Siirtoväen asiaa ajamassa

Rauhantilaan siirtymisen myötä tuli hallituksen uudistaminen ajankohtaiseksi. Tasavallan presidentti suhtautui ajatukseen torjuvasti, mutta joutui taipumaan, koska hallitusta oli joka tapauksessa täydennettävä rauhantekoa vastutaneiden Hannulan ja Niukkasen eron vuoksi. Kallio piti kuitenkin huolen siitä, että uudenkin ministeriän johdossa jatkaisi hänen suuresti arvostamansa Ryti.

Ryti muodosti toisen hallituksensa aivan samalla avoin kuin ensimmäisenkin nopeasti; puolue-elimet ja eduskuntaryhmät tyystin sivuuttaen. Tämä herätti tyytymättömyytt sekä Maalaisliiton että osin myös sosiaalidemokraattien piirissä. Hallituksen muodostamistatavasta juontui ilmeisesti osaltaan se jännitys, joka sittemin vähitellen kehittyi eduskunnan ja hallituksen välille. Osaltaan siihen epäilemättä vaikutti myös ministeriön kokoonpani; olihna sen jäseninä – jopa ulko- ja puolustusministerinä – eduskunnan ulkopuolella olevia, puolueisiin sitoutumattomia henkilöitä.

Urho Kekkonen ei ollut missään vaiheessa ministerikandidaattina. Tämä oli ymmärrettävää huomioon ottaen Rytin aiemman suhtautumisen häneen. Kekkosen voimakas oppositioasenne talvisodan viimeisinä viikkoina ei ollut sita ainakaan parantanut. Maalaisliiton rooli hallituksessa heikkeni muutenkin. Ei riittänyt, että puolueen voimahahmo Niukkanen jäi hallituksen ulkopuolelle. Tappioksi on kirjattava myös yhden ministeripaikan menettäminen.

Useiden lähiystävien kertoman mukaan talvisodan rauhanteon jälkeinen ajanjakso kuului Kekkosen elämän vaikeimpiin. Hän oli kamppailut rauhanehtojen hvyäksymistä vastaan ja hävinnyt, Toimintansa vuoksi hän oli ajautumassa hyvää vauhtia poliittiseen paitsioon. Katkeruudessaan hän jopa itse pyrki edesauttamaan tätä kehitystä: ”En halua missään vaiheessa olla mukana tässä humpuukissa.”

Rauha ei ollut ainoastaan väärä ja epäoikeutettu. Se oli myös vaarallinen. Kekkonen suhtautui suurin epäilyksin Suomen mahdollisuuksiin säilyttää riippumattomuutensa ja katsoi sen olevan Neuvostoliiton armon varassa. Murhe, katkeruus ja epävarmuus purkautuivat jonkilaisena uhmakkaana rajuutena. Elämä elettiin ikään kuin ylivaihteella.

Ankkuriksi, joka kuitenkin piti jalat maassa ja Kekkosen kiinni päivän realiteeteissa, muodostui siirtoväen aseman järjestelyyn liittyvä ongelmavyyhti. Se tarjosi saran, jolla työ ei loppunut, ja jolla Kekkonen koki parhaiten hyödyttävänsä ahdingossa olevaa isänmaata. Niinpä hän uppoutui siihen kevään 1940 kuluessa kaikella tarmollaan ja omistautui välirauhan aikana valtaosin juusi sen modostaman ongelman ratkaisemiseen.

Moskovan rauhassa luovutetuilta alueilta siirtyi Suomeen noin 425 000 asukasta, Heistä runsas puolet kuului pienviljelijävaltaiseen maatalousväestöön, joka halusi jatkaa uusissa olosuhteissa oman elinkeinonsa harjoittamista, Tämän väeestönosan sijoittaminen muodostui nopeasti polttavaksi ongelmaksi, kun taas muun siiirtoväen ohjaaminen työhän ja uusille asuinsijoille näyttää sujuneen helpommin.

Siirtoväen huoltaminen oli mittasuhteiltaan valtava ja poikkeuksellisen vaikea hallinnollinen tehtävä. Siihen ryhdyttäessä ei ollut olemassa aiempia esikuvia. Oikeat menettelytavat oli läydettävä erehdysten ja kokemusten tietä, Tehtävän vaikein osa, huolto rauhan jälkeen, oli hoidettava suurelta osin jopa ilman merkittävämpiä ennakkovalmisteluja.

Vaikemmat olivat ensimmäiset viikot. Ne Kekkonen vietti vistusti Mikkelissä, mistä toimintaa johdettiin. Vain kerran hän käväisi Helsingissä neuvottelemassa väestönsiirroista tasavan presidentin kanssa, mutta palasi sen jälkeen takasin Mikkeliin. Kun työ Päämajassa päättyi, hän siirtyi rajaseudulle ja palasi Helsinkiin vasta huhtikuun alussa.

Tehtäväjärjestyksessä ensimmäisenä oli siirto-operaatioista huolehtiminen ja siirtoväen sijoittaminen, mikä tapahtui sisäministeriön vahvistamia suunnitelmia noudattaen. Saman kunnan asukkaat pyrittiin sijoittamaan yhtenäiselle alueelle. Kun siinä ei kuljetus- jm. Vaikeuksien vuoksi onnistuttu, jouduttiin myöhemmin keväällä ja kesällä suorittamaan siirtoväen uutta kokomaista ja ns. tasoitussiirtoja.

Tärkeää oli myös tämän valtavan ihmisjoukon jokapäiväisista tarpeista huolehtiminen, mikä tapahtui suornaisin avustuksin. Tehtävän mittasuhteita kuvaa se tosiseikka, että vielä toukokuussa 1940 huoltoapua annettiin 350 000:lle sirtoväkeen kuuluvalle, ja kesän lopullakin sitä tarvitsevien määrä oli yli 200 000. Oman valtavan ongelmansa Kekkosen johtamalle Siirtoväen Huollon Keskukselle (SHK) muodosti siirtoväen mukana ja myöhemmin siirretyn irtaimen omaisuuden hoito. Parhaimmillaan oli SHK:n varastooissa lähes 500 000 kollia tavaraa. Viljaa joutui sen haltuun 23-24 miljoonaa kiloa ja kotieläimiäkin -vielä runsaiden teurastusten jälkeenkin – n. 65 000 päätä.

Paikallisen ja siirtoväen väliset ristiriidat, joihin Kekkonen oli joutunut puuttumaan jo talvisodan aikana, kärjistyivät nopeasti rauhanteon jälkeen, kun kävi selville, että väliaikaisena kestetty tilanne olikin muodostumassa pysyvämmäksi, Tässä vaiheessa Kekkonen omaksui siirtoväen voimakkaan puolustajan roolin.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkonen 1936-1944 Myrrysmies ISBN 951-1-06567-X.