maanantai 16. joulukuuta 2013

Suomen urheilun tähtihetkiä




Paavo Nurmi

Suomi osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin oman lipun alla Antverpenissä 1920. Olympialaiset aloitettiin jo huhtikuussa, mutta varsinaiset kesäkisät alkoivat elokuun 15. päivänä. Ludovika ja Walter Jakobsson olivat voittaneet maailmanmestaruuden vuosina 1911 ja 1914 ja hopeaa MM-kisoissa kolmena vuotena. Pariluisteluun Antverpenin jäähallissa osallistui kahdeksan paria. Insinööri ja rouva Jakobssonin avattua Antverpenin olympiakisojen kultamitalitilin oli Maamme-laulu vähällä jäädä soittamatta. Onneksi Jakobssonit itse tulivat aikaisemmin tiedustelleeksi olympiaorkesterin kapellimestarilta, oliko hänellä Suomen kansallislaulun nuotteja. Ei ollut, mutta suomalaiset opettivat hyräillen, laulaen ja soittaenkin säveltä kapellimestarille, ja niin kansallishymnimme jotenkin Belgiassa ensi kerran soitettiin. Elokuussa sen sävelet tulivat kajahtamaan neljätoista kertaa suomalaisen voiton kunniaksi.

Paavo Nurmi, 23, maksoi kalliit, mutta hyödylliset oppirahat ensimäisen olympiakilpailunsa aikana, joka kesti tasan 15 minuuttia. Loppusuoran avautuessa Guillemot sirtyikin Nurmen rinnalle ja meni menojaan. Paavo Nurmen taistelu oli päättynyt. Hän antoi ranskalaisen mennä. Hän vilkaisi taakseen varmistaaksen sen, ettei Ruotsin Backman päässyt yllättämään. Nurmi ohitti maaliviivan 5 sekuntia myöhemmin kuin kymmentuhantisen katsomon juhlima Guillemot, ja tunsi olevansa maailman kehnoin urheilija. Tämä oli Paavo Nurmen ensimmäinen kilpailu ulkomailla.

Onneksi 10 000 metrin kilpailu oli edessäpäin. Elokuun 20s. 1920 oli Paavo Nurmen ensimmäinen suuri urheilupäivä. Tuleva juoksukuningas teki ensimmäisen suuren juoksunsa, jossa toiset olivat vain välttämätöntä matkaseuraa. Kello soi. Nurmi tempautui ranskalaisen edelle ja juoksi jatkuvasti kiihdyttäen. Nuori suomalainen irtosi kuin aave kilpailijoistaan. Guillemot jäi sadan metrin matkalla 15 tai 30 metriä silminnäkijöiden kuvaukset poikkesivat toisistaan. Paavo Nurmi oli voittanut.

Elokuun 22. päivänä Nurmi ilmestyi maratonjuoksun lähtöviivalle. Guillemot anasti kuitenkin yleisön huomion vielä kerran, viimeisen kerran Nurmelta. Parin kilometrin jälkeen hän keskeytti. Nurmi juoksi omia menojaan. Ylivoimainen kilpailija Paavo Nurmi irtautiui kilpailijoistaan ja tuli voittajana maaliin. Maratonjuoksu toi Nurmelle voittajan kultamitalin lisäksi joukkuevoiton kultaa, joka takuumiehinä olivat Heikki Liimatainen, henkilökohtaisesti pronssia ja Teodor Koskenniemi oli kuudes.

Antverpenin kesäkisojen ensimmäinen päivä elokuun 15:s oli Suomen kannalta erä loistavimpia olympiakisapäiviämme. Suomen keihäskaarti otti nelosvoiton. Heikoimmat suomalaiset – Peltonen ja Johansson-Jaale – heittivät aamupäivän alkukilpailussa erinomaisesti, yli 63 metriä, mutta Tukholman kultamitalimiehemme Saaristo ja ennen kaikkea Jonni Myyrä antoivat aihetta huoleen: kumpikin selvisi nipin napin 60 metrin rajasta ja vaivoin loppukilpailuun. Julius Saaristo joutui kaikkein tiukimmalle kamppailessaan neljännestä tilasta. Mittamiehet saivat Saaristolle tuloksen 62.39,5 cm ja virolaiselle Klumbergille 62.39.

Yllätyssankareita oli useita. Eräs heistä oli pohjalainen Ville Pörhölä, 22, joka kukisti kuuluisat amerikkalaiset kuulamiehet, jotka lisäksi saivat todeta toisenkin suomalaisen, Elmer Niklanderin, 30, paremmakseen. Nämä suomalaiset urhot, ”Röytän karh” ja ”Oitin kanuuna” vastasivat Antverpenissa Euroopan kuulamaineesta.

Kiekonheitossa juhlivat ilman jännitystä suomalaiset ”suurmiehet” - Oitin kanuuna ja Iso-Armas. Loppukilpailun aikana satoi vettä. Niin Niklander kuin Taipalekin heittivät pari metriä muita pidemmälle.
Hämeen heinäsirkka” Ville Tuulos loikkasi ensi yrityksellään 14.50,5. Ruotsalaiset, joilla oli vielä viimeisensä suorimatta, olivat kovin lähellä. F.Jansson pamauttikin pitkälle. Sydän kohosi Villen kurkkuun – näinkähän siinä kulta meni? Ruotsalaisen tulos oli 14.48. Tuulos sai pitää kultamitalinsa.

Yleisurhelijamme haltioituivat Antverpenin kisoissa ennennäkemättömään voimainmittelöön. He tekivät hieman ennemmän kuin sopi odottaa. Pisteissä Suomi asettui toiseksi USA:n jälkeen ennen Ruotsia, Englantia, Ranskaa ja Italiaa.

Kaikkiaan 12 suomalaista painijaa kiipesi Antverpenissä palkintopallille, hopeamitalin asi yhtä monta kuin kultaakin , pronssimiehiä oli kaksi. Oskar Friman, 27, voitti kultamitalin puhtaalla tilillä, voittaen leikitellen kaikki vastustajansa. Oskar Friman selätti kaikki vastustajansa.
Lähes 42 vuotias porvoolainen Adolf Lindfors, joka kolmeen vuoteen ei ollut enää paininut, innostui uudelleen olympiakisojen lähestyessä ja raivasi itselleen paikan joukkueessa. Hän myös raivasti itselleen tiensä sileäsi korkeimmalle palkintopallille. Ratkaisuottelussa 98-kiloinen Lindfors paini ruotsalaisen Anders Ahlgrenin kanssa säädetyn ajan (10+15 minuuttia), ylituomari julisti kamppailun tasatulokseksi. Väliajan jälkeen urosten piti jälleen iskeä yhteen. Aika oli rajaton. Lidfors väsytti vastustajansa, kun aikaa oli kulunut 47.36. Suomalainen ikämies julistettiin voittajaksi.
Kalle Anttila päätti ottelunsa selkävoittoihin yhtä lukuunottamatta. Eino Leino , 29, oli ainoa todellinen vapaapainijamme. Eino Leino kukisti kaikki vastustajansa miltei liekittelevän kevyesti. Eino Leino hankki Suomelle painin viidennen kultamitalin.

Yleisurhelijain ja painijain menestystä täydensivät ampujat (hopemitali ja kolme pronssia). Arvo Aaltonen, 24, kirjoitit näissä kisoissa Suomen uintihistoriaa valloittamalla 200 ja 400 metrin rintauinnissa pronssimitalin. Antverpenin kokonaissaalis oli kaunoluistelu mukaan luettuna 15 kultamitalia, 10 hopeamitalia, 10 pronssimitalia. Suomalaisten menestys oli suurenmoinen.


Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti