Näin Suomi itsenäistyi 1917 (koko tarina)
https://www.youtube.com/watch?v=uOoTeOgtXLk
Tässä on analyysi videosta "Näin Suomi itsenäistyi 1917 (koko tarina)", joka kuvaa Suomen matkaa autonomisesta suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi valtioksi ja sitä seuranneita kriisejä.
1. Autonomia ja kiristyvä ote (1809–1910-luku)
Erityisasema: Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809 (1:59). Maa sai laajan autonomian: oman senaatin, lainsäädännön, tullin, postilaitoksen ja oman valuutan (0:30).
Sortokaudet: 1890-luvun lopulla Venäjä aloitti venäläistämistoimet (0:53). Ensimmäinen sortokausi alkoi vuoden 1899 helmikuun manifestista (2:47). Toinen sortokausi alkoi vuonna 1908 (3:14).
Aktiivinen vastarinta: Jännitteet purkautuivat muun muassa kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhana, kun Eugen Schauman ampui hänet Helsingissä vuonna 1904 (3:27).
2. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumoukset (1914–1917)
Sodan vaikutukset: Maailmansota toi Suomeen elintarvikepulan ja hinnannousun (4:14). Osa nuorista miehistä lähti salaa Saksaan perustamaan jääkäriliikettä kouluttautuakseen sotilaiksi Suomen vapauden puolesta (4:45).
Venäjän kaaos: Keväällä 1917 Venäjän helmikuun vallankumous johti tsaari Nikolai II:n vallastaluopumiseen (5:08). Syksyllä 1917 bolševikit kaappasivat vallan lokakuun vallankumouksessa (5:32). Venäjän ajautuminen kaaokseen loi Suomelle historiallisen valta-tyhjiön (5:55).
3. Itsenäistymisen poliittinen vääntö ja julistus
Erimielisyydet suunnasta: Kaikki puolueet kannattivat irtautumista Venäjästä, mutta aikataulusta kiisteltiin (6:30). Porvarilliset ryhmät halusivat julistaa itsenäisyyden heti (6:40), kun taas sosiaalidemokraatit olisivat halunneet odottaa ja katsoa, miten yhteys bolševikkien johtamaan Venäjään voisi hyödyttää työväenliikettä (6:52).
6. joulukuuta 1917: Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen enemmistön äänillä (7:03). Hetki ei ollut suuri kansanjuhla, vaan ilmassa oli paljon epävarmuutta tulevasta (7:29).
4. Kansainvälinen tunnustus ja sisällissota
Neuvosto-Venäjän rooli: Suomi tarvitsi suurvaltojen tunnustuksen (7:51). Ratkaiseva käänne tapahtui tammikuun alussa 1918, kun Neuvosto-Venäjä virallisesti tunnusti Suomen itsenäisyyden (8:19). Tämän jälkeen muut maat, kuten Ranska, Saksa ja Ruotsi, seurasivat perässä (8:43).
Yhteiskunnan repeäminen: Itsenäisyyden alkua varjostivat syvät luokkaret välillä porvariston ja työväestön (9:35). Molemmat osapuolet varustautuivat perustamalla omia kaartejaan (punaiset ja valkoiset) (10:12). Tilanne kärjistyi nopeasti keväällä 1918 veriseksi sisällissodaksi (10:26).
Jääkäriliikkeen syntyyn
Jääkäriliikkeen synty oli suora vastaus Venäjän keisarikunnan harjoittamaan tiukkaan venäläistämispolitiikkaan eli sortokausiin [0:53, 1:1.3]. Liike muodostui radikaaliksi itsenäisyysliikkeeksi, jonka tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä aseellisesti [1:1.2].
Sen syntyhistoria ja keskeiset taustatekijät voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:
1. Sortokaudet ja Ostrobotnian kokous (marraskuu 1914)
Tausta: Ensimmäinen maailmansota syttyi loppukesästä 1914 [0:25]. Saman vuoden marraskuussa Venäjän keisarikunta julkisti uuden, erittäin tiukan venäläistämisohjelman, joka tähtäsi Suomen autonomian lopulliseen hautaamiseen [1:1.3].
Kipinä: Samana päivänä, kun ohjelma julkistettiin (17. marraskuuta 1914), helsinkiläiset miesylioppilaat kokoontuivat salaa Ostrobotnia-talon kassahuoneelle [1:1.2, 1:1.3]. Kokouksessa syntyi päätös: Suomen autonomiaa ei voitu enää pelastaa pelkällä passiivisella vastarinnalla tai laeilla, vaan tarvittiin sotilaskoulutusta ja aseellista voimaa [0:42, 1:1.2].
2. Koulutuksen etsiminen: Miksi juuri Saksa?
Suomalaiset aktivistit yrittivät ensin tiedustella sotilaskoulutusta Ruotsista, mutta Ruotsi halusi pysyä tiukasti puolueettomana eikä suostunut vaarantamaan suhteitaan Venäjään.
Katseet kääntyivät Saksaan, joka oli ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän päävihollinen [1:1.1]. Saksalle ehdotus sopi erinomaisesti: tukemalla suomalaisia separatistiryhmiä Saksa pystyi aiheuttamaan sisäistä levottomuutta Venäjän imperiumin rajamailla.
3. Matka Saksaan ja Jääkäripataljoona 27
Salaiset värväykset: Alkuvuodesta 1915 käynnistyi salainen ja vaarallinen värväystoiminta. Nuoria miehiä salakuljetettiin Ruotsin kautta Saksaan [0:45]. Aluksi kyseessä olivat ylioppilaat, mutta pian liikkeeseen liittyi miehiä kaikista yhteiskuntaluokista: työläisiä, maanviljelijöitä ja merimiehiä.
Koulutus alkaa: Ensimmäinen ryhmä aloitti koulutuksen helmikuussa 1915 Lockstedtin leirillä ("Pfadfinder"-kurssi) [1:2.1]. Myöhemmin joukosta muodostettiin virallinen Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 [1:1.1]. Kaikkiaan Saksaan lähti koulutukseen lähes 1 900 suomalaista miestä [1:1.2].
4. Liikkeen historiallinen merkitys
Jääkäriliike ei ollut pelkkä sotilaallinen kurssi, vaan siitä muodostui nuoren Suomen selkäranka:
Sotilaallinen osaaminen: Venäjä oli lakkauttanut Suomen oman armeijan sortokausien aikana, joten Suomesta puuttui täysin moderni upseeristo ja sotilastaito. Jääkärit toivat tämän osaamisen maahan.
Sisällissota ja itsenäisyys: Jääkärien pääjoukko palasi Suomeen helmikuussa 1918. He toimivat valkoisen armeijan johtajina ja kouluttajina sisällissodassa [0:56, 1:1.2].
Puolustusvoimien runko: Jääkäreistä tuli myöhemmin Suomen puolustusvoimien ylin johto, ja he johtivat Suomen armeijaa vielä vuosikymmeniä myöhemmin talvi- ja jatkosodassa [1:2.1].
Matkasta Saksaan
Matka Suomesta Saksaan vuosina 1915–1917 oli hengenvaarallinen, salainen operaatio [0:45, 1:1.3]. Koska Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa ja Venäjä oli sodassa Saksaa vastaan, matkustaminen vihollismaahan katsottiin valtiopetokseksi [0:30, 1:1.1]. Kiinnijääminen tiesi kuolemanrangaistusta tai karkotusta Siperiaan.
Tämän vuoksi vapaaehtoisten kuljetusta varten luotiin maanalainen ja erittäin tarkasti organisoitu jääkärietapisto [1:1.3, 1:2.1].
1. Salaiset etappitiet Suomessa
Rekrytoidut miehet eivät voineet matkustaa suoraan, vaan heidät ohjattiin liikkumaan pienissä ryhmissä salaisten turvatalojen eli etappiasemien kautta [1:1.3]. Suomessa oli kolme pääasiallista etappireittiä [1:2.1]:
Läntinen etappi (Pohjanmaan kautta): Suosituin ja tärkein reitti kulki Pohjanmaan poikki kohti Kemiä ja Torniota [1:1.3, 1:2.1]. Alueen väestö oli vahvasti venäläisvastaista, joten luotettavia turvataloja (kuten maalaistaloja ja pappiloita) oli helppo löytää. Pohjanmaa tarjosikin eniten miehiä jääkäriliikkeeseen (noin 780 miestä) [1:1.3].
Itäinen etappi: Reitti kulki Kainuun ja Nurmeksen kautta kohti Ylitorniota [1:2.1]. Tämän reitin kuuluisin päätepiste oli Hyrynsalmella sijaitseva Hallan talo, jota isännöi legendaarinen etappimies Juho Heikkinen ("Halla-Ukko") [1:2.1].
Pohjoinen etappi: Kulki harvaan asutun Lapin erämaiden ja Posion kautta kohti pohjoista rajajokea [1:2.1].
Miesten opastajina erämaiden ja rajajokien yli toimi paikallisia metsästäjiä, salakuljettajia ja peräpohjalaisia isäntiä, jotka tunnettiin nimellä etappipässit.
2. Rajan ylitys: Tornionjoki ja Merenkurkku
Suurin riski käryämiseen oli Ruotsin rajan ylityksessä, sillä Venäjän rajavartijat ja santarmit partioivat tiukasti rajajoella.
Tornion ja Kemin etapit: Kesäisin miehiä salakuljetettiin veneillä Tornionjoen yli Ruotsin puolelle Haaparantaan [1:2.1]. Talvella joki ylitettiin pimeässä hiihtäen tai juosten heikon jään yli santarmien valonheittimiä ja luoteja väistellen.
Merenkurkun ylitys: Jotkut uskaliaat ryhmät ylittivät Pohjanlahden suoraan Vaasan seudulta Merenkurkun yli Ruotsin Uumajaan. Kesällä matkaa taitettiin avoveneillä ja talvella hevosilla tai hiihtäen pitkin vaarallista, railoilevaa ahtojäätä.
3. Ruotsin läpi Saksaan
Kun vapaaehtoiset pääsivät Ruotsin puolelle, he olivat turvassa Venäjän viranomaisilta, mutta matkan salaisuutta oli silti varottava Ruotsin virallisen puolueettomuuspolitiikan vuoksi.
Ruotsista miehet matkustivat junalla etelään, Tukholman kautta Trelleborgiin. Sieltä he nousivat laivaan, joka vei heidät Itämeren yli Saksan Sassnitziin [1:3.10].
4. Perillä Lockstedtissa: Epämiellyttävä yllätys
Kun pitkän ja uuvuttavan matkan tehneet suomalaismiehet pääsivät perille Lockstedtin leirille (nykyinen Hohenlockstedt Schleswig-Holsteinissa, lähellä Hampuria), heitä odotti yllätys [1:3.1, 1:3.2]:
Saksan keisarikunnan armeija ei halunnut paljastaa maailmalle kouluttavansa laittomia sotilasjoukkoja. Siksi operaatio naamioitiin partiojohtajakurssiksi (Pfadfinderkursus) [1:1.3]. Suomalaiset riisuivat siviilivaatteensa, pukivat päälleen saksalaiset partiolaisasut ja heille annettiin aluksi vain puukepit oikeiden aseiden sijaan. Kuri leirillä oli preussilaisen ankara, mikä oli monelle suomalaiselle vapaaehtoiselle suuri kulttuurishokki.
Myöhemmin ryhmän kasvaessa toiminta virallistettiin, partiolaisasut vaihtuivat Saksan armeijan sota-asuiksi ja joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27
Simojoen kahakasta
Simon kahakka (tunnetaan toisinaan myös nimillä Simojoen tai Simoniemen kahakka) oli erittäin merkittävä ja historiallinen yhteenotto [1:2.1, 1:3.1]. Se tapahtui 11. joulukuuta 1916 Simon Maaninkajärvellä, Yliojan niittysaunalla [1:1.1, 1:2.1].
Kyseessä oli ensimmäinen aseellinen taistelu suomalaisten ja venäläisten välillä sitten Suomen sodan (1808–1809) [1:3.1]. Monet historioitsijat pitävätkin sitä Suomen aseellisen itsenäisyystaistelun symbolisena alkupisteenä [1:3.1].
Kahakan kulku ja sen taustat etenivät seuraavasti:
1. Salainen operaatio ja ilmianto
Keitä saunalla oli? Niittysaunassa lymyili seitsemän Saksasta Suomeen salaa palannutta etappijääkäriä (Heikki Repo, Väinö Vainio, Paul Henrichsson, Jussi Mäntynen, Jussi Närvänen, Sven Weckström ja Einar Wichmann) [1:2.2]. Heidän tehtävänsä oli värvätä uusia miehiä Saksaan ja luoda yhteyksiä Suomen poliittisiin piireihin [1:1.1]. Mukana oli myös yksi vasta Saksaan matkalla ollut nuori rekryytti, Armas Lyytikäinen [1:1.1, 1:2.2].
Ilmianto: Jääkärien oleskelupaikka paljastui viranomaisille ilmiannon perusteella [1:1.1, 1:2.2]. Heitä pidättämään lähetettiin suomalaisia poliiseja sekä venäläisiä sotilaita ja santarmeja Kuivaniemen vartioasemalta [1:2.1, 1:3.1].
2. Neljän tunnin piiritys ja tulitaistelu
Kun viranomaiset saapuivat ja piirittivät niittysaunan, jääkärit kieltäytyivät antautumasta ja avasivat tulen [1:1.1, 1:2.1]. Alkoi noin neljä tuntia kestänyt ankara tulitaistelu talvisessa metsässä [1:1.1, 1:2.2].
Jääkärit puolustautuivat sitkeästi, mutta he olivat pahasti alakynnessä. Taistelun tiimellyksessä piirittäjät sytyttivät niittysaunan palamaan [1:3.1].
Lopulta jääkärit tekivät epätoivoisen ja rohkean ulosmurtautumisen palavasta saunasta ja onnistuivat pakenemaan ympäröivään korpeen [1:1.1].
3. Tappiot ja seuraukset
Jääkärien tappiot: Vasta matkalla Saksaan ollut rekryytti Armas Lyytikäinen kaatui luodeista saunan edustalle [1:1.1, 1:2.2]. Kolme jääkäriä haavoittui, ja heistä kaksi (Henrichsson ja Wichmann) jäi lopulta viranomaisten vangeiksi [1:2.1, 1:2.2]. Heidät vietiin kuuluisaan Špalernajan vankilaan Pietariin, josta he kuitenkin pelastuivat Venäjän vallankumouksen puhjetessa keväällä 1917.
Viranomaisten tappiot: Myös pidättäjien puolelta kaksi miestä haavoittui tulituksessa [1:2.1, 1:2.2].
4. Kahakan historiallinen merkitys
Simon kahakka oli valtava shokki sekä Venäjän viranomaisille että suomalaisille. Se osoitti konkreettisesti, että suomalainen itsenäisyysliike ei ollut vain passiivista salailua, vaan nuoret miehet olivat valmiita kuolemaan ja käyttämään aseita Venäjän keisarikuntaa vastaan [0:42, 1:3.1].
Viranomaiset tiukensivat tapauksen jälkeen valvontaa rajaseudulla entisestään, mutta jääkärihenki ja itsenäisyyshalu Pohjanmaalla vain kiihtyivät. Tapahtumapaikalle pystytettiin myöhemmin muistomerkki ja sinne rakennettiin Jääkärikämppä vaalimaan tämän historiallisen yhteenoton muistoa [1:2.1, 1:2.2].
Millaista oli jääkärien elämä Pietarin Špalernajan vankilassa ("kalterijääkärit")?
Kalterijääkäreiksi (tai špalerniiteiksi) kutsuttiin niitä suomalaisia jääkäriliikkeen värväreitä, oppaita ja yhdysmiehiä, jotka jäivät kiinni Venäjän santarmeille Suomessa [1:2.1, 1:3.2]. Yhteensä 78 suomalaista aktivistia passitettiin Pietariin Špalernajan tutkintavankilaan [1:2.1].
Elämä vankilassa vuosina 1914–1917 oli yhdistelmä ankaraa psyykkistä painetta, kolkkoja olosuhteita, mutta myös ainutlaatuista yhteishenkeä ja salaista toimintaa [1:2.1, 1:2.2, 1:2.3].
1. Kolkot ja ankarat olosuhteet
Sellielämä: Špalernaja oli Venäjän ensimmäinen moderni tutkintavankila [1:3.1]. Suomalaiset sijoitettiin pääosin erillisiin, pieniin yhden hengen selleihin, jotta he eivät voisi kommunikoida keskenään [1:3.1]. Sellit olivat kylmiä, kosteita ja pimeitä, ja vankien terveys heikkeni nopeasti huonon ravinnon vuoksi [1:2.2].
Henkinen paine: Epätietoisuus tulevaisuudesta oli raastavaa [1:2.3]. Vankeja uhkasi syyte valtiopetoksesta, josta seurasi joko kuolemanrangaistus tai elinikäinen karkotus Siperiaan [1:2.1]. Esimerkiksi myöhempi Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki kirjoitti päiväkirjassaan olleensa henkisessä katkeamispisteessä [1:2.1, 1:2.3].
2. Salainen verkosto vankilan sisällä
Ankarasta eristyksestä huolimatta suomalaiset osoittivat uskomatonta neuvokkuutta:
Koputusjärjestelmä: Jääkärit oppivat nopeasti kommunikoimaan seinien läpi "koputusaakkosilla" [1:2.1]. Tämän avulla he pystyivät vaihtamaan kuulumisia, jakamaan tietoa kuulusteluista ja pitämään yllä toivoa.
Luvaton posti: Vankilaan onnistuttiin salakuljettamaan paperia ja kyniä. Vangit kirjoittivat toisilleen ja ulkomaailmaan pieniä viestejä, joita he kutsuivat nimellä lappalaiset.
Opiskelu sellissä: Aikaa tapettiin lukemalla ja opiskelemalla. Koska vankilan kirjastosta sai kirjoja, monet opiskelivat sellissään kieliä, historiaa ja jopa yliopistotutkintoja. Vankilassa istuivat muun muassa tuleva puolustusvoimien komentaja Aarne Sihvo, Lapuan liikkeen keulahahmo Vihtori Kosola sekä kirjailijat Artturi Leinonen ja Kyösti Wilkuna [1:2.1].
3. Avustus ja "kalterikukki"
Suomessa toimi salainen tukiverkosto, joka keräsi rahaa ja tarvikkeita Pietarissa viruville vangeille. Vangeille lähetettiin ruokapaketteja, lämpimiä vaatteita ja rahaa, joilla he voivat ostaa vankilan myymälästä pientä lisäravintoa.
Erityisen tärkeäksi muodostui vankilan suomalainen pesijätär, jota vangit kutsuivat kunnioittavasti "Kalterikukiksi". Hän toimi hengenvaarallisessa roolissa salakuljettamalla viestejä ja paketteja vankilan muurien sisä- ja ulkopuolelle.
4. Dramaattinen vapautuminen (maaliskuu 1917)
Jääkärien pelastus tuli täysin yllättäen Venäjän helmikuun vallankumouksen myötä maaliskuussa 1917 [1:3.1].
Pietarin kaduilla raivoava vallankumouksellinen väkijoukko ja sotilaat hyökkäsivät Špalernajan vankilaan [1:3.6]. Vankilan portit murrettiin, vartijat riisuttiin aseista ja kaikki poliittiset vangit vapautettiin. Suomalaiset kalterijääkärit marssivat ulos vankilasta suoraan Pietarin sekasortoisille kaduille ja pääsivät palaamaan sankareina junalla takaisin Suomeen. Vankilarakennus itse sytytettiin vallankumouksen huumassa tuleen.
Vapautumisensa jälkeen useimmat kalterijääkärit jatkoivat välittömästi toimintaansa itsenäisyysliikkeessä ja heillä oli merkittävä rooli vuoden 1918 tapahtumissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti