Suomen suuriruhtinaat (1809–1917) – Autonomian rakentajista sortokausien valtaan

 

Suomen suuriruhtinaat (1809–1917) – Autonomian rakentajista sortokausien valtaan

Suomen historia osana Venäjän keisarikuntaa oli monivaiheinen ajanjakso, jonka aikana Suomi kehittyi pelkästä valloitetusta maakunnasta omaksi autonomiseksi valtioekseen. Tänä aikana Suomea hallitsi viisi Romanov-suvun keisaria, joilla jokaisella oli oma, merkittävä vaikutuksensa Suomen kehitykseen.

1. Aleksanteri I (hallitsijana 1809–1825): Autonomian perustaja

Suomen ensikohtaaminen Venäjän vallan kanssa tapahtui keisari Aleksanteri I:n johdolla Suomen sodan päätteeksi. Aleksanteri I oli luonteeltaan idealistinen ja nuoruudessaan uudistusmielinen hallitsija.

• Vaikutus Suomeen: Hän kutsui koolle Porvoon valtiopäivät vuonna 1809, joilla hän antoi kuuluisan hallitsijanvakuutuksensa. Aleksanteri I lupasi pitää voimassa Suomen ruotsinaikaiset lait, uskonnon ja säätyjen oikeudet. Tästä alkoi Suomen autonomia, ja Suomesta tuli "valtio valtion sisällä". Hänen kaudellaan Helsingistä tehtiin Suomen pääkaupunki (1812) ja maahan liitettiin niin sanottu Vanha Suomi (Viipurin kuvernementti).

2. Nikolai I (hallitsijana 1825–1855): Kurin ja byrokratian aikakausi

Aleksanterin kuoleman jälkeen valtaan nousi hänen veljensä Nikolai I, joka tunnettiin tiukkana militaristina ja autokraattina. Venäjällä koetut kapinat tekivät hänestä varovaisen ja kaikenlaista vapaamielisyyttä vastustavan hallitsijan.

• Vaikutus Suomeen: Nikolai I ei kutsunut Suomen valtiopäiviä kertaakaan koolle 30-vuotisen kautensa aikana, vaan Suomea johdettiin virkamiesbyrokratian ja senaatin asetusten avulla. Tiukasta sensuurista huolimatta Nikolai I kunnioitti Suomen peruslakeja. Hänen kaudellaan Suomi pysyi rauhallisena, talous alkoi teollistua (esimerkiksi Finlaysonin puuvillatehdas kukoisti) ja suomalainen kansallisuusaate heräsi (Kalevala julkaistiin 1835).

3. Aleksanteri II (hallitsijana 1855–1881): Suomen "Vapauttaja-tsaari"

Krimin sodan tappion jälkeen valtaan noussut Aleksanteri II ymmärsi, että Venäjän keisarikunta kaipasi kipeästi uudistuksia. Suomessa hänet muistetaan kenties suosituimpana Venäjän keisarina, mistä osoituksena on edelleen Helsingin Senaatintorilla seisova patsas.

• Vaikutus Suomeen: Aleksanteri II palautti valtiopäivätoiminnan vuonna 1863, mistä alkoi Suomen lakien ja yhteiskunnan modernisointi. Hänen kaudellaan Suomi sai oman rahan, markan (1860), kansakoululaitos perustettiin ja suomen kieli sai virallisen aseman ruotsin kielen rinnalla ( kieliasetus 1863). Suomi sai myös oman asevelvollisen armeijan. Keisarin elämä päättyi traagisesti anarkistien pommi-iskuun Pietarissa.

4. Aleksanteri III (hallitsijana 1881–1894): Vakauden ja alkavan jännitteen aika

Isänsä murhan jälkeen Aleksanteri III hylkäsi liberaalit uudistukset ja palautti Venäjälle itsevaltaisen otteen. Hän oli konservatiivinen hallitsija, joka korosti venäläistä nationalismia, ortodoksista uskoa ja yhtenäistä valtakuntaa.

• Vaikutus Suomeen: Suomessa taloudellinen kehitys ja teollistuminen jatkuivat voimakkaana, ja rautatieverkosto laajeni. Aleksanteri III allekirjoitti Suomen perustuslait vahvistavan reskriptin, mutta hänen kaudellaan Venäjän nationalistiset piirit alkoivat vaatia Suomen erioikeuksien lakkauttamista. Ensimmäinen konkreettinen merkki tästä oli vuoden 1890 postimanifesti, joka alisti Suomen postilaitoksen Venäjän sisäministeriölle.

5. Nikolai II (hallitsijana 1894–1917): Sortokaudet ja keisarikunnan loppu

Venäjän viimeinen keisari Nikolai II oli perhekeskeinen mies, mutta hallitsijana heikko ja helposti manipuloitavissa. Hän otti tavoitteekseen valtakunnan yhtenäistämisen, mikä johti Suomessa avoimeen konfliktiin autonomian ja venäläistämistoimien välillä.

• Vaikutus Suomeen: Nikolai II:n kautta leimasivat suomalaisten historiassa niin sanotut sortokaudet. Vuoden 1899 helmikuun manifesti kavensi Suomen eduskunnan valtaa, ja suomalainen armeija lakkautettiin. Tämä johti passiiviseen vastarintaan ja kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan (1904). Vuoden 1905 suurlakon seurauksena Nikolai joutui perääntymään ja Suomi sai maailman moderneimman eduskuntauudistuksen ja yleisen äänioikeuden (1906). Toinen sortokausi alkoi kuitenkin pian ja kesti aina ensimmäisen maailmansodan syttymiseen saakka.

---

Vuosi 1917: Väliaikainen hallitus ja matka itsenäisyyteen

Maaliskuussa 1917 Venäjän helmikuun vallankumous pakotti Nikolai II:n luopumaan kruunusta. Venäjän korkein valta siirtyi Väliaikaiselle hallitukselle, jota johtivat ensin ruhtinas Georgi Lvov ja myöhemmin Aleksandr Kerenski.

• Suomen asema: Suomessa katsottiin, että unioni Venäjän kanssa oli perustunut nimenomaan keisarin ja Suomen väliseen sopimukseen. Kun keisaria ei enää ollut, Suomen säätyjen ja eduskunnan katsottiin olevan korkeimman vallan haltijoita. Väliaikainen hallitus kuitenkin vastusti Suomen täyttä itsenäistymistä ja hajotti muun muassa Suomen eduskunnan kesällä 1917 niin sanotun valtalain vuoksi.

• Itsenäistyminen: Lopullinen käänne tapahtui marraskuussa 1917, kun bolševikit kaatoivat Kerenskin hallituksen lokakuun vallankumouksessa. Venäjän ajauduttua kaaokseen Suomen eduskunta käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyväksyi Pehr Evind Svinhufvudin johtaman senaatin itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917.