sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Punakoneet starttaavat



Marraskuun loppuun mennessä Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto oli saanut valmiiksi suunnitelman, jota oli alettua hio syyskuussa. Silloin Neuvostoliiton ylin johto oli antanut sotilaspiirin komentajalle käskyn aloittaa sotavalmistelut Suomea vastaan. Hyökkäyksen ajankohdasta päätettäisiin myöhemmin. ”Joukkomme tunkeutuvat samanaikaisesti kaikilta suunnilta Suomen alueelle tavoitteenaan eristää vihollisen ryhmittymä ja yhteistoiminnassa ilmavoimien kanssa antaa ratkaiseva isku, joka johtaa Suomen armeijan tappioon.”

Hyökkäyksen ajankohdaksi tuli marraskuun 20. päivä 1939. Silloin Puna-armeijan radioasemat lähettivät kello 00.22 saman signaalin kaikille siihen valmistautuville joukko-osastoille. Sen saivat myös Luoteisen rintaman ilmavoimien yhtymät ja yksiköt. Signaali oli lyhyt: Fakel (Soihtu). Se oi käsky aloittaa taistelutoimet.

Novgorodin lentotukikkohdassa 15. Pommituslentoprikaatin mekaanikot ryhtyivät heti tooimeen: he tarkistivat koneet, alkoivat lämmittää niiden moottoreita ja valvoivat pommeja ripustavan lentohenkilökunnan työskentelyä. He tarkistivat myös, oliko koneissa määräysten mukaiset lääkepakkaukset: sidetarvikkeita, jodia, salmiakkispriitä, vanua, kankainen puristusside ja puutarhaveitsi, jota oli pakkasessa helpompi käyttää kuin saksia, jos pitää leikata laskuvarjovaljaat poikki.

Vain osalla Luonteisen rintaman lentäjistä oli riittävän hyvä koulutus takanaan. Kokeneimpia oliva Espanajan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella taistelleet. Siellä he olivat lentäneet Andrej Tupolevin suunnittelemia uusia SB-pommikoneita. Kokemusta olivat saaneet myös vuosina 1938-39 Japanin kanssa käytyjen rajakahakoiden lentäjät, joita oli syksyllä 1939 siirretty Luoteis-Venäjälle. Heitä tarvittaisiin mahdollisessa Suomea vastaan käytävässä sodassa.

Kello kuudelta koneiden miehistöt alkoivat pukeutua. Aamu oli vielä Novgorodissa valoton, kun kunkin koneen ohjaaja, tähystäjä ja kk-ampuja-radisti asettuivat istuimilleen. Kaksimoottoriset SB-pommittajat alkoivat yksitellen nousta Novgorodin lentotukikohdan kentältä. Koneita oli työlästä saada nousuun, koska niissä oli hyvin raskas pommikuorma. Kaksi konetta pääsi ilmaan juuri ennen kuin kiitorata loppui niiden pyörien alta.

Lentäjien tavoitteena oli 340 kilometrin päässä oleva Viipuri. Lento sinne täydessä pommilastissa kestäisi hieman yli 50 minuuttia. Taivas oli melkein umpipilvessä ja läpötila kolme astetta plussalla. Kentille jääneiden hävittäjäkoneiten kylkiin oli maalattu suurin valkoisin kirjaimin:Kommunismin puolesta! Stalinin puolesta. Bolsevikkipuolueen puolesta!

Tuona marraskuun aamuna jolloin Neuvostoliitto valmistautui aloittamaan sotaan julistamatta hyökkäyksen Suomea vastaan ei Suomen sotilaallinen eikä poliittinen johto tiennyt, että jo niinkin aikaisin kuin maaliskuussa oli Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto saanut salaisen käskyn käydä sotapelia. Sitä ei se voinut tietää, koska tieto löytyi Neuvostoliiton arkistoista vasta runsas puoli vuosisataa myöhemmin.
Vaietussa sotapelissä itäisen osapuolen tavoitteena oli turvata Leningrad hyökkäämällä paasuuntinaan Viipuri, Lappenranta ja Mikkeli.

Lähdeaineisto Antero Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 978-952-492-809-0

Talvisodan pommitukset 1939-1940
http://www.youtube.com/watch?v=dEWtYt094WI

Air War over Finland
http://www.youtube.com/watch?v=E2_Ze20ZLNg

Talvisota 1939-1940 (1986)
http://www.youtube.com/watch?v=HfgFjZNLiKw

Sota 1939 1/5
http://www.youtube.com/watch?v=r4SqRqmZnIU

Sota 1939 2/5
http://www.youtube.com/watch?v=8juM1MRpSPc

Sota 1939 3/5
http://www.youtube.com/watch?v=V5isiJFyZkc

Sota 1939 4/5
http://www.youtube.com/watch?v=r18l7jJRxWA

Sota 1939 5/5
http://www.youtube.com/watch?v=4Iwdl4-ZkS8

Talvisota: SYSKYJÄRVI 1939
http://www.youtube.com/watch?v=wP9faqLBl9Y

Discovery Talvisota
http://www.youtube.com/watch?v=_xtI-jb_4lc

Battlefield Scandinavia the Forgotten Front Finnish Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=jn3nXTrs-8g

The destiny of Finland, Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=tvEUKcEoN_g

Suomi sodassa 1 - Finnish forces 1/2 (WW2)
http://www.youtube.com/watch?v=mGmlTsGIuTI

Suomi sodassa 2 - Finnish forces 2/2 (WW2)
http://www.youtube.com/watch?v=U8P_Jl8hETo

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa3
http://www.youtube.com/watch?v=3PR5tv-X9pA

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa4
http://www.youtube.com/watch?v=GNEPcIXTeG0

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia osa5
http://www.youtube.com/watch?v=pvkzAm7DwW4

Talvisodan katsaukset DVD
http://www.youtube.com/watch?v=xntipxUTr_U

Raatteen tien taisteluun uutta tulkintaa
http://www.youtube.com/watch?v=BP40PD-0auI

Raatteentien taistelu 70 vuotta sitten.
http://www.youtube.com/watch?v=kv4vZALEeds

WW2: The Winter War: Russia Invades Finland 1
http://www.youtube.com/watch?v=on-IpjTpdwY

Viipuri - Finland's Lost City
http://www.youtube.com/watch?v=eAHd2VTcVBU

Finnhorses (1938-1955)
http://www.youtube.com/watch?v=HH2mmRjmVDw

Suomenhevonen sodassa
http://www.youtube.com/watch?v=gV6W-mcTyxg






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti