Suomi joutui toiseen
maailmansotaan marras-joukuun vaihteessa 1939. Neuvostoliiton
ehdottomiin aluevatimuksiin ja -vaihtoihin ei suostuttu, minkä
seuruaksena Neuvostoliitto hyökkäsi torstaina 30.11.1939 ilman
sodanjulistusta. Sen maajoukot ylittivvät Suomen rajan koko
pituudelta sisämaata kohti johtvien teiden suunnassa. Useat Suomen
kaupungit joutuivat lentopommitusten kohteeksi.
Neuvostoliitolla oli sekä
miehistö- että materiaaliylivoima. Tilanne pysyi samana koko sodan
ajan, mutta räikeimmillään tilanne oli sodan alussa. Tätä kuvaa
esimerkiksi se, että talvisodan alkaessa suomalaisella tykistöllä
oli käytettävissään 270 000 ammusta. Puna-armeija olisi saattanut
käyttää saman määrän yksittäiseen suureen tykistökeskitykseen.
Ajan vaatimuksia vastaavia panssarivaunuja Suomella oli sodan
alkaessa 10, vastustaja pystyi mobilisoimaan 300-kertaisen määrän
panssareita. Myöskään toimivaan panssarintorjuntakalustoa ei juuri
ollut. Pääase oli Boforsin valmistama 37 mm:n tykki, jonka
panssarinläpäisykyky oli 30 mm:n luokkaa. Tämä riitti talvisodan
alussa useimpia Neuvostoliiton panssareita vastaan, mutta tkkejä
oli vain vajaat sata.
Panssarit olivat
Neuvostoliiton armeijassa tärkeässä roolissa, sillä sen pyrki
nopeasti läpimurtoihin. Moottorivoimalla liikkuva armeija ja runsas
panssareiden käyttä tukivat tätä tavoitetta. Suomi kävi
vihollisen tankkeja vastaan Molotovin cocktailein, joita pullotettiin
Rajamäen tehtaalla talvisodan akan yli puoli miljoonaa. Kylmäpäiset
taistelijat heittivät polttopullon vihollisvaunun moottorin
ilmanottoaukkoon. Kaikkein kylmäverisimmät odottivat kuopassa jakun
panssarivaunun moottori huusi vieressä, jumittivat puuparrulla sen
telaketjut.
Suuren naapurimaan
ylivoima oli yhtä hurja muillakin osa-alueilla. Suomen armeijan
miesvahvuus oli noin 290 000 miestä, joista 250 000:lle pystyttiin
jakamaan aseet. Neuvostoliitolla oli noin 460 000 sotilasta. Eräs
heikkous suurella naapurimaalla oli: Stalin oli vainoissaan
”puhdistanut” ankaralla kädellä myös armeijan johtoa.
1930-luvulla kaikkiaan noin 30 000 puna-armeijaan kuuluvaa oli
joutunut vainojen uhriksi. Erityisen kovalla kädellä kohdeltiin
sotalaitoksen ylintä johtoa, esimerkiksi 186 divisioonan
komentajasta loppunsa kohtasi 154. Niinpä talivosodan alkaessa suuri
osa sotilasjohtajista oli vähemmän kokeneita.
Suomi oli valmistautunut
hyökkäykseen linnoittamalla Laatokalla kannaksen yli Suomenlahdelle
kulkevan pääaseman, jota myöhemmin on kutsuttu myös
Mannerheim-linjaksi. Tämän seman eteen oli sijoitettu 21 000 miehen
vahvuiset sotajoukot. Lisäksi Laatokan koillispuolelle oli
sijoitettu reilummin joukkoja. Tästä pohjoiseen, aina Jäämerelle
asti, puolustuksesta vastasivat vain yksittäiset pataljoonat ja
komppaniat. Neuvostoliiton hyökkäys yllätti, se alkoi kaikkien
Suomen johtavien teiden suunnassa yhtä aikaa, ja suomalaiset
joutuivat vetäytymään heti kymmeniä kilometrejä koko rajan
piituudella. Suojajoukot vetäytyivät pääasemaan. Myös muualla
talvisodan ensimmäinen viikko oli lähinnä suomalaisten
vetäytymistä. Ylipäällikkä Mennerheim sai kuvan, että miehet
eivät halunneet taistella.
Joulukuun toisella
viikolla puna-armeijan hyökkäys kannaksella pysäytettiin pääaseman
eteen. Vihollinen lähestyi monessa kohdassa tärkeitä maan- ja
rautatieristeyksiä, jotka olisivat tarjonneet joukoille uomia
suoraan asutuskeskuksiin ja mahdollisuuden suomalaisten
huoltokuljetusten katkaisemiseen. Tässä tilanteessa eversti Paavo
Talvela päätti ottaa aloitteen käsiinsä ja hyökkäsi
Tolvajärvellä vihollista vastaan voittaen tämän tärkeän
taistelun. Joukkojen mieliala kohosi, ja menestystä serurasi sarja
torjuntavoittoja, joista tunnetuin on Raatteen tien taistelu.
Neuvostoliiton tavoitteen
oli hyökätä Suomen kapeimman kohdan poikki Ouluun ja katikaista
maa kahtia. Etelässä suunnitelmiin kuului suurimpien
asutuskeskusten valtaus. Lopullisena tavoitteena oli koko maan
miehittäminen. Koko ajan Stalinnille olennaista oli Hangon saaminen.
Toisen maailmansodan tilanteessa Hanko oli tärkeä turva
Neuovostoliiton asemalle Suomenlahden pohjukassa ja erityisesti
Leningradille. Suomen alueen valtaaminen olisi antanut
Neuvostoliitolle turvan Saksan uhkaa vastaan. Puna-armeijan johto oli
suunnitellut valloittavansa Suomen salamavauhtia, kolmessa viikossa.
Joulukuun lopussa 1939 oli kuitenkin selvää, että näin ei tulisi
tapahtumaan.
Suomen taistellessa yksin
suurta vihollista vastaan Iso-Britannia ja Ranska pohtivat joukkojen
lähettämistä Suomen avuksi. Liittoutuneet pelkäsivät
Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua ja halusivat varmistaa Ruotsin
rautamalmin omaan käyttöönsä. Ruotsi kuitenkin pelkäsi Saksan
hyökkäystä, jos rautamalmitoimitukset sinne loppuisivat. Myös
Suomi halusi pitää Saksan erossa asiasta, ja niin länsivaltojen
apu jäi tulematta. Ruotista tuli Suomen tueksi kuitenkin tuhansia
vapaaehtoisia, jotka oli varustettu hyvin.
Sodan ensimmäisen viikon
vetäytyminen oli joulukuun loppuun mennessä vaihtunut sisukkaaksi
puolustustaisteluksi. Vihollisen eteneminen oli pysäytetty.
Sotaponnistelujen ja torjuntavoitoista sotasaaliiksi saatujen asien
ja muun materiaalin ansioista Suomen sotavoima oli suurimmillaan
joulukuun lopulla 1939. Taisteluissa koitti seesteisempi hetki. Suomi
oli saanut torjuttua ensi-iskun, ja Neuvostoliiton korkeimmassa
johdossa mietittiin uusia juonia Suomen nujertamiseksi.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7