keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pajarin hyökkäys


Karjaa ajettiin sotatoimialueelta länteen joulukuun alussa. Pitkät kuljetusmatkat ja rehun puute korpitaipaleella pakottivat lopettamaan eläimiä. Armeija otti mielelläön ruhot talteen.

Talvela antoi 10.12.1939 klo 16 käskyn aloittaa ratkaisevan hyökkäyksen seuraavana aamuna vihollisen lyömiseksi. Hetkeäkään hukkaamatta sitä oli sen jälkeen lähdettävä ajamaan takaa Suojärven suuntaan. Pajari huomautti, että lepäävät kaksi pataljoonaa olivat kymmenen kilometrin päässä Tolvajärveltä Kokkarissa, liian kaukana. Talvela siirsi H-hetken klo 12:een. Herrat neuvottelivat Korpiselässä. Pajari soitti sieltä komentajilleen, että heidän oli saavuttava puhutteluun klo 1 yöllä. Silloin heille jaettaisiin tehtävät. Päähyökkäys suuntautuisi Kotisaareen, joka oli vallattava eteläkärjestä pohjoiskärkeen edeten. Sieltä oli sitten hyökättävä Tolvajärven itärannalle Kivisalmen kankaalle ja tielle, josta vihollinen oli heitettävä pohjoiseen. Kotimatkalla Pajari pysähtyi Kokkariin käskynjaolle ja lähti sieltä klo 22 kohti Tolvajärveä. Kun hän oli päässyt kolmen kilometrin päähän komentopaikastaan Lutikkamökistä, autoa tulitettiin edestä päin. Venäläiset olivat sekä etelästä että pohjoisesta metsiä pitkin koukanneet tielle suomalaisten selustaan. Heidän kärkensä olivat yhtyneet suomalaisten tykistöasemassa. Siellä olivat 139. divisioonan kokonainen rykmentti. Pajari käski Tolvajärven länsirannan pataljoonien jäädä asemiin torjumaan mahdollista rintamahyökkäystä järven yli. Mukanaan kuljettamansa konepistooli kaulasta roikkuen hän alkoi joukkueenjohtajan tavoin järjestää vastarintaa. Hän huusi mahdollisimman kovalla äänellä käskyjään, joita miehet välittivät samalla tavalla huutaen toisilleen. Yöllinen metsätaistelu tien avaamiseksi ja selustan puhdistamiseki kesti aamuun klo 6:een saakka. Pajari oli miehineen ison suoaukean länsireunassa. Sen eteläreunassa olivat hänen tykkimiehensä. Pajarilla oli komennossaan kumpaisenkin etulinjassa olevan pataljoonan yhteisen huoltokeskuksen miehet. Venäläiset olivat sattumalta iskeneet huoltorakennukseen ja saaneet haltuunsa useita kenttäkeittiöitä, jotka olivat täynnä makkarakeittoa. Neljä, viisi keittimiestä oli ammuttu niiden viereen. Valtaajat alkoivat ronkkia keitosta makkaranpaloja ja syödä niitä. Heillä oli kiljuva nälkä. Ainoaa kapeaa tietä pitkin, joka oli päästä päähän täynnä raskasta kalustoa, oli heidän melkein mahdoton saada muonaa eteen. Suomalaiset alkoivat kutsua öistä taistelua ”makkarasodaksi”.

Klo 2 Pajarilla oli mielestään riittävä iskuvoima patteriston esikuntaa ja oman rykmenttinsä esikunutakomppania ja edellisenä päivänä muodostettu erillinen viesijoukkue, jolla oli hurja tulivoima ja into hyökätä. Pajari hyökkäsi.
Suomea puhuvien vihollisten uskotaan antaneen puhelimella ja huutamlla Tolvajärven rannan puolustajille käskyjä perääntyä asemistaan. Pajarilla oli nyt puhelinyhteys tykkipatterista edessä olevaan tulenjohtueeseen. Kuultuaan perääntymiskäskyistä hän antoi vastakäskyn. Joukot eivät olleet ehtineet irtaantua ja lähteä. Pajari hyökkäsi sadan miehensä kanssa suon yli. Venäläisillä oli jo konekivääri- ja pikakivääripesäkkeitä sen takana metsän reunassa. He olivat ehtineet kaivautua. Suomalaiset eivät koskaan ymmärtäneet, miten he sen niin nopeasti pystyivät tekemään. Itse he olivat monesti haluttomia tekemään sitä, koska se sitoi paikkaan lopullisen tuntuisesti. He halusivatt säilyttää oikeuden lähteä liikkeelle ja väistää varmaa tuhoa. Korpiselästä kotoisin oleva korpraali pani toverinsa väläyttelemään voimakkaalla taskulampullaan ja päräytti konepistoolillaan sarjan jälkikuvassa näkemiinsä vihollisiin. Pajari kertoi;
Tunnussanalla Hakka päälle ja jylhässä korvessa mahtavasti kajahtavalla Kuullos pyhä vala-laululla sekä pari kertaa esittämällämme yhteisnaurulla pidimme taistellumieltämme ja huumoriamme yllä samalla sitten pyrkien tiedottamaan olemassaolostamme ja toiminnastamme toisella puolella oleville meikäläsille.”

Tie saatiin auki klo 6. Venäläiset vetäytyivät pohjoiseen suomalaiset partiot kannoillaan. Vihollispataljoona oli sanaut kilometrin verran Tolvajärven-Korpiselän tiestä haltuunsa, Siltä jäi taistelupaikalle 100 kaatunutta. Suomalaisista kaatui 20 ja haavooittui 60.

Tolvajärven eteläpäässä länsirannalle päässset ja kaivautuneet venäläiset heitettiin kolmen joukkueen vastahyökkäyksellä taikaisn Kotisaareen, josta ne olivat tulleet. Vihollinen menetti kaatuneina 70 miestä. Siltä jäi 16 konekivääriä ja 5 pikakivääriä, mikä osoitti kuinka vahva aseistus sillä oli. Suomalaiset menettivät vain 8 miestä haavoittuneina. Heistä yksi kuoli kenttäsairaalassa.

Kello yhdeksästä kahteentoista venäläsiet hyökkäsivät leveästi Tolvajärven ja sen luoteispuolella olevien Hirvajärven ja Myllyjärven jäällä. Hevossalmen itärantaan oli jo illalla keskitetty 9 panssarivaunua. Niiden etenemisen pysäytti viime hetkellä paikalle saatu panssaritorjuntatykki. Jään yli tulevat venäläiset joutuivat suomalaisten kiivaaseen konekivääri- ja kiväärituleen, joka kaatoi rivikaupalla miehiä. Suomalaiset olivat saaneet sotasaaliina lisää kone- ja pikakiväärejä. Venäläiset keskeyttivät hyökkäyksensä.

Tässä vaiheessa tuotiin Tolvajärvelle kenttäsairaala Korpiselästä. Sen lääkäreistä toinen, 30-vuotias Mies Reenkola,joka oli sivumennen sanoen senaatti Heikki Reenvallin ja laulajat Aino Ackten poika, näki konekiväärien Tolvajärven jäälle riviehin kaatimien venäläisten ruumiit. Jää näytti levitetyltä seepran nahalta. Länsirannallakin huomasi tuona tuosta astuneensa lumeen hautautuneen ruumiin päälle. Ensi kerran elämässään Reenkola näki susia luonnossa. Kaksi sutta oli jäälle syömään ruumiita.

Kenttäsairaala sijoitettiin kansakouluun, jonka ikkunat olivat särkyneet pommituksessa. Ne naulattiin laudoilla umpeen ulkoa ja sisältä ja väliin topattiin sammal. Sisälle ie päässyt ollenkaan päivänvaloa mutta ei myöskään sisältä ulos lampunvaloa. Leikkaussalissa ja poliklinikassa oli petromaxeja, potilashuoneissa ja henkilökunnan majoitustiloissa karbisilamput. Koulu oli niin iso, että potilashuoneiksi voitiin ottaa kolme luokkahuonetta, neljänteen oli majoitettu sairaanhoitajattaret ja apuhoitajina ja muonittajina toimivat lotat, viidenteen miehistö. Lääkärit ja kolem aliuseeria nukkuivat pienimmän huoneen lattialla. Sänky oli vain potilailla ja naisilla.

Vihollislentäjien harhauttamiseksi lumen peittämälle katolle tehtiin suuri pyöreä nokiläikkä. Ilmasta katsoen rakennus näytti saaneen pommin täysosuman ja kylän ulkopuolella jatkuvasti pörräävät venäläiset lentokoneet jättivät sen rauhaan. Kenttäsairaalaan tuotu alas ammuttu venäläinen ilmavoimien majuri ei kyennyt alkuun tekemään muuta kuin tuijottamaan ihmeissään ympärilleen, kun näki tuhotun talon raunioissa täydessä toiminnassa ison ja täydellisen sairaalan.

Minkäänlaista pommisuojaa ei sairaalalla ollut. Mies Reenkola totesi muistelmateoksessaan, että kenttäsairaala oli niin edessä ja venäläiset koneet niin usein sen päällä, ettei potilaita olisi ehditty ja kannattanut sinne viedä. Edessä oli venäläisten kenttäsairaalakin, kun se oli matkailumajassa kapealla Tolvajärven harjulla. Siellä ei lääkäreiden insturmenttejä edes otettu pakkauksista, ei myöskään lastoja ja muita sidetarpeita. Venäläiset joutuivat turvautumaan omaan ja tovereidensa ensiapuun. Ilmeisesti helppoa etenemismarssia seurannut tosi sota tuli niin odottamatta ja äkkiä ja tuotti haavoittuneita niin paljon yhdellä kertaa, että se herpaannutti. Oma johto kohteli muutoinkin jalkaväkeä huonosti, kun komensi sen jatkuvasti itsemurhahyökkäyksiin. Kaatuneet jätettiin paikoilleen. Niitä ei edes koottu syrjään jaloista. Panssarivaunut ajoivat niiden yli.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti