Salamasota – kansan yhtenäisyys koetuksella

Suomalaiset joukot ylittävät Muurmannin rada lokakuun lopulla 1941.

Kun Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon oli kulunut kolme viikkoa, Suomen armeija aloitti hyökkäyksen. Pääisku suunnattiin Laatokan-Karjalaan, jonne perustettiin noin 130 000 miestä käsittänyt Karjalan Armeija, Sen 10. heinäkuuta alkanut hyökkäys eteni alkukangertelujen jälkeen nopeasti; vanha raja ylitettin Salmin Manssilassa 22. heinäkuuta, ja kolmen päivän kuluttua joukot pysäytettiin Tuuloksen tasalle.

Karjalan kannaksella hyökkäys aloitettiin heinäuun lopussa, Vuoksi saavutettiin elokuun puolivälissä ja vanha raja kokonasuudessaan syyskuun alussa. Viipuri vallattiin 29. elokuuta. Etenemistä jatkettiin vielä jonkin verran vanhan rajan yli, kunnes hyökkäys pysäytettiin 9. syyskuuta Leningradin uloimman puolustusvyöhykkeen eteen.

Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen hyökkäyssuuntien väliin jääneet Laatokan luoteisrannan suomalaiset valtasivat 20. elokuuta mennessä. 14. divisioona aloitti hyökkäyksen heinäkuun alussa ja saavutti Rukajärven syyskuun puolivälissä. Pohjois-Suomi oli Oulujärvi-Lentiira-Sorokka-linjan pohjoispuolella saksalaisten vastuulla. Saksalaisille alistetut kaksi suomalaisdivisioonaa osallistuivat Sallan valtaukseen 8. heinäkuuta ja etenivät Kiestinkin ja Uhtualle. Pääasiassa nevuostoliittolaisten voimakkaan vastarinnan ja saksalaisille joukoille vaikeiden olojoen vuoksi sota muuttui syksyllä asemasodaksi. Muurmannin radalle ei päästy.

Karjalan Armeija jatkoi hyökkäystään syyskuun alussa. Syväri saavutettiin Lotinanperlon luona 7. syskuuta, ja seuraavana päivänä katkaistiin Muurmannin radan suoraan etelään johtava haara, Syvärin eteläpuolelta vallattiin noin 100 km leveä ja 10-25 km syvä sillanpää.

Pohjoisessa edenneet joukot valloittivat 1. lokakuuta Petroskoin eli Äänislinnan, ja etäisimmät tavoitteet Karhumäki ja Poventsa Äänisen pohjoispäässä vallattiin 6. joulukuuta mennessä. Suomalaiset asettuivat puolustukseen Seesjärven- Äänisen- Syvärin vesitö-ja kanavalinjalle, joka pidettiin kesään 1944 saakka.

Viiden kuukauden lähes yhtäjaksoisen hyökkäysvaiheen aikana Suomi oli valloittanut takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja suuren osa Itä-Karjalasta. Hyökkäysvaihe vaati raskaat uhrit, sillä neuvostojoukot puolustautuivat sitkeästi, eikä suomalaisten organisaatio soveltunut erityisen hyvin hyökkäyssotaan.

Jatkosota alkoi virallisesti Neuvostoliiton hyökkäyksellä, joten suomalaiset hyväksyivät sodan välttämättömyyden varsin yksimielisesti. Jatkosotaa pidettiin talvisodan jatkona, jonka tuli palauttaa väkivalloin viedyt alueet Suomen yhteyteen.

Talvisodan tapaan SDP ja Sak antoivat tukensa sotaponnisteluille, vaikka sota natsi-Saksan rinnalla herätti vasemmistossa aatteellista vastustusta. Valtaosa kommunisteista palveli armeijassa ja osallistui kotirintaman töihin. Valtiollisia vankeja oli jatkosodan aikana 975 ja metsäkaartilaisia alle 2000.

Suomen hyökkäyksen edetessä tyytymättömyyden ilmaukset lisääntyivät. Sosiaalidemokraatit olivat vaatineet varovaista sotapolitiikkaa, ja vanhojen rajojen ylittäminen synnytti vastustusta. Puolueen johto rauhoitti mielialoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Syksyyn mennessä hyökkäyssota oli venyttänyt Suomen henkiset ja aineelliset voimavarat äärimmilleen. Marraskuussa järjestetyssä Suomen hallituksen ja sotilasjohdon kokouksessa kauppa- ja teollisuusministeri Väinä Tanner väitti, että kotirintama romahtaisi, ellei hyökkäsytä keskeytettäisi. Mannerheim lupais, että eteneminen pysähtyisi käynnissä olevine operaatioiden päätyttyä, mikä tapahtui runsaan viikon kuluttua.

Erimielisyys jatkosodan päämääristä ja sotaväsymys heijastuivat armeijaan. Ensimmäiset kieltäytymistapaukset sattuivat Kannaksella heinäkuussa, ja vanhaa rajaa ylitettäessä vastustus alkoi vaikuttaa jo sotatapahtumiin, kun kaksi ensimmäistä Syvärin ylimenoyritystä epäonnistui kieltäytymisten vuoksi.

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X