puhdistanut” ankaralla kädellä myös armeijan johtoa. 1930-luvulla kaikkiaan noin 30 000 puna-armeijaan kuuluvaa oli joutunut vainojen uhriksi. Erityisen kovalla kädellä kohdeltiin sotalaitoksen ylintä johtoa, esimerkiksi 186 divisioonan komentajasta loppunsa kohtasi 154. Niinpä talivosodan alkaessa suuri osa sotilasjohtajista oli vähemmän kokeneita.

Suomi oli valmistautunut hyökkäykseen linnoittamalla Laatokalla kannaksen yli Suomenlahdelle kulkevan pääaseman, jota myöhemmin on kutsuttu myös Mannerheim-linjaksi. Tämän seman eteen oli sijoitettu 21 000 miehen vahvuiset sotajoukot. Lisäksi Laatokan koillispuolelle oli sijoitettu reilummin joukkoja. Tästä pohjoiseen, aina Jäämerelle asti, puolustuksesta vastasivat vain yksittäiset pataljoonat ja komppaniat. Neuvostoliiton hyökkäys yllätti, se alkoi kaikkien Suomen johtavien teiden suunnassa yhtä aikaa, ja suomalaiset joutuivat vetäytymään heti kymmeniä kilometrejä koko rajan piituudella. Suojajoukot vetäytyivät pääasemaan. Myös muualla talvisodan ensimmäinen viikko oli lähinnä suomalaisten vetäytymistä. Ylipäällikkä Mennerheim sai kuvan, että miehet eivät halunneet taistella.

Joulukuun toisella viikolla puna-armeijan hyökkäys kannaksella pysäytettiin pääaseman eteen. Vihollinen lähestyi monessa kohdassa tärkeitä maan- ja rautatieristeyksiä, jotka olisivat tarjonneet joukoille uomia suoraan asutuskeskuksiin ja mahdollisuuden suomalaisten huoltokuljetusten katkaisemiseen. Tässä tilanteessa eversti Paavo Talvela päätti ottaa aloitteen käsiinsä ja hyökkäsi Tolvajärvellä vihollista vastaan voittaen tämän tärkeän taistelun. Joukkojen mieliala kohosi, ja menestystä serurasi sarja torjuntavoittoja, joista tunnetuin on Raatteen tien taistelu.

Neuvostoliiton tavoitteen oli hyökätä Suomen kapeimman kohdan poikki Ouluun ja katikaista maa kahtia. Etelässä suunnitelmiin kuului suurimpien asutuskeskusten valtaus. Lopullisena tavoitteena oli koko maan miehittäminen. Koko ajan Stalinnille olennaista oli Hangon saaminen. Toisen maailmansodan tilanteessa Hanko oli tärkeä turva Neuovostoliiton asemalle Suomenlahden pohjukassa ja erityisesti Leningradille. Suomen alueen valtaaminen olisi antanut Neuvostoliitolle turvan Saksan uhkaa vastaan. Puna-armeijan johto oli suunnitellut valloittavansa Suomen salamavauhtia, kolmessa viikossa. Joulukuun lopussa 1939 oli kuitenkin selvää, että näin ei tulisi tapahtumaan.

Suomen taistellessa yksin suurta vihollista vastaan Iso-Britannia ja Ranska pohtivat joukkojen lähettämistä Suomen avuksi. Liittoutuneet pelkäsivät Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua ja halusivat varmistaa Ruotsin rautamalmin omaan käyttöönsä. Ruotsi kuitenkin pelkäsi Saksan hyökkäystä, jos rautamalmitoimitukset sinne loppuisivat. Myös Suomi halusi pitää Saksan erossa asiasta, ja niin länsivaltojen apu jäi tulematta. Ruotista tuli Suomen tueksi kuitenkin tuhansia vapaaehtoisia, jotka oli varustettu hyvin.

Sodan ensimmäisen viikon vetäytyminen oli joulukuun loppuun mennessä vaihtunut sisukkaaksi puolustustaisteluksi. Vihollisen eteneminen oli pysäytetty. Sotaponnistelujen ja torjuntavoitoista sotasaaliiksi saatujen asien ja muun materiaalin ansioista Suomen sotavoima oli suurimmillaan joulukuun lopulla 1939. Taisteluissa koitti seesteisempi hetki. Suomi oli saanut torjuttua ensi-iskun, ja Neuvostoliiton korkeimmassa johdossa mietittiin uusia juonia Suomen nujertamiseksi.


Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7

torstai 27. helmikuuta 2014

Puna-armeija hyökkää


Helsingin pommitukset. Kuvassa palaa Abrahaminkadun ja Lönnrotin kadun kulmatalo

Neuvostoliitto oli jo keväästä 1936 alkanut varautua sotaan Suomea vastaan, mutta lopullinen päätös sotatoimien aloittamisesta tehtiin vasta lokakuun lopulla 1939. Maan yleisesikunnalla oli sotaa varten valmis operatiivinen suunnitelma, joka perustui realistiseen arvioon Suomen puolustuskyvystä. Suunnitelma oli kuitenkin nopeita toimia vaatineen Stalinin mielestä ylimitoitettu, minkä vuoksi hän hylkäsi sen. Suomen-operaatio siirtyi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi.

Neuvostoliitto alkoi keskittää lisäjoukkoja Suomen rajan tuntumaan jo Moskovan neuvottelujen aikana. Leningradin sotilaspiirin komentaja K.A.Merenskov sai käskyn kiihdyttää valmisteluja. Hyökkäys piti aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikesta kiirehtimisestä huolimatta valmistelut veivät vajaan kuukauden.

Neuvostoliitto käynnisti Suomea vastaan myös voimakkaan progandasodan, jolla pyrittiin vaikuttamaan sekä oman maan että muiden maiden yleiseen mielipiteeseen. Progandan tavoitteena oli osoittaa, että suomalaiset olivat joutuneet sotakiihkon valtaan. Leningradin radion kuuluttaja totesi: ”Annetaanpa suomalaisten narrien nähdä, että 180 miljoonaa lakaisee maan pinnalta sellaiset houkat, jotak eivät ymmärrä antaa meidän olla rauhassa.”

Moskovan hämäystaktiikkaan kuuluivat myös Mainilan laukaukset, jotka NKVD:n S.A. Guglidze ammutti 221. tykistörykmentin patterilla 26. marraskuuta 1939 Leningradista saamansa käskyn mukaisesti. Koska patteri sijaitsi Mainilan kylän pohjoispuolella, näytti siltä kuin tulitus olisi tullut Suomen puolelta.

Mainilan laukaukset olivat neuvostojohdon syy sanoa isti maiden välinen hyökkäämättömyyssopimus. Viimeisen esteen etiketin mukaiselta sotaan ryhtymiseltä Neuvostoliitto poisti 29. marraskuuta, jolloin se ilmoitti katkaisevana diplomaattiset suhteet Suomeen. Moskovan neuvottelujen katkeaminen ei ollut herättänyt Suomessa suurta levottomuutta. Monet uskoivat, että Neuvostoliitto oli vain hämännyt. Marraskuussa monet evakkoon lähteneet palasivat kotiseudulleen, ja koulut avattiin jälleen.

Sotilaallisesti Suomi valmistautui puolutussotaan. Rauhanaikaiset puolustusvoimat siirrettiin suojajoukkoryhmitykseen, ja liikekannallepano toteutettiin ylimääräisten harjoitusten nimella 10. lokakuuta alkaen. Näin suomalaiset joukot ehtivät rauhassa siirtyä puolustusasemiinsa sekä parantaa koulutustasoaan ja varustuksiaan.

Myös kesällä 1939 vapaaehtoisten voimin käynnistetty Karjalan kannaksen linnoitustyö eteni. Panssariesteiden lisäksi rakennettiin korsuja ja taisteluasemia. Pääasemaan eli Mannerheim-linjalle ehditiin marraskuun loppuun mennessä rakentaa ja osittain kunnostaa noin 150 betonista konekivääri- ja tykkikorsua.

Marraskuun puolivälin jälkeen usko sodan syttymiseen horjui jo niin paljon, että Suomen poliittinen johto harkitsi joukkojen osittaista kotiuttamista.Varmuus itänaapuri aikeista saatiin vasta aamuvarhaisella 30. marraskuuta 1939, jolloin neuvostotykistö avasi tulen rintamilla ja ensimmäiset punatähtiset pommituskoneet ilmestyivät Suomen taivaalle. Puna-armeijan joukot alkoivat vyöryä Suomeen koko itärajan pituudelta.


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X

maanantai 24. helmikuuta 2014

Helsinkiä pommitettiin



Suomen alueelle pakkolaskun tehnyt venäläinen kaukopommituskone suomalaisten tutkittavana. Se on tyyppiä DB-3.

Loka-marraskuun vaihteessa puna-armeijan yksiköt saivat käskyn rakentaa viestiyhteyksiä rajalle ja valmistautua jatkamaan niitä rajan yli Suomen puolelle. Tätä on pidetty varmana merkkinä siitä, että hyökkäys Suomeen oli jo päätetty korkeimmalla tasolla Kremlissä. Ilmavoimien siirtoja on pidetty vielä parempana todisteena. 7.11.1939 sai 6. raskas pommitusrykmentti käskyn siirtyä ylijohdon reservistä Moskovan alueelta Leningradin läheisyyteen. 14.11. siirto oli suoritettu ja illalla 17.11. tuli hyökkäys käsky. Koneiden piti olla lähtövalmiina 19.11. klo 7.00 aamulla. Rykmentin tehtävä oli pommittaa lentokentillä olevia koneita ja kenttiä ja niiden kiinteitä laitteita Puumalan, Mikkelin, Joroisten, Kuopion ja Iisalmen alueella ja matkalla kohteisiin. Asutuskeskusten pommittaminen oli kielletty.

Hyökkäyskäskyä ei tullut ja synnä tähän pidetään sitä, ettei maavoimien keskitystä ollut saatu vielä loppuun suoritetuksi. Leningradissa pidettiin 14.11. kokous, jossa todettiin, ettei eri aselajien yhteistoiminnan suunnittelusssa ollut onnistuttu. 21.11.1939 Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto ilmoitti, että hyökkäys alkaisi kyllä marraskuun aikana,mutta siitä annettaisin aikanaan lopullinen käsky. 6. pommitusrykmentin DB-3 koneet saivat hyökkäyskäskyn 29.11., mutta seuraavana päivänä ne eivät huonon sään takia päässeet kentiltä.

Itämeren laivaston ilmavoimien onnistui nousta ilmaan ja tulla Helsingin päälee 30.11.1939. Klo 9.15 Virosta startannut E.N. Preobrazenskin kolmen DB-3 koneen parvi läysi suomalaiset panssarilaivat Turun saaristossa ja pommittivat niitä ilman tulosta. Klo 11.24 se ilmoitti haivainnoistaan 1. lentorykmentille. Kysymyksessä oli Itämeren laivaston 1. miina-torpedorykmentti, joka kunnostautui myöhemmin Saksan vastaisessa sodassa niin, että se korotettiin kaartin rykmentiksi. Preobrazenskistä tuli sotien jälkeen Tyynemeren laivaston ilmavoimien ja sitten merivoimien kaikkien ilmaovoimien komentaja. Ainakin hänellä oli tuon aselajin upseereista pitkäaikaisin sotakokemus.

Samana aamun 30.11.1939 klo 9.15 Suomenlinnan ilmavalvontakeskus hälytti ilmatorjunnan etelästä kuuluvan surinan takia. Pilvien yläpuolella lensi kohti kaupunkia kolme Tupolev SB-2 pommikonetta. Tuo kone oli vähän pienempi ja hitaampi kuin Iljushin DB-3. Edellinen oli pika-, jälkimmäinen kaukopommittaja. SB-2:ssa oli vain yksi konekivääri edessä, kun taas jälkimmäisessä koneessa oli takana rungon yläpuolella lasikuvun alla toinen konekivääri. Kumpaisessakin koneessa oli kolmen hengen miehistö: ohjaaj, tähysätjä ja konekivääriampuja. Heistä joku saattooi olla nainenkin. Rykmentin vahvuus oli 32 konetta. Nuo kumpaisetkin koneet olivat tuotannossa 1938-39, joten ne olivat uusinta kalustoa.

Vastaava suomalaisten käytössä ollut kone oli englantilainen kaksimoottorinen ja kolmen lentäjän miehittämä Bristol Blenheim. Sitä oli hankittu 18 ja sitä saatiin sodan aikana 22 lisää. Näistä menetettiin 11. Venäläinen hävittäjä ampui alas 6 ja 5 tuhoutui onnettomuuksissa, lensi huonossa säässä maaha tai päin kalliota. Kaksi koneista tuhoutui kun moottori pysähtyi startissa ja kone meni metsaan että ryskyi. Miehistöstä kaatui sai sai surmansa 17, 15 selvisi hengissä. Yksi koneista syöksyi Pohjanmereen, kun suomalaiset lentäjät toivat sitä Englannista Suomeen.

Bristol Blenheim oli hyvin nopea ja siksi siinä oli vain yksi pienikaliberinen konekivääri. Luotettiin siihen, etteivät vihollishävitätjät pysy sen vauhdissa. Kyllä ne pystyivät sen tavoittamaan. Koneessa oli kuitenkin niin vahva runko, että se kesti nopean syöksyn alas maan tuntumaan matalalentoon. Silloin se pääsi irtautumaan vihollisesta. Pommeja se pystyi kantamaan vähän ja sitä käytettiin paljolti tiedusteluun ja ilmavalokuvaukseen. Oli venäläisten yleisimminä käyttämällä SB-2-koneellakin heikkoutensa. Se oli helppoa riistaa hävittäjille, sillä sen moottorit ja polttoainesäiliöt syttyivät helposti tuleen. Sitä paitsi sen miehistö oli sijoitettu kapeaan runkoon sen verran etäälle toisistaan, että heidän oli vaikea pitää yhteyttä keskenään ja toimia yhdessä.

Suomalaiset hävittäjät pudottivat sodan aikana 102 SB-pommittajaa ja DB-3 koneista 49. Jälkimmäisistä luutnanttti Jorma Sarvanto ampui neljässä minuutissa alas kuusi Utin eteläpuolella, kun ne palasivat pommittamasta Kuopiota. Se tapahtui 6. tammikuuta 1940.

Ensimmäisenä sota-aamuna yhdeksän jälkeen tulleet kolme SB-2-konette lensivät hyvin matalala ja pudottivat pommeja Malmille, Pasilaan ja Tikkurilaan. Niden tehtävänä oli ilmeisesti iskeä Malmin lentokentälle ja tuhota sinne mahdollisesti sijoitetut hävittäjät. Yksikään pommi ei pudonnut kentälle eikä sielä hävittäjiäkään ollut.

Toinen itämerenlaivaston ilmavoimien parvi menetti Helsingin alueella noin klo 11 DB-3-koneen ja toisen Hangon lähettyvillä klo 12.30 Russarön patteria Hangon edustalla, toisen lentorykmentin 12 SB-2konetta klo 10.30 Santahaminan eteläkärkeä, jossa oli merilentoasema. Venäläiset pyrkivät aluksi tuhoamaan kaupungin ilmapuolustuksen käytössä oleva hävittäjät ja lentoasemat. Ilmatorujuntatykit avasivat tulen ja yksi hyökkäävistä koneista, syöksyi mereen Santahaminan itäpuolella. Pommit surmasivat 15 suomalaista.

Panssarilaivojen kimppuun lähetettiin klo 12.30 kahdeksan DB-3-konetta. Ne lensivät Kalllbogagrundin ja Hangon kautta Högsåran ankkuripaikalle, mutta totesivat sen tyhjäksi. Väinämöinen ja Ilmarinen olivat siirtyneet Nauvon saaristoon Lohmin ankkuripaikalle. Koneiden varamaaliksi oli määrätty Helsingin satama. Iltapäivällä koko merialueen kattoi pilvipeite, joka oli 1300 metrin korkeudessa. Pilvissä olevastan aukosta lentäjät kuitenkin näkivät allaan sataman ja laivoja. He pudottivat tätä maalia kohden klo 14.59 koko pommilastinsa eli viisitoista 500 kg:n ja kolmekymmentä 100 kg:n pommia. Lentäjät ilmoittivat nähneensä kahdessa laivassa tulipalon ja neljä- tai visikerroksisen satamarakennuksen olevan tulessa. Suomalaisen ilmatorjunnan kranaatit räjähtivät oikeassa korkeudessa mutta koneiden oikeassa puolella, niin että osumia ei tullut. Koneet lensivät Hietalahden satama-alueen yli kkohti pohjoiskoillista.

Ilmahälyytys annettiin Helsingissä pommien jo putoillessa eivätkä ihmiset ehtineet suojiin. Hietalahden torin laidassa olevan Teknillisen korkeakoulun kookas ja edustavan näköinen rakennus sai osumia ja vaurioitui pahasti. Venäläiset lentäjät eivät siis kuulleet sitä eduskuntataloksi tai valtioneuvoston kansliaksi, niin kuin suomalaiset olivat kuvitelleet. He pitivät sitä jonkinlaisena makasiinina.

Kalevankadun 11:n kaasunaamarikokoomossa kuoli 11 naistyäntekijää. Paljon pommeja putosi linja-autoaseman läheisyyteen ja ihmisiä kuoli sielläkin. Vielä illan pimeydessä ja yöllä paloi taloja Lönnrotinkadun ja linja-autoaseman välisellä alueella. Kaikkiaan kuoli päivän pommituksissa Helsingissä 91 henkeä, vaikeasti haavoittuneita oli 36 ja lievästi haavoittuneita parisataa.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansaa ISBN 961-1-14397-2

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa6
http://www.youtube.com/watch?v=ysT2lnKU0ZM

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa7
http://www.youtube.com/watch?v=GVYb72smXZk

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa8
http://www.youtube.com/watch?v=Ei2WpuxK8gY

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa9
http://www.youtube.com/watch?v=V3FSTGqvovk

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa10
http://www.youtube.com/watch?v=txTQNJu9MRE

Talvisodan ensimmäinen päivä
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/talvisodan_ensimmainen_paiva_43369.html#media=43408

Talvisota
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota

Talvisodan pommitukset Helsingissä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_pommitukset_Helsingiss%C3%A4

Talvisodan ensimmäinen päivä
http://blogit.mtv.fi/kaupunkilainen/2009/11/29/talvisodan-ensimmainen-paiva-helsingissa/

Talvisodan syttyminen
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Talvisodan_syttyminen_30111939.htm

Talvisota

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Talvisota.htm

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Punakoneet starttaavat



Marraskuun loppuun mennessä Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto oli saanut valmiiksi suunnitelman, jota oli alettua hio syyskuussa. Silloin Neuvostoliiton ylin johto oli antanut sotilaspiirin komentajalle käskyn aloittaa sotavalmistelut Suomea vastaan. Hyökkäyksen ajankohdasta päätettäisiin myöhemmin. ”Joukkomme tunkeutuvat samanaikaisesti kaikilta suunnilta Suomen alueelle tavoitteenaan eristää vihollisen ryhmittymä ja yhteistoiminnassa ilmavoimien kanssa antaa ratkaiseva isku, joka johtaa Suomen armeijan tappioon.”

Hyökkäyksen ajankohdaksi tuli marraskuun 20. päivä 1939. Silloin Puna-armeijan radioasemat lähettivät kello 00.22 saman signaalin kaikille siihen valmistautuville joukko-osastoille. Sen saivat myös Luoteisen rintaman ilmavoimien yhtymät ja yksiköt. Signaali oli lyhyt: Fakel (Soihtu). Se oi käsky aloittaa taistelutoimet.

Novgorodin lentotukikkohdassa 15. Pommituslentoprikaatin mekaanikot ryhtyivät heti tooimeen: he tarkistivat koneet, alkoivat lämmittää niiden moottoreita ja valvoivat pommeja ripustavan lentohenkilökunnan työskentelyä. He tarkistivat myös, oliko koneissa määräysten mukaiset lääkepakkaukset: sidetarvikkeita, jodia, salmiakkispriitä, vanua, kankainen puristusside ja puutarhaveitsi, jota oli pakkasessa helpompi käyttää kuin saksia, jos pitää leikata laskuvarjovaljaat poikki.

Vain osalla Luonteisen rintaman lentäjistä oli riittävän hyvä koulutus takanaan. Kokeneimpia oliva Espanajan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella taistelleet. Siellä he olivat lentäneet Andrej Tupolevin suunnittelemia uusia SB-pommikoneita. Kokemusta olivat saaneet myös vuosina 1938-39 Japanin kanssa käytyjen rajakahakoiden lentäjät, joita oli syksyllä 1939 siirretty Luoteis-Venäjälle. Heitä tarvittaisiin mahdollisessa Suomea vastaan käytävässä sodassa.

Kello kuudelta koneiden miehistöt alkoivat pukeutua. Aamu oli vielä Novgorodissa valoton, kun kunkin koneen ohjaaja, tähystäjä ja kk-ampuja-radisti asettuivat istuimilleen. Kaksimoottoriset SB-pommittajat alkoivat yksitellen nousta Novgorodin lentotukikohdan kentältä. Koneita oli työlästä saada nousuun, koska niissä oli hyvin raskas pommikuorma. Kaksi konetta pääsi ilmaan juuri ennen kuin kiitorata loppui niiden pyörien alta.

Lentäjien tavoitteena oli 340 kilometrin päässä oleva Viipuri. Lento sinne täydessä pommilastissa kestäisi hieman yli 50 minuuttia. Taivas oli melkein umpipilvessä ja läpötila kolme astetta plussalla. Kentille jääneiden hävittäjäkoneiten kylkiin oli maalattu suurin valkoisin kirjaimin:Kommunismin puolesta! Stalinin puolesta. Bolsevikkipuolueen puolesta!

Tuona marraskuun aamuna jolloin Neuvostoliitto valmistautui aloittamaan sotaan julistamatta hyökkäyksen Suomea vastaan ei Suomen sotilaallinen eikä poliittinen johto tiennyt, että jo niinkin aikaisin kuin maaliskuussa oli Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto saanut salaisen käskyn käydä sotapelia. Sitä ei se voinut tietää, koska tieto löytyi Neuvostoliiton arkistoista vasta runsas puoli vuosisataa myöhemmin.
Vaietussa sotapelissä itäisen osapuolen tavoitteena oli turvata Leningrad hyökkäämällä paasuuntinaan Viipuri, Lappenranta ja Mikkeli.

Lähdeaineisto Antero Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 978-952-492-809-0

Talvisodan pommitukset 1939-1940
http://www.youtube.com/watch?v=dEWtYt094WI

Air War over Finland
http://www.youtube.com/watch?v=E2_Ze20ZLNg

Talvisota 1939-1940 (1986)
http://www.youtube.com/watch?v=HfgFjZNLiKw

Sota 1939 1/5
http://www.youtube.com/watch?v=r4SqRqmZnIU

Sota 1939 2/5
http://www.youtube.com/watch?v=8juM1MRpSPc

Sota 1939 3/5
http://www.youtube.com/watch?v=V5isiJFyZkc

Sota 1939 4/5
http://www.youtube.com/watch?v=r18l7jJRxWA

Sota 1939 5/5
http://www.youtube.com/watch?v=4Iwdl4-ZkS8

Talvisota: SYSKYJÄRVI 1939
http://www.youtube.com/watch?v=wP9faqLBl9Y

Discovery Talvisota
http://www.youtube.com/watch?v=_xtI-jb_4lc

Battlefield Scandinavia the Forgotten Front Finnish Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=jn3nXTrs-8g

The destiny of Finland, Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=tvEUKcEoN_g

Suomi sodassa 1 - Finnish forces 1/2 (WW2)
http://www.youtube.com/watch?v=mGmlTsGIuTI

Suomi sodassa 2 - Finnish forces 2/2 (WW2)
http://www.youtube.com/watch?v=U8P_Jl8hETo

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa3
http://www.youtube.com/watch?v=3PR5tv-X9pA

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa4
http://www.youtube.com/watch?v=GNEPcIXTeG0

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa5
http://www.youtube.com/watch?v=pvkzAm7DwW4

Talvisodan katsaukset DVD
http://www.youtube.com/watch?v=xntipxUTr_U

Raatteen tien taisteluun uutta tulkintaa
http://www.youtube.com/watch?v=BP40PD-0auI

Raatteentien taistelu 70 vuotta sitten.
http://www.youtube.com/watch?v=kv4vZALEeds

WW2: The Winter War: Russia Invades Finland 1
http://www.youtube.com/watch?v=on-IpjTpdwY

Viipuri - Finland's Lost City
http://www.youtube.com/watch?v=eAHd2VTcVBU

Finnhorses (1938-1955)
http://www.youtube.com/watch?v=HH2mmRjmVDw

Suomenhevonen sodassa
http://www.youtube.com/watch?v=gV6W-mcTyxg






lauantai 22. helmikuuta 2014

Neuvostoliitto hyökkää Suomeen



Talvisodan ensimmäiset pommitukset 30.11. raunioittivat mm. Teknillista korkeakoulua Helsingin Hietaniemessä.

Euroopan pienten valtioiden pako puolueettomuuteen kiihtyy vuonna 1939, ja Suomi huomaa jääneensä yksin Neuvostoliittoa vastaan. Kun Suomi ei kuitenkaan anna periksi, se joutuu kohtaamaan voitonvarman suurvallan iskun.

Vaikka Suomen hallitus ei uskonut Neuvostoliiton hyökkäykseen, maan puolustuskykyä ryhdyttiin parantamaan heti kun neuvottelukutsu Moskovaan oli saapunut, Mannerehimin esityksestä suojajoukkojen liikekannallepano alkaa jo 6. lokakuuta, ja yleinen liikekannallepano toteutetaan ylimääräisten kertauharjoitusten (YH:n) nimellä 10. lokakuuta alkaen. Näin liikekannallepano voidaan toteuttaa nopeasti ja vaivihkaa. Lokakuun puolivälissä annetaan käsky kenttäarmeijan keskityskuljetuksista, ja jo noin viikon kuluttua asevoimat ovat keskitysalueillaan. Rauhanomaisissa oloissa toteutulla liikekannallepanolla on suuri merkitys torjuntataistelun onnistumiselle, sillä nyt suomalaiset ehtivät rauhassa tutustua puolustusasemiinsa, täydentään koulutuksensa puutteita ja varustuksiaan. Joukot kouliintuvat toimimaan yhdessä ja luottamaan toisiinsa. Myös kesällä 1939 vapaaehtoisten voimin aloitettu Kannaksen linnoitustyä etenee rivakasti. Panssariesteiden lisäksi rakennetaan korsuja ja taisteluasemia. Pääsemaan eli Mannereheim-linjalle ehditään marraskuun loppuun mennessä kunnostaa ja rakentaa noin 150 betonista konekivääri- ja tykkorsua. Varustautumisen suhteen onnistutaan sen sijaan huonommin, sillä hankintojen suoritttaminen vaikeutui huomattavasti jo kesällä. Boforsin 37 mm:n panssaritrojuntatykkejäkin ehditään hankkia marraskuun loppuun mennessä vain 112.

Suomalaisten usko Neuvostoliitton hyökkäykseen alkaa horjua marraskuun puolivälissä. Monet evakkoon lähteneet palaavat kotisuduilleen, ja koulut avaavat jälleen ovensä. Suomen poliitinen johto harkitsee jo joukkojen osittaista kotiuttamista taloudellisten ja ulkopoliittisten syiden vuoksi, mutta kotiuttamishanke kaatuu puolustusministeri Juho Niukkasen tiukkaan vastustukseen. Neuvostoliitto ei ollut kuitenkaan hämännyt: 26. marraskuuta se syyttää Suomea Mainilan kylän pommittamisesta, vaikka tulituksesta olikin vastannut sen oma patteri. Mainilan laukaukset antavat Neuvostoliitolle aiheen sanoa 28. marraskuuta irti hyökkäämättömyyssopimuksen, ja 29. marraskuuta se katkaisee diplomaattiset suhteet Suomeen. Sota alkaa varhain aamulla 30. marraskuuta, jolloin puna-armeijan joukot alkavat vyöryä Suomeen koko rajan pituudelta, ja ensimmäiset punatähtiset lentokoneet ilmestyvät Suomen taivalle. Helsingin siviilikohteisin osuneet pommit osoittavat suomalaisille, että totaalinen sotatila on alkanut. Vaikka Neuvostoliiton voimakas progandakoneisto korostaa pääasiassa vain puna-armeijan ”vapautuksellisia päämääriä”, hyökkäyksen tavoitteena ei ole rajan siirtäminen lännemäksi Leningradin turvallisuuden turvaamisekis vaan koko Suomen valloitus. Suomi on tarkoitus liittää Neuvostoliittoon siten, että siitä tulisi karjalais-suomalainen osatasavalta, Leningradin puoluejohtajan Andrei Zdanovin ja Leningradin sotilaspiirin komentajan K.A. Meretskovin allekirjoittaman hyökkäyskäskyn mukaan neuvostojoukot eivät ylittäneet Suomen rajaa valloittajina, ”vaan ystävinä ja Suomen kartanonherrojen ja kapitalistien sorrosta vapauttajina”. Suomen kansa jättää kuitenkin vaiheet omaan arvoonsa ja asettuu yksimielisesti hyökkääjää vastaan.

Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7

Vuosi 1939

Talvisodan ensimmäinen päivä
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/talvisodan_ensimmainen_paiva_43369.html#media=43408

Kylmien miesten talvi – 30.11.1939 alkoi sota jonka ei uskottu syttyvän
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kylmien-miesten-talvi-30111939-alkoi-sota-jonka-ei-uskottu-syttyvan/

Talvisota 1939-1940
http://www.youtube.com/watch?v=gnjL0zx2r-8

Talvisota 1939-1940 ensimmäinen voitto
http://www.youtube.com/watch?v=wmnaz2lX2yI

Talvisota Venäläissilmin Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=OJXEHS-L1Jg

Talvisota Venäläissilmin 2 - Зимняя война
http://www.youtube.com/watch?v=eqfYcHE0sLY

The Winter War of Finland and Russia
http://www.youtube.com/watch?v=4_RZAKtq4Ro

Fasistinen Venäjä Hyökkää Suomeen
http://www.youtube.com/watch?v=Eh5378ZrCVU

The winter war 1939
http://www.youtube.com/watch?v=daPTSzLncuw

TÖRNI sotilaan tarina
http://www.youtube.com/watch?v=cOsmBUp526o

Talvisota - veteraanit kertovat
http://www.youtube.com/watch?v=v2Oi0Lzq8mo

Ajankohtainen Kakkonen Talvisota virolaissilmin
http://www.youtube.com/watch?v=RWf3pa6cjBI

Тайны Финской войны talvisota полная версия
http://www.youtube.com/watch?v=udoMhiRMCZA

Зимняя Война (Финская война (talvisota) )полная версия
http://www.youtube.com/watch?v=KdarAa2Sdis

Tarkka-ampuja Simo Häyhä Traileri (Dokumentti)
http://www.youtube.com/watch?v=rdxcswf_Gvw

Sotalentäjät
http://www.youtube.com/watch?v=LHs8qHMjaDo

Tuntematon Talvisota - Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=FJ1O6qhHehU

Talvisota - Battle for the bunker (Uncut)
http://www.youtube.com/watch?v=glKOk0qO_Sw

Talvisodan Suomalaissotavankien haastattelu
http://www.youtube.com/watch?v=fXsQIui3zQY

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa1
http://www.youtube.com/watch?v=Q03ze0PqgEc

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa2
http://www.youtube.com/watch?v=fDF4PnHBqoE

Suomi sodassa 1 - Finnish forces 1/2 (WW2)
http://www.youtube.com/watch?v=mGmlTsGIuTI

Talvisota 70 vuotta, ensimmäinen kahakka.
http://www.youtube.com/watch?v=_yyqcehUFIM

Hävittäjälentolaivue 26 – Talvisota
http://www.youtube.com/watch?v=n8dT44PyfUE

ilmasotaa ympäri Suomen (1/7)
http://www.youtube.com/watch?v=436UoCzXyFg

ilmasotaa ympäri Suomen (2/7)
http://www.youtube.com/watch?v=R8bLJbGr0AI

ilmasotaa ympäri Suomen (3/7)
http://www.youtube.com/watch?v=s-grQRvgq3M

ilmasotaa ympäri Suomen 4/7)
http://www.youtube.com/watch?v=fNPMwP8xK2I

ilmasotaa ympäri Suomen (5/7)
http://www.youtube.com/watch?v=_U-Pmvy5PhE

ilmasotaa ympäri Suomen (6/7)
http://www.youtube.com/watch?v=Zr8ZpaDRga4

ilmasotaa ympäri Suomen (7/7)
http://www.youtube.com/watch?v=v07WCpI2RSU









keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mainilan laukaukset



Viipurin linnassa esikuntaansa pitävä II Armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Harald Öhqvist puuskahti yksityisen päiväkirjansa sivuille: ”Siinä meni nyt sivu suun jäniksenajo, josta olin edeltäpäin ollut kovin iloinen!” Valtakunnan puolustusneuvoston puheenjohtaja sotamarsalkka Mannerheim halusi tavata hänet kello seitsemän seuraavana päivänä. Se oli marraskuun 26.s. Viipurisssa satoi hiljalleen lunta. Kaupunginselkä ja Linnansalmi olivat jo osittain jäässä.

Öhqvist liittyi seuraavana aamuna Kiviniemessä sotamarsalkan seurueeseen ajettuaan sinne jo illalla ja nukuttuaan kasarmialueen tyhjässä upseeriasunnossa. Kyseessä oli tarkastusmatka Länsi- ja Keskikannaksen alueelle. Siellä kulki osa konekivääripesäkkeiden, betonibunkkerien, piikkilankaesteiden ja kivenlohkareista koottujen panssariesteiden muodostamaa Mannerheim-linjaa. Viimeisenä seurue kävi Summan kylässä, jonka kautta kulki huolestuttavan tuntuinen mahdollinen hyökkäsyura kohti Viipuria. Matka tehtiin junalla, ja Viipuriin oli tarkoitus palata kello 17.

Samaan aikaan kuin Mannerheimin seurue paluumatkallaan valmistui aterioimaan marsalkan ravintolavaunussa, olivat suomalaiset rajavartijat kuulleet useita räjähdyksiä Neuvostoliiton puolelta Mainilan kylästä. Tarkka kellonaika merkittiin ylös. Se oli 14.45 -15.05.

Vielä saman päivän iltana ulkoministeri Vjatseslav Molotov jätti Kremlissä Suomen suurlähettiläälle vapaaherra Aarno Yrjö-Koskiselle nootin. ”Puna-armeijan esikunnan ilmoituksen mukaan meidän joukkojamme, jotka ovat sijoittuneet Mainilän kylän tienoille, ammuttiin tänään odottamatta tykkitulella Suomen alueelta.”

Harald Öhqvist sai ennen puoltayötä tiedon venäläisten syytöksestä. Sen välitti hänen Etelävallin varrella sijaitsevaan kotiinsa puhelimitse II Armeijakunnan esikuntapäällikkö, jääkärieversti Yrjö Takkula, Tämä oli soittanut rajavartioiston vartiopaikkaan, joka sijaitsee Somerikossa aivan Mainilaa vastapäätä. Sieltä kerrottiin, että laukaukset kuulostivat kauempaa kaakosta ammutuilta ja että räjähdykset näkyivät kylän pelloilla. Öhqvist merkitsi päiväkirjaansa: ” Soitin asiasta marsalkan junaan, joka oli vielä paikoillaan asemlla, mutta marsalkka nukkui, ei Nihtilä ( päämajan toimistopäällikkö, everstiluutnantti) halunnut häntä herättää, mutta lupasi toimittaa ilmoituksen edelleen.

Suomen Yleisradio välitti uutisissaan tiedon Molotvoiin syytäksestä. Ei sitä todeksi tahdottu uskoa,vaikka se vetikin vakavaksi, sen täytyi olla harkittu prokokaatio. Tavalliset karjalaiset kansanihmiset eivät toki tienneet, mikä oli provokaatio. Valitustuneemmat selittivät: ”No se on just sellasta ko tekköö päätekaute itsellee jottai pahhaa ja sannoot sit et toine sen tekkii.”

Tiistaina marraskuun 28. päivänä saatiin radiouutisissa kuulla, että Neuvostoliitto oli sanonut irti Suomen kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen. Se haluttiin ymmärtää uudeksi luvuksi jo pitkään jatkuneessa hermosodassa. Pelolle ei haluttu antaa valtaa. ”Ne hitot on panneet sen Tassin valehtelemaa iha työksee.”

Huolta lievensi hieman myös Karjala-lehdestä luettu Mannerheimin antama tiedote:”Tämän väitteen (Mainilan laukaukset) täytyy perustua väärinkäsitykseen, sillä meidän etummaisimmat patterimme, nimittäin kevyt kenttäpatteristo, oli 20 kiometrin etäisyydellä Neuvosto-Venäjän rajalta.”

Rajaloukkauksia oli syksyn mittaan ollut tuon tuostakin, vaikka niistä ei julkisuuteen tietoja vuotanutkaan. Koivn pitkää aikaa ei siitäkään ollut kulunut, kun venäläinen pataljoona oli Raudun Raasulissa ryhmittynyt näyttävästi aukealle taistelumuodostelmaan, marssinut rajaviivalle ja pysähtynyt. Sama oli toistunut tuntia myöhemmin, mutta suomalaiset rajavartijat olivat hillinneet itsensä.

Lähdeaineisto Antero Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 978-952-492-809-0

Mainilan laukaukset

Eeti Mattila – Mainilan laukaukset

Seitsemän salaperäistä kuoppaa

Mainilan laukaukset

Mainilan laukaukset

Mainilan laukaukset


perjantai 14. helmikuuta 2014

Venäjän rautateiden kuljetuskyky



163. divisioona tuli Moskovan sotilaspiiristä junalla Belovin kuormausasemalta Vienan Kemiin ensin Krimin rataa, sitten Vjazman-Leningradin rataa ja loppumatkan Muurmannin rataa. Matka oli 1770 km ja siihen kulutuii junilta neljä vuorokautta ja 21 tuntia. Kaksi rykmenttiä purkautui junista Kemissä, kolmas etelämpänä Kotskomassa. Kemistä joukot marssivat Suomussalmen suuntaan. Sen perään lähetettiin myöhemmin Kiovan sotilaspiiristä 44. valiodivisioona, josta käytettiin myös nimeä ”Sininen divisioona”. Se lastattiin juniin Berditsevissä ja Zitomirissa ja purettiin kuljetuksesta Vienan Kemissä. 2337 kilometrin matka vei junilta keskimäärin kuusi vuorokautta ja yhden tunnin.

Orelin sotilaspiiriin kuuluva 139.divisioona lähti matkaan Kozelskista Puolasta. Se oli ollut Puolan miehityksessä mukana reservinä taisteluihin osallistumatta. 1227 km:nmatka vei siltä kolme vuorokautta ja 3 tuntia. Se lähti marssimaan Suojun asemalta kohti Tolvajärveä. Sen perään samalle tielle lähetetty Leiningradin sotilaspiriin kuuluva 75.divisioona tuli Lokakuun rautatietä Ostrovista Petroskoihin. 751 km:n matka vei junilta keskimäärin yhden vuorokauden ja 21 tuntia.

Kannakselle venäläisten oli paljon helpompi keskittää joukkoj. Marssimatka Leningradista oli hyvin lyhyt ja varikot ja huolt toimivat sieltä käsin. Venäläisten divisioonassa oli kolme jalkaväkirykmenttiä, yhteensä 10350 miestä, kaksi tykistörykmenttiä, joissa oli ainakin kolme patteristoa. Tykkejä oli 147, kranaatinheittimiä 30, joista isokaliiperisia 12, jollaisia suomalaisilla ei ollut, 45 panssarivaunua, 25 panssariautoa, 104 traktoria ja 6000 hevosta. Miesvahvuus oli kaikkiaan 17650. Divisioonan kuului 900 miehen pioneeripataljoona, viestipataljoona, ilmatorjuntakonekiväärikomppania, jolla oli nelipiippusiia konekivääreitä 32 ja yhtä hirveitä 12,7 mm:n raskaita konekivääreitä 6. Konekiväärejä divisioonalla oli 419. Pioneeripataljoonalla oli 8 kumivenettä, venevarikkko, kaksi sahauskonetta, 16 moottorisajaa, kolme tieauraa, yksi ojittaja, kolme tiejyrää, kaksi kompressoriasemaa, kaksi sähköasemaa … Radioita divisioonalla oli 177 ja puhelimia 461.

Tuollaisen normaalin jalkaväkidivisiooan kuljetukseen tarvittiin 67 junaa. Esimerkiksi 2500 km:n matkalla kulutetun muonan ja rehun kujettamiseen tarvittiin neljä tai viisi junaa. Kulutettu määr oli 1 400 000 kg. Laatokon pohjoispuolelle keskitetyt joukot kuluttivat kahden viikon kuljetusviaheen aikana moottoripolttoaineitta 62 000 tonnia.

Keskitysmarssin aikana tulivat Suomen armeijan puutteet näkyviin. Kenttätykkejä oli kokko armeijalla vain 657, panssaritorjuntatykkejä 122, joista kevuita Boforsin 37 mm:n tykkjeä 98. Ilmatorjuntatykkejä oli niitäkin 122. Tykinammuksia oli 280 000. Venäläiset ampuivat tuon määrän muutamassa päivässä. Panssarivaunuja Suomella oli vain 32. Ne olivat vuonna 1917 rakennettuja ranskalaisia 6 tonnin Renaulteja. 32 englantilaisesta uudentyyppisestä Vickers-vaunusta ehdittiin aseistaa rintamakäyttöön vain 10 ja nekin vasta ihan talvisodan lopulla.

Konepistooleja ei joukoille ollut jakaa kuin viides- tai kuudesosa siitä kuin oli määrätty. Suomalaisella divisioonalla niitä oli 250. Sama määrä oli pikakiväärejä. Konekiväärejä oli 116. Divisioonan miesvahvuus oli 14 200. Suomalaisten amputaito oli hyvä. Suojeluskunnissakin oli koulutettu melkein 100 000 luokkamerkn ampujaa.
He kuten armeijan kuoluttamat miehet olivat saaneet olla mukana taistelunmukaisissa ammunnoissa. Tärkeää oli sekin, että se oli tapahtunut suomalaisessa maastossa.


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2

torstai 13. helmikuuta 2014

Talvisotaan johtanut kehitys



Ulkoministeri Eljas Erkko ja valtioneuvos J.K. Paasikivi lokakuussa 1939 Moskovan neuvottelujen aikana.

Leningrad oli vain iskuetäisyyden päässä Suomen rajasta, ja Neuvostoliitto oli myös oikeasti sen turvallisuudesta huolissaan sodan ja sodan uhan painostamassa Euroopassa. Se ei ollut Suomen syy, eikä Suomi voinut sille mitään. Itävallan liittäminen Saksaan maaliskuussa 1938 lisäsi Neuvostoliiton tuskaa, ja edelleen sitä lisäsi Saksan marssi ensin Sudeettialueelle, sitten koko Tsekkoslovakiaan maaliskuussa 1939. Se, että Saksa ryhtyi vaatimaan maaliskuussa 1939 Puolalta Dnzigia ja käytävää Itä-Preussiin, alkoi ahdistaa Stalinia jo toden teolla. Samalla kun Neuvostoliitto vahvisti Leningradin puolustusta, se aloitti keväällä 1938 suomalaisten poliitikkojen kanssa pitkän sarjan salaisia kahdenkeskisiä neuvotteluja saadakseen Suomelta riittävät takuut Saksan varmana pidetyn hyökkäyksen torjumiseksi. Neuvotteluja kävin Stalinin valtuuksin lähetystösihteeri Boris Jartev keväästä 1938 alkaen aj entinen Helsingin-lähettiläs Boris Stein. Näissä neuvotteluissa Neuvostoliitto tarjosi sotilaallista avunantosopimusta, aseita ja sotilaallista apua Saksan uhan torjumiseen, se halusi olla mukana Ahvenanmaan linnoittamisessa, ehdotti Suursaaren linnoittamista ja viime vaiheessa vaati sen, Seiskarin, Lavansaaren ja Tytärsaaren vuokraamista tarjoten korvausta Itä-Karjalasta. Suomalaiset ministerit torjuivat vaatimukset vedoten maansa suvereniteettiin, omaan pulustautumiseen kaikkia tunkeutujia vastaan ja puolueettomuuteen. Vaatimusten toteuttamisen pelättiin olevan ensiaskel Suomen kukistamiseen. Suomalaisia ei saanut taipumaan edes Sudeettialueen miehityksen aiheuttama syskuun 1938 kriisi, jolloin sodanuhka oli ilmeinen sekä punalaivastoa että Saksan sotalaivoja liikehti Itämerelle ja Ahvenanmaan puolesta pelättiin. Suomi pani toimeen osittaisen liikekannallepanon ja kutsui joukkoja ylimääräisiin harjoituksiin. Viime vaiheessa, maaliskuussa 1939, neuovtteluihin otettiin mukaan myös marsalkka Mannerheim, joka kannatti saarten luovuttamista, koska ne olivat Leningradin puolustamiselle tärkeät mutta Suomelle vähämerkityksiset. Hallituksen argumenteillä ei ollut vaikutusta, ja niin Neuvostoliitto ehdotuksineen tuli torjutuksi.

Käydyt neuvottelut ja niiden lopputuloksen teki lopulta merkityksettömäksi se uusi poliittinen tilanne, jonka loi Saksan ja Neuvostoliiton 23.8.1939 Moskovassa solmima hyökkäämättömyyssopimus ja sen salainen lisäpöytäkirja. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat välissään olevat reunavaltiot etupiireihinsä niin, että Suomi tuli Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan itäosan kanssa Neuvostoliiton etupiiriin. Se tarkoitti sille lupaa miehittää alueet Saksan puuttumatta asiaan. Saksa tarvitsi sopimuksen selustansa varmistamiseksi sodassa Ranskaa ja Englantia vastaan. Stalinin tarkoitus oli usuttaa nämä maat sotaan toisiaan vastaan, koska niiden kaikkien heikkous edisti Neuvostoliiton omia imperialistisia tavoitteita Euroopassa.

Puna-armeija eteni syyskuussa 1939 Puolan itäosiin. Viro, Latvia ja Lietua tunnustivat Neuvostoliiton sotilaallisen ja poliittisen ylivallan alueillaan neuvottelujen jälkeen. Stalin, joka oli jo kesällä 1939 antanut määryksen sofan valmistelemisesta Suomea vastaan sen valtaamiseksi, kutsui Suomen neuvottelijat 5.10.1939 Moskovaan. Kutsun tultua Suomessa toteutettiin liikekannallepano ylimäääristen sotaharjoitusten muodossa jo kesällä 1939 oli tehty linnoitustöitä vapaaehtoisvoimin Kannaksella ja aloitettu toimet huoltovarmuuden ylläpitämiseksi yhteiskunnassa sodan varalta. Neuvostoliitto vaati jälleen Leningradin turvallisuuden nimissä muun muassa laajaa aluetta Kannakselta ja Hangon-Lapppohjan aluetta tukikohdaksi. Neuvotteluja Moskovassa käytiin kolmeen otteeseen 12.10-13.11.1939, Suomen puolelta J.K.Paasikiven ja kahdella jälkimmäisellä kerralla myös Väinö Tannerin, Neuvostoliiton puolelta itsensä Stalinin ja uuden ulkoministeri V.M.Molotovin kesken. Hallituksen enemmistä oli peräänantamaton, kun taas Paasikivi, Mannereheim ja Tanner suosittelivat myöönytyksiä sopimukseen pääsemiseksi, sillä sodan uskottiin merkitsevän Suomen varmaa loppua. Tukholmassa pidettiin neuvottelujen aikana Pohjoismaiden valtionpäämiesten ja ulkoministerien kokous, mutta muu Pohjola ei sitoutunut sotilaalliseen apuun Suomelle. Suomi jatkoi yksin ja piti peräänatamattoman linjansa loppuun asti, neuvottelujen keskeytymiseen 13.11.1939.

Tosiasia on, että Suomella ei ollut Molotovin-Ribbentropin sopimuksen pohjalta mitään mahdollisuutta olla joutumatta Neuvostoliton ylivallan alle. Sota olisi voitu välttää vain alistumalla vaatimuksiin, mutta samalla olisi jouduttu Baltian tavoin neuvostoherruden uhan alle. Stalin oli varannut jo hyvissä ajoin sodan toiseksi vaihtoehdoksi nujertaa Suomi. Suomessa uskottiin laajasti Erkosta ja Tannerista lähtien, että Neuvostoliitto oli vian hämännyt – sehän oli uhannut sodalla neuvottelujen katkettua-, mutta Mannerehim uskoisotaan ja piti hallituksen politiikkaavastuuttomana jättäen ernpyyntösnä. Erohanke hukkui Mainilan laukauksiin 26.11.1939. Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan 30.11.1939.


Lähdeaineisto: Jouko Vahtola Suomen historia ISBN 951-1-17397

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kolmas kerta



Viime hetkellä ennen kuin Paasikivi nousi rautatievaunuun Helsingin asemalla, Erkko ojensi hänelle kirjeen:”Unohda, että Venäjä on suurvalta. Myöskään eivät puolustusmahdollisuutemme ole ollenkaan huonoja. Meillä on oikesu puolellamme ja Venäjää sitovat sopimuksensa meidän kanssamme koko maailman silmissä. Vaikka kuinka siis koitetaan pelotella säilytä kylmäverisyytesi.”
Tanner sai Erkolta oman kirjeensä: ”Meidän täytyy pysyä tiukkoina. Minä tiedän, että Sinä olet, mutta jaksaako Paasikivi? Kunpa ei Paasikivi lysähtäisi.” Päivän oli 31.10.1939.

Kun Suomen neuvottelijat ehtivät junalla Viipuriin 1.11.1939 aamulla, odotti heitä siellä Erkon sähke. Molotov oli edellisenä iltana pitänyt Korkeimman neuvoston istunnossa julkisen puheen, jossa hän oli luetellut maansa Suomelle esittämät vaatimukset. Erkko kehotti neuvottelijoita palaamaan heti Helsinkiin. Kohta tuli uusi sähke, joka mitätöi edellisen. Puhelimessa Erkko kertoi delegaatiolle,että hallitus on kokoontunut hätäistuntoon klo 3 yöllä. Enemmistö päätti jättää Tannerin ja Paasikiven harkittavaksi, jatkavatko he matkaansa Moskovaan vai palaavatko Helsinkiin. Herrat päättivät jatkaa matkaansa. Ensimmäinen Erkon sähke oli hänen omavaltainen tempauksensa ja vastoin hallituksen päätöstä. Tanneilla ja Paasikivellä oli ilo ottaa ohjat omiin käsiinsä, kun siihen tilaisuus tuli. Erkko oli vain yksi ministereistä. Hänellä ei ollut oikeutta tuolla tavalla hevostella. Presidentti Kallio oli pelattu kokonaan pihalle. Hän kyllä huomasi tämän ja oli tästä katkera ennen muita Tannerille, joka tyäntyi ulkopolitiikan saralle, kunnes kohtal alkavan sodan alusta alkoi johtaa sitä vielä omavaltaisemmin kuin Erkko oli yrittänyt.

Kyllä venäläisetkin tämän Kremlissä näkivät. Tanner lisäsi jo vanhastaan raskasta syntikuormaansa käydyissä neuvotteluissa. Hänen varjoonsa jäänyt Paasikivi sensijaan tuntui entistä sympaattisemmalta. Herttaista oli sekin, että hän näytti kapitalistin ja pankkipösön likipitäen karrikatyyriltä. Hän oli selvästi mikä oli.

Mitä ihmettä kansankomissaariten neuvoston puheenjohtaja ja ulkoasiain kansankomissaari V. Molotov oli puhunut Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston viidennen sessian istunnossa? Puhe julkaistiin suomeksi 39-sivuisena kirjasena, jonka nimi oli ”Societtiliiton ulkopolitiikasta”. Jotkin avainsanat olivat sinä insternatiolaistisessa muodossa vuonna 1937 tehdyn päätöksen mukaisesti.

Soviettihallitus osoittaa erikoista huolenpitoa Suomenlahdesta, jonka kautta kulkee meritie Leningradiin ja myöskin siitä maarajasta, joka on Leningradin yläpuolella vain 30 kilometrin päässä. Mainitsen, että Leningradin väestömäärä on noussut kolmeen ja puoleen miljoonaan, mikä on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen väestö, joka käsittää kolme miljoonaa 650 tuhatta henkeä. On tuskin syytä puuttua niihin perättömiin juttuihin, joita ulkomaiden sanomalehdistössä levitellään Soviettiliiton ehodtuksista Suomen kanssa käydyissä neuvotteluissa. Toiset väittävät, että Soviettiliitto ”vaatii” itselleen Viipurin kaupunkia ja Laatokan pohjoisosaa …. tämä on pelkkää keksintlöä ja valhetta. Toiset väittävät, että Soviettiliitto ”vaatii” Ahvenanmaan saarten luovuttamista itselleen. Tämä on samanlaista keksintöä ja valetta ...Itse asiassa ovat meidän ehdotuksemme Suomen kanssa käydyissä neuvotteluissa mahdollisimman vaatimattomia, ja ne suppistuivat siihen minimiin, mitä ilman ei voida taata Soviettiliiton turvallisuutta eikä järjestää ystävällisiä suhteita Suomen kanssa. Me ehdotimme....Suomelle, että se suorittaisi koko Soviettiliiton ja Suomen välisellä rajalla Karjalan kannaksella linnoitettujen alueiden aseistariisumisen, minkä täytyy täysin vastata Suomen etuja. Me ilmaisimme edelleen haluavamme lujittaa Soviettiliiton ja Suomen välistä hyökkäämättömyyssopimusta molemminpuolisilla lisätakeilla...”


Illalla 3.11. oli kokous, johon Stalin ei tullut. Suomalaiset esittivät tarjouksensa. Molotov sanoi: ”Siviiliviranomaiset ovat nyt käsitelleet saiaa. Se täytyy antaa sotilaille, kun ei sopimusta ole syntynyt.”
Seuraavasta neuvottelusta ei sovittu. Seuraavana päivänä tuli kutsu Kremliin. Sinne mentiin illalla. Stalin oli mukana. ”Myykää meille Hanki, jos ette tahdo sitä vuokrata. Silloin alue olisi osa Neuvostoliittoa ja se hallitsisi sitä suvereenisti.”
Suomen juristit olivat olleet sitä mieltä, että Suomi säilyttäisi hallintovallan Hangossa, vaikka Neuvostoliitto olisi sen vuokrannut.
Stalin osoitti sormellaan kolmea Hankoniemen itäpuolella olevaa saarta. Ne olivat Hermansö, Kosö ja GHÄstö-Busö. Hän kysyi, eikä Suomi voisi vuokrata niitä ja ankkuripaikkaa Lappohjasta. Kannaksen rajan Stalin piirsi etelämmäksi. Suomalaiset palasivat lähestystöön ja sähköttivät Helsinkiin: Voimmeko tarjota Jussaröötä ja Inon linjaa?


Helsinki ei kolmeen päivään vastannut sähkeeseen. Helsinki alkoi todella hidastaa neuvotteluja. Helsingissä laskettiin Kannakselta luovutettavan alueen rahallista arvoa. Viipurinläänin maaherra oli kutsuttu antamaan tietoja. Neuvostoliitto oli luvannut korvata menetettävän omaisuuden arvon, myös yksityisille.


Tanner seuras Punaisen torin paraatia lokakuun vallankumouksen 22-vuotisjuhlassa. Ei Suomenkaan itsenäisyys en vanhempi ollut. Sää oli 7.11.1939 kolea. Paasikivi oli kylmettynyt ja jättäytyi pois kaikesta juhlinnasta. Illalla kello 22 alkoi Molotovin vastaanotto diplomaattikunnalle. Tannerin paikka illallisilla oli isännän pöydässä, jossa istui myös Mikojan. Tannerin vieressä oleva paikka oli merkitty GPU:n päällikölle Berijalle, mutta siihen tuli tämän apulainen nuori Merkulov. Kun Tanner yritti viritellä keskustelua tämän kanssa, ei hän monta sanaa saanut. Tannerin toisella puolella istui kookas ja lihava kiinalainen, joka ei osannut sanaakaan niistä kielistä, joilla Tanner yritti keskustella hänen kanssaan. Pöydässä istui myös ”rakkaan ystävän ja liittolaisen” Saksan ministeri, vanhan ajan kunnon diplomaati kreivi von der Schulenburg. Mikojan rupesi maljannostollaan juottamaan Italian lähettilään nuorta ja kaunista puolisoa, niin että kaunottaren ”silmät uivat sumeina tämän päässä”. Tarjoilu oli ylenpalttista. Viinaakin oli viisi, kuusi lajia. Molotov esitti ainakin kaksikymmentä maljaa, myös Suomelle, toivottaen menestystä sen kanssa käytäville neuvotteluille. Tanner nousi kohteliaasti seisomaan ja vastasi maljaan. Kun noustiin pöydästä, von der Schulenburg tuli Tannerin luokse ja kertoi lentäneensä samana päivänä Berliinistä. Saksan ulkoministeriössä hän oli kuullut, että Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluissa päästään sopimukseen. Suomi voisi hyvinkin tarjota Hangon läheltä jonkin saaren ja tyydyttää sillä tavalla Neuvostoliiton turvallisuuden tarpeen. Tanner ihmetteli, kuinka tieto oli niin nopeasti ehtinyt Berliiniin. Ei Suomessa mikään tieto salassa pysynyt. Ehkä hallituksenkin piirissä toivottiin Saksan puhuvan Moskovassa Suomelle edullisten vaihtoehtojen puolesta. Tanner arveli von der Schulenburgin kannattavan Utön tarjoamista, kun Saksan lehdet olivat kirjoittaneet sellaista.


Tannerilla oli tilaisuus keskustella myös Mikojanin kanssa. Hän valitti tälle ehtojen kohtuuttomuutta. Mikojan oli ihmeissään. Vaatimukset olivat minimaalisia. Neuvostohallituksessa oli koka ajan puhuttu, että Suomelle oli esitettävä helpot ehdot. Jos Neuvostohallituksessa olisi ollut vain venäläisiä, ehdot olisivat olleet aivan toisenlaiset. ”Stalin on georgilainen ja minä olen armenialainen.”


Tanner palasi asunnolle vasta klo 3. Helsingistä ei ollut tullut mitään uusia ohjeita. Salasähke tuli seuraavana aamuna 8.11. Kello 11 se oli avattu. Ei ollut lupa puhua Hangosta ja sen itäpuolella olevista saarista. Jussarötä ei saanut mainita. Ino voitiin vuokrata, jos Neuvostoliitto lakkaisi vaatimasta Hankoa ja Koivistoa. Kannaksesta maksettavan korvaussumman Helsinki ilmoittaisi eri sähkeellä. Puolenpäivän aikaan Paasikivi ja Tanner sähköttivät kotiin: ”Ellei tällä pohjalla sopimusta, saammeko antaa neuvottelujen katketa?”
Kaksitoista tuntai myöhemmin keskiyöllä tuli vastaus: ”Jollei sopimusta ehdotetulla pohjalla, keskeytenette neuvottelut, Erkko.”


Paasikivi sai raivokohtauksen ja huusi eversti Paasoselle: ”Nyt jos koskaan pitäisi tapelle, mutta kun te ette armeijassa mihinkään pysty, täytyy välttää sotaa ja antaa periksi. Eivä armeijassa muut mitään ymmärrä kuin Mannerheim.”
Helmikuussa 25. päivänä 1940 presidentti Kallio kertoi, ettei hän ollut tiennyt Erkon sähkeestä. Tanner kysyi sitä, Kallion virkavelvollisuuksiin olsi kuulunut johtaa ulkopolitiikkkaa. Menetettävästä Kannaksen omaisuudsta vaadittavan korvauksen suuruus oli laskettu 800 miljoonaksi markaksi.
Suomalaiset ilmoittivat Molotovin sihteerille 9.11., että he olivat valmiit uuteen neuvotteluun. Se aloitettiin klo 18 ja kesti tunnin. Venäläisten silmät muuttuivat ympyriäsiksi, kun Paasikivi välitti heille Suomenv vastauksen: Ei Hankoa eikä kolmea saarta.
Stalin näytti kartalta Jussarötä ja seurasi suomalaisten ilmeitä: ”Eikö tämäkään teiltä joutaisi” Vai ei. Ei sitten näy tulevan mitään. Ei tule mitään.
Suomalaiset panivat merikortin pöydälle ja puhuivat Suursaaren eteläisestä kärjestä. ”Tulee kaksi isäntää saarelle. Ei käy. Eikö tarjota edes Inoa? Sen taakse tarvittaisiin 20 km takamaata. Teidän tarjoamallanne maapalalla istuisimme kuin terävällä lyijykynän kärjellä”, Stalin sanooi ja näytti kynänsä kärkeä.
Eikö olis paras todeta, ettei tällä kertaa synny sopimusta?” Tanner kysyi. ”Minä olen samaa mieltä”, Stalin sanoi. Suomalaiset nousivat ja hyvästelivät.
Juna lähti maanantaina 13.11.1939 klo 21.30. Seuraavana aamuna suomalaiset saapuivat Leningradiin. Juna lähti Helsinkiin klo 18.22. Neuovottelut oliva ruenneet tuloksettomina. Neuvostoliiton kaiki vaatimukset oli torjuttu.




Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Moskovan neuvottelut



Paasikivi palaa ensimmäiseltä neuvottelumatkalta Moskovasta 16.10.1939. Häntä vastassa olivat Helsingin rautatieasemalla vasemmalta alkaen pääministeri Cajander, eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja rouva Alli Paasikivi.

Saatuaan Puolan itäosat vaaltuksi Stalin ryhtyi työntämään myös muualla länsirajaa lännemäksi. Viro, Latvia ja Liettua pakotettiin luovuttamaan sotilastukikohtia ja solmimaan avunantosopimukset Neuvostoliiton kanssa.
Suomen vuoro tuli 5. lokakuuta 1939, jolloin hallitus sai pyynnön lähettää neuvotteluvaltuuskunta Moskovaan. Suomen hallitus valitsi valtuuskunnan puheenjohtajaksi J.K. Paasikiven, joka lähti Moskovaan voimakkaan isänmaallisen tunnelman saattelemana.

Jo Moskovan neuvottelujen ensimmäinen ja toinen kierros osoittiavt, että Neuvostoliiton vaatimusten ja Suomen myönnytysten välinen ero oli liian suuri. Stalin ja Molotov esittivät Suomelle keskinäisen avunantosopimuksen solmimista ja aluejärjestelyjä. Hankoniemi oli vuokrattava ja Suomenlahden ulkosaaret, Karjalan kannaksen länsiosa sekä Patsamon Kalastajasaaren länsiosa oli luovutettava Neuvostoliitolle. Korvaukseksi Suomi saisi Repolan ja Porajärven alueelta lähes kaksinkertaisen maa-alueen.

Avunantosopimuksen solmimisen Paasikivi torjui välittömästi ja myös aluevaihdot todettiin mahdottomaksi toteuttaa. Pääongelmaksi nousi vaatimus tukikohdista Suomenalahden suulla. Neuvostoliitto olisi lopulta saattanut tyytyä Jussarön luvuttamiseen, mutta suomalaisten mielestä alueluovutukset Suursaaresta länteen eivät tulleet kyseeseen.

Neuvostoliitto julksti aluvaatimuksensa ennen kolmannen neuvottelukierroksen alkua. Näin se samalla asetti peliin arovaltansa. Neuvostoliiton liittolainen Saksa painosti Suomea hyväksymään Stalinin ehdot. Suomen ystävänä tunnettu Herman Göring antoi ulkoministeri Erkon ymmärtää, että Suomen tulisi luovuttaa laivastotukikohta Neuvostoliitolle. Muussa tapauksessa Saksalta olisi turha odottaa apua.

Kolmas neuvottelukierros ei muuttanut tilannetta. Suomalaisten tekemät pienet myönnytykset eivät alkukaan riittäneet Stalinille, joten neuvottelut katkesivat 13. marraskuuta tuloksettomina. Neuvottelujen katkeaminen johtui sekä suomalaisten että neuvostoliittolaisten joustamattomuudesta. Vaikka Keski-Euroopan tapahtumat olivat osoittaneet, kuinka vähän suurvallat kunnioittavat pienten valtioiden rajoja, Suomen poliittinen johto piti tiukasti kiinni Suomen alueen koskemattomuudesta ja puolueettomuudesta. Paasikivi ja Mannerhein olisivat kokeneisuuttaan halunneet joustaa neuvotteluissa, mutta presidentti Kallio, pääministeri Cajander, ulkoministeri Erkko ja puolustuministeri Niukkanen olivat tiukan linjan kannalla. He uskoivat, että Neuvostoliitto vain uhitteli, joten oikeudentajua loukkaaviin alueluovutuksiin ei ollut syytä suostua.

Tiukan linjan takana oli kansalaisten valtaenemmistä, joka ei ollut valmis minkäänlaiseen ”haavan viiltämiseen” Suomen valtioalueeseen. Myönteisemmin vaatimuksiin suhtautuivat kommunistit ja ns. parempien piirien edustajat, joista muutama tuhat livahti myös turvaan Ruotsiin.

Stalin ei ollut aloittanut Moskavan neuvotteluja saadakseen aikaan jonkinlaisen kompromissin. Hän oli päättänyt ottaa Suomen suunnalta sen mitä tarvitsi, joko neuovotteluilla tai ilman niitä. Kun Stalin huomasi ylltyksekseen, että suomalaiset eivät alistuisikaan nin helposti kuin Baltian maat, hän lopetti neuvottelut siihen. Suomi oli kuitenkin saanut aikalisän.

Neuvostoliittoo oli jo keväästä 1936 alkanut varautua sotaan Suomea vastaan, mutta lopullinen pätös sotaoimien aloittamisesta tehtiin vasta lokakuun lopulla 1939. Maan yleisesikunnalla oli sotaa varten valmis operatiivinen suunnitelma, joka perustui realistiseen arvioon Suomen puolustuskyvystä. Suunnitelma oli kuitenkin nopeita toimia vaatineen Stalinin mieleistä ylimitoitettu, minkä vuoksi hän hylkäsi sen. Suomen-operaatio siirtyi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi.

Neuvostoliitto alkoi keskittä lisäjoukkoja Suomen rajan tuntumaan jo Moskovan neuvottelujen aikana. Leningradin sotilaspiirin komentaja K.A. Meretskvo sai käskyn kiihdyttää valmisteluja. Hyökkäys piti aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikesta kiirehtimisestä huolimatta valmistelut veivät vajaan kuukauden.


Lähdeaineisto: Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X

lauantai 8. helmikuuta 2014

Suomen puolustus



Suomalaisille kerrottiin mahdollisen sodan alkuasetelma ja sodan kulku etukäteen taistelupaikkojen tarkkuudella. Kuvattiin Karjalan portti ja Laatokan pohjoispuolelta Jänisjärven-Laatokan puolustuslinja. Paljastettiin myös armeijan aseistuksen puutteita: ei ollut panssarivoimia eikä hävittäjä-aluksia, jotka olisivat suojelleet lainasaattueita. Kerrottiin myös, mitkä aseet olivat tehokkaita metsäisessa maastossa. Ne olivat kranaatinheitin ja konepistooli.

Jänisjärven ja Laatokan 30 km kapean kannaksen läpi kulki kaksi tärkeää tietä, kolmas oli Jänisjärven pohjoispuolella ja suuntautui idästä Värtsilään. Pohjoisempana järvien poikki kiemurteleva Tolvajärven harju, joka oli kuin toinen Punkaharju, oli puolustuksen kannalta paras paikka torjua vihollisen hyökkäys. Tie meni sitä pitkin.

Kannaksella oli luonnollisena esteenä Vuoksi aina Äyräpäästä Laatokalle saakka. Länsi-Kannaksella oli kaksi järviketjun muodostamaa puolustuslinjaa,heikompi itäinen Yskjärven-Muolaan Kirkkojärven-Punnusjärven-Vuoksen ja siitä kymmenkunta kilometriä luoteeseen oleva vahvempi Muolaanjärven-Äyräpäänjärven-Salmenkaidanjoen-Vuoksen. Kolmesta viiteen kilometrä kapeiden kannasten kautta kulkivat maantiet etelästä ja kaakosta pohjoiseen ja luoteeseen.

Talvitaisteluihin suomalaiset olivat kehittäneet ison lämmitettävän kangasteltan, joka salli sotilaiden levätä ja nukkua sisälämmössä, kuivata ja korjata vaatetuksensan ja huoltaa aseensa. Vetäytyessään puolustuslinjoille suomalaiset polttaisivat kaikki rakennukset. Talven tullen armeija vaihtaisi välittömästi kärryt rekiin ja nostaisi tykit pyörineen jalaksille. Vaarallinen ajankohta oli talvien aikan, kun maa oli jo jäässä mutta lunta ei ollut vielä ehtinyt sataa haitaksi asti. Silloin ei voinut vielä käyttää rekiä ja hiihtää ja vihollisen panssari-, hevos- ja autokolonnat ja jalkaväki kykenivät liikkumaan paljon vapaammin kuin kesällä. Vesistöt ja suot, jotka olivat kesällä parhaita esteitä, muuttuivat kulkureiteiksi ja lisäsivät vihollisen liikkuvuutta ja yllätysmahdollisuuksia. Venäläiset aloittaisivat hyökkäyksensä juuri silloin, jos he saivät päähänsö sen sinänsä huonon ajatuksen, että heidän oli ryhdyttävä siihen talvea vasten.

Suomalainen yleiesikuntaupseeri T.V. Viljanen oli tutkinut Argonnen metsätaisteluja Ranskassa maailmansodan aikana. Niin Saksan kuin Ranskankin armeija olivat pian menettäneet hyökkäyskykynsä melkein kokonaan. Joukot menivät sekaisin, ampuivat sivuostoillaan eteneviä omia joukkoja ja pakenivat silmittömästi vihollisen tulliylläköön joutuessaan. Metsätaistelua pidettiin niin vaikeana taistelulajina, että sitä kehotettiin välttämään.

Kuka oli tuon tulevan sodan nerokas ennältanäkijä? Nuori suomalainen yleiesikuntaupseeri Wolf. H. Halsti. Teoksensa Suomen puolustaminen hän päviäsi Helsingin Munkkiniemessä elokuussa 1939. Toinen maailmansota ei ollut vielä alkanút. Siksi kai Halsti uskalsi noin paljon kertoa. Kirjasta myytiin heti useita painoksia. Rajaneuvotteluiden Moskovassa alettua siitä käskettiin poistaa neljäkymmentä sivua, kun ne kertoivat asiosta, joita Moskovassa käsiteltiin.

Teoksen tarkoituksena oli vahvistaa uskoa maan puolutuskykyyn ja korostaa asehankintojen välttämättömyyttä. Tiestö oli itärajalla harva, se oli totta. Suojärvelle ja Pitkarantaan vievät rautaitiet ja itsen Hiitolan- Elisenvaaran pääratakin ulottuivat todennäköiselle taistelualueelle ja sallivat nopeat joukkojenkuljetukset ja tehokkaan huollon. Laatokan pohjoispuolella venäläiset olivat kokonaan Kirovin eli Muurmannin radan varressa. Sen purkausasemmilta oli Suomen rajalle matkaa satakunta kilometriä. Teitä oli harvassa ja ne olivat huonossa kunnossa. Suomen puolella oli samanlaista korpea ja tiettömyyttä melkein yhtä pitkä matka. Huolto ei voinut käyttää paikallisia ruoka- ja rehuvaroja, koska niitä ei ollut. Hyvä kun ne riittivät sikäläisille siviiliasukkaille. Suomen puolustus oli siinä vahvoilla, Halsti kirjoitti. Kannaksella taas järvilinjojen länsipuolella olevaa hyäkkäysuraa eli Kannaksen porttia sullkivat suomalaisten syvyyteen raketamat teräsbetonilinnakkeet.

Yhdellä yleishyökkäyksellä venäläiset eivät voisi saada ratkaisua aikaan, Suomea kukistetuksi ja vallatuksi. He juuttuisivat suomalaisten puolustusvyöhykkeeseen ja joutuisivat korkeaan monenlaisia vaikeuksia, joista pahimmat aiheuttaisi heille suomalaisten hyvä taistelukyky, maaston tuntemus ja hyvät tie- ja rautatieyhteydet. Historiakin todistaa, että Suomen valtaus olisi pitkällinen prosessi. Se oli vienyt venäläsiltä ennenkin vuoden tai kaksi. Kauas sisämaahan päästyään venäläiset olivat joutuneet kokemaan pahoja takaiskuja, menettäneet paljon miehiä ja kalustoa ja helopsit myös valtaamansa aluetta. Venäläiset arvioivat varmastai nytkin hyökkäyksellä saamansa hyödyn ja siitä maksettavan hinnan eivätkä ilman pakottavaa syytä siihen ryhtyisi.

Halsti vakuutti lukijansa suomalaisten laadullisesti paremmuudesta Suomessa käytävässä sodassa. Menneisyyden kokemukset olivat myös muokanneet suomalaisen luonteen sellaiseksi, että hän kesti hyvin painetta. Yksilön ja yhteisön vapaus olivat varmoja, joita olisivat valmiit puolustamaan kaikki jopa vasemmistososialistit ja kommunistit, Halsti vielä vakuutti. Kaikki eivät kuitenkaan olleet Suomessa tästä varmoja.


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2