Laatokan koillispuolen
taisteluissa tuhottua viholliskolonnaa.
IV Armeijakunnan esikunta
päättää keskeyttää 6. tammikuuta alkaneen suuren
vastahyökkäyksen. Hyökkäyksen toisessa vaiheessa ovat suomalaiset
saavuttanee Laatokan rannikolla Pitkärannan taajaman pohjoisrannan.
Etenemiseen valtakunnan rajalle suomalaisten voimat eivät enää
riitä.
Suomalaisten on nyt
ryhdyttävä tuhoamaan useisiin motteihin saarrettuja
vihollisjoukkoja. Vastahyökkäyksen toisella vaiheella on saatu
aikaan syvä saartorengas Kitilän suurmotin ympärille.
Suurten mottien syntyminen
ei ole suomalisten kannalta edullista: mottien nopeaan tuhoamiseen
tarvittaisiin enemmän tykistöä ja raskaita kranaatinheittimiä.
Neuvostoliittolaist kykenivätkin suomalaisten puuttellisen
ilmatorjunnan takia huoltamaan saarrettuja joukkojaan ilmateitse.
Suurista tappioista huolimatta Kitilän mottiin toimitetaan
tarvikkeita myös Laatokan jäätä pitkin. Pienempien mottien avuksi
neuvostojoukkojen johto pyrki lähettämään hiihtojoukkoja.
Pohjoisilla rintamilla
käytetään hiihtopartioita runsaasti sekä tiedusteluun että
vihollisen yhteyksien ja huollon häirintään. Sallan rintamallla
toimi näissä tehtävissä mm. kaksi suomalaista suurhiihtäjää,
maailmanmestari Pakke Niemi (Chamonix 1937) ja Olavi Alakulppi
(Zakopane 1939). Alakulppi luo sittemin itselleen uran Yhdysvaltain
armeijassa.
Siirtoväen huollon
keskuksen johtajaksi nimitetään lakitieteen tohtori Urho Kekkonen.
18.1.1940 Suomalaiset
hyökkäsivät Pitkärannassa ja onnistuivatkin valtaamaan kasarmin.
Neuvostoliitto toi uusia joukkoja Laatokan Karjalaan motteihin
jääneiden tueksi. Jäänmurtaja Tarmoa pommitettiin. Tarmo oli
Kotkan satamassa korjattavana, kun Kotka joutui lentopommitusten
kohteeksi. Tarmo sai kaksi osumaa keulaan, jossa sen miehistö oli
juuri syömässä. 39 miehistön jäsentä sai surmansa ja 11
haavoittui. Laiva ei kuitenkaan saanut vuotoa.
19.1.1940 aikana käytiin
kiivaita lentotaisteluita Kannaksella. Laatokalla puolestaan
taisteltiin saaresta, joka oli tärkeä jään yli kulkevan
venäläisten huoltoreitin katkaisemikseksi.
Kannaksen taivaalla,
Keljan yläpuolella, taisteltiin kiivaasti. Kaksi suomalaishävittäjää
lähti torjumaan vihollisen pommikoneita, joista yksi saatiin
pudotettua. Muualla Kannaksella ammuttiin alas vielä kolme
viholliskonetta.
Neuvostoliitto huolsi
Kitilän suurmottia Laatokan jäätä pitkin, joten Suomi lähetti
taisteluosastoja valtaan Koirinojanlahden suulla olevia saaria.
Saarten hallinta mahdollistaisi motin sulkemisen myäs etelästä.
Osastot ottivat haltuunsa Vuoratsun, Petäjäsaaren, Maiksimansaaren
ja Putkisaaren. Maksimansaari menettiin kuitenkin heti uudestaan,
mutta vallattiin jälleen parin päivän päästä. Taistelut olivat
verisiä.
Ruotsin valtiopäivät
väittleivät Suomen avusta. Valtiopäivien lähetekeskustelun
avannut pääministeri Hansson kieltää Ruotsin hallituksen
joutuneen liittoutuneiden painostuksen kohteeksi. Toisaalta hallitus
pitää tiukasti kiinni Ruotsin puolueettomuudesta ja tahdosta
säilyttää ystävälliset suhteet kaikkin sotaakäyviin valtioihin.
Tammikuun käännyttyä
kohti loppuaan Kannaksella taisteltiin jälleen. Monet paikkakunnat
joutuivat pommituksten kohteiksi, ja panssarilaivat siirrettiin Turun
suojaksi. 20.1. 1940 venäläinen tykistö ja lentokoneet pommittivat
Taipaletta neljä tuntia, Tykistötaktiikka oli erilainen kuin
aiemmissa hyökkäsyvalmisteluissa. Sen sijaan, että ammunta olisi
ollut summittaista massapommitusta, se johdettiin yhteen kohteeseen
kerrallaan tarkasti. Tykkitulta johdettiin kiintopalloista ja
tulenjohtolentokoneista. Näin keskityksiä pystyttiin suuntaamaan
uudelleen ammuntojen aikana. Pommitusten lisäksi Neuvostoliiton
panssarivaunut ja suorasuuntaustykt ampuivat linnotteita ja kaikkea
liikkuvaa, jopa yksittäisia suomalaisia sotilaita.
Neljän tunnin ilasuojissa
kyyritelyn jälkeen suomalaiset ottivat vastaan neuvostojalkaväen
hyökkäyksen Kirvesmäessä. Suomen asemien pehmittäminen toi
neuvostojoukoille tulosta eivätkä suomalaiset pystyneet kunnon
vastarintaan ilman hajalle ammuttuja panssariesteitä ja
konekiväärikorsuja. Neuvostoliiton jalkaväki murtautui asemiin 50
metrin syvyyteen noin 250 metrin leveydeltä.
Suomalaiset iskivät
kuitenkin vastaan. Ensin vihollisen eteneminen pysäytettiin oikealla
sivustalla, josta vastustajan haltuun menetetyt taisteluhaudat
vyörytettiin takaisin itselle. Lähes samaan aikaan suomalaiset
tekivät vastahyökkäysken myös vasemmalla sivustalla, jossa
vyörytys onnistui niin ikään. Illalla asemat olivat jälleen omien
hallussa. Taistelun aikana linjojen takana valmistetut
hyökkäsyvaunuesteet vietiin paikoilleen tuhotuneiden tilalle.
Venäläisiä kaatui noin 200.
Lahdessa taivaalla oli 37
viholliskonetta. Pommituksissa menehtyi viisi ja haavoittui 19
iihmistä. Lisäksi Lahden radioasema tuhoutui. Kun radiolähetykset
loppuivat pommiosuman takia noin kahdeksi viikoksi, vihollinen käytti
tilaisuutta hyväkseen ja alkoi lähettää taajuudella omaa
progandaohjelmaansa.
21.1.1940 kirjailija Hella
Wuolijoen neuvottelut ovat lähteneet vilkkaasti käyntiin
Neuvostoliiton Tukholman lähettilään Aleksandra Kollontain kanssa.
Hella Wuolijoesta tuntuu, että hänet on otettu vastaan ystävänä.
Myös Suomen Tukholmassa toimiva edustaja Eljas Erkko saa tietoja
neuvottelusta. Neuvostohallitus tuntuu ensin suhtautuvan Wuolijoen
tunnusteluihin pidättyvästi, vaikka kirjailija itse vaikuttaa
optimistiselta. Kuitenkin Neuvostoliitto lähettää kaksi
asiantuntijaa tutkimaan tilannetta. Toinen heistä on Boris Jartsev,
joka siis edelleen hoitaa Suomena asioita Moskovassa. Toinen edustaja
on Grauer-niminen mies.
Neuvostojoukkojen 8.
Armeijan yhteishyökkäys alkaa samanaikaisesti Kollaanjoella,
Aittojoellaja Ilomantsin suunnalla. Kollaanjoella alkaa voimakas
tykistötuli klo 8.50. Koko valoisan ajan vihollinen hyökkää
panssarivaunujen tukemana. Vaikka suomalaiset menettävät aamulla
joitakin etuvartioasemia, vallataan ne iltaan mennessä takaisin ja
neuvostojoukkojen yritykset torjutaan. Vihollinen menettää päivän
aikana kuusi panssarivaunua ja noin 450 miestä.
Suomalaisia vastassa on
yli kolminkertainen ylivoima, sillä vihollinen on tuonut
Kollaanjoelle toisen divisioonan siellä olleen 56. D:n avuksi.
Hyökkäystä torjumassa Kollaanjoella oli vain viisi pataljoonaa.
Aittojoella hyökkävän
vihollisen 1 AK:n hyökkäykset onnistutaan torjumaan iltaan
mennessä, mutta tilanne on edelleen uhkaava. Myös Ilomantsin
suunnalla kykenee Osasto A pitämään asemansa.
Vihollisen hyökkäys
aiheuttaa sen, että suomalaiset joutuvat luopumaan Kollaalle
kaavaillusta vastahyökkäyksestä, jollaista suunniteltiin jo IV
AK:n suuren vastahyökkäyksen aikana. Tarkoituksena olisi ollut
heikentää Ryhmä Talvelaa vastassa olevia neuvostojoukkoja ja siten
edistää Suojärven takaisin valtaamista. Nyt neuvostojoukoilla oli
kuitenkin aloite samanaikaisesti sekä Kollaalla että Aittojoella.
Suomalaiset hyökkäsivät
ilmasta Neuvostoliiton Salmin Karkunlampeen rakentaman letotukikohdan
kimppuun. Hyökkäykseen osallistuivat sekä Blenheim-pommikoneet
että syöksypommittajat, yhteensä seitsemän konetta. Oli
suomalaisittain poikkeuksellista, että näin suuri muodostelma
pommitti samaa kohdetta. Lennolla saatiin hyviä tuloksia, ja
tukikohta hiljeni. Lisäksi suomalainen hävittäjä pudotti
vihollisen kiintopallon Taipaleen suunnalla. Pudotus jäikin ainoaksi
koko sodan aikana.
Lähdeaineisto: Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,
Talvisodan kronikka ISBN 951-20-3446-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti