Suomen miehitys Stalinin suunnitelmissa

Stalin oli seurannut tarkoin tilanteiden kehitystä. Rauha Suomen kanssa on vain välivaihe, jonka Hitlerin suorasukainen uhkavaatimus on aiheuttanut. Berliinin ja Kremlin suhteet ovat kuitenkin selvästi viilentyneet Suomen tilanteen johdosta. Neuvostojohdolla on edelleen tarpeeksi joukkoja keskitettyinä sekä Suomen ja Baltian että Kiovan suunnille, ja ne voivat tarpeen tullen liittyä sovittuun yhteishyökkäykseen.

Suhteiden selvittämiseksi Berliinissä käydään saksalais-neuvostoliittolaisia neuvotteluja heti huhtikuun alkupäivinä ennen Saksan invaasiota Norjaan ja Tanskaan. Näissä neuvotteluissa Hitler saattaa neuvostojohdon puolustuskannalle asettamalla sen vastattavaksi kiusalliset kysymykset puna-armeijan vahvojen joukkojen sijoittelusta niin Suomen, Puolan (Baltian) kuin Tsekkoslovakian-Romanian (Kiova) suunnille. Molemmat osapuolet korostavat lopuksi, että M/R-sopimus on edelleen voimassa maiden välillä. Tätä voidaan sanoa nyt puolestaan Hitlerin taitavaksi hämäykseksi hänen huomatessaan, ettei neuvostoliittolaisilla ollut tietoa 9. helmikuuta 1940 tapahtuneesta lentokonekaappauksesta.

Moskova aloittaa nyt eräänlaisen ”liennyskampajan” suhteissaan Saksaan jääden samalla odottamaan liittolaistensa Englannin ja Ranskan toimenpiteitä sekä ennen kaikkea tilanteen ratkeamista Norjassa. Moottorisoitujen joukkojen vahvistuksia siirretään Suomessa tapahtuvia operaatioita varten mm. Uhtuan-Kiantajärven ja Kiestinki-Kuusamon suunnille Kuusamon kupeeseen.

Suomen rintama on edelleen pidettävä valmiina hyökkäystä varten. Muun muassa tätä silmälläpitäen on Molotov 29. maaliskuuta 1940 torjunut jyrkästi Suomen ja Ruotsin kaavaillut yhteisestä puolustusliitosta. Tapahtumat saavat kuitenkin varsin pian taas uuden käänteen saksalaisten toteuttaessa sotilaallista ehkäisytoimiaan kolmivaltayhmittymän hyökkäyssuunnitelmia vastaan.

Saksalaisten invaasio Norjaan ja Tanskaan 9.-10. huhtikuuta ennen länsivaltojen siirtoarmeijan maihinnousua ja sitä seuranneet taistelut osoittivat aluksi, että länsivaltojen alkuperäisestä hyökkäysaikataulusta Saksaan ( 15.6.1940) voitaisiin ehkä sittenkin pitää kiinni. Saksalaisten sitkeä vastarinta ennen kaikkea pohjoisessa Norjassa ja lopulta massiivinen hyökkäys lännessaroumuttivat kuitenkin nämä Churchillin ja Stalinin toiveet.

Taistelujen vielä riehuessa Norjassa ryhtyivät Stalin ja Molotov jälleen poliittiseen operaatioon, joka perustuu yhä voimassaolevaan Molotov/Ribbentrop-sopimuksen hyväksikäyttöön. Jo 12. huhtikuuta 1940 esittää Neuvostoliiton Berliinin lähettiläs (Skartshev) M7R-sopimukseen vedoten Saksalle Kremlin pyynnön saada miehittää Suomi!

Hitlerin vastaus on kohteliaan kielteinen. Vain parin päivän kuluttua, 14. huhtikuuta 1940, ottaa Molotov henkilökohtaisesti yhteyden Moskovasta ja esittää saman vaatimuksen Suomen miehittämisestä. Hitlerin vastaus on jälleen selkeän kielteinen. Saksalaisille on ilmennyt etuja valvottavaksi Suomen alueella, joten rauhan säilyminen on tärkeää koko Skandinaviassa. Sitä paitsi länsivaltojen taisteli siirtoarmeijaa vastaan oli yhä käynnissä ja ratkaisematta.

Vielä 28. huhtikuuta 1940 palaa Neuvostoliiton Berliinin lähettiläs Stalinin käskystä asiaan perustelleen Suomen miehittämisen tärkeyttä nyt myös sotilaspoliittisen tasapainon muuttumisella Skandinaviassa. Hitler, joka oli tietoinen Stalinin petoksesta (15.10.1939) ei luonnollisestikaan suostu Kremlin esitykseen. Hän toteaan Neuvostoliiton tehneen rauhan suomalaisten kanssa ja saaneen kaiken sen, mitä oli ennen hyökäystä vaatinut, jopa enemmänkin. Saksa ei halua laajentaa sotatoimia pohjoisessa, koska suomalaiset kuitenkin ryhtyisivät vastustamaan Neuvostoliiton miehitystä aseellisesti ja Saksan tarvitsemat raaka-aineet jäisivät sotatilan vallitessa saamatta.

Näin Hitler on huhtikuun 1940 kuluessa estänyt jo kolme eri kertaa Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea. Saksan sodanjohto otti Skandinavian operaatiollaan paitsi sotilaallis-teknisen myös sotilasstrategisen riskin, sillä neuvostojoukkojen samanaikainen hyökkäys Suomeen yli olisi tuonut ne saksalaisten Norjassa olevien vähäisten joukkojen selkään. Tämä olisi saattanut muuttaa tilanteen kokonaan toiseksi englantilais-ranskalaisen siirtoarmeijan mahdollisuuksille. Jatkoseuraamuksena olisi tällöin kuitenkin ollut koko Skandinavian – Suomi mukaanlukien – joutuminen kaikkien suurvaltaosapuolien taistelukentäksi. Ruotsi olisi myös tällöin epäilemättä asettunut vastarintaan.

Unohtamatta Tanskan ja Norjan miehityksen merkitystä ja epäoikeudenmukaisuutta, voimme samalla asiaa kylmän realismin näkökulmasta tarkastellessamme todeta saksalaismiehityksen olleen kuitenkin koko Pohjolan kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin alueen joutuminen sotatantereeksi, mikä länsivaltojen siirtoarmeija olisi saanut jalansijaan täällä. Tämä oli myös marsalkka Mannerheimin mielipide.

Toimettomaksi Stalin ei kuitenkaan jäänyt. Tulevia sotilaallisia lähtökohtia varmistaen puna-armeija suorittaa nyt lopullisen Baltian maiden miehityksen ja alistamisen. Painostus myös Suomea kohtaan jatkuu edelleen.

Solmimistaan sopimuksista piittaamatta ja syyttäen tuttuun tapaan Baltian maita provokaatioista vyöryttää Stalin nyt puna-armeijan miehitysjoukot 15.6.1940 Liettuaan ja 17.6. sekä Eestiin että Latviaan.

Lähdeaineisto: Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0