Tammikuun taistelut – tyyntä myrskyn edellä

Summan puolustajia taisteluhaudoissaan

Joulukuun rajujen taisteluiden jälkeen tuntui puolustajasta oudolta rintaman ylle laskeutunut hiljaisuus ja rauha. Tietysti kaikki on suhteellista. Kyllä vihollinen edelleenkin tykistöllään louskutteli ja edelleen, jopa enenevässä määrin viholliskoneet kiertelivät taivaalla tähystäen ja pommittaen jopa ampuen konekiivääreillään yksittäisiä sotilaita, jotka eivät tarpeeksi nopeasti päiväsaikaan maastoutuneet. Tätä hiljaisen vihanpidon aikaa käytti rintamavastuun ottanut 3. Divisioona mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen. Korsuja ja tuliasemia korjattiin ja rakennettiin. Pioneerit joutuivat raskaan paineen alaisiksi kunnostaessaan tykistötulen vaurioittamia betonibunkkereita. Armeijakunnan komentaja Öhqvist pyysi saada käyttöönsä Juustilan tienoilla olevana Päämajan alaista pioneerikomppaniaa avuksi Summan rintamalle, mutta pyyntöön ei suostuttu. Pääosa kenttätöistä ja huollon vaatimista järjestelyistä oli suoritettava öisin, sillä siksi tarkkaan pystyi vihollinen korkealle köysien varaan kohotetuista tähystyspaaluistaan, aina ilmassa kirtelevistä lentokoneistaan ja jopa suoralla tähystyksellä Perkjärven ampumaleirin harjanteilta valvomaan liikettä ja liikennettä suomalaisten asemissa ja takamaastossa. Se kiusasi enemmän suomalaisia, jotka eivät voineet ollenkaan ilmavaaran vuoksi nauttia korsuissaan ja maahankaivetuissa teltoissaan kaminan suomaa lämpöä. Lämpö oli hankittava liike-energialla: hyppimällä ja lyömään käsi edessa ja takana yhteen.

Kaikki merkit viittasivat siihen, että vihollinen valmisteli suurhyökkäystä. Jatkuva ja enenevä häirintä puolustajan huoltoa ja puolustusasemia vastaan viittasi siihen. Kyllä vihollinenkin tiesi suomalaisten joukkojen pienuuden ja ettei vaihtomahdollisuuksia liiemmin ollut. Siksi oli tehokas keino puolustajan väsyttäminen ja ennen suurhyökkäyksen alkua yötä päivää jatkuvalla tykistötulella, lentopommituksilla ja rintamalle tuotujen uusien joukkojen suorittamilla ”harjoitushyökkäyksillä”, Tosin harjoitushyökkäyksissä ei tullut ”harjoitusruumiita”, mutta tappioistahan ei tarvinnut välittää.

Heikoimmin olivat kenttälinnoitustyöt Suokunnan lohkolla, joka divisioonien vaihdon yhteydessä liitettiin 4. Divisioonasta 3. Divisioonaan. Tammikuun 20. päivä siirrettin ErP 3:n 3. komppania Suokunna lohkolle panssarintorjuntatehtäviin. Se majoittui telttoihin n. 2 km:n päähn etulinjasta Karhulaan vievän tien varteen.

Vihollisen tunnustelevat hökkäykset voimistuivat. Yhä raskaampia ammuksia käytti vihollinen kiiteiden puolustuslaitteiden murskaamiseen ja luottaen suomalaisten tykistän voimattomuuteen yhä näkyvämmin tuotiin suorasuuntaukseen raskastakin kalustoa. Kovin vihollisen vainoama ja vihaama Poppiuksesta itään oleva Pertti-linnake joutui 13.1. raskaan tykistön tuleen. 21. päivänä Pertti-linnake sai kkaksi kohtalokasta täysosumaa, jolloin 10 puolustajaa kuoli ja 3 haavoittui. 25. päivänä Miljoonalinnake sai täysosumia ja itäisen tähystystorni tuhoutui ja sella ollut tulenjohtaja kaatui.

1. rintama alkoi elää. Vihollinen oli tuonut 12 ” tykit, jolla se antaa ankaraa rumputulta etulinjan korsuihin. Maa vapisee lakkaamatta ja rumputuli jatkuu 22.1. Tammikuun lopulla olivat 3. Divisioonan joukot lopen uupuneina kypsät vaihtoon, mutta vaihtoa ei voinut järjestää. Vapaan olevia joukkoja ei yksinkertaisesti ollut.

Tammikuun lopulla sai vihollinen valtavan hyökkäysarmeijansa siirrettyä hyökkäysasemiin. Aremeijan tehtävänä oli murtaa vastustajan linnoitetut asemat alueella Karhula-Muolaanjärvi ja hyökätä sen jälkeen tasalle Viipuri-Antrean asema. Armeijan päävoimat – yhdeksän divisioonaan, viisi panssariprikaatia, jv-kk-prikaat, tukenaan kymmenen kk-rykmenttiä – oli käytettvä hyökkäykseen kaistan oikealla osalla Karhulan ja Muolaanjärven välisellä alueella.

Luoteisen armeijaryhmän komentaja, 1. luokan armeijakomentaja S.K.Timoshenko ei määrännyt vielä Luoteisrintaman hyökkäyspäivää, mutta kehotti joka sotilaallisesti tarkoittaa yhtä kuin käski armeijoita helmikuun ensimmäisen kymmenen päivän aikana käymään erillisiä taisteluita. 7. Armeijan oikealla puolella hyökkäsi 13. Armeija tehtävänään murtaa vastustajan aseman Muolaanjärven ja Taipaleenjoen suun välisellä alueella.

Suomalainen sodan johto arvioi ja päätteli oikein merkkien, havaintojen ja tiedustelun perusteella, että vihollisen suurhyökkäys oli odotettavissa, mutta koska hyökkäys alkaisi ja kuinka suurin voimin, se jäi arvailujen varaan.

Lähdeaineisto: Esa Anttala Talvisota – sataviisi taistelujen päivää ISBN 978-951-23-5164-0