Uudelle rajalle – uusiin oloihin

Moskovan rauhansopimuksen mukaisesti muodostettiin taistelleiden osapuolten väliin epäselvyyksien ja yhteenottojen välttämiseksi puolueeton vyöhyke. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että sen osapuolen joukot, jotka olivat luovutettavaksi määrätyllä alueella, tuli vetää kilometri taaksepäin. Vetäytyminen suoritettiin häiriöittä muualla paitsi Laatokan Karjalassa, missä joukot olivat sekaisin ja taisteluissa keskenään. Täällä vetäytyminen oli suoritettava taistellen, sillä neuvostoliittolaiset eivät kaikialla olleet saaneet tietoa rauhasta joukoilleen.

Puolueettoman vyöhykkeen muodostamisen jälkeen oli aloitettava suomalaisten joukkojen siirtäminen uuden valtakunnanrajan toiselle puolelle. Sopimuksen mukaan oli aloitettava Kannaksella ja Laatokan Karjalassa 15.3.1940 klo 10.00 ja Lieksasta pohjoiseen olleilla rintamilla 16.3. klo 10.00. Marssinopeus oli määrätty vähintään 7 km:ksi vuorokaudessa, ja joukkojen välimatkan tuli olla siirtymisten aikana ainakin 7 km. Vetäytymisen tuli olla suomalaisten osalta loppuunsuoritettu 26.3. klo 20.00, ja vastaavasti neuvostojoukkojen osalta – Hangon vuokra-aluetta lukuunottamatta – 10.4. mennessä. Puna-armeijalla oli siten käytettävissään kaksi viikkoa pitempi aika kuin suomalaisilla joukoilla, joiden rasitteena oli lisäksi siviiliväestön suurisuuntainen evakuointi.

Karjalan kannaksella suomalaisten joukkojen vetäytyminen alkooi 14.3.1940. Siirtymistä suojasivat jälkivarmistusosastot, jotka pysyivät puolustusasemissaan kaiken varalta ja rauhansopimuksen sallimissa rajoissa seuraavaan aamuun asti. Alueen tiestöllä oli ajoittain melkoista ruuhkaa, mm. 23 D:n siirtäminen 5. D:n läpi viivästytti viimeksi mainittua yli vuorokaudella. Myöskin joukkojen vetäytyminen täydessä taisteluvalmiudessa hidastutti jonkin verran liikennettä. Paikalliset erimielisuydet sovittiin jälkivarmistusosastojen mukana olleiden valtuuttujen toimesta neuvostoliittolaisten kanssa.

Neuvostojoukkojen kanssa syntyi joitakin vähäisiä kahnauksia. Ne koskivat yleensä vetäytymisen päivätavoitteita ja myöhemmin rajan kulkua maastossa. Viimeksi mainitut selvitettiin hallituksen toimenpitein, joten puolustusvoimien vastuulla olleen vetäytymisen suoritus sujui olosuhteisiin nähden rauhallisesti ja järjestyneesti.

Laatokan Karjalassa joukkojen vetäytyminen IV AK:n ja sille alistetun Ryhmä Talvelan alueella sujui Sortavalan välikohtausta ja RT:n alueella sattuneita yhteenottoja lukuunottamatta suunnitelmien mukaisesti. Sortavalan välikohtauksen syy oli se, että neuvostoliittolaiset etenivät sovittua nopeammin ja saapuivat kaupungin edustalle 16.3.1940 vaatien kaupungin välitöntä luovuttamista, vaikka sen luovustus olisi tullut tapahtua vasta 19.3. illalla. Etukäteen laaditusta evakuointisuunnitelmasta oli luovuttava, ja Sortavalassa vielä olleelle väestöllle annettiin vain muutama tunti aikaa lähteä kaupungista. Asukkaiden keskuudessa puhkesi paniikki, mikä ilmeni omaisuuteen kohdistuneena hävitysvimmana. Neuvotteluissa neuvostoliittolaiset suostuivat vetäytymään kaupungin alueelta, ja kaupunki luovutettiin sopimuksen mukaisesti 19.3.1940.

Kuhmon ja Petsamon välisellä rintamaosuudella joukkomme joutuivat vetäytymään vain Sallassa. Vetäytyminen sujui täälläkin suunnitelmien mukaan, joskin rajalinjan kulkua koskevissa asioissa syntyi erimielisyyksi, jotka kuitenkin pystyttiin selvittämään.

Hankoniemeltä oli suomalaisten poistettava joukkonsa kymmenessä päivässä eli 23.3.1940 mennessä. Operaatiotn johti merivoimien komentaja. Kun puolustusvoimien yksiköitä oli Hankoniemellä varsin vähän, tyhjentäminen tarkoitti ensisijaisesti siviiliväestön ja sen omaisuuden evakuointia. Alue kyettiin tyhjentämään jo 22.3. aikana, jolloin ensimmäiset neuvostoliittolaiset vastaanottajat saapuivat Hankoon. Nopean evakuoinnin johdosta neuvostoliittolaiset joutuivat pyytämään suomalaisia järjestämään aluuen kaikianisen vartioinnin ylli virallisen luovutusajankohdan, sillä neuvostoliittolaiseten vastaanottohenkilöstön pääosa saapui vasta 23. ja 24.3.1940. Tästä oli seurauksena, että viimeiset suomalaiset jättivät Hangon vasta maaliskuun 25. päivänä.

Siirtolaisten ja evakuoitavan siviiliväestön jatkaessa matkaansa Sisä-Suomeen joukot lopettivat vetäytymisensä uudelle valtakunnanrajalle ryhtyen puolustusvalmisteluihin. Käskyn mukaan maavoimien tuli nopeasti järjestää puolustuksensa pääasemana ylimalkaisen linja Vironlahti- Luumäk-Saimaa- Puruvesi-Orivesi-Pyhäselkä-Pielinen. Siitä pohjoiseen määriteltiin pidettäviksi maastonkohdiksi Kuhmonniemi, Suomussalmi, Kuusamo, Märkäjärvi, Savukoski ja Petsamo. Suojajoukkojen tehtävänä oli ryhmittyä osilla voimistaan mainitun linjan ja vatlakunnanrajan välille varautuneina sitkeään viivytykseen. Saavuttuaan omille kaistoilleen joukot aloittivat välittömästi valmistelutyöt, jotka osoittautuivat tavanomaisia asemanvaihtotoimenpiteitä huomattavasti suurisuuntaisemmiksi. Pian kävikin ilmi, että tavoitteena oli myös laajemmassa mielessä asemien rakentaminen syvyyssuuntaan, jolloin muodostuisi 5-10 km syvä puolustusvyöhyke.

Laatokan Meripuolutuksen osalta vetäytymien oli aiheuttanut vaikeuksia lyhyen valmisteluajan vuoksi, sillä kiinteiden rannokkitykkien siirtämiseen olisi tarvittu enemmän aikaan. Vaikka eräillä linnakkeilla, mm.Kaarnajoella, Järisevässä ja Yllppäässä, tykkien irroitus oli aloitettu jo 12.3., aika ei tahtonut riittää. Mantsinsaaren 152 mm:n tkit oli jätettä neuvostoliittolaisille, mutta muualta tykit endittiin kuljettaa pois. Mainittakoon, että Valamon luostarin kalliit taideaarteet ehdittiin saada turvaan ennen luovuttamista.

Päämajan käskyssä neuvostoliittolaisille luovutettavan alueen tyhjentämisestä määrättiin sen koskemaan myös siviilihenkilöitä ja heidän omaisuuttaan. Tehtävää varten perustettiin Päämajan yhteyteen jo 13.3. evakuointitoimisto ohjaamaan ja avustamaan sotatoimiyhtymiä. Evakuointitoimisto oli kiinteässä yhteistyössä Siirtoväen huollon keskuksen kanssa avustaen siviiliviranomaisia käytännön toimenpiteissä.

Periaatteena oli, että sotilasviranomaiset ohjasivat, suorittivat ja avustivat evankuointia luotettavalta alueelta ja siviiliviranomaiset huolehtivat evakuoidun väestön ja materiaalin vastaanottamisesta uuden rajan takana ja edelleen siirtämisestä ja sijoittamisesta Suomen eri osiin. Evakuoinnin painopiste oli Viipurin läänin alueella, joka tuli tyhjentää kenttäarmeijan vetäytymisaikataulun mukaan. Muualla oli toimenpiteisiin enemmän aikaa.

Karjalan kannaksella oli Kannaksen Armeijan 150 000 miehen vetäyytminen toteutettava samaan aikaan runsaan 200 000 siviilin, heidän omaisuutensa ja ennen kaikkea heidän karjansa kanssa. Ruuhkautumista vältettiin siten, että puolustusvoimien yksiköiden vetäytymisessä määrättiin lepopäivä, joiden aikana tiestö oli lähes yksinomaan evakuointiliikenteen käytössä. Kun lisäksi kaikki saatavissa ollut kuljetuskalusto suunnattiin Kannaksen evakuointiin, alue ehdittiin tyhjentää ajoissa, joskin sillä oli oma merkityksensä puolustusvoimien omien kuljetusten vaikeuksiin. Se osa siviiliväestön kotieläimistä, jota ei ehditty kuljettaa rauteitse vaan marssittamalla uuden rajan yli, muodoti oman haittatekijänsä puolutusvoimien vetäytymiselle. Haittaa pyrittiin pienentämään mm. teurastamalla karjaa ja kuljettamalla ruhot rajan yli.

Suomella oli rauhansopimuspöytäkirjan mukaan oikeus evakuoida tai tuhota luovutettavalla alueella ollut sotamateriaali kiinteitä laitteita lukuun ottamatta. Linnakkeista voitiin siis tkit sekä niiden osat räjäyttää tai evakuoida, mutta tykkialustat, kasematit ja niitä vastaavat rakennelmat oli jätettävä tuhoamatta. Eräitä jo aikaisemmin mainittuja tykkiasemia lukuun ottamatta sotamateriaalin poiskuljettaminen saatiin suoritetuksi. Myös sodan aikana neuvostojoukoilta vallattu sotasaalis ehdittiin kuljettaa kunnostettavaksi Sisä-Suomeen.

Luouvutettaville alueilla jättivät kotinsa miltei kaikki niiden 420 000 asukasta, joista noin puolet oli sodan loppuessa vielä evakuoimatta. Lyhyt määräaika ei suonut edellytyksiä laajamittaisille kuljetusjärjestelyille, joten sotakaluston ja puolustusvoimien kanssa samoja teitä kulkivat tuhannet pakolaiset, heidän karjansa sekä mukaan otettu irtaimistonsa. Tilannetta pahensi vielä maan vähäisen kuljetuskaluston heikko soveltuvuus maaliskuun keleillä rajaseudun huonoille teille. Uuden rajan yli johtavat rauta- ja maantiet olivat vuorokaudet ympäriinsä täysin kormitettuina. Yhteisin ponnistuksin sotilas- ja siviiliviranomaisten onnistui toteuttaa luovuttavien alueiden evakuointi määrätyssä ajassa.

Talvisodan evakuonnit

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/siviili/talvisota/talvisodan_evakuoinnit.htm

Synkkä pako sodan tieltä

http://www.iltalehti.fi/talvisota/2009120710607359_ts.shtml

Hangon evakuonti talvisodan jälkeen

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hangon_evakuointi_talvisodan_jalkeen_3541.html#media=3543

Karjalan evakot

http://www.peda.net/verkkolehti/muurame/nisulanmaki/suomensodat8c?m=content&a_id=31

Ilomatsilaisten evakuointi

http://mekri.uef.fi/sotahistoria/evakko.htm

Evakuonti talvisodassa/ kuvat

https://www.google.com/search?q=evakuointi+talvisodassa&espv=2&biw=1366&bih=667&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=2e4TVL77Guf4yQOdgoHYDA&ved=0CAYQ_AUoAQ

Lähdeaineisto Suomi sodassa – talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-96-0