sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Cajanderin hallitus eroaa





400 000 Karjalan eteläosan ja Koillismaan rajaseudun asukasta menetti kotinsa.


Sodan alettua Cajanderin hallitus erosi, ja työtä jatkoi kokoomushalitus, jossa olivat mukana kaikki merkittävät puolueet, paitsi IKL. Pääministerinä oli Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti edistyspuolueesta, maanviljelijän poika Huittisista, teräväälyiseksi sekä luonteeltaan tyyneksi ja asialliseksi tunnettu mies, joka iältään oli 50 vuotias ja täysissä voimissaan. Oltuaan vuodesta 1923 Suomen Pankin johdossa Ryti oli viisain toimin, ulkomaillakin arvostettuna finanssimiehenä auttanut ratkaisevasti maataan selviytymään taloudellisista vaikeuksista muun muassa 1930-luvun pulakautena. Ennen toista maailmansotaa Ryti tunnettiin Englannin ja Yhdysvaltain ystävänä; kommunismia hän vihasi, eikä hän hyväksynyt myöskään Saksan kansallissosialisteja.


Muu kuin talouspolitiikka ei ollut erikoisesti kiinnostanut Rytiä, ja kun häntä pyydettiin pääministeriksi, hän aluksi epäröi. Oli luonnollisesti vaikea siirtyä Suomen Pankin pääjohtajan rauhallisesta virkahuoneesta äärimmäisen raskaaseen poliittiseen tehtävään. Otettuaan sen kuitenkin vastaan Risto Ryti kantoi vastuunsa uskolisesti ja uhrautuvasti vaikka joutui tekemään toisen maailmansodan aikana vaikemman tyän, ”mitä historiamme varrella kukaan aseeton Suomen mies on suorittanut”, kuten Edwin Linkomies kirjoittaa, tietysti johtoasemia tarkoittaen.


Ulkoministeriksi nimitettiin hieman yllättävästi Väinö Tanner, jonka ehkä luultiin herättävän vasemmistolaisena luottamusta Kremlissa. Se oli erehdys: oikeistosoisalisti oli pahinta, mitä siellä tiedettiin. J.K.Paasikivi toimi salkuttomana ministerinä. Uusi hallitus otti alusta pitäen tavoitteekseen rauhan palauttamisen, mutta Moskova ei ollut aluksi tietävinään Rytin hallituksesta.


Stalin oli näet koonnut Suomelle oman mielensä mukaisen hallituksen vuoden 1918 pakolaisista pääministerinä Otto Ville Kuusinen. Muut ministerit eivät olleet Suomessa kovin tunnettua väkes, kun Stalin teloituttu lähes kaikki vähänkin edustavat emingrantit. Kuusisen hallitus esitti julistuksessaan uudistusohjelman hamasta kahdeksantuntisesta työpäivästä aina valtionmuodon kansanvaltaistamiseen. Molemmat oli kyllä toteutettu Suomessa jo kauan sitten, mutta kansanvallasta oli Neuvostoliitossa tietenkin toinen käsitys kuin meillä.


Kuusisen hallitus ilmoitettiin kootun Suomessa, Terijoen rajapitäjässä ja joulukuun 2.päivä 1939 se solmi avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. ”Suomen kansanhallitus” luovutti sopimuskumppanilleen ne alueet, joita Stalin oli vaatinut Moskovan neuvotteluissa, ja sai vastineeksi puolen Itä-Karjalaa. Sopimustekstin mukaan tämä täytti ”Suomen ja Karjalan kansojen vuosisataiset toiveet”. Terijoen hallitukselle annettiin myös ”kansarmeija”, joka vapauttaisi Suomen työväen yhteistyössä puna-armeijan kanssa. Kuusisen demokraattisen hallituksen pääviholliseksi julistettiin Väinö Tanner, jonka väitetään olleen Moskovan neuvottelujen ”paha henki” ja ”Suomen kansan kavaltaja”.


Suomalaiset näkivät nyt selvästi, että maastamme aioittiin tehdä neuvostotasavalta tai Stalin vasallivaltio, ja tämä lujitti erikoisen tehokkaasti kansakunnan päätöstä puolustaa riippumattomuuttaan. Muuten Terijoen hallitus herätti vuosisataisten toiveiden ja kansanvallan toteuttamisesta huolimatta vain vihaa ja katkeraa hilpeyttä. Otto Ville Kuusisen nimi ei sytyttänyt enää juuri ketään. Stalin puolestaan pitäytyi muutaman viikon ajana hänen kanssaan tehtyyn sopimukseen, mutta tammikuun lopulla Terijoen kabinetti heitettiin kursailematta yli laidan kuten herra Petteri arkkiveisussa.


Terijoen hallituksen muodostamisen on epäilty perustuneen Kuusisen ja hänen ystäviensa optimismiin, mutta miten he olisivat uskaltaneet tehdä tällaisen aloitteen? Täytyy aina muistaa, mikä mies Stalin oli. Jos taas aloite oli kotoisin Kremlistä, ministerin tehtävästä kieltäytyminen olisi merkinnyt kuolemaa. Terijoen hallituksen jäseniä ei siis voitane moittia juuri muusta kuin yliampuvasta ohjelmajulistuksesta, mikä oli selvästi heidän työtään. Heitä ei sentään teloitettu,vaikka he olisivat Stalinin kannalta katsoen oikeastaan ansainneet sen.



Lähdeaineisto Pnetti Virrankoski Suomen historia 2 951-746-342-1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti