keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kaikki alkoi sodasta

Sisäinen kuohunta Suomessa ei alkanut paikallisesta kahinasta Lapuan työväentalolla marraskuussa 1929, eikä Suomi ollut ainoa maa, jossa oli äärioikeistolaista liikehdintää noihin aikoihon. ”Faisistoidisia” puolueita oli lähes kaikkialla Euroopassa. Monessa maassa syntyi diktatuuri tai autoritäärinen hallinto. Suomessakin koettiin laittomuuksia ja poliittista väkivaltaa. Kansanvaltainen valtiosääntö kuitenkin säilyi, ja äärioikeistolainen aalto murtui viimeistään Mäntsälän kapinassa 1932.

Kuohunnan taustalla oli ensimmäinen maailmansota, jossa miljoonat nuoret miehet olivat menehtyneet. Se oli syttynyt kenenkään sitä varsinaisesti tahtomatta – ei silti tyhjästä. Sota päätti vuosisadan kestäneen melko rauhallisen kauden, jonka loppuvaihe kaintaa yhää nimeä belle epogue , kaunis aika. Taloushistoriassa puhutaan ”ensimmäisestä globalisaatiokaudesta”.

Suomen vaiheet itsenäistymisestä 1930-luvun alun kuohuntaan ja sotiin 1939-1945 liittyivät Euroopan yleiseen kehitykseen. Itsenäistyminenkin edellytti Venäjän romahtamista, omia toimia vähättelemättä.

Väkivalta 1917-198 jakoi vasta itsenäistynyttä kansakuntaa kahtia, ei tosin selkeästi kahtia, vaan moneen osaan. Jopa SDP:n puoluekokouksen enemmistö oli vielä joulukuussa 1917 vastustanut vallankumousta. Vasemmiston äärilaidalle perustettiin 1918 Suomen Kommunistinen Puolue (SKP), joka uskoi maailmanvallankumoukseen ja punaiseen revanssiin Suomessa. Välimaastoon muotoutui vielä ”keskusta” eli SDP:n oma vasemmisto, joka 1925 syrjäytti väliaikaisesti Väinö Tannerin.

Porvaristo ryhmittyi syksyllä 1918 uudelleen. Monarkistit eli vanhasuomalaisten valtaosa ja nuorsuomalaisten ”pääskyset” perustivat Kansallisen Kokoomuksen nuorsuomalaisten , tasavaltalaisten ”varpusten” muodostaessa Kansallisen Edistyspuolueen. Ruotsalainen Kansanpuolue oli monarkistinen, mutta hakeutui 1920-luvulla taktiseen suhteeseen SDP:n kanssa aitosuomalaisuutta vastaan.

Johtavaksi porvaripuolueeksi nousi kuitenkin Maalaisliitto.Maareformin myötä Suomesta tuli itsenäisten talonpoikien ja pienviljelijöiden maa, jonka vienti koostui lähes kokonaan puunjalosteista, pyöreästä puusta ja voista.

Jo J.K.Paasikiven kaltaiset suomettarelaiset olivat valmistelleet maareformia ja ”torpparivapautuksesta” ehdittiin käydä tammikuussa 1918 eduskunnassa lähetekeskustelukin ennen kapinaa maailman demokraattisimman maan laillista enemmistöhallitusta vastaan.

Torpparivapautuksessa” syntyi satatuhatta itsenäistä tilaa. Osa niistä oli ollut, kuten Väinö Linnan Koskeloilla ”kahden hevosen taloja”, joiden demari-isännistä tuli usein maalaisliittolaisia. Myös maaseudun köyhälistöstä, siis mäkitupalaisista ja itsellisistä eli loisista tuli asutustoiminnan jatkuessa usein pienviljelijöitä. Kaksi kolmannesta suomalaisista toimi 1920 maataloudessa. Oli siis edelleen paljon muonamiehiä ja muuta tilatonta väestlöä. Samoin etenkin Pohjanmaalla paljon talollisten poikia, jotka tiesivät, ettei pieni tila kaikkia veljeksiä kauan elättäisi. Heitä lähti ”Pihkalan kaartiin” ja muilutuksiin.

Vuosien 1917-1918 väkivaltaisuudet vaativat 36000 uhria, ennne muuta vankileireillä nääntyneitä punaisia. Kylissä tiedettiin kuka oli ollut milläkin puolella sodassa, Tiedot siirtyivt usein jälkipolville. Toisella laidalla haaveiltiin ”valkoisen Suomen” viemistä päätökseen, toisella uudesta vallankumouksesta. Molempia tavoitteita yritettiin toteuttaa, kommunistit ”läskikapinassa” 1922, valkoiset Lapuan liikkeessä. Molemmat äärisuunnat epäonnistuivat.

Toisaalta ymmärrettiin, että oli päästävä eteenpäin ja tultava toimeen naapurien kansa, Jo 1920-luvun Suomea leimasi pyrkimys yhteisymärrykseen, kun hallitusmuotoo oli vahvistettu 1919 ja Neuvosto-Venjän kanssa tehty Tarton rauha 1920. Jo talvella oli pidetty vapaat vaalit, joissa sosiaalidemokraatit säilyivät suurimpana ryhmänä. Yleisen äänioikeuden myötä moniin kuntiin tuli vasemmistöenemistö, ja kaikkialla oli opeteltava hoitamaan kunnallisia asioita yhdessä.

K.J. Ståhöbergin presidenttikaudella 1919-1925 oli ensi sijassa keskustalaisia hallituksia. Ääniä edistykseltä voittanut kokoomus nousi välillä kärkipaikalle, mutta jo 1927 koettiin Tannerin sosiaalidemokraattinen hallitus. Yhteiskunnan epäkohtia pyrittiin poistamaan. Työelämästä sädettiin monta lakia. Näitä ei tosin pystytty täysin soveltamaan, koska työnanatajat torjuivat työehtosopimukset, Toisaalta suuryritykset rakensivat laajoja asuntoalueita työväelleen ja kohensivat muuten sen oloja. Toki patruunamaisesti, mutta pyrkien poistamaan uuden punakapin syitä.

Oppivelvollisuus vaihditti säätykiertoa, joskin akateemiselle huipulle edenneitä Juurakon Huldia oli vähän. Sairausvakuutustakin puuhattiin, mutta tavoite siirtyi 1960-luvulle. Sosiaaliturva oli siis ensimmäkseen omaisten ja kunnan huoltoavun varassa, kunnes 1937 kansaeläke toteutettiin.

Autoja oli 1920-luvun alussa pari tuhatta, mutta määrä kasvoi nopeasti. Yleisradio aloitti 1926, elokuvia esitettiin kaikkialla, Kaupunkien työväestö asui edelleenkin yleisesti hellahuoneessa, jossa saattoi olla alivuokralainenkin, mutta elämänmeno koettiin kaikkialla paranevan.

Kansallista yhteenkuuluvuutta vahvistivat olympiavoitot. Paavo Nurmen maa tunsi olevan urheilun suurvalta. Työväem urheiluseurat oli potkaistu pois SVUL:stä Työväen Urheiluliittoon. Laskusuhdanne alkoi Suomessa jo 1928, ja politiikassa nousi myrsky.


Lähdeaineisto Jyrki Vesikansan kirjoitus Iltalehdessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti